Reissussa

Nyt olen sitten matkalla sinne Väli-Amerikkaan vihdoinkin. Matkaan Yhdysvaltojen kautta ja valinta alkoi kaduttaa jo Frankfurtin kentällä kun mulle ilmoitettiin että missäs sun ESTA todistus on. Öhm mä luulin että se pitää vaan maksaa jos on menossa kyseiseen maahan eikä jos vaan vaihtaa konetta siellä. No sain sitten ylihintaan ostettua sen kentältä. Nyt se on voimassa kaks vuotta jos vaikka haluan takas jenkkilään. Epäilen. Sit mulle sanottiin että laukku pitää käyda itse poimimassa Newarkin kentällä ja tsekata jatkolennolle. Lähtökohdat ei siis ollu parhaat ja yhtäkkiä mun viiden tunnin vaihtoaika ei tuntunu yhtään liian pitkältä varsinkin kun tiesin että tullijonoissa saattaa helposti vierähtää tunti jos toinenkin.

Lento meni aika kivuttomasti ja kenttämuodollisuudet Nykissä yllättävan nopeasti. Reilusti alta tunnin olin näyttäny passin, antanu sormenjäljet ja naamakuvan, tsekannu laukun ja menny läpi turvatarkastuksesta ja päässy heilumaan porttien luokse. Ja mitäs sit? Ilmaista wifiä täällä ei ole. Hieronta maksaa maltaita. Sänkyjäkään ei ole näköpiirissa. Lentokentät on niin puuduttavia paikkoja! Vinkkinä kaikille jenkkilään matkustaville. Jos otat medium kahvin niin se on sit large Euroopan standardien mukaan.

Täytyy vielä kertoa eilisestä kauneushoitolakokemuksesta ennen kun mun ostama tunti nettiaikaa kuluu umpeen. Ajattelin ekaa kertaa kokeilla ruiskurusketusta etten olis rannan valkoisin valas Nicaraguaan saapuessa. Olihan kokemus. Kyllähän mä tiesin että siinä pitää olla alasti. Mites muuten se rusketus tulis iholle? Kaikki mun saunatekstit lukeneet tietää mun suhtautumisen alastomuuteen. No joo päätin olla ennakkoluuloton ja silti kokeilla kun se kavereilla näytti niin luonnoliselta päivetykseltä. Siellä mä sit poseerasin ihan nakkena mitä ihmeellisimmissä asennoissa sen - kylläkin ammattitaitoisen - kauneushoitajan edessä. Voitte kuvitella millasiin asentoihin piti vääntyä et sai vaikka sisäreidet suihkutettua. Päätin lopettaa aivotoiminnan kokonaan ja irtautua ruumiustani toimituksen ajaksi. Mutta eipä siinä kaikki. Kun ruiskutus on hoidettu teltan suojissa, pitää vielä hillua nakkena joku 20 minuuttia ja venata että se aine kuivuu. Onneksi mulle tuotiin lasi kuohuvaa siihen seuraksi. Istua ei saanu tai kietoutua pyyhkeseen. Oli todella absurdi olo. No mut nyt näytän silta kun oisin jo viettäny päivän tai pari rannalla. Eikä ole rusketusrajoja. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy!

Hyvää joulua kaikille! Jatkoa seuraa kun pääsen vähän eksoottisempiin maisemiin.

Kielikukkasia

Nyt kun oon hengaillu paljon latvialaisten kanssa, olen yllätyksekseni huomannut että meidän kielissä on monia samankaltaisia sanoja. Kumpikin kieli kuuluu ihan pieneen kuppaseen kieliryhmään jota kukaan ei ymmärrä, eikä niillä pitäisi olla mitään yhteyttä toisiinsa. Molemmat kielet toimii myös hyvänä salakielenä maailmalla kun ei halua että kukaan muu tajuaa mitään. Siksi haluaisin myös opiskella latvian kieltä. Jotta voisin tyttöjen kanssa puhua peetä pojista niiden läsnäollessa. :)  Harmi vaan että sitä ei opeteta missään. Eihän kukaan halua opetella kieltä jota puhutaan vaan yhdessä parin miljoonan asukkaan maassa. Mulle siitä kyllä olisi hyötyä. No mut sen verran kun olen noita latvialaisa kuunnellut niin olen huomannut että mä joskus ihan vahingossa saatan ymmärtää jotain siitä mitä ne puhuu. Kerran puhuttiin juuri tuosta salakieliteemasta ja sanoin että meillä on sanoja myös niille sanoille jotka on samat kaikilla kielillä joilla voidaan sitten kiertää sanomasta se sana jonka kaikki ymmärtää. Esim Italiaa voi kutsua saapasmaaksi ja sitten ei kukaan taas tajua mistä puhutaan. Yllättäen saapas on latviaksi zābaks ja ne käyttää samaa saapasmaa sanontaa. Olen myös oppinut että ruutu on latviaksi rūtains. Muilla kielillähän se on jotain ihan muuta. Koti on latviaksi mājā, sehän me ymmärretään kans. Jotain huvittaviakin sanoja oon löytäny kuten auto - automašīna. Seinä on muuten latviaks siena, puuteri on pūderis ja niin edelleen. Mähän voisin ehkä vaikka helposti oppia sen kielen. Mun uus huvi on syöttää sanoja netissä olevaan latvian sanakirjaan ja naureskella hakutuloksille. Halvat huvit.

Myös saksalla ja suomella on joskus enemmän yhteistä kuin kummallakaan kielellä englannin kanssa. Kertoo varmaan siitä että me ollaan otettu suomeen saksasta lainasanoja, saksa tuskin on lainannut suomesta mitään. Mulla on uusi hieno taulu kotona johon on läiskitty päälle hartsiroiskeita. Mun saksalainen kaveri ei tienny mitä ne kiiltävät roiskeet siinä pinnalla on ja yritin selittää että se on "resin" englanniksi eikä se tajunnu mitään. Sit sanoin että no suomeks se on hartsi ja kappas kun kaveri heti tajus, saksaksi se on Harz. Jatkossa jos en osaa jotain sanaa saksaks niin sanon sen vaan suomeks, kai se sillä menee läpi.

Niin kivaa kun olisi vaikka ihan täyspäiväsesti opetella kaikkia uusia kieliä, niin ainoa jota pääsen kohta opiskelemaan on espanja. Mun pomo mua aina kovasti kehuu vuotuisessa kehityskeskustelussa mutta ainoa asia johon se toivoo multa joka halvatun vuosi enemmän panostusta on espanjan kieli. Mä oon ollu tähän asti sitä mieltä että hittojako mä lähen aikaani uhraamaan kieleen jota mä puhun jo sujuvasti, mutta mun kielitaito ei vissiin mun natiiville pomolle kuitenkaan riitä. Me ei ees mun pomon kanssa koskaan puhuta espanjaa keskenämme joten en tiedä mihin se luulonsa perustaa. Päätin nyt sitten toteuttaa sen toiveen kun toinen niin kovasti haluaa. Mä en todellakaan ala uhrata yhtä iltaa viikossa johonki omasta mielestäni niin turhaan, joten päätin selvittää mitä saisin aikaiseksi viikon kielikurssilla vaikka Madridissa. Sieltä löysin sitten Instituto Cervantesin hyväksymän kielikoulun jossa voi opiskella liike-elämän espanjaa C2 tasolla. Näytin pomolle hakutulokset ja kysyin että maksatko ja kaveri oli ihan tohkeissaan. Joo, joo mene tyttö hyvä. No minähän menen. Tammikuun lopussa on sitten viikon kurssi tulossa omassa entisessä kotikaupungissa. Sitä ennen käytännön harjoittelua Costa Ricassa ja Nicaraguassa. Nos vemos pronto Madrid!

Lumi yllätti matkailijan

Mulla on ollut niin paljon reissuja viime aikoina etten ehdi enää lainkaan kirjoittaa. Nyt istun bussissa matkalla Luxembourgiin ja toivon ettei ylitetä Saksan rajaa ennen kun mun juttu on valmis. Sit loppuu meinaan nettiyhteys.

Olin viime viikonlopun Suomessa lumen ja viiman keskellä. Kylläpäs pääsi lumi taas kerran yllättämään. Kerrankin tunsin olevani turisti ja ihan innoissani napsin kuvia korkeista kinoksista ja lumen alle hautautuneista autoista. Kaverit ulkomailla oli kuvista joko ihastuneita tai järkyttyneitä. Ei tuollaista muualla ole. Mun lento oli Suomeen tullessa jopa vartin etuajassa ja pääsin taas mainostamaan kuinka Helsinki-Vantaata ei pikku lumet hetkauta. Frankfurt menee ihan sekasin jos tulee senttiki lunta. Siksi olen iloinen että olen nyt bussissa enkä lentokentällä sillä täälläkin on nyt maa valkoinen.

Luxemburgissa on eilen myös satanut lunta (hitsi sitä ei pääse pakoon missään) ja tälle päivälle on luvattu jopa -15 astetta. No onneks pääsen 2.5 viikon päästä Costa Ricaan ja Nicaraguaan kun siellä ei salettiin ole mitään lumen tapastakaan. Paitsi ehkä jäähilettä lasissa.

Laitanpa tähän vielä pari lumikuvaa Suomesta ja Saksasta. Ne on teidän mielestä varmaan tosi eksoottisia. Siinä on autokuva Helsingistä ja Frankfurtista. Arvaatte varmaan kumpi on kumpi. Ja sit on meidän lumen peittämä roskispuutarha ja vielä yks kuva lumen riepottelrmasta Helsingistä.

