Mitä jos sit kuitenki Frankfurt

Mä en voi uskoa tätä mutta mä en muutakaan Pariisiin! Sydän vuotaa verta. Mä olin jo matkalla sinne allekirjoittamaan vuokrasopimusta ja shekkiä ja kaikkea ja sitten tapahtui jotain, joka muutti mun suunnitelmat kokonaan. Mulle tarjottiin Frankfurtista ehkä korkeatasoisinta paikkaa mitä mun taidoilla ja koulutuksella voi saada. Ja mä hyväksyin sen tarjouksen. Mulla oli taas dilemma; valitako chic elämä rakkauden kaupungissa vai ihan super hyvä duuni pienemmässä ja harmaassa pankkicityssä. Ekaa kertaa elämässä mä valitsin duunin, aiemmin oon menny vaan fiiliksen mukaan sinne missä on ollu kivointa. Tai no, ei mulle ennen ole tällaista mahdollisuutta tarjottu. Mä en edes hakenu sitä duunia, se vaan annettiin mulle hopeatarjottimella oikeastaan ilman mitään ponnisteluja mun puolelta. Kuinka siihen voi sanoa ei? Ja se on vakipaikka kaiken lisäks. 

Välillä mua ärsyttää että mä oon niin tehokas. Nyt olis niin paljon helpompaa jos oisin vaan päättäny mennä Pariisiin tammikussa ja sit vähitellen alkaa kattoa asuntoja ynnä muuta. Nyt mun pitää perua kaikki! Ja maksaa, kun eihän mun Pariisi-duuni nyt mulle mitään relocation palveluja maksa ja mä käytin jo niitä. Ja sit mun pitää perua kaikkien Frankfurt sopimuksien peruutukset. Toivottavasti saan vielä pitää kämpän. Siellä kävi jo välittäjä. Vuokraisäntä ei ole vastannu mun viesteihin.

Että sellaista. Täytyy nyt alkaa käydä Pariisissa kerran kuussa niin kauan että mä kyllästyn siihen. Viime viikolla kokeilin mennä autolla. Eihän sinne ole kuin 577km. Juna on edelleen ehkä helpoin vaihtoehto mutta ei tuo ajomatkakaan niin kamala ollut. Riippuu tietty ajajasta. Meillä meni kaverin kanssa matkaan vajaat viis tuntia. Jollain muulla menis varmaan reilusti enemmän. 

Rive gauche girl

Mä sain sen asunnon! Jee. Mut mä hävisin shekkikiistan. Asunnonvälittäjä odottaa mua tänä perjantaina klo 14:30 siellä asunnolla niin allekirjoitetaan vuokrasopimus ja sit mä saan kirjottaa elämäni ekan shekin. Eiku oli mulla shekkivihko kerran Kanadassa, vuonna 1995. Jo silloin se oli musta niin last season. Kirjotin tasan yhden shekin koko sielläoloaikana. Mun täytyy alkaa maksaa vuokraa jo heti allekirjoitushetkellä, eli 20. joulukuuta alkaen. Tammikuuhun asti ne ei mulle asuntoa pidä. Eli jos joku kaipaa ilmaista majoitusta jouluna Pariisissa niin ota yhteyttä. Oma patja mukaan! Muuttopäivä ei ole vielä vahvistunu mutta varmaan heti tammikuun ekoina päivinä. Töissä mua ei odoteta ennen loppiaista. Toivottavasti ehdin saada shekkivihon perjantaihin mennessä. 

Pankkitileistä sen verran että Kanadassa ollessa muistan että pankkitilin avaamiseen riitti kun rasti ruutuun että asuuko, työskenteleekö vai shoppaileeko pankkikonttorin alueella. Rastin että shoppailen. Sit mä sain tilikirjan (vai mikä halvattu sen vihkosen nimi on?) ja shekkivihon. Pankkikorttia ne mainosti jonain uutena ja mullistavana keksintönä. Mä käytin pelkkää pankkikorttia enkä jaksanu pitää tilikirjaa ajan tasalla vaikka sen ois voinu aina käydä leimauttamassa pankkiautomaatilla. Mullistavaa mun mielestä kuitenkin oli että sain itse valita pankkikortin tunnusluvun. Ja että tilitalletuksia saattoi myös tehdä pankkiautomaatin kautta.

