Kukkaostoksilla Frankfurtissa

Saksalainen asiakaspalvelu on tunnetusti omaa luokkaansa. Sen sain taas huomata. Nää besserwisserit tuntuu oikein nauttivan asiakkaan kyykyttämisestä. Ei riitä, ettei palvelua heru, lisäksi pitää joka kerta muistaa kertoa että asiakas on aina väärässä.

Sunnuntaina oli kahden ystävättäreni yhteinen syntymäpäiväbrunssi jonne minut oli kutsuttu. Ajattelin viedä molemmille neidoille lahjaksi kimpun ruusuja. Mutta kylläpäs oli taas taistelun takana nekin ruusut. Lähellä kotiani on yhdellä kadulla toisiaan vastapäätä kaksi kukkakauppaa. Tähän asti olen aina käynyt siinä toisessa (ei moitteita) mutta tällä kertaa, kun oli sunnuntai ja olin jo siitä toisesta selvittänyt että ovat auki yhteen asti, niin päätin mennä sinne.

Valitsin kaksi nättiä ruusukimppua ja menin sisälle maksamaan. Pyysin että kukkatäti voisi kääriä ne minulle lahjaksi sopivaan pakettiin, vaikka sellofaaniin. Hän sanoi että ei hän sellaista tee, mutta voi sitoa ne kimpuksi lisäten jotain heinää, putsata varret ylimääräisistä lehdistä jne mutta se maksaa sitten viisi euroa. Sanoin etten halua mitään sidottua kimppua, ihan vaan nuo ruusut nipussa mutta nätissä paketissa mistä näkee mitä siellä on. Saksassa on kukat tosi halpoja ja ne ruusut maksoivat 4.90 euroa nippu. Mielestäni on hiukka liioiteltua maksaa vitonen pelkästä paketoinnista.

Vastentahtoisesti emäntä sitten kaivoi esille vihreää kukkapaperia josta hän taitteli käärön toisen ruusunipun varsien ympärille sitoen sen paperinarulla. Kun se oli tehty, sanoin että niin tuo toinen kanssa. Siitäpä vasta jupina alkoi. Rouva ilmoitti minulle että tämän palvelun saat vain tänään, ei ole normaali käytäntö, ymmärrätkö että tämä on nyt poikkeus. Älä tule tyttö ensi viikolla sitten vaatimaan samaa palvelua, koska sitä et tule saamaan. Tämä on Ausnahme, poikkeus! Ai jaa, sehän on toki todella epätavallista että ihmiset ostaisivat kukkia lahjaksi. Miten tulinkin vaatineeksi tuollaista suunnatonta palvelua! Ei pelkoa, mamma, tämä oli myös poikkeus että tulin sinun kukkakauppaasi (ei muuten ollut varmasti sen oma kauppa). Ensi kerralla menen taas kadun toiselle puolelle jossa palveluun kuuluu anelematta lahjapaketointi yhden euron lisähintaan. Ja niillä on siellä sellofaania. Narun värinkin saa valita itse.

Toinen hyvä muisto on ensimmäiseltä vuodelta täällä kun yritin varata aikaa silmälääkärille. Soitin työpaikkalääkäriltä saamaani numeroon varatakseni ajan Dr. Brüggemannille. Kysyin heti puhelun alkuun, että voinko puhua englantia, koska saksani ei ollut siihen aikaan vielä kovin hyvää. Vastaanottovirkailija sanoi, ettei puhu englantia, joten saksalla nyt vaan pitää mennä. Ok, halusin siis varata ajan Dr. Brüggemannille. Virkailija alkoi kysyä vaikeita kysymyksiä sairasvakuutuksesta ja mitä se kattaa ja sain ymmärtääkseni sanottua että sellainen kyllä löytyy ja se kattaa kaiken. Sitten hän mainitsi sanan Allgemeinmedizin - yleislääketiede ja vastasin vaan että joojoo, vakuutus kattaa kaiken kun tosiaan luulin että siinä vaiheessa oli vielä vakuutuksesta kyse.

Kun saavuin lääkäriasemalle, sain heti alkuun täytettäväkseni asiakaskortin ja hetken odotettuani minut istutettiin Dr. Brüggemannin eteen. Sympaattinen mieshenkilö kysyi että mikäs minua vaivaa. Sanoin, ettei nyt varsinaisesti mikään vaivaan mutta uusia silmälaseja olisin vailla. Jaa, no sitten sinun pitää mennä minun vaimoni vastaanotolle, Frau Dr. Brüggemannille, joka on silmälääkäri. Itse olen yleislääkäri. Vaimo löytyi viereisestä huoneesta ja hänellä ei ollut sillä hetkellä ketään potilasta joten pääsin suoraan sinne. Piti vaan ensin käydä vastaanoton kautta täyttämässä uusi potilaskortti, sillä näillä kahdella lääkärillä on eri potilaskunta. Ja mitä tähän sanoo vastaanottovirkailija? Alkaa haukkua mua siitä että tuhlaan hänen arvokasta aikaansa kun hän saa nyt uudestaan syöttää tietoni systeemeihinsä ja hänhän kysyi puhelimessa että haluanko yleislääkärin vastaanotolle ja minä vastasin kyllä. Niin, ja minähän sanoin puhelimessa etten puhu kovin hyvää saksaa että onkos tämä nyt kuitenkaan mun syy?