Skopje

No niin, nyt on sitten viikonloppu Skopjessa takana. Olipas taas niin mahtava reissu ettei tosikaan! Mulle kreikkalaiset varoitteli että Skopje ois jotenki skämänen paikka mutta ehkä se johtuu meistä (ystävättären kanssa saadaan bileet aikaseks vaikka Antarktiksella), mutta meillä oli ihan superhauskaa. Sen kyllä huomasin että Kreikka ei ole siellä mitenkään erityisessä suosiossa. Meillä oli välillä hieman kielimuuria paikallisten kanssa ja sitten kokeiltiin vähän kaikilla kielillä. Ystäväni osaa sujuvasti venäjää, joka on ilmeisesti tosi lähellä makedonian kieltä, myös aakkoset on suurimmaksi osaksi samat. Itse huomasin että monet sanat on samoja kreikaksi ja kun asiasta huomautin, niin sain päälleni nenän nyrpistyksiä ja pontevan EI:n. Ei, ei, meillä ei ole mitään tekemistä Kreikan kanssa. No ei sitten, ei niilläkään ole mitään tekemistä teidän kanssa. Siellä oli myös paljon albanialaisia jotka asuivat omilla alueillaan sekoittumatta makedonialaisten kanssa. Albanialaiset korttelit oli vähän kuin olisi mennyt ajassa taaksepäin, jotenkin hieman nuhjuista ja vanhanaikaista ja myös itämaisempaa minareetteineen. Makedonialaiset on kreikkalaisten tapaan ortodokseja, mutta albanialaiset on muslimeja.

Biletyksen lisäksi me kyllä harrastettiin vähän ulkoilma-aktiviteettejakin. Lauantaina mentiin vaeltamaan ”Matka” kanjonille pitkin kallion reunoja. Matka on siis mestan nimi, upeat kallionrinteet joiden välissä virtaa joki. Se on kesäaikaan kiipeilijöiden suosiossa ja alueelta löytyy myös monta luolaa joihin pääsee jokea pitkin veneellä. Tosi kaunista seutua, alla olevista kuvista voitte itse todeta saman. Livenä kaikki näyttää tietty vielä paremmalta.

Tuota polkua pitkin talsittiin

Lounaaksi viereisestä joesta aamulla nostettu karppi.

Itse Skopjen kaupunki ei ole mikään maailman kaunein paikka mutta sitä yritetään selkeästi kohentaa. Jäljellä on vielä monia rumia rakennusmöhkäleitä mutta nyt jokivarteen on rakenteilla uusia, hienoja rakennuksia joka tekee ilmeestä paljon kulturellimman. Monet paikalliset on käärmeissään kun niin paljon rahaa tuhlataan heidän mielestä turhiin ja turhan kalliisiin rakennuksiin, mutta mä kyllä pidän niistä. Ehkä siksi että ne näyttää aika kreikkalaisilta valkoisine pylväineen. Patsaat on kanssa suosiossa. Joka halvatun kulmassa jököttää joku tsaari valtaistuimellaan tai joku entinen merkkihenkilö hevosen selässä. Hauskimpia patsaita on mun mielestä kuitenkin randomit katupatsaat jotka kuvastaa ihan tavallisia ihmisiä eri aktiviteettien parissa ja niitä löytyy sitten pitkin poikin keskeltä katua tai joen varrelta nurmikolla istumassa. Sillä kaupungilla on potentiaalia. Katsokaa itse kuvista jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Skopje on myös halpa paikka meille normaalia eurooppalaista palkkaa saaville. Paikalliset palkathan on ihan eri tasoa, mutta me voidaan elää siellä helposti kuin kuninkaat. Siitä huolimatta paikalliset haluaa jatkuvasti tarjota kaiken eikä meillä ollut monista yrityksistä huolimatta mitään mahdollisuutta maksaa edes omia juomia baarissa.

Patsaita ja rakenteilla olevia uusia rakennuksia - arkeologinen museo ja ulkoministeriö

Taustalla häämöttää ehkä Skopjen rumin rakennus - keskuspankki.

Patsaita, kalastaja ja purkissä joen keskellä tönöttävät puut

Back to Cosmopolitan life

Terveiset Ljubljanan lentokentältä! Tää on tosi pieni mutta ystävallinen paikka ja ilmainen nettikin löytyy. Olen vihdoin matkalla Skopjeen ja ensimmäistä kertaa entisen Jugoslavian alueelle. En ole vielä edes käynyt Kroatiassa mutta (ainakin) sinne pitää mennä lähitulevaisuudessa. Skopjessa odottaa hyvä ystäva ja leffa- seka musfestarit. Siitä enemmän ens viikolla. Viime viikonloppu meni Köpiksessä traditionaalisesti siskon kanssa. Se on kylla niin mukava kaupunki. Kaikki on niin tyylikkäitä. Niin ihmiset kuin paikatkin. Skandinaavinen design on mun mieleen. Bloc Party heitti hyvän keikan joka nähtiin lähietäisyydeltä noin Tavastian kokoisessa mestassa Vegassa. Sisko oli vähän harmissaan kun ne ei soittanu paljoa biisejä niiden pari kuukautta sitten julkaistulta uudelta levyltä mutta mulle riitti kun ne soitti sen ainoon biisin jonka ma tunnen niin paljon et voin laulaa mukana. Ja se uus levy on mulle liian hevi muutenkin. 

Sisko sai 25% alennuksen ostoksestaan kun halasi mua myyjän silmien edessä. Hauska idea!

Ravintolapuolelta erityismaininnan saa tälla kertaa Fiskebaren siellä lihanpakkaamoalueella. Ihan mieletöntä ruokaa jos merenherkut kiinnostaa. Myös yön pelastaja Kebabish on hieno paikka. Nimestään huolimatta se on intialaisten pitämä yöruokala ja nimenomaan ne intialaiset safkat on maistamisen arvoisia. Kebab nyt on kebabbia missä vaan. Ei mun suosikkiruokaa. Ja sit siellä pyörii telkkarissa Bollywood musavudeot nonstoppina. Hieno paikka!

Huvittavin kohtaaminen tällä reissulla oli suolamiehen kanssa. Siellä oli yöllä joku +10 astetta ja suolamies hurutteli pikku traktorillaan ja jätti ihan mielettömat suolavanat jälkeensä. Aamulla me sit auringinpaisteessa potkiskeltiin niitä suolarakeita. Ihme meininki. Vaikka Tanska on Pohjoismaa niin se on kuitenki kiinni manner-Euroopassa ja ei kai ne sit osaa meidän lailla hallita talven tuomia haasteita.

Me oltiin yöta ihanassa ekohotellissa Vesterbrossa. Paikan nimi on Guldsmeden. Suosittelen lämpimästi. Se oli ihan sen mahtavan vietnamilaisen ravintolan vieressä jossa käytiin viime reissulla kahdesti. Nyt päästiin vaan niiden katukeittiöön kun ryökäleet oli melkein koko viikonlopun kiinni.

Saksa haltuun - vihdoinkin

Mulla on nyt siis tää missio alkaa puhua ihan kunnolla saksaa eikä vaan tätä sönkötystä mitä mun kielitaito on tähän asti ollut. Jos on lukenut pitkän saksan koulussa (joku ziljoona vuotta sitten tosin) ja asunut Saksassa jo kolme vuotta niin on noloa jos mä en puhu sitä yhtä sujuvasti kuin esim. espanjaa. Niinpä mä nyt aktiivisesti harjoitan sitä kieltä. Mulla ei edellenkään ole telkkaria, eikä ihan lähisuunnitelmissa ole sitä hankkia (rahat menee lentolippuihin, eikä mua telkkarinkatselu muutenkaan paljoa kiinnosta) mutta mulla on yks saksalainen kaveri jonka luona aina välillä hengaan ja siellä on katottu myös telkkaria. Niin paljon että oon jopa suostunu kattomaan muutaman leffan saksaks dupattuna. Norjalainen leffa saksaks dupattuna on ihan ok, ne ei puhu liikaa ja liian nopsaa, mutta en suosittele katsomaan esim. Once upon a time in Americaa dupattuna ilman tekstejä. Siitä ei tajua hevon halvattua. Ne puhuu ihan liikaa ja siinä ei ole muutenkaan päätä eikä häntää kun kohtaukset ei mene kronologisessa järjestyksessä. Onneksi mun kaveri hommas tällä viikolla uuden kanavapaketin ja nyt voi leffoista useimmiten valita myös englanninkielisen ääniraidan, vaikka sehän ei tietty mun saksanopiskelua auta. Täytyy alkaa lukea saksalaisia sanomalehtiä tai jotain. Verkkohesari ei nyt tässä kohtaa riitä. On kyllä mieletöntä kuinka monta uutta sanaa oppii joka päivä jos vaan koko ajan puhuu kieltä. Miksen mä aloittanu aikaisemmin? Tosin duunissa mua jostain syystä edelleen hävettää alkaa puhua saksaa paikallisten kollegoiden kanssa. Jos on aina puhunu niiden kanssa englantia niin ei vaan ole luonnollista vaihtaa kieltä. Nyt mä jaan toimiston yhden saksalaisen kanssa ja mua hävettää joka kerta kun mulle soittaa joku ja puhuu saksaa ja mä tiedän että se natiivi kuuntelee mua. Onneks niitä puheluita tulee harvoin.

Mä oon tutustunu myös moniin uusiin saksalaisiin ihmisiin viime aikoina. Muut iskee bileistä miehiä mutta mä poimin sieltä itelle tyttökavereita. Viime sunnuntaina yks kaveri järjesti synttäribrunssin kotonaan ja tietty ainoastaan suomalaiset ja saksalaiset on täsmällistä kansaa ja kaikki muut tuli tunnin myöhässä. No, mulla oli siinä sitten aikaa tutustua kolmeen paikalla olleeseen saksalaiseen tyttöön joista kaksi asuu vielä melkein mun naapurissa. Käytin tilaisuuden hyväksi ja puhuin niiden kaa saksaa. Siinä vaiheessa kun muut kaverit tuli paikalle ei mulla ollu enää mitään kiinnostusta hengata niiden kanssa kun meillä oli niin hauskaa niiden saksalaisten kanssa. Nyt me ollaan jo tavattu pariin otteseen ja ystävyys vaan syvenee. Torstaina olin "Small World" organisaation järjestämissä bileissä. Se on sellainen yhteisö missä pitää olla rekisteröitynyt jäsen ja bileisiin pääsee vaan kutsulla. Siellä tutustuin taas yhteen kivaan saksalaiseen tyttöön joka on kanssa asunut Espanjassa. Se lupasi lähettää mulle facebookissa ystäväpyynnön, mutta ei ole kuulunut. Pitäiskö suuttua hehe. Vähän niinku ois antanu jolleki kundille numeron eikä se sit soitakaan. Jos tapaan sen seuraavissa Small World bileissä niin esitän sit välinpitämätöntä, eiks niin?