Ranskan pankki on jo lähettäny mulle neljä kirjettä kotiin. Yksikään ei ole mulle millään tavalla hyödyllinen. Sain muun muassa todistuksen siitä että olen tallettanut sen 50 euroa tililleni.  Tai no, sain mä mun uuden Visa-kortin tunnusluvun. Itse korttia ei tietenkään ole vieä näkyny, tai shekkivihkoa. Ranskassa ei muuten ole pankki- ja luottokorttia erikseen. Mun "Visa" on itse asiassa pankkikortti ja rahat lähtee aina suoraan tililtä. Se vaan näyttää luottokortilta ja sillä voi shoppailla netissä normaalin luottokortin tapaan. Sopii mulle. Yks kortti vähemmän kannettavana (ja lompakon hävitessä uusittavana).

Musta tulee nyt sitten rive gauche -tyttö. Tulen asumaan joen coolimalla eteläpuolella missä kaikki artistit ja muut mielenkiintoiset tyypit asuu. Koska duuni on samalla puolen jokkee niin mun ei kovin usein ees varmaan tartte käydä siellä turistien kansoittamalla pohjoispuolella. Viime visiitillä tuli ihan hirveä ahdistus kun kävin pyörähtämässä Lafayetten edustalla. Sisään sinne en kyenny tälläkään kertaa menemään. Ihmisiä siellä on vaan aivan liikaa. Siis aivan liikaa. Jopa Mumbain ruuhkajunassa on väljää siihen verrattuna.

Kämppää etsimässä

Oletko koskaan yrittänyt avata pankkitiliä Ranskassa? Joo, älä yritäkään. Ei vitsi mitä vääntöä se on! Mulla oli paikallinen avustaja mukana ja sen sata dokumenttia ja silti ei meinannu onnistua. Kahteen kertaan ne käski tulla takas tammikuussa. Kaks kertaa mun relocation assari joutu soittamaan puhelun jonneki korkeammalle taholle. Kolme kertaa piti käydä tarkistamassa pomolta että josko nyt onnistuis. Ranskassa ei voi vuokrata asuntoa jos ei ole paikallista pankkitiliä, mutta pankkitiliä ei saa jos ei ole paikallista asuinosoitetta antaa. Todella loogista. 1.5 tuntia siihen meni mutta nyt mulla on pankkitili!!! Ja shekkivihko. Kyllä, ne pelaa siinä maassa vielä shekeillä. No comments. Niin, ja kun tili oli avattu mun piti tallettaa sille 50 euroa. Sain kassalta talletuskortin jonka tungin pankkiautomaattiin josta valitsin talletettavan summan ja sit tungin setelin perään. No comments.

Seuraava päivä meni sitten asuntoja katsellessa. Sopivasti oli joku afrikkalaispresidentti valtiovierailulla ja kaikki kadut ja sillat poikki. Meidän piti alunperin nähdä yhdeksän kämppää mutta lopulta onnistu nähdä vaan kuusi (pari niistä oli jo menny ja yhteen ei vaan enää ehditty). Pääosin kämpät on pieniä, kalliita ja olemattomilla "keittiöillä" varustettuja. Yhdessäkään mun näkemässä keittiössä ei mm ollu katsottu paikkaa hellalle. Eikö se jengi kokkaa lainkaan? Mä kokkaan paljon ja monille ja keittiö ilman jääkaappia, neljälevyistä hellaa, uunia ja tiskikonetta ei vaan ole vaihtoehto mulle. Onneksi kaksi noista kuudesta kämpästä on sellasia että niihin saa tungettua kaikki noi laitteet. Mä en vaan sit ite enää mahdu niiden keskelle sinne kyökkiin. Niin, ja Ranskassa pitää tuoda aina omat keittiölaitteet mukana myös vuokrakämppiin joten eiku jääkaapin ostoon nyt sit vaan.

Mulla oli sitten dilemma että ottaako hieman halvempi ja tosi hyvällä pohjaratkaisulla varustettu kämppä 3.5 km päästä duunista hieman boring alueelta. Vai hieman kalliimpi ja surkeampi luukku 10 min kävelymatkan päästä duunista. Halvemmassa on keskuslämmitys ja hissi. Keskustakämpässä pitää maksaa vielä vuokran päälle kaasulämmitys. Ne on about saman kokoisia, molemmat vanhoissa taloissa, parkettilattiat ja korkeat huoneet. Päädyin haluamaan sen kaikista kalleimman mutta kaikista parhaalla alueella olevan. Siitä kävelee 5-10 minsaa Eiffel tornille. Eikös se ole koko Pariisiin muuton tarkoitus että on keskellä Pariisia ja kaikki on käden ulottuvilla? Nyt mun pitää odottaa huomiseen että hyväksytäänkö mut asukkaaksi siihen kämppään. You never know. Todistukset ja dokumetit on toimitettu asunnönvälittäjälle mutta eihän noista koskaan tiedä. Pitäkää peukut pystyssä koska mä ehkä kuolen jos mä en nyt saa sitä kämppää. :)

