Hiihtoloma Norjassa

Mä tossa alkukeväästä mietin että missähän sitä viettäisi pääsiäisloman kun töistä oli vapaata koko viikko. Mietin jo urheilulomaa Zanzibarilla tai kirsikankukkia Washingtonissa kunnes ohimennen mainitsin loma"ongelmista" Suomessa asuvalle ystävälleni joka heti ilmoitti että heillä olis kyllä just iso mökki vuokrattuna Norjasta ja mukaan mahtuu kyllä. Tiedossa olisi viikoksi laskettelua. Mä en laskettele. Enkä harrasta mitään muutakaan talveen liittyvää.

Mähän olin kyllä varmaan eka meidän luokalla joka aloitti laskettelun, about vuonna 1981. Viimeisen kerran oon käyny rinteessä joskus 90-luvun puolella. Ei mulla ollut enää edes mitään rinteeseen sopivia vaatteita, mistään muista varusteista nyt puhumattakaan. Ajatus jäi kuitenkin kaihertamaan ja päätin lähteä alennusmyynteihin kattelemaan josko jotain hiihtoretkuja sais vielä ostettua. Tuskastumisen, ahdistumisen ja melkein luovuttamisen jälkeen löytyi snoukkaosastolta just passeli vaatepari jonka lopulta päätin ostaa. Laskettelijoille suunnitellut vaatteet oli ihan karseita. Ainakin ne mitä oli vielä alessa jäljellä.

Uusissa releissä on ripaus kasarivärejä
vanhojen aikojen kunniaksi

Noni, nyt kun mulla oli toppahousut ja todella tekninen takki niin enhän mä voinu enää perua Norjaan lähtöä. Vaatteistahan se kaikki lähtee. Tekstiiliurheilu on avainsana kaikessa. Sitten mä -ohops- ostin lennot ja ilmoitin kaverille että joo kyllä mä tuun. Katellaan sitten rinteessä että osaanko vielä lasketella. Hienon fleecellä vuoratun piponkin olin ostanut, mutta mitä vielä! Ei nykyään kukaan mitään pipoa käytä, siellä kuuluu olla kypärä! Ei 80-90 -luvulla kellään mitään kypärää ollut. Ei edes kersoilla. Mä olin ite kersa silloin ja ihan hyvin laskin Aavasaksanvaaraa pelkkä pipo päässä. Konsultoituani viittä-kuutta aktiivisesti laskettelua harrastavaa ystävääni ja saatuani kaikilta saman tuomion oli lopulta pakko uskoa että kypärä se olla pitää. Mä voin olla hyvä laskija (mistä ei todellakaan ollut tässä kohtaa varmuutta) mutta siellä on paljon niitä jotka saattaa tulla vauhdilla takaapäin ja teilata mut mennessään, joten parempi vaan laittaa se hevon kotelo päähän.

Sitten alkoi loman odotus. Mua niin jännitti, kuumotti ja innosti. Kerroin kaikille, joita yhtään kiinnosti kuulla, että olen menossa Norjaan laskettelemaan, että en ole lasketellut 20 vuoteen ja iih kun on jännää ja voitteko kuvitella että ihan kypäräkin piti ostaa kun siitä lajista on tullut niin vaarallinen. Ei vaan silloin meidän aikoina. Jopa meidän työpaikan kanttiinin filippiiniläinen kokki toivotti mulle ennen pääsiäistä hyvää matkaa ja käski tuoda lunta tuliaisiksi ja mä olin ihan että häh, oonko mä tollekin jo kertonu?!

Sitten se päivä vihdoin koitti. Lento Osloon oli ihan piis-of-keik, alle kaksi tuntia. Mutta sen jälkeen piti mennä kolmen tunnin matka bussilla lentokentältä itse kohteeseen, Hemsedaliin. Bussi kulkee vain kaksi kertaa päivässä ja jouduin odottelemaan kentällä kolme tuntia seuraavaa. Kävin siinä odotellessa tutustumassa Norjan koviin hintoihin syömällä elämäni kalleimman hampurilaisen, 21 euroa. Niin, mut siihen kuului vesi hintaan, et ei siinä sit mitään. Lopulta menin varttia ennen bussin lähtöä tiskille kysymään että mistähän se bussi oikein lähtee. Käskivät mennä laiturille 43. No sinne menin, eikä siellä ollut ketään. Ei yhtään ihmistä eikä yhtään bussia. 