Reissukohmeessa

Mulla on alkanu jutut vähän loppua kun en ole viime viikkoina paljoa reissannu. Aiemmin oon aina ravannu jossain lähes joka toinen viikonloppu mutta nyt kun vihdoin ei ole enää ”pakko” reissata niin oon pysynyt mieluusti Frankfurtissa. Siksi mulla ei ole paljoa uutta kerrottavaa. Tai no, voisin mä luetella taas kaikki ne bileet missä olen viime viikot käyny, esim kirjamessujen aikaan Literaturhausessa järjestetyt megabileet tai viime viikonloppuna Städel -taidemuseon pippalot jossa sai samalla katsoa ”Musta romatiikka” näyttelyn. Oon ollu tosi kulturelli viime ajat. Skopjeen muuttaneen kaverin läksiäisetki oli modernin taiteen museossa, kun täällä noilla museoilla on tapana järkkää after work yms bileitä. Tulee kulttuuri lähelle taviskansalaista. Schirn -taidemuseossa käydään usein sunnuntaibrunssilla. Niillä on japanilaiset vessat. Kandee käydä testaamassa. :) Frankfurtissa pysyminen on alkanut tuottaa myös tulosta ja alan vihdoin integroitua Saksaan enkä elä vaan mun kansainvälisessä duunikuplassa. Mulla on jo monta uutta saksalaista kaveria (duunin ulkopuolelta!!) ja mä puhun niiden kaa saksaa! Ok, usein joutuu puhumaan englantia kun isommassa porukassa on aina joku ummikko, mutta mä oon nyt päättäny ihan tosissaan puhua saksaa aina kun kykenen. Muuallakin kuin ruokakaupassa. Tekee hyvää.

Mulla on nyt kolme mainitsemisen arvoista matkaa tulossa vielä tänä vuonna ja niistä tulee sitten juttua. Parin viikon päästä on jälleen vuorossa syssa, Köpis ja konsertti. Mennään kattomaan Bloc Partya ja heilumaan Köpikseen muutamaks päiväks. Heti seuraavana viikonloppuna meen Skopjeen tapaamaan sinne väliaikaisesti muuttanutta latvialaista kaveria. Siinä on sitten mun matkakarttaan ihan uusi maa josta varmasti riittää kerrottavaa. Ja koska mä hengaan kreikkalaisten kaa niin mä en kutsu sitä maata Makedoniaks. Se on niille Skopje koko maa, mulle kelpaa myös F.Y.R.O.M. mutta se on niin vaikea että sanotaan vaan Skopje. Ja sitten 25. joulukuuta lähtee mun lentokone kohti Costa Ricaa. Siellä mua odottaa varsinainen seikkailujen matka tulivuorineen, sademetsineen, koskenlaskuineen ja Tarzanina flengailuineen. Costa Rican luonto on ihan mieletön ja ne pitää siitä huolta. Ekoturismi on muotia eikä ne tuhoa niitä sademetsiään siellä. Ehkä piipahdan jopa Nicaraguassa, en ole vielä ihan päättäny mitä haluan tehdä.

Periferiamatkailua

Oon asunu yli kolme vuotta Frankfurtissa enkä ole juurikaan poistunu kaupungista muuta kuin lentokentälle. Siis Saksan, Hessenin yms lähialueiden tutkiminen on mulla jäänyt tosi vähälle. Nyt oli sitten viime viikonloppuna mahdollisuus tutustua kahteen uuteen kaupunkiin, Darmstadtiin ja Aschaffenburgiin. Huhhuh, olihan stadilaisella aikamoinen kokemus poistua susirajan taa kahdesti saman viikonlopun aikana. Perjantaina oli ensin vuorossa n. 150.000 asukkaan Darmstadt ja siellä ohjelmassa – mitäs muutakaan – kuin yhden italialaisen läksiäiset. Itse Darmstadt näytti ainakin noin yövalossa tosi kivalta kaupungilta mutta juhlapaikka ei ollut ihan sitä italialaista tasoa mihin mä oon tottunu. Me oltiin irkkupubissa jossa oli livemusaa. Nyt jengi tietty aattelee jotain Molly Malonesia vanhaan hyvää aikaan, mutta ei, tällä ei ollu sen kaa paljoa yhteistä. Siellä oli soittamassa 

Mallet niminen bändi Wiesbadenista. Kolme väsyneen näköistä vanhaa äijää jotka oli vielä mielessään 80-luvulla ja venaili et joku levy-yhtiö ne bongais. Kaverit soitti jotain CCR-covereita jotka ei kyllä mulle kolahda sitten lainkaan. Ei siitä selvinny ku viskin voimalla hengissä.

Kuva on hieman heikkotasoinen, mutta jos kykenette niin huomioikaa kuvassa oikeanpuoleisen pitkätukan ihqut nahkahousut joissa on kiva salamakoriste lahkeessa. Pitkätukka osas onneks oikeesti laulaa. Vasemmalla oleva seeprahattu sen sijaan ei osaa laulaa, mutta siitä huolimatta se johti kuoroa about joka kolmannessa biisissä. Sitten oli vielä rumpalinressukka joka näytti siltä että se on jo käyny pari kertaa pyörähtämässä kuivausrummussa mutta jotenkin ihmeen kummassa elää vielä. Sillä oli hauska viskinpolttama ääni. Loppua kohti biisivalikoimakin parani. Tai ehkä se oli se viski joka nous päähän. Sieltä sai Ardbegia joka on mun suosikki ja myös sattumalta nimetty yhdessä viskiraamatussa maailman parhaaksi viskiksi.

Darmstadtiin pääsee junalla 27 minuutissa mun lähiasemalta, mutta takas piti tulla yöbussilla joka kesti tunnin. Enpä ole sellaisessakaan ollut vuosiin. No onneks seki pysähty Sachsenhausenissa niin pääsin sentään yhdellä kyydillä suoraan kotia.

Sitten oli lauantai ja mä oli luvannu mennä Achaffenburgiin ostoksille yhden kollegan kanssa ja tapaamaan sen perhettä ja ihastelemaan niiden ihanaa isoa taloa. Achaffenburg ei itse asiassa sijaitse ollenkaan edes Hessenissä vaan jouduin vaihtamaan läänia Baijerin puolelle, se on ihan siinä rajalla. Junamatka sinne on tosin vaan jotain 40 minsaa, ettei siihen nyt ihan kuole ja juna lähtee taas kerran sieltä meiltä Sachsenhausenista. Kaupungissa on vajaa 70.000 asukasta ja se on oikein idyllinen paikka. Itse en kyllä niin kaukaa jaksaisi päivittäin raahautua töihin. Mulle toi 15 min. kävelymatka duuniin on just passeli. Mutta Aschaffenburgin tarjoamat shoppailumahdollisuudet on ihan mahtavat! Siellä on mm T.K. Maxx joka Frankfurtista puuttuu ja jos vaan hermot kestää selailla niitä sekaisia hyllyjä niin sieltä voi tehdä mahtavia läytöjä, pilkkahintaan, kuten esim. kirkkaan vihreät housut sekä sininen paljettimekko jotka lähti mun matkaan. En ole vielä katunut ostoksiani. Myös yks kenkä-outlet löytyy, parit kengät lähti taas mukaan. Ja sit tietty kaikki peruskaupat mitä täälläkin on, mutta ilman jonoja ja Zeilin lauantairyysistä. Sinne joutuu varmaan menemään uudestaan. Lopulta vietin ihan koko päivän siellä ja palasin kotiin vasta kymmenen pintaan illalla. Ja ihme tapahtui! En mennyt yksiinkään bileisiin vaan suoraan nukkumaan.

Interaktiivinen ravintola

Nyt aion omistaa tämän tekstin ihan pelkästään yhdelle lontoolaisravintolalle, sen verran hieno kokemus oli illallinen siinä ravintolassa. Mä en yleensä pidä itsepalvelupaikoista a la Vapiano, missä saa itse jonottaa joka hevon tiskille ja (ainakin Saksassa) vastassa on übertylyt myyjät eikä minkäänlaista palvelua todellakaan ole olemassa lainkaan. Ny kävin kuitenkin vikana iltana Lontoossa sellaisessa interaktiivisessa ravintolassa jossa joutuu kyllä itse tilaamaan ruuan, mutta se ei ole lainkaan epämiellyttävä kokemus, eikä omasta pöydästä tarvitse poistua mihinkään. Paikan nimi on inamo ja ravintolan pöydät on yksiä suuria tietokoneruutuja ja jokaisella ruokailijalla on oma hiiri käytössä omassa pöydänkulmassa. Sillä hiirellä voi sitten surffailla ja valita "pöytäliinan" eli pöytään heijastuvan taustakuvan, ruuat, pelata pelejä (jos seura on vaikka tylsää) yms. Kun ruokia selaa, kuva niistä heijastuu katosta olevasta projektorista suoraan omalle lautaselle joten voi nähdä valmiiksi miltä annos näyttäisi. Sit siinä oli vielä chef cam jolla voi seurata kokkien työskentelyä keittiössä.