Niin ja seuraava ongelma on kun mun pitää maksaaa ekan kuun vuokra, takuuvuokra ja välityspalkkio. Ne haluu sen shekillä. Mä aattelin ihan tollasta tilisiirtoa. Mutku se on niin vaikeeta ku sit pitäs olla kaikenmaailman IBAN numerot ja kaikkee. So? Eikös koko Eurooppa ole vähitellen siirtyny käyttämään pelkkiä IBAN muotoisia tilinumeroita myös kotimaan maksuliikenteessä? Suomessahan se tapahtu jo pari vuotta sit mutta jopa Saksan pankista tuli tänä syksynä kirje joka ilmoitti asiasta. Katsellaan. Pahimassa tapauksessa mun pitää mennä Pariisiin uudestaan ens viikolla allekirjottamaan vuokrasopimus ja shekki. Sitä ennen mun vaan pitää tehdä tilisiirto mun saksalaiselta tililtä ranskalaiselle koska sillä tallettamallani 50 eurosella en taida vielä ihan tosta selvitä.

Ja voittaja on...

...PARIISI! Niin, siis enhän mä siellä nyt ihan täysin huvikseni ole ravannut, vaan nyt voin paljastaa että olin siellä kahdessa työhaastattelussa. Ilmeisesti haastattelut meni hyvin, sillä mä sain sen duunin ja nyt on muutto Pariisiin edessä. Se on alkuun kolmen vuoden sopimus joka voidaan lopulta jossain vaiheessa vakinaistaa, joten huolet siitä että onko mulla taas ens kuussa duunia vai ei on nyt tälllä haavaa loppu. Uusi työ alkaa tammikuun alussa, heti kun vanha täällä Frankfurtissa loppuu. Nyt on sit pikkasen säätöä siinä miten saan itseni ja tavarani roudattua Pariisiin ja kaiken sen nyt niin suurelta ja mahdottomalta tuntuvan paperityön hoidettua.

Mun duuni on tosi byrokraattinen yksikkö paperityön kannalta ja ette usko kuinka paljon kaiken maailman todistuksia mä saan sinne toimittaa. Multa ei ole kukaan koskaan ikinä lukion jälkeen kysyny ylioppilastodistusta, mutta tonne sain sen nyt sit lähettää. Vaikka todistuksen korkeakoulututkinnosta olin jo toimittanut. Mutta älkää syyttäkö Ranskaa tosta byrokratiasta, se mun tuleva duuni toimii Euroopan Komission alaisena ja se on kaikki Brysselin syytä. Joudun myös menemään Luxemburgiin lääkärintarkastukseen ennen kuin ne voi lähettää mulle virallisen työsopimuksen. Saksalaiset lääkärit ei kelpaa todistamaan että olen työkelpoinen.

Asuntoa olen jo alkanut etsiä ja kun kerran haluan hyvän kämpän keskeiseltä alueelta niin olin varautunut maksamaan aika paljon enemmän kuin Frankfurtissa. Onneksi Ranskan laki tuli tähän väliin jeesaamaan mua säästämään rahojani myös viiniin ja patonkiin. Ranskassa ei nimittäin saa vuokrakämpästä maksaa enempää kuin 1/3 omasta nettopalkasta. Mun piti siis toimittaa todistus mun tulevasta nettopalkasta ja nyt mulla on yläraja jota enempää en saa maksaa. En ehkä sit saa sitä mun unelmalukaalia Louvren vierestä mutta toivottavasti nyt ees joku kohtuullinen mesta löytyy. Nopean skannauksen jälkeen näyttää siltä että joudun luopumaan about 20 neliöstä nykyiseen nähden. Toivottavasti saan huonekalut ja ennen kaikkea mun kengät mahtumaan! Jos haluaisin ylittää tuon 1/3 rajan niin sitten mun pitäisi tallettaa jollekin tilille vakuudeksi vuoden vuokrat ihan siltä varalta että tuhlaisinkin kaikki rahani patonkiin eikä korkeamman vuokran maksaminen onnistuisi. Vuoden vuokrat on aika iso summa joten taidan jättää väliin.