Elämäni kallein hamppari.

Mutta on siellä Norjassa vaan kaikki niin hianoa. Tämä on lentokentän vessa.

Juuri meinasin kääntyä kannoillani ja mennä takaisin kysymään että onko se nyt varmasti oikea laituri kun eteen pysäköi taksi jossa oli Hemsedalin kyltti katolla. Taksikuski hyppäsi ulos ja kysyi että oletkos sinä se Hemsedaliin menijä. Ööö, joo, mutta odottelen tässä bussia. Siihen kuski iloisesti että ei kun sä oot nyt ainoa joka oli varannu paikan joten mennään tällä pikkuautolla. Istuin sitten kolme tuntia taksin kyydissä matkalla hiihtokeskukseen. Eihän siinä kehannu laittaa ees lappuja korville ja kuunnella musaa kun jotenki koki velvollisuudekseen "hengata" sen kuskin kanssa. Joka ei kyllä alun small talkin jälkeen ollut mikään kovin puhelias kaveri. Nuuska huulessa paahtoi vaan menemään. Mutta se oli niin kiltti että heitti mut mökille asti kun muuten kaverien ois pitäny hakea sieltä bussipysäkiltä.

Yksi tuollainen mökki oli meilläkin vuokrattuna

Ja sitten itse lomaan. Meillä oli siis 12 hengen mökki puolessa välissä rinnettä Hemsedalissa Norjassa. Mökiltä pystyi suoraan lykkimään lähimpään rinteeseen. Hemsedalia kutsutaan Skandinavian Alpeiksi, siellä on kolmelle huipulle ripoteltuna yhteensä 49 rinnettä. Huiput on nimeltään Totten, Tinden ja Røgjin, kavereiden kesken Toppen, Tinder ja Röökivuori. Ihmiset vähän ihmetteli että miksi mä Norjaan lähden kun Alpit on tossa vieressä. No, Alpeilla oisin ollut yksin, Norjassa oli yhdeksän hengen huippujengi seurana. Täytyy tunnustaa etten ole koskaan käynyt Alpeilla laskettelemassa vaikka olen Saksassa jo kohta kuusi vuotta asunut. Kattokaas kun mä en harrastanu sitä laskettelua. Ennenku nyt.

Enkka oli kaikki kolme huippua ylhäältä alas 40 minuutissa. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä.

Ja kyllähän siellä Skandinavian Alpeilla aika kova meno oli. Mulle ainakin meni täydestä kuin väärä raha. Ruuan ja juoman "salakuljetustekniikalla" tuli myös halvaksi. Kaikki siis toivat tullessaan auton takakontit täynnä elintarvikkeita ja laivalta olutta ja viiniä. Itsekin toin matkalaukussa juustoa ja makkaraa Saksasta. Se kun on täällä niin kovin paljon halvempaa. Sitten haisikin koko hiihtokerrasto Appenzelleriltä. 

Ja arvatkaas kuulkaa mitä? Laskettelu on näemmä kuin pyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut niin sen muistaa aina. Alkuun kaikki rinteet näytti ihan superjyrkiltä ja pelottavilta ja päätin laskea vain vihreitä (kaikista iisimipiä) mäkiä. Toka lasku olikin sitten jo punaisella merkitystä mäestä, huomasin vasta jälkeenpäin. Eipä tuntunu juuri missään. Toisena laskupäivänä hyppelin jo lasten kanssa pikku hyppyreistä. Ja musta tuli heti niiden suosikkitäti.

Sää oli lähellä täydellistä. Melkein joka päivä paistoi ainakin osan aikaa aurinko ja naama on sen näköinen. Ihan pandaa musta ei tullut koska en suostunut hankkimaan puoli naamaa peittäviä hiihtolaseja ja otin tavis aurinkolasitkin aina hississä ja tauoilla pois niin sain taattua melkein rajattoman rusketuksen. Laskettelu on itse asiassa aika siistiä hommaa. Tuolla Norjassa oli Suomen keskuksiin verrattuna myös paljon enemmän valinnanvaraa rinteissä. Pääosin siellä oli norjalaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia. Yllättävän paljon myös brittejä. Mä en tienny että ne osaa ees lasketella!