Itse ruoka jota siellä tarjoillaan on aasialaista, mutta sekoitus useamman maan ruokalistoista. Löytyy sushia ja thailastyyppistä currya yms. Todella hyvää ja jos sinne menee, niin kannattaa tilata useampi pieni annos ja maistella vähän kaikkea. Pöydissä on myös "kutsu tarjoilija" -nappi ja sitä painamalla saa tarjoilijan paikalle parissa minuutissa. Paljon parempi kuin yrittää huitoa ja saada ohi ravaavien tarjoilijoiden huomiota. Tilaus tulee myös nopeasti. Juomat tulivat varmaan myös alta kahden minuutin kun oltiin painettu tilausnappia. Ruuassa tietty kesti hieman kauemmin. Laskun saa myös nappia painamalla ja laskusta näkee kokonaissumman lisäksi myös eriteltynä oman osuutensa. Jokainen samassa pöydässä istuva kun voi tilailla mitä haluaa, mutta jos lasku halutaan jakaa suoraan se mukaan mitä kukin on tasan tarkkaan tilannu, niin se on tosi helppoa. Tietokoneesta löytyy myös ehdotuksia jatkopaikoista, Lontoon kartta ja metrokartta yms muuta tarpeellista tietoa. Plus että se paikka oli tosi kivasti sisustettu ja taustalla soi hyvä musiikki. Ihan parhautta!

Viiden tähden sairaala

Mä oon aina pelännyt että tulisin niin kipeäksi että joutuisin sairaalahoitoon. Tähän asti en onneksi ole joutunut Suomessa sairaalaan muuta kuin tapaamaan sukulaisia ja kerran olin pari kuukautta siellä töissä. Nyt kuitenkin tuli sellainen tilanne että mä jouduin leikkauspöydälle, mutta onneksi mun nykyinen sairasvakuutus (jolla ei ole enää mitään tekemistä Kelan kanssa) sallii valita itse lääkärin, sairaalan ja maan. Mä valitsin yhden alan spesialistin Lontoosta ja pakettiin kuului sitten pari yötä yksityisessä sairaalassa täällä dearien ja darlingien maassa. Ja voi hyvänen aika että musta pidettiin siellä hyvää huolta!! Voitteko kuvitella että mulla on ikävä sairaalaan? Varsinkin niitä sairaalan ruokia. Oletteko koskaan kuulleet että joku kaipaa sairaalasta ruokia?

No, näillä täkäläisillä ruuilla ei ollut mitään tekemistä Meilahden vihreiden soossien ja muovisten nokkamukien kanssa. Siellä sairaalassa oli ihan oma catering-osasto joka toimitti posliiniastioista hopeakupujen alla tarjoiltujen annosten menut aina etukäteen ja niistä sai sitten rastia mitä kaikkea seuraavalla ateriallaan halusi syödä. Harmi, että ekana iltana leikkauksen jälkeen oli kurkku niin kuiva päivän paaston jälkeen (ja muutenkin oksettava olo) että herkullinen savulohisandwich vaan takertui kurkkuun enkä saanut siitä sen ansaitsemaa iloa irti. Alla kuitenkin muutama todiste herkkuruuista kuvien muodossa. Ja noi on siis mun omia valintoja, ois sieltä saanu raskaampaakin settiä niin halutessaan, mutta mä tykkään kasvispitoisesta ja suht terveellisestä ruuasta.

savuohisandwich, hedelmäsalaatti ja iltatee

aamiainen - huom. pain au chocolat (se oli lämmin)

lounas - toi pasta oli tai-vaal-lis-ta

illallinen - tossa etualalla on avokadosta ja jokiravuista tehty kakkunen

mustaherukkajäde :)

Sitten siellä sairaalassa oli ihan mielettömän paljon henkilökuntaa ja todella henkilökohtainen palvelu. Ihan jo alkaen siitä kun saavuin paikalle niin vastaanoton täti tiesi heti kuka mä olen ja mitä sieltä haen kun vaan ilmoitin nimeni. Sain odottaa hetken odotushuoneessa, joka näytti enemmänkin jonkun ison kartanon seurusteluhuoneelta antiikkihuonekaluineen ja hienoine tauluineen. Sitten paikalle tuli nuori mies jonka ainoa tehtävä oli noukkia mut sieltä aulasta ja eskortteerata mut mun huoneeseen. Näin sen toistamiseen sairaalasta poistuessa. Mulle oli annettu oma nimikkohoitaja mutta sen lisäksi mua kävi sen ja yökön lisäksi katsomassa ainakin kolme-neljä muuta hoitsua. Kaikki eri maalaisia. Oli intialaista, afrikkalaista, venäläistä, aasialaista ja jopa yksi suomalainen, josta kuulin vaan äänen käytävällä, mutta en kyennyt juoksemaan perään. Oma hoitaja vahvisti että siellä tosiaan on yksi suomalainen töissä.

Sitten oli verimies; sen ainoa homma oli kulkea ympäriinsä ottamassa jengiltä verinäytteitä. Hoitsut ei tehny sitä. Niin, ja hoitsut ei koskenu myöskään ruokaan vaan kaksi eri catering-henkilöä vuoroitteli siinä hommassa. Anestesiahoitaja oli saksalainen, leikkaava lääkäri kreikkalainen. Lääkärillä oli kierroksillaan aina mukana yks hoitsu jonka funktio ei mulle selvinny. Se ei ollu kukaan niistä jotka oli hoitanu mua, se vaan nökötti siinä mukana ja katsoi. Sitten anestesiahoitajan lisäksi siellä nukutussalissa oli joku äijä joka vaan pisti sen neulan mun käteen josta sitten anestesiahoitaja pumppasi unettavat lääkkeet. En tiedä kuinka monta tyyppiä itse leikkauksessa oli läsnä. Luonnollisesti kaikki sairaalahuoneet oli yhden hengen huoneita. Eihän sitä nyt niin heikossa tilassa sovi joutua johki halliin jakamaan huone viiden muun kanssa.

Nyt mä sitten vaan makoilen ja toivun mun rankasta sairaalakokemusessta. Ahh pääsispä takas sairaalaan!

Ai niin, unohdin sanoa että sairaalassa oli myös aika laaja viinilista. Itse olin niin vähän aikaa ja niin pumpattu täyteen lääkkeitä ettei maistunut, mutta jos ois ollu pidempään niin ois voinu tilata palan painikkeeksi lasin viiniä. Tai pullon shamppanjaa!

Tekstitys vs. dubbaus

Suomalaisena mä oon tottunut katsomaan leffat alkuperäiskielellä ja lukemaan tekstit siitä ruudun alaosasta. En ole koskaan ymmärtänyt miksi ne leffat pitäisi dubata. Miksi alkuperäisen näyttelijän ääni pitää pilata jonkun muun äänellä ja sitten huulen liikkeet ei edes seuraa ääniraitaa. Ainakin Espanjassa se kuulostaa ihan kamalalta! Sama nelikymppinen nainen esittää 15-vuotiasta kundia ja 30-vuotiasta naista. Kuinka kukaan espanjalainen voi tietää että onko joku näyttelijä hyvä kun ne ei ole ikinä kuullu sen omaa ääntä? Ja mitäs ne tekee sit jos sama tyyppi on dubannu kahta eri näyttelijää jotka esiintyykin samassa leffassa? Toisellahan niistä vaihtuu sitten ääni! Mun mielestä espanjalaisilla dubbaajilla on liian matalat äänet, sellaset dokumenttilukijan kuuloiset. Mä en kerta kaikkiaan kyennyt siellä katsomaan mitään dubattuna. Onneksi meillä kotona sai telkkarista valita useimpien leffojen kohdalla alkuperäisen ääniraidan ja teksti-tv:ltä sai sitten tekstit päälle. Munkin ex oppi arvostamaan alkuperäiskielisiä versioita ja katsoo nykyäänkin kaiken OV:na. Se jopa alkoi tykätä joistakin näyttelijöistä joista se ei ennen tykänny koska niiden oma ääni oli kivempi kuin dubbaajan ääni! Ja englantia se puhuu nykyään sujuvasti.

Saksassa on sama homma. Täällä dubataan kaikki. Mulla ei ole edes telkkaria kotona kun en kestä sitä kattoa. Tosin täytyy myöntää että sen vähän perusteella mitä olen saksalaista dubbausta kuullut (katsoin yhden leffan entisessä valmiiks sisutetussa kämpässä jossa oli tv) niin saksalaiset äänet sopii paremmin niille näyttelijöille eikä se kuulostanut ihan yhtä kamalalta. Ai niin ja kerran menin leffaan katsomaan OV esityksenä Lars von Trierin Melankoliaa mutta leffateatteri oli vahingossa saanu dubatun version maahantuojalta. Aika kova shokki oli! Saatiin seuraavaan leffaan ilmaiset liput. Ja kun myöhemmin katsottiin kotona englanninkielinen versio, niin mä olin tajunnu kaiken ihan väärin! Eli kyl mä ne tekstit vielä tartten jos saksaks meinaan kattoa.

Täällä pyörii muutamassa leffateatterissa leffoja alkuperäiskielellä ja saksalaisilla tekstityksillä mutta ei kovin paljoa eikä kovin hyviä leffoja. Kaikki isot Hollywood leffat löytyy, mutta näyttöajat on arkisin jotain klo 17:00 tai sunnuntaina klo 11:00. Kuka siihen aikaan pääsee tai ees haluaa mennä? Ongelmaksi muodostuu jos leffassa puhutaan muutakin kuin englantia. Tekstityshän on ainoastaan saksaksi. Itse luen saksaa ihan sujuvasti, mutta ei kaikki täällä lue. Käytiin kerran saksaa taitamattoman kaverin kanssa katsomassa Quentin Tarantinon Inglourious Basterds, siinähän puhutaan myös ranskaa ja saksaa. Ranska oli mulle ihan ok, koska sitten sai saksalaiset tekstit mutta kun Hitler alko suoltaa käskyjä itävältasaksalla meni se kyllä multakin iloisesti ohi. Saatikka sit kaverilta joka ei osaa ollenkaan saksaa. Tänä viikonloppuna olen menossa katsomaan Woody Allenin uutta Rooma-leffaa. Siinä puhutaan kanssa puolet ajasta italiaa. Saa nähdä miten selvitään. Mä ehkä joudun kääntämään teksit mun kaverille, vähän niinku äidit aina luki lapsena leffatekstit lukutaidottomille lapsilleen.