Kuinka usein teille on käynyt että kaksi samannimistä lääkäriä ottaa vastaan potilaita samalla lääkäriasemalla mutta ihan eri aiheesta? Eikös siinä ole jo valmiina kaaoksen ainekset ja varmasti en ole ainoa jolle on sattunut moka. Tai ehkä mä just olen ainoa ja nyt noiden saksalaisten mielestä ihan idiootti kun en sitäkään tiennyt. Lääkärit olivat molemmat todella mukavia mutta niiden pitäis kyllä hankkiutua siitä vastaanottovirkailijasta eroon mitä pikimmiten. Tai ehkä se on jo jääny eläkkeelle. Tästä on jo muutama vuosi aikaa. Sattumalta tämäkin räksyttäjä oli about 6-kymppinen nainen.

Kolmas tarina on itsepalveluravintola Vapianosta, jota inhoan. Sehän taitaa löytyä nykyään Suomestakin. Menin sinne kerran kaverin kanssa syömään ja tilasimme salaatit. Minä halusin Caesar-salaatin ja kaverini fetasalaatin. Sanoimme, että fetasalaatti otettaisiin ilman mitään valmista kastiketta, koska kaverini halusi lisätä siihen itse vain öljyä ja etikkaa. Saksassa salaatit aina ui jossain kastikkeessa ja se on aika ällöttävää. Sitten seisomme itsepalvelujonossa odottamassa että mamma (juu, tämäkin kuuskymppinen) sekoittaa meille salaatit. Hän oli ymmärtänyt väärin ja teki Caesar-salaatin ilman kastiketta ja sitten kysyi että mikäs kastike siihen fetasalaattiin laitetaan. Sanoimme, että ei, sen piti olla se fetasalaatti joka tulee ilman kastiketta ja Caesar-salaattiin tietty Caesar-kastike. Eihän sitä muuten voi Caesariksi kutsua. 

Nainen tuohtui ja alkoi väittää että me olimme tilanneet väärin. Sitten hän kysyi että pitääkö hänen nyt todella kaataa ne caesarinlehdykät takaisin kulhoon ja sekoittaa sinne kastike? No niin teidän ilmeisesti pitää tehdä kun sitä ei tullut heti tehtyä. Jupinan saattelemana hän korjasi virheensä mutta meille ei jäänyt epäselväksi että me olimme väärässä ja se oli meidän syy että rouva joutui tekemään ylimääräistä työtä meidän väärin tilattujen salaattiemme eteen.

Frankfurtista Vietnamin kautta Helsinkiin

Alla olevan tekstin kirjoitin jo toista kuukautta sitten, mutta se jäi vähän vaiheeseen. Nyt on Helsingin reissusta jo kuusi viikkoa. On kirjoittelut jääneet hiukka vähille viime aikoina, koska lähin kollegani on ollut sairaslomalla seitsemän viikkoa ja minä olen raatanut koko sen ajan kahden edestä. Tänä viikonloppuna yritän vihdoin taas aktivoitua ja kirjoittaa alla olevan Helsingin reissun lisäksi ainakin vapusta Madridista (jos enää muistan!) sekä "loma"viikosta Kreikassa. Jos tätä blogia nyt ylipäätään kukaan enää lukee :)

********************************************

Kyllä matkustaminen on kivaa ja avartavaa puuhaa. Vietin viime viikolla kiireisen viikonlopun Helsingissä juosten pää kolmantena jalkana paikasta toiseen yrittäen tavata mahdollisimman monta ystävää ja sukulaista. Anteeksi niille teille joille en edes ilmoittanut tulosta. Joka kerta ei vaan ehdi kaikkea.

Matka Frankfurtista Helsinkiin olikin sitten varsin hauska kokemus. Kiinnitin huomiota jo meitä koneeseen kuljettavassa bussissa ystävällisesti hymyilevän aasialaisen pariskuntaan. Itse koneessa sitten pariskunnan toinen puolisko tuli istumaan minun viereeni, mutta hänen vaimonsa oli saanut paikan jostain ihan muualta. Tällä herttaisella vietnamilaismiehellä oli kova hinku jutella, vaikka kielitaito, tai lähinnä sen puute, ei olisi sitä oikein sallinut. 