Kerran sain pakotettua kaverit terassiskumpalle.

Oli kyllä nyt sen verran mukava loma että taidan ottaa laskettelun takaisin ohjelmistoon ihan pysyvästi. Tossahan noi Alpit tosiaan on ihan vieressä. Ehkä sinne pääsis vihdoin ens talvena käymään. Ja nythän mulla noi vaatteetkin jo on, ja kypärä. Norjassa oli tosi lämmintä, vikana päivänä jo +10 astetta että lumet suli ihan silmissä pois. Mäet oli koko ajan hyvässä kunnossa mutta muualta alkoi hyvin näkyä kevään merkit. Käsittääkseni tämän viikon jälkeen koko keskus suljetaan ens syksyyn asti. Eli kesällä keskityn surffailemiseen ja muuhun urheiluun Balilla ja laskettelurinteet kuulee musta taas sitten ens talvena. Voisin hyvin mennä toiste myös Hemsedaliin.

Terkut vaan onnelliselta vuorten valloittajalta!

Ihana ja rasittava Lontoo

Lontoo taitaa kyllä olla mun suosikkikaupunki. Se on vaan niin ihana, sieltä saa kaikkea, siellä voi tehdä kaikkea ja brittiläinen kohteliaisuus sekä brittihuumori vaan toimii mulle. Käytin ekaa kertaa maahan saapuessa elektronista passin lukulaitetta ja se oli ihan pliisu kokemus kun kukaan ei sanonu tervetuloa Lontooseen, love. Ens kerralla taas jonotan.

kuva: telfordhomes.plc.uk

Olin viime viikolla pidennetyn viikonlopun Lontoossa. Tai no, yhden yön ja yhden päivän ja sitten se varsinainen viikonloppu meni Essexissä. Torstai-yöksi olin varannut hotellin keskustasta jotta oli sitten lyhyt matka illalliselle sekä ennen kaikkea seuraavan päivän shoppailukohteisiin. Ja tällä kertaa hotelli oli kyllä nappivalinta. Parasta hotellissa oli ehdottomasti kuntosali. Enkä mä ees ehtiny treenata siellä!

kuva: morganshotelgroup.com

Sen hotellin naapurissa on Gymbox - niminen jättmäinen kuntosali jota hotellin asukkaat saa käyttää ilmaiseksi. Siellä on 120 ohjattua tuntia viikossa (!!!), olympiakokoinen nyrkkeilykehä, varmaan 20 juoksumattoa rivissä, illalla DJ sekä jotain show-tanssijoita joita voi treenin lomassa pällistellä. Ohjattuihin tunteihin sisältyi paljon thainyrkkeilyä yms kamppailulajeja. Mulle siis täydellinen märkien unien kohde. Mä kävin siellä vaan ohjatulla kierroksella katsomassa mitä se pitää sisällään mutta ens kerralla otan huoneen suoraan siltä salilta. Sen salin takia voisin oikeastaan jo harkita Lontooseen muuttoa. Ja mun täytyy ehdottomasti lakata käymästä duunin kuntosalilla. Ton jälkeen se on niin masentava paikka!

hotellihuoneen valaistusvaihtoehtoja

Itse hotellikin oli kyllä vallan mainio (St Martins Lane, jos ketään kiinnostaa). Kuulemma Black Eyed Peas oli yötä samaan aikaan siinä samassa hotellissa. En nähny niitä. Huoneet oli juuri remontoitu ja varsinkin valaistukseen oli kiinnitetty paljon huomiota. Sitä sai säätää eri tunnelmiin sopiviksi ja sängyn ympärille sai loihdittua erivärisiä tunnelmavalaistuksia. Harmi että olin yksin siellä, meni tunnelmat ihan hukkaan. Palvelu hotellissa oli myös mahtavaa. Olin tilannut aamulla aamiaisen huoneeseen ja se tuli 20-25 minuuttia myöhässä. Olin juuri soittamassa perään kun mulle soitettiin että sorry maam, matkalla on, olemme pahoillamme, tämä korvataan kyllä hinnassa. Sitten heebo tuli tarjottimen kanssa jälleen pahoitellen ja sanoi että se me tarjoamme nyt tämän kun on niin kovasti myöhässä. Mä vielä siinäkin vaiheessa luulin että saan vaan palvelu- ja kuljetusmaksut anteeksi mutta lähtiessä mulle selvis että sain sitten ihan koko aamiaisen ilmaseksi. Ois toki ketuttanu jos ois ollu kiire johki kokoukseen, mutta kun mun piti vaan ehtiä Ted Bakerille niin hieman myöhästynyt mutta ilmainen ateria toimi oikein hyvin. Perjantaina oli vielä ihana auringonpaiste ja mulla oli täydellinen sää pyöriä kaupungilla.