Mä oon sitä mieltä että sekä saksalaisten että espanjalaisten heikko englannintaito johtuu just siitä että ne ei sitä kuule missään. Ne vaan kuuntelee espanjaa/saksaa joka paikassa. Jos leffat ois englanniksi, puhuis tääki jengi paljon parempaa enkkua. Kuten suomalaiset, muut pohjoismaalaiset ja esim. kreikkalaiset joilla ei dubbailla. Piirettyjä saa mun mielestä dubata niin paljon kun haluaa. Niissähän alkuperäiset äänetkin on dubbauksia. Mutta jättäkää please oikeiden ihmisten näyttelemät oikeat leffat rauhaan! Tosin sitten dubbaukseen tottuneet sanoo että puolet kuvista jää näkemättä kun tuijottaa vaan ruudun alareunaa ja yrittää ehtiä lukea. Ja tekstit peittää osan kuvasta ja pilaa sen. No ei se sitä niin paljoa pilaa kun joku dubbaajan ääni!

Ei hyvää päivää Englanti!

Oon tässä päässy hieman seurailemaan asunnonvuokrausta Lontoossa. Ihan oikeesti en ymmärrä miten homma voidaan tehdä niin hankalaksi. Jotta edes pääsee kilpailemaan asunnon saannista, pitää alkajaisiksi tehdä (kirjallinen) tarjous ja siirtää yhden viikon vuokra asunnonvälittäjän tilille. Rahan saa takas jos vuokraisäntä ei hyväksy tarjousta, mutta sen menettää jos tarjous hyväksytään ja jos siinä vaiheessa ei itse enää halua vuokrata kyseistä asuntoa. Tämänhetkinen kohdeasunto on vapaa, siellä ei asu kukaan ja sinne ois voinu muuttaa jo viime viikonloppuna, mutta, sinne ei voi muuttaa ennen kuin välittäjälle on toimitettu:

Vuokrakämpän hakulomake

Kopio passista

Kopio työsopimuksesta

Työnantajan lähettämä kirje jossa duunia tarjotaan (palkka pitää näkyä)

Työnantajan yhteystiedot jotta ne voi vielä lisäksi tarkistaa siltä että tyyppi on oikeesti siellä töissä

Todistus palkasta (siis erikseen vielä palkkakuitti)

Sähkölasku tms. edellisestä asunnosta jolla voi todistaa asuneensa siellä

Suosituskirje entiseltä vuokraisännältä

Suosituskirje joltain ystävältä jonka pitää kertoa kuinka potentiaalinen vuokralainen normaalisti käyttäytyy ja onko sillä tapana pitää lupauksensa (!!)

Kuukauden vuokra etukäteen sekä 10 viikon takuuvuokra sekä välityspalkkiot. Sisään ei voi muuttaa ennen kuin rahat on välittäjän tilillä. Rahojen pitää olla tilillä 24h ennen avainten luovutusta.

Vuokranmaksusta pitää tehdä suoraveloitussopimus (miks hitossa ne tarttee kaikki palkkakuitit ja luotettavuustodistukset jos kuitenki menee suoraveloituksella??)

Vuokrasopimus pitää allekirjoittaa ja joka sivu pitää kuitata nimikirjaimilla. Mitään päivämääriä yms. ei saa muuttaa sopimuksessa koska muuten homma alkaa alusta. Vuokrasopimus on 26 sivua pitkä.

No, onneks mä en ole muuttamassa Englantiin. Saksassa on niin helppoa tohon verrattuna. Englannissa on myös sellainen ns. Council Tax jota jokaisen vuokralaisen pitää maksaa vuokran lisäksi. Kyseisen veron laskentataulukko on tosi monimutkainen ja riippuu asunnosta, sijainnista, talon uutuudesta yms. Luulisin että kaikista korkeinta Council Taxia saa maksaa Lontoossa olevasta uudesta asunnosta. No mites sattuikaan että sellanen on just haussa. Kyseisellä verolla maksetaan sitten julkiset palvelut, kuten poliisi, palokunta, koulut, puistot, kierrätys ja roskíen keräys yms yms. Sitä ei ole mitenkään suhteutettu asukkaan tuloihin ja keskimääräinen vuosimaksu on toista tuhatta puntaa. Pienituloiset voi hakea jotain avustuksia veronmaksuun mutta kaiken kaikkiaan hankala systeemi. Yksin asuvat saa kanssa jotain alea koska perusvero on laskettu kahden asukkaan mukaan. Englanti vaikuttaa tosi jämptiltä paikalta, love.

Lontoo kutsuu

Nyt on sitten takana eka reissu Lontooseen. Ja pitkästä aikaa se oli sellainen reissu että asustelin ihan kaiken keskellä Notting Hillissä ja pääsin pyörimään vähän enemmän ihan ydin-Lontoossa. Viimeiset kerrat kun olen siellä käyny, olen budjaillut Essexissä jossa paras kaverini asuu. Siellä on kuulkaa pistetty paikallisen pubin karaoke ylösalaisin laulamalla Mombasaa ynnä muuta englantilaisille tuntematonta musiikkia. Tällä kertaa kuitenkin suurin osa ajasta meni Canary Wharfissa kämppäjahdissa. Se on idässäpäin oleva businessalue jossa on tosi hienoja ja moderneja asuintaloja. Osassa on jopa kuntosali, sauna, kauneushoitola ja leffateatteri jotka kuuluu vuokran hintaan. Yksi kiva ja kohtuuhintainen (Lontoon tasoon verrattuna) kämppä löytyi ja siitä lähti tarjous menemään. Englannissa on kyllä niin monimutkaista jopa ihan vaan kämpän vuokraaminen että ei se ole vielä tällä sanottu että kaveri sai ton kämpän. Vuokranantajalle pitää toimittaa suosituskirjeitä entisiltä vuokranantajilta yms ja kaiken pitää mennä niin sääntöjen mukaan että. Jopa Saksassa on asunnon vuokraus helpompaa! Itse asiassa täällä se on tosi helppoa; nimi alle vuokrasopimukseen ja se oli siinä. Ja sit takuuvuokra pitää laittaa jolleki tilille.

　

Portobello Roadin värikkäitä taloja ja Lontoon värikkäitä olympiaviirejä

Nyt alkoi kyllä ehkä vielä enemmän haluttaa kämppä Notting Hillistä. Se on ihanaa seutua! Ja siellä on joka illalle eri maalainen ruokaravintola jos ei jaksa kotona kokata. Näin ihan parin korttelin alueella thailaisen, kreikkalaisen, persialaisen, marokkolaisen, italialaisen, sisilialaisen, kiinalaisen, indokiinalaisen (!), japanilaisen, amerikkalaisen, libanonilaisen, intialaisen, ranskalaisen ja ööö brasilialaisen ravintolan. Ainaki. American diner and milkshake bar mainosti ruuan olevan Halalia, se hieman huvitti. Ja sit siellä on ihania aamiais-luomutila-brunssipaikkoja ja kahviloita ja pikku kauppoja ja isoja kauppoja ja Portobello Road ja vaikka mitä. Mutta ne asunnot on sitten vieläkin kalliimpia kuin Canary Wharfissa, ilman hissiä, ahtaita, vanhoja ja niin edelleen. Muutamaa paikkaa voin tässä nyt ihan suositella jos joku on sinne menossa. Beach Blanket Babylon on mahtava ravintola Notting Hillissä. Katutasossa soi kova musa ja on jatkuvat bileet ja kellarissa on sitten kotoisia ruokailualueita illallistamista varten. Ruoka on tosi hyvää, palvelu aivan mahtavaa ja tarjoilijoilla muutenkin kova svengi päällä koko ajan. Sisustus on tosi hauska, baarikerros on täynnä kaikenlaista Intia-tyyppistä koristeromua ja alakerta on kuin joku tippukiviluola.

Aamiaista varten voin suositella pariakin eri paikkaa, niitä mestoja on kyllä joka kulmassa. Yksi missä käytiin on 202 muotivaatekauppa ja ravintola samassa tilassa. Paljon kivaa katseltavaa ja muutenkin mielenkiintoinen mesta. Toinen aamiaismesta missä käytiin on Daylesford luomukauppa. Englannissa on samanniminen farmi jossa kaikki raaka-aineet kasvatetaan ja siellä järkätään myös luomukokkauskursseja yms. Sitten niillä on kahvila-kauppa Notting Hillissä jossa voi sekä ostaa tuotteita että käydä syömässä. Sieltä ois tehny mieli ostaa vaikka mitä myös mukaan. Sitten jos haluaa luksusluokan leffanautinnon niin kannattaa mennä Odeon "The Loungeen". Siellä maksaa yks leffakerta rasvaiset 20 puntaa mutta rahalle saa kyllä mukavasti vastinetta. Leffatuolit on isoja kahden hengen nojatuoleja joista saa selkänojan alas ja jalkatuen ylös. Oman ja naapurin parituolin väliin on kanssa jätetty mukavasti hajurakoa. The Loungessa toimii ruoka- ja juomatarjoilu läpi koko leffan ja tarjoilijan saa paikalle nappia painamalla. Leffa itsessään oli tosi huono; Bourne Legacy. Multa on vissiin jääny liian monta jatko-osaa välistä koska mä en tajunnu siitä mitään ja vietin koko leffan venaten että koska Matt Damon astuu valkokankaalle. Ei astunu. Se on vissiin kadonnu jo edellisen leffan aikana (lue: saanu tarpeekseen tosta loppumattomasta jatko-osien tekemisestä) ja tilalla oli nyt uus kova jätkä. Edward Nortonkin oli niin tylsässä roolissa, ettei siitäkään ollu mulle iloa. Mutta shamppanja oli ihan hyvää.