Ja taas jäi musiikit kuuntelematta kun "piti" seurustella vierustoverin kanssa. Ennen koneen liikkeellelähtöä vierustoveri poimi taskustaan matkalipun jota hän tuijotteli pitkän tovin, selkeästi etsien jotain tiettyä merkintää. Sitten hän lopulta osoitti lippua minulle ja kysyi että "Helsinki?". Juu, olet oikeassa koneessa, kyllä tämä menee Helsinkiin. Hän kertoi olevansa vietnamilainen ja olevansa menossa Mikkeliin opiskelemaan. Näytti vähän vanhalta opiskelijaksi mutta ei kai se ikää katso.

Keskustelun avaus pitkän hymyilysession jälkeen oli hänen kysymyksensä minulle "Japanese?". Anteeksi kuinka? Siis että olenko minä japanilainen? Juu en ole. Olen suomalainen. "Aah, Finland!" . Ja sitten alkoi taas kova taskujen kaivelu ja sieltä putkahti esiin paperi jossa oli tekstiä selvällä suomen kielellä. Se oli Suomen viranomaisilta hankittu vierailukutsu hänelle Suomeen ja paperista selvisi myös, että siellä Mikkelisä opiskelee hänen tyttärensä, jota hän nyt oli vaimonsa kanssa matkalla katsomaan. Hän esitteli minulle myös passinsa syntymäaikoineen, viisumeineen ja leimoineen (Frankfurtin leima on muuten tosi boooriiing kaikkiin värikkäisiin aasialaisiin verrattuna) sekä pienen osoitekirjan jossa hänellä oli kirjoitettuna myös suomalaisten ihmisten nimiä ja osoitteita Helsingissä. 

Hän ymmärtääkseni yritti kysellä minun perheestäni ja minä yritin vastata kertomalla hyvin yksinkertaisella englannilla että asun Saksassa ja perhe asuu Suomessa ja olen heitä menossa tapaamaan. Hetken tuumittuaan herran vastaus oli "Japanese tourist!". En nyt tajunnu että luuliko se edelleen että mä olen japanilainen turisti vai halusiko se tietää onko Suomessa japanilaisia turisteja vai halusiko se kenties tietää olenko ollut itse Japanissa turistina. Yksin Herra tietää, ja ehkä se vietnamilainen mies, jos vielä muistaa.

Sitten tuli tarjoilun aika. Syötäväksi saatiin oiken valita kolmioleivän ja jugurtin välillä. Itse valitsin jugurtin ja kun vietnamilaiselta kysyttiin mitä hän haluaa, hän osoitti sormellaan minun jugurttiani. Että tota samaa. Sitten tuli juomatarjoilu ja mä otin teetä maidolla. Vietnamilainen taas osoitti mun teetä ja sai samanlaisen, myöskin maidon kera. En tiedä olisko sokeria halunnut mutta kun mä en sitä ottanu niin ei sekään. Yritin sanoa että tuolta saa teen lisäksi vielä vaikka mehua tai vettä mutta ei se oikein tajunnu ja kun mä en ottanu muuta (oli omat vedet mukana) niin ei hänkään.

Tällaisen jugurttipurkin avaaminen voi olla vietnamilaiselle hankala kokemus.

Sitten se tuijotteli sitä jugurttipurkkiaan eikä oikein tienny että mitä sille ois pitäny tehdä. Siinä oli läpinäkyvän kannen sisällä nalkissa taitettu lusikka ja sen alla vielä normaali kansi. Avattuani omani herra tyrkkäsi jugurttipurkkinsa mulle ja mä avasin kannet ja taittelin sille lusikan suoraksi. Sitten mä lorautin maidot teehen ja taas se vierustoveri tujotteli omaa maitopurkkiaan ihmeissään. Avasin sille senkin ja kaadoin maidot hänen teehensä. Sitten se syrjäsilmällä katseli mitä mä tein eväilleni ja teki perässä samaa omilleen. Oli kaiken kaikkiaan aika hauska aamiaishetki.

Koneessa tarjoiltiin tätä Mövenpickin jugurttia. Oli muuten todella hyvää! Ainakin tuo mustikka-mustaherukka.

Loppumatka meni sitten puolin ja toisin hymyillessä ja aina välillä herra tokaisi että "very beautiful!" osoittaen minua. Ehkä ne japanilaiset on sen silmään tosi nättejä. Toivon, että joku oli heitä Helsinki-Vantaalla vastassa tai että sieltä oli suora jatkolento Mikkeliin, muuten huolestuttaa että mitenhän löysivät perille,  minne ikinä olivatkaan ensiksi menossa.