Ilmainen hotelliaamiaiseni

Pieni kauppakin löytyi sieltä hotellihuoneesta (shampoota yms oli toki tarjolla pienemmissä pulloissa myös ilmaiseksi).

Osa vasta remontoitua kylppäriä

Sitten niihin ongelmiin... Lontoo on ihan halvatun iso ja täynnä jengiä. Sehän me jo tiedettiin. Paikasta toiseen kulkeminen julkisilla (tai ihan millä vaan menopelillä) on todella aikaavievää ja rasittavaa. Siis silloin kun kaikki toimii. Kun tulee ongelmia, se on sietämätöntä. Mä sain tällä kertaa osakseni hieman sitä sietämättömyyttä ja sen jälkeen aloin taas miettiä että ehkä Frankfurt on kuitenki ihan kiva. Täällä voi metron hajotessa vaikka juosta loppumatkan kun kaikki on niin lähellä.

Sekaan vaan taistelemaan. (kuva: standard.co.uk)

Ongelmat alkoi jo heti perjantaina kun myöhästyin tapaamisesta ystäväni kanssa koska asema jolla mun piti vaihtaa metroa olikin osittain poissa käytöstä ja se toinen metro ei pysähtyny lainkaan siellä. Sitten kiertoreitti toisen aseman kautta ja neljä metroa myöhemmin ehdittiin just Essexin junaan, mutta tiukoille veti. Kaverilla kun on lapsi joka pitää hakea tarhasta tiettyyn aikaan mennessä ja siinä ei selittelyt auta. Yritäpä muuten juosta lontoolaisella metroasemalla ruuhka-aikaan. Siellä tuli jopa kuulutuksia että isommat porukat ei saa pysähtyä juttelemaan ja tukkimaan väylia, keep the crowd moving. Ja kaikki tämä samalla kun raahasin matkalaukkua mukana. Liukuportaitahan siellä ei harrasteta.

Lauantaina ollessani turvallisesti Essexissä tuli kännykkään yhtäkkiä viesti Lufthansalta; pahoittelemme mutta huominen lentosi Frankfurtiin klo 19:30 on peruttu. WTF?! Ai niinku tolleen vaan? Tekstiviestin mukana tulleesta linkistä näin että mut oli suoraan siirretty klo 15:20 lennolle. Eihän tuo nyt käy päinsä kun klo 15:30 oli afternoon tea buukattuna. Eiku Lufthansalle soittamaan. Mulla kävi kyllä tuuri, sillä sain neuvoteltua itseni 18:30 koneeseen, eli ainoastaan tuntia ennen alkuperäistä lentoa. Tai niinhän mä luulin...

Sunnuntain koittaessa lähdettiin Essexistä junalla hyvissä ajoin kohti Lontoota. Oltiin saatu afternoon tea varaus vaihdettua tuntia aiemmaks joten mitään hätää ei pitänyt olla. Essexin ratojakin korjattiin joten junamatka kesti 1h20 normaalin 45 minsan sijaan. Mutta se oli jo tiedossa ja laskettu matka-aikaan. Lontoossa sitten metroon ja kohti aluetta jossa teet ja shamppanja odottivat. Ja sitten jäätiin jumiin. Metro kosahti kesken matkan ja me vietettiin iloiset 25 minuuttia kahden aseman välillä tunnelissa. Mun vieressä istuva nainen päätti käyttää ajan kikhernelounaansa syömiseen. Kun vihdoin liikuttiin ja päästiin seuraavalle asemalle, ei ollut mitään takeita että se metro siitä ihan lähiaikoina liikkuisi mihinkään joten päätettiin ulostautua ja etsiä taksi tai bussi. Ainoo vaan että takseja tai busseja ei ollut. Pitkän tuulessa ees taas juoksemisen ja taksien huitomisen jälkeen vihdoin onnisti ja myöhästyttiin "vaan" 40 minuuttia meidän teehetkestä, mutta onneksi vapaita pöytiä oli vielä tarjolla ja päästiin asiaan.