Daylesfordin koiraparkki

Daylesfordin myyntiartikkeleita

Luomujuustotiski

Englannissa pisti silmään ihmisten ylenpalttinen ystävällisyys. Mä oon kaikille dear tai love ja aina kuulee thankjuuta ja ekskjyysmia joka välissä. Ihan ekana kun saavuin maahan sanoi passintarkastuksen keski-ikäinen tantta "lovely" nähtyään että mulla on passi kunnossa. Sanooko Suomessa (tai Saksassa!!!) joku et ihanaa et sulla on käypä matkadokumetti, tervetuloa vaan. Ja joka kerta kun pysähdyin johonki kadun tai tavaratalon kulmaan ihmettelemään niin eiköhän joku tullu kysymään että voiko olla avuksi. Meidän eka kiinsteistövälittäjä oli kuitenkin silikonilla ja botoksilla naamansa turvottanu newyorkilainen blondi. Se oli taas toisella tavalla ystävällinen, tosi ihana ihminen jonka seurassa tuli sellainen olo että se oikeasti välittää meistä. Sellainen amerikkalaisen ystävällinen joka tulee myös henkilökohtaiselle tasolle. Englantilaset kun on sellaisia kohteliaan ystävällisiä, ei mitään tungettelevaa. Tältä amerikkalaiselta ystäväni sitten kämpän ottikin. Tai no, kunhan kaikki muodollisuudet menee läpi niin katsotaan sit ottiko vai ei.

Museumsuferfest

Ja täällä senkun juhlat jatkuu. Viime viikonloppuna oli vuorossa Museumsuferfest joka oli jälleen levittäytyny molemmin puolin jokea tähän keskustan tuntumaan. Mulla ois kotoota sinne ehkä matkaa 800 metriä, mutta silti en ehtinyt mukaan menoon kuin vasta sunnuntai-iltana juuri vähän ennen loppuilotulituksia. Silloin yhdeksän jälkeen sunnuntaina siellä oli vielä ihan täysi meno päällä, kojuja ja musiikkilavoja toinen toisensa vieressä ja joka lavalla kaikui erityyppinen musiikki. On tangoa, rokkia, elektroa ja ihan vaikka mitä ja kaikkia erimaalaisia kojuja joista saa ostaa maiden herkkuja. Mä olin ollu taas lauantaina latvialaisessa seurassa tanssimassa yhdellä rantaklubilla (joo, täältä löytyy sellainen hehe) ja vaikka sunnuntaina oli hieman väsynyt olo niin yllättäen kun asetuin siihen brasilialaisen menomestan edustalle venailemaan ilotulituksia, alkoi kummasti taas lanne keikkua. Ilotulitukset oli mun mielestä hienot mutta maltalainen kollega sanoi olleensa niihin pettynyt kun ne kesti vaan jotain 20 minuuttia. Maltalla katsos tulitukset kestää kolme tuntia (!). Niillä on vissiin ylimääräistä rahaa siellä lennättää tuhkana taivaalle. Tänään aamulla kun kävelin töihin oli joen varressa enää tallottu nurmikko jäljellä sekä roska-autot.

kuva: energy.de

kuva: pgtraveltips.co.uk

Lauantaina ennen rantaklubia pääsin pitkästä aikaa kampaajalle. Eräs latvialainen julkkiskampaaja oli täällä visiitillä ja otti vastaan kaikkia täällä asuvia latvialaisia ystäviään ja ystävien ystäviä. Minähän olen nykyään melkein kanssa latvialainen, niin pääsin mukaan kaunistumaan ainoana ei-latvialaisena. Täytyy sanoa että on aika kova heppu kampailemaan, teki tosi hyvää jälkeä. Me keräännyttiin kaikki yhden tytön luo ja siinähän se päivä iloisesti vierähti. Kun oltiin vihdoin kaikki edustuskelpoisia, niin pitihän niitä kuontaloita lähteä ulkoiluttamaan. Mentiin sitten tälle päiväsaikaan yksityiselle uintiseuralle jossa ulkopuoliset deejiit saa lauantaisin järjestää klubeja. Se on vähän kuin Töölönlahden rannalle ois pygätty sellanen puinen katos jossa ei ole lainkaan seiniä. Sanomattakin selvää että talvisin siellä ei tapahdu juuri mitään. Siellä soi tosi hyvä tanssimusa ja aurinkohan siinä taas ehti nousta ennen kuin sieltä saattoi kotiin palata.





Schwedlersee päiväsaikaan (kuva: thing-frankfurt.de) ja yöllä (kuva: main-frankfurter-osten.de)



Nyt on rauha maassa ja juhlat juhlittu vähäks aikaa. Huomenna mulla on vuorossa Stomp Alte Operissa ja torstaina hyvin aikaisin aamulla lähtee kone Lontooseen. Täytyy nyt katsoa sitten Lontoota ihan uudella silmällä jos siellä alkaa jatkossa ravata useamminkin. Stompin mä oon nähny Suomessa Kulttuuritalolla yli kymmenen vuotta sitten ja siitä asti oon haaveillu näkeväni ne uudestaan. Nyt kerrankin satun olemaan oikeassa maassa oikeaan aikaan ja pääsen kuuleman kolistelua ja katsomaan notkeita heppuja uudemman kerran.



Perú campeón Finlandia corazón

Huhhuh onpas ollut taas rankka paluu "arkeen". Frankfurt on vähän niinku Helsinki, elokuussa karkaa mopo ihan käsistä noiden fiestojen ja festivaalien kanssa. Palasin keskiviikkona puolilta päivin suoraan töihin ja sen jälkeen en ole paljoa kotia nähnyt. Joka ilta on ollut jotku kinkerit ja monet jäi vielä näkemättä. Alkuviikosta ollu Upper Bergerstrassenfest, loppuviikosta Bahnhofsfest sekä viikonloppuna Osthafenin juhlavuosifestivaalit jäi kaikki väliin kun ei vaan revennyt joka paikkaan. Hauptwachella on ollu koko viikon myös omenaviinifestivaalit, sinnekään en mennyt muuta kuin ohi kävelin pariin otteeseen. Sen sijaan mä menin Oederwegillä (mm. Marimekon liike sijaitsee sillä kadulla) järjestettäviin valkoisiin katujuhliin sunnuntaina. Se on ihan mahtava idea; katujuhlat jossa Oederweg on suljettu liikenteeltä ja pitkn katua usean sadan metrin alueelle on pygätty pöytiä jonoon, tietty valkoisilla liinoilla verhoiltuna. Naapuruston asukkaat voi varata itselleen yhden tai useamman pöydän maksua vastaan ja sitten sen saa koristella mielensä mukaan ja juhlan alettua voi pöydän lastata omilla eväillä. Kadun varrella olevista ravintoloista saa myös ruokaa ja juomaa jos ei halua itse kokata mutta mitään ylimääräisiä katujuhlakojuja makkaroineen siellä ei ole. Yhdessä kohtaa on valkoinen flyygeli ja livemusiikkia, valkoinen koira jolkotteli pitkin katua koko illan ja kaikki oli pukeutunu valkoisiin. Osa pöydistä oli tuunattu tosi hienoiksi hopeisine kynttilänjalkoineen, posliiniastioineen ja valkoisista ruusuista viritettyine pöytäkoristeineen. Meillä ei ollut omaa pöytää mutta se pöytä johon meidät oli kutsuttu kuokkimaan tarjoili ruuat pahviastioista. Ens vuodeksi mä haluan ottaa oman pöydän ja tehdä siitä tooosi hienon.

Weisse tafel päivällä... 

...ja illalla (kuvat schirn-magazin.de)

Täällä on nyt myös taas hetkellisesti ihan mieletön helle. Eilen saatiin kuningasidea tyttöjen kanssa mennä yhteen maauimalaan. Ei muuten oltu ainoat jotka oli saanu saman idean. Jouduttiin venaamaan 50 minuuttia lippujonossa joka kiemurteli koko parkkipaikan ympäri. Onneksi sekä alue että allas on ihan järjettömän isot että mahtui sinne siltikin vielä sekaan ihan mukavasti. Allas on 220 metriä pitkä ja leveimmästä kohdasta 50 metriä leveä, vähän kuin joku pikku järvi. Se on ainakin Saksan suurin, en tiedä onko Euroopassa jossain joku suurempi allas. Ameriikassa varmasti on, siellä on kaikki niin suurta.



Brentanobad - allas oli hieman täydempi kun me oltiin siellä
(kuva: rhein-main-wiki.de)

Ja tuo otsikko viittaa sitten perulaisiin juhliin jotka oli lauantaina (ja osittain myös sunnuntaina – kotiinpaluu tapahtui klo 06:00). Siellä oli koko kavalkaadi perulaista ruokaa ja juomaa cevichestä piscoon ja kaikkea muuta jonka nimiä en muista. Perunaa paljon joka muodossa ja riisiä ja kanaa. Täällä on kyllä niin mahtavaa kun on jengiä vähän joka maasta ja sitten kun tutustuu yhteen, niin kohta pääsee jo koko sen maan yhteisön vierailevaksi jäseneksi. Meillä on täällä duunissa yksi puoliksi perulainen joka on mun latvialaisen ystävän  kaveri ja sitä kautta sitten suurlähettilästä lukuun ottamatta koko Perun suurlähetystön henkilökunta onkin yhtäkkiä mun kavereita ja juhlakutsuja satelee jatkossa varmaan enemmänkin. Hitsi, pitää alkaa kohta suunnitella matkaa Peruun, sen verran hauskaa sakkia ainakin nää Frankfurtin perulaiset oli. Niillä on utopistinen haave että Peru voittaa vielä joskus jalkapallon maailmanmestaruuden ja kippiksen sijaan ne sanoo skoolatessa aina "Perú campeón" jos vaikka sillä se mestaruus lähtis. Peru on voittanu Copa Américan vuonna -75 ja siitä on tehty laulu joka soi myös tiuhaan tahtiin sen illan aikana. Sain pitkästä aikaa puhua ihan kunnolla espanjaakin.



Perulaista evästä (kuva: blogs.peru.com)

Pisco sour (kuva: comidasperuanasricas.blogspot.com)

Sen jälkeen kun mä aloin kirjoittaa tätä blogia on juhlien määrä mun elämässä varmaan kuusinkertaistunu. Tuskin muistan enää niitä yksinäisiä viikonloppuja kun itkeä tihrutin yksin kotona kattoen jotain nyyhkyleffaa. Ja siis niistä illoistahan mä en tänne kirjoita. Niin että uskokaa että mun elämä on pelkkää fiestaa, sitä se on!

Buzuki all night long

Käytiinpä eilen konsertissa, tai oikeastaan tänään... Rodoksella oli suuri laulutähti Natasa Theodoridou esiintymässä ja yksi suuri ulkoilmayökerho oli muutettu Buzukiaksi yhden illan ajaksi. Siis lattia oli täytetty pöydillä ja tuoleilla ja yhteen reunaan oli kasattu lava. Mulla on Buzukiasta ollu aina vähän sellanen käsitys että se on mesta vanhoille ihmisille, mutta mulle vakuutettiin että tää on modernia kreikkalaista musaa ja täynnä nuorta väkeä. Sisäänpääsy oli 40 euroa ja neljällä 40 euron kupongilla sai pullon votkaa tai viskiä tai jotain muuta viinaa. Viiniä tai muuta miedompaa ei ollu myynnissä. Joka pöydässä oli sitten vati jäitä, jotain blandiksia koristeena ja pullokaupalla viinaa. Siellä oli kaks lämppäriä ja varsinainen artisti esiintyi klo 02:00-06:00 yöllä. Kyllä, kahdesta kuuteen aamuyöllä. Voi naisparkaa mitkä työajat! Tää Kreikka on kyllä outo maa. Mä kuvittelin alunperin kun lupasin lähteä mukaan että sinne mentäis kymmeneltä ja kahdelta ois koko homma jo ohi. Vaan ei täällä.

Ei se mitään kovin modernia musaa ollut ja buzukihan siellä taustalla tilulilutteli, mutta jengi oli kyllä kaikenikäistä, pääosin tosi nuorta. Ja kaikki osas kaikkien laulujen sanat ulkoa ja laulo ja tanssi mukana. Sitä mukaa kun viskipullon pinta laski pääsin mäkin mukaan tunnelmaan. Kyllä se nainen oli oikeasti tosi hyvä laulaja ja myös viihdyttävä lavaesiintyjä joka kertoili vitsejä ja otti kontaktia yleisöön. Välillä sinne lavalle kiipes jengiä mukaan tanssimaan sen taustalla.

Mutta paras juttu on ne kukat. Siellä myytiin sellasia 20x30 senttimentin styroksitarjottimellisia neilikankukkia joista oli katkottu varret pois. Yhdellä tarjottimella oli about 20 kukkaa ja niitä myytiin kymmenen tarjottimen pinoissa. Mulle sanottiin että yks tarjotin ois ollu 15 euroa. Yksi mies muun muassa osti niitä 20 kertaa sen kymmenen pinon, sen saa kuulemma tonnilla. Ja sitten se paisko ne kukat tarjottimineen päivineen sinne lavalle sen laulajan jalkoihin. Loppuillasta oli sekä lava että koko yökerhon lattia ihan täynnä kukkia. No, ainakaan ne ei enää heitä lautasia, mikä oli ennen tapana vastaavisssa tilanteissa. Se kävi kuitenkin muusikoille niin vaaralliseksi että se kiellettiin ja nykyään paiskotaan kukkia. Tässä yksi mallivideo ja sieltäkin näkyy miten niitä kukkia on lava täynnä. Rouva Theodoridou oli muuten ennen naimisissa plastiikkakirurgin kanssa ja sen ex-mies on selkeesti tehny taikojaan myös rouvan kasvoilla. Hyvää työtä teki, kaunishan tuo on, kerrankin ei näytä leikattu naama kuminukelta.

Siellä niitä kukkia nyt olis (kuva: greeksongs-greekmusic.com)

Edellisenä yönä oltiin siellä samassa yökerhossa kun siellä oli DJ Dubfire, kuulemma kans joku kuuluisa tyyppi. Sen keikka alko kolmelta yöllä. Voi halavata näitä aikoja täällä. Siihen asti se musa oli sellasta datsun-datsun-takataka-datsun osastoa, mutta Dubfirella oli vähän pehmeämpi biitti (kyllä senki tahdissa pystyy datsunia laulamaan) ja sitten se on siihen päälle ajanu jotain autokorjaamokolinaa. Mä kyllä jotenkin tykkäsin siitä musasta, mutta mun ystävä ei tykänny joten lähdettiin jo aika ajoissa kotiin silloin. Siis ajoissa täällä tarkoittaa ennen neljää. Theodoridoun keikalta mä poistuin viideltä mutta koko kreikkalainen revohka jäi sinne loppuun asti eli melkein puol seiskaan. Theodoridou oli lopettanu konsertin kun aurinko nousi sanoen että hänellä ei tullu aurinkolaseja mukaan että pakko lähtee nyt himaan :)

Vaikka mä täällä vitsailen koko ajan viinasta niin hogasin just että en ole juonu yhtään mitään täällä mun all inclusive hotellissa vaikka rannekkeella sais vaikka mitä. Noissa illallisravintoloissa on viinihanat, vähän niinku ruotsinlaivalla ja kyllä mulla makuhermot vielä sen verran pelaa että sitä kuraa en kykene juomaan ja en mä sit päivällä viitti tuolla rannalla mitään ottaa. Iltasin on menty useimmiten Rodoksen kaupunkiin ja siellä sain jopa yhden hyvintehdyn Cosmopolitanin.

Oli tarkotus tehdä reissu Symille ja toinen Turkkiin tänä viikonloppuna mutta toi yökerhoilu nyt vähän muutti sunnitelmia. Jos menee kuudelta nukkumaan niin mua ei ainakaan kiinnosta olla kasilta satamassa passintarkastuksessa. Tää meidän kaveri sen sijaan meni tänään ysiks duuniin ja sillä on sunnuntaisin vuoro tauotta kahteen asti yöllä. Se oli just meidän kanssa syömässä ja suunnitteli jo että missä tavataan sitten kahdelta, puhelin sillä soi läpi ruokailun tauotta. Tavatkoon keskenään, mä meen nukkumaan. Se on ollu duunissa huhtikuusta tähän asti ilman yhtään vapaapäivää ja se käy usein ulkona ja nukkuu vaan kahden-kolmen tunnin unia. En tajua miten se kestää. Normityöpäivät on 14 tuntisia.

Syros-Patmos-Leros-Rodos

Hello ja tarkut Kreikasta! On ollut vähän niheetä ton netin kanssa joten vasta nyt pääsen päivittämään. Ja toisaalta ei täällä ole mitään juuri tapahtunutkaan joten ennen tätä päivää ei olis ees ollu mitään mielenkiintoista kirjoitettavaa. Vai haluttaako teitä kuulla kuinka mentiin rannalle, oltiin rannalla ja sit syötiin pari kertaa ja mentiin nukkumaan?

No mut, pikainen kelaus menneeseen viikkoon. Ateenasta lähdettiin viime viikon tiistaina aikaisin aamulla Syroksen saarelle jota kautta sitten keskiviikkona illalla meni vene Patmokselle asti. Syrokselle pääsee päivittäin mutta Patmokselle on laiva vaan pari kertaa viikossa. Eka nopea laiva oli nimeltään "Hai Spid" kreikkalaisittain. Syrokselta eteenpäin jouduttiin sit normaaliin matkustajalaivaan jonka aikataulutusta en ole vielä tähän mennessä pystynyt käsittämään. Se lähtee Syrokselta klo 23:00 saapuen Patmokselle kello 03:15 ja se on ainoa mahdollinen yhteys sille saarelle! Nukkua ei pysty koska siellä on vaan istumapaikat, täysi valaistus ja - mun lemppari -TV päällä täysillä koko matkan ajan.

Patmos ja Skalan satamakaupunki

Patmos on aika kiva paikka ja niin on Leroskin. Kumpaankaan ei tehdä mitään pakettimatkoja Suomesta. En tavannu yhtään suomalaista kummallakan saarella, enkä myöskään Syroksella joka sekin oli kiva paikka. Meidän majoituksen taso on noussut tasaisesti koko matkan ajan; Syroksella oli ilmainen kaverin kämppä, Patmoksella 40 euron 'rooms to let' -tyyppinen majoitus ja Leroksella 60 euron huoneistohotelli. Kaikki olivat hintaansa nähden erittäin hyviä. Nyt ollaan sitten Rodoksella. Tänne tultiin kuitenkin lopulta kun Symille ei ollutkaan suoraa laivaytheyttä Patmokselta ja meillä on paluulento Rodokselta. Patmokselta Lerokselle matkattiin 1.5 tuntia vähän tavallista linja-autoa suuremmalla katamaraanilla joka loikki alloilla eikä se ollu mikään kovin ihana kokemus. Mulla ei yleensä tule laivoissa huono olo, mutta mun ystävällä tulee ja se käski mun olla hiljaa koko matkan ajan kun sen piti keskittyä olemaan oksuilematta. Vaihtoehtona Lerokselta Rodokselle ois ollu joko se sama laiva jolla mentiin Syrokselta Patmokselle, eli lähtö klo 04:45 ja taas telkkarin melu siivittämässä aamu-unia tai neljä tuntia katamaraanin kyydissä tai 1.5 tuntia lentokoneella! Me valkattiin lentokone kun ei se ees ollu paljoa katamaraania kalliimpi.