Sunnuntaina sää oli muuten ihan karsea. Tuuli joku tuhat metriä sekunnissa ja satoi vaakasuuntaan. Ai niin, mä olin lähdössä lentämään. Teehetken jälkeen aloin tehdä hyvissä ajoin lähtöä kentälle. Ajattelin kokeilla metroa Paddingtoniin ja siitähän menee sit yhdessä hujauksessa express juna terminaaliin. Joo niin mutta se metron sisäänkäynti oli suljettu. En mä keksinyt mistä sinne ois päässy, taas joku remppa menossa. Eikä ollu takeita että se metron signaaliongelma ois ees korjaantunu joten päätin panostaa taksiin. Voi halvattu että Lontoossa on hankala saada muuten taksia! Niitä on tuhansia mutta kaikki täynnä jengiä. Eikä melkein kellään ole korttimaksulaitetta autossaan. Lopulta, kun alkoi jo paniikki iskea, sain sen halvatun taksin, kun olin eka käyny automaatilla hakemassa cashia. Sillä aikaa oli tullut viesti että mun uusi kone on 30 minuuttia myöhässä ja se oli tervetullut uutinen kun muuten ois menny aika tiukoille. 

Mun kone lähti lopulta tunnin myöhässä, eli samaan aikaan kuin se alkuperäinen kone johon olin varannut paikan. Frankfurtin päässä törmäsin yhteen kaveriin joka ei ollut saanut paikkaa mun koneesta vaan oli joutunut 17:30 koneeseen. Me laskeuduttiin samaan aikaan. Se oli ollu kentällä jo pari tuntia ennen mua. Eli mullahan kävi tässä hyvin. Ehdin kentällä ylimääräisen ajan turvin vielä poiketa uudestaan Ted Bakerilla ja mukaan lähti pari tax free aleriepua joita olen tällä viikolla sitten esitellyt duunissa.

Niin, ja siihen itse lentoon. Mä en jostain syystä kyennyt tsekkaamaan lennolle etukäteen (ehkä olin saanut koneesta viimeisen vapaan paikan tai jotain) ja kentällä tulostaessani lippua näin että mulle on avokätisesti annettu keskipaikka koneen viimeiseltä riviltä. Mä oon vähän ahtaanpaikankammoinen ja istun aina käytäväpaikalla. Mulla tulee ahdistus, etten pääse pakoon sieltä jos joku tukkii alueen mun ja käytävän väliltä. Tällä kertaa se joku oli Saksan suurin mies. Joku kolme metriä pitkä ja ehkä 150 kiloa painava. Ei mikään läski, mutta ihan helevetin suuri. Sen polvet porautu läpi siitä edellisestä penkistä. Vertailun vuoksi mun polvien ja edellisen penkin välissä oli about 20 cm tyhjää. Ja sitten se kone keikkui puolelta toiselle siellä tuulessa. Otin lasin punaviiniä ahdistukseen mutta en kyenny juomaan sitä koska heilutti niin paljon että meinasin saada nesteet rinnuksille joka kerta kun lähestyin suun kanssa kuppia. Muutama rivi jäi jopa ilman juomia kun ei kaikille ehditty tarjoilla. Mä olin vaaranvyöhykkeellä, mutta viime hetkellä yksi fiksu stuertti älys alkaa jakaa juomia myös takariviltä alkaen ja mä sain sen viinin jota en voinu juoda. Ja sitten kun lisää tähän viimeviikoisen uutisen Germanwingsin lennosta niin ei se meidän lento mikään piknikki ollut. Laskeutuessa luulin etta tullaan siipi edellä metikköön, sen verran pomppivaa ja keikkuvaa se meno oli.

Me lennettin kyllä tosi nopsaa, alle tunnissa. Tais olla myötätuuli. Kiitos Luojalle siitä!