Patmoksen Hora ja pappikin sattu just kuvaan

Lentokone oli siis alunperin lähteny Ateenasta, eka välilasku oli Astipalia nimisellä saarella, sitten Leroksella ja Leroksen jälkeen oli vielä kaksi välilaskua ennen Rodosta, Kalymnos ja Kos. En ole ikinä lentäny niin pienellä reittikoneella (kerran menin nelipaikkaisella Cesnalla Hesan yllä) ja se koko touhu oli ihan naurettavaa. Ensinnäkin Leroksen kentälle tulee vaan se yks lento ja koko kenttä aukes vasta klo 16:00 kun lennon piti lähteä klo 17:10. Koneessa oli kahdeksan riviä paikkoja sekä viiden istuimen takarivi niinkuin jossain bussissa. Siellä oli duunissa yksi lentoemäntä joka multitaskasi kaikki hommat koneessa. Lento Lerokselta Kalymnokselle kesti kymmenen minuuttia. Kyllä, kymmenen. Lento Kalymnokselta Kosille kesti kymmenen minuuttia ja lento Kosilta Rodokselle 20. Meitä vähän hävetti et oltiin niin juppeja ettei menty katamaraanilla vaan lennettiin, mutta sillä matkalla koneeseen tuli perhe joka lens pelkän Kalymnos-Kos välin. Oikeesti, kymmenen minuutin lento joka ois ehkä puolen tunnin laivamatka!!

Sieltä se meidän kone tulee - näyttää ihan linnulta

Lähtö Kalymnokselta

Kaikki Dodekanesian saaret on aika vuoristoisia, mutta koneesta näki että Kalymnoksella oli todella korkeita vuoria, vähän niinku alppimeininki. Kalymnos onkin kuulemma kiipeilijöiden suosissa. Sekin lentävä perhe oli tulossa kiipeilemästä. Joten, jos tykkäät kiipeillä niin mene sinne. Kalymnoksen lentokenttäkin oli rakennettu vuorelle.  Se on niin kumpuilevaa maata että ainoa mahdollisuus raivata kiitorata on räjäyttää yhdeltä vuorelta otsa pois. Aika huisin näköistä laskeutua. Leroksen pikkupikku kiitorata päättyy mereen.

Muutenkin Patmos ja Leros on hyviä paikkoja matkailla, niitä ei ole vielä pilattu massaturismilla mutta kaikenlaista tekemistä ja näkemistä on. Rannat ei ole mitään kilometripitkiä hiekkarantoja mutta molemmilta saarilta löytyy ainakin se yks hyvä ranta. Melkein näillä kaikilla Kreikan saarilla on muuten sekä saaren että saaren pääkaupungin nimi sama. Syroksen pääkaupunki on Syros, Mykonoksen pääkaupunki on Mykonos, Rodoksen pääkaupunki on Rodos ja jotta niiden välille vois tehdä eron niin sitä pääkapunkia kutsutaan aina nimellä Hora. Hora ei ole välttämättä saaren suurin ja paras kaupunki, kuten Patmoksella jossa Skala on paljon eläväisempi paikka tai Leroksella jossa Agia Marina on "the place to be".

Nyt ollaan sitten Rodoksella, meidän majoituskategorian huppulukemissa. Viiden tähden all inclusive hotellin sviitissä. Yllättäen ei aivan ilman apua. Yks meidän kaveri on täällä töissä huonepäällikkönä ja saatiin alennuksella tavallinen huone jonka se vielä upgreidas sviittiin. Nyt vedetään sit ranneke vinossa viiden ravintolan ja viiden baarin ja tusinan altaan väliä ja yritetään saada rahoille vastinetta. Tässä hotellissa on 90% asiakkaista Venäjältä eikä kaikki henkilökunnasta ees puhu kreikkaa. TV-kanavista on ainaki puolet venäjänkielisiä, eikä kreikkalaisia kanavia ole ollenkaan. Tää on ihan hervoton kompleksi jossa on kaksi hotellia ja 890 huonetta ja ihmisiä ihan v****sti. Himpun verran liikaa mun makuun. Tällä viikolla täällä on "vaan" 2000 hotellivierasta kun viime viikolla niitä oli 2500. Ja sit sitä kivaa kovaäänistä iltaohjelmaa monelta eri ulkoilmalavalta. Kyl tää tästä, onneks viinaa saa rannekkeella, ei tätä selvin päin kestä :)

Osa meidän 5star kompleksista Rodoksella

Kuudes aisti

No tulee tähän väliin nyt kuitenkin yks Helsinkiläppä koska sieltä löytyi kuin löytyikin jotain mielenkiintoista. Nimittäin Kuudes aisti -festivaalit. Ihan vahingossa osuin Suomeen just sille viikonlopulle kun kyseinen city-festari järkättiin ja sattui olemaan kesän lämpimin viikonloppukin. Musaguru sisko sai vielä hommattua mulle ilmaisen rannekeen kyseisille kinkereille joten mikä ettei. Se oli siis festari joka järkättiin Kuudennen Linjan ja Siltasen pihapiirissä. Sisätiloissa oli myöhemmin illalla dj-vetoista klubimeininkiä ja alkuillasta oli pihalla pari bändilavaa ja live-esityksiä. Perjantaina en vielä ehtinyt mukaan kun saavuin niin myöhään, mutta oltiin siellä lauantaina ja vielä sunnuntainakin. Musiikin puolesta lauantai ei vakuuttanut mua, koska päälavalla oli tarjolla hieman liian hevirok musaa mun makuun ja sisätiloissa ne esitykset jotka nähtiin oli - persuja lainatakseni - liian tekotaiteellista paskaa että sitä ois jaksanu kauaa kuunnella. Parasta festareilla oli mulle kuitenkin ne ihmiset. Mun monet lukioaikaiset kaverit oli siellä järkkäämässä niitä festareita ja mä tapasin paljon vanhoja kavereita joita en ollu nähnyt moneen vuoteen, jopa parhaan kaverini peruskouluajoilta. Ja se perus festariyleisö oli kanssa aika mielenkiintoista katsottavaa. Ihan järjettömän paljon oli tatuointeja liikkeellä. Varsinkin naisia joilla oli isoja, koko käsivarren peittäviä värillisiä kuvia ja miehiä joilla oli kaula tai sen alapuolella oleva (naisista puhuttaessa decolté) alue ihan tatuoituna. Ehkä noille festareille oli vaan suodattunu kaikki tatuoitu väki mutta en mä tollasta kuvien määrää ole Saksassa tai Kreikassa huomannut. Vaatetus oli kanssa aika erikoista paikka paikoin. Vähän kun ois ollu joku kisa että kuka nappaa isoäidin kaapista kaikkein rumimmat vaatteet niin voittaa. Toki joukosta löytyi myös paljon silmäniloa, kuten mun iki-ihana kummipoika kavereineen. Niitä nuoria miehiä kattelee ihan ilokseen. Mulla on itseäni vaan viisi vuotta nuorempi kummipoika että ei se nyt mikään ihan kakara enää ole ja siitä voi "täti" olla ylpeä. On se niin komia ja kohteliaskin.

Kallistahan siellä taas oli, niinkuin on Suomessa tapana. Yks halvatun pieni tölkki lonkeroa oli 6.5 euroa! Puolen litran vesipullostakin ois saanu pulittaa kolme euroa. Ja pantti päälle. On vissiin joku lukenu mun blogia kun sinnekin oli tullut panttikäytäntö. Tosi hyvä ideahan se on, muutenhan ne tölkit päätyis pitkin pihamaata minne sattuu mutta kun siinä on euro kiinni niin sen kyllä jokainen haluaa palauttaa. Sunnuntaina oli muuten musiikki hieman enemmän mun makuuni. Vaikka ehkä vielä enemmän mun makuun olisi Flow festarien musatarjonta. Sinne en nyt tänä vuonna valitettavasti pääse, mutta menkää te jotka pääsette. Siellä on hyvä meno varmasti! Ja samat tyypit on sielläkin duunissa.

Nyt mä olen taas Frankfurtin kentällä matkalla Ateenaan kun tätä kirjoitan. Ja huomenna alkaa sitten se kuuluisa lomamatka Kreikan saaristoon. Onneks pääsen nyt lentämään Aegeanilla ja saan kunnon aterian. Aamupalaksi meinaan Lufthansa tarjosi Helsinki-Frankfurt lennolla niin niheen jauheliha-cheddar ciabatan muovipussista että se jäi kyllä aamukasilta syömättä. Oksuhan siitä ois tullut. Nyt mulla on taas kala-ateria odottamassa ja ah, niin ystävälliset lentoemot. Tosin Lufthansalla ois paljon miehiä duunissa. Aegean vois kans alkaa palkata jotain adoniksia sinne koneeseen tarjoiluhommiin. Menis lennot niin paljon vauhdikkaammin :)

Maistuisko herkullinen Lufthansa ciabatta?

^^^^^

Hyvät yöt vielä Ateenasta. Lentoemot kyllä taas kerran osoitti palvelualttiutensa kun mun kala-ateriaa ei sitten löytynytkään. Niitä kävi useampi erikseen pahoittelemassa ja lopulta ne toi mulle business luokasta seafood-aterian. Se oli kyllä sellanen kylmä mustekalan pystöistä punottu kakkunen jonka seuraksi tarjottiin muhennettua munakoisoa. Himoiten katselin käytävän toisella puolella höyryävää lämmintä kala-annosta. Mä olin ihan varma että ne oli antanu mun kalan vahingossa väärälle tyypille. Siinä istu sellanen läski mies joka ois ottanu vastaan varmaan ihan minkä tahansa ruuan sen enmpää valittamatta. No mä mutustelin mustekalani menemään ja huuhdoin alas valkoviinillä. Kun oltiin lopetettu syöminen, lennähti paikalle vielä yksi niistä lentoemoista sanoen että hei, me sittenkin löydettiin sulle kala-ateria! Sain sitten kylmän business-annoksen lisäksi mulle oikeasti kuuluneen uunissa haudutetun kalan. Nyt on ähky ja painun nukkumaan.