Mulla on Pariisissa palkattuna relocation agentti joka etsii mulle kämppiä ja auttaa sitten neuvottelemaan vuokran ja tarkastaa vuokrasopimuksen. Se tekee myös mun puolesta sähkö yms. sopimukset ja auttaa avaamaan pankkitilin, netti- ja puhelinliittymän. Suosittelen tuota palvelua kaikille Pariisiin muuttaville jotka ei itse puhu ranskaa. Tai vaikka puhuiskin niin toi tekee elämästä todella paljon helpompaa. Niillekin tosin saan toimittaa kaikenlaisia todistuksia. Ihan pelkkää vuokrasopimusta varten piti toimittaa kopio passista, uusi työtodistus sekä kirje tulevasta duunista missä sanotaan se nettopalkka, kolmen viime kuukauden vuokrakuitti täältä Frankfurtista, kolmen viime kuukauden palkkakuitti, viimeinen veroilmoitus kotimaasta sekä kopio sähkölaskusta mun nykyisestä asunnosta jolla todistetaan että oikeasti asun täällä. No, noi oli kaikki helppoja hankkia. Nyt mulla on enää täytettävänä ja hommattavana joku 27 eri lomaketta ja todistusta sinne duuniin.

Junalla Pariisiin

Mä kävin taas Pariisissa. Se kaupunki jotenki kiehtoo mua, mutta samalla mua hirvittää ajatus että sinne pitäs muuttaa. Siis kaikki se muuttoon liittyvä säätö ja se, että taas pitäs vaihtaa maata. Mutta kaikkihan haluaa asua Pariisissa ja se kultturelli ja "chic" elämänmeno kyllä sopis mulle. Tällä kertaa kokeilin junayhteyttä Frankfurtista. Matka junalla kestää muutamaan minuuttia vajaat neljä tuntia. Helsingistä pääsee samassa ajassa Vaasaan. Parasta junassa on se, että se menee Frankfurtin keskustasta suoraan Pariisin keskustaan eikä muuhun matkustamiseen mene yhtään aikaa. Lento kestää vaan tunnin, mutta sit pitää mennä kentälle, jonottaa turvatarkastuksessa, vaihtaa bussiin tai junaan ja sit vielä metroon. Pariisissa lentokenttä on tosi kaukana keskustasta ja sinne reissaaminen on rasittavaa. Junalla matkustaessa ei myöskään tartte miettiä mitä pakkaa laukkuunsa. Voi rauhassa kuljettaa vaikka pullon shamppanjaa eikä kukaan takavarikoi sitä turvatarkastuksessa.

Mä olin varannu junasta paikan hiljaisesta vaunusta kun ajattelin etten jaksa mitään lasten tai nuorisojoukkojen kiljuntaa tuntitolkulla. Tai vielä pahempaa, yksinäisten matkustajien kännykkäterrorismia. Ainoo vaan että kaikki ei osaa noudattaa sääntöjä yhtä hyvin kuin mä toivoisin. Vaunussa oli mennen tullen joku juntti joka katsoi asiakseen huutaa kännykkäänsä. Mennessä mun takana oli kovaääninen lapsi joka potki mun penkkiä ja palatessa vaunun takaosassa oli nuorisojoukko joka istui pitkin lattioita ja piti meteliä. Onneks mulla oli iPod mukana ja sain melut tukahdutettua musiikilla. Toki suurimman osan ajasta se jengi oli hiljaa, mutta pakkohan mun oli jotain kirjotettavaa keksiä :)

Pariisin lisäks olen sitte viime kirjoittaman käyny ainoastaan Suomessa. Nyt on matkailu hieman rauhoittunu kun keskityn työnhakuun ja kai sitä rahaakin pitäs säästää jos oon tammikuusta alkaen työtön. Työssä on myös ollu kova kiire kun sekä mulla että mun pomolla on viimeiset työviikot menossa. Voi tätä säädön määrää. On siis blogi jääny hieman taas taka-alalle. Kyllä mä teitä taas pian muistan uusilla jännittävillä matkatarinoilla.

Eiku sittenki ehkä Lontoo

Pariisi on kiva, mutta Lontoo on ehkä jopa vielä kivempi. Oltiin siellä pitkä viikonloppu kun Saksassa oli 3. lokakuuta Saksojen yhdistymisen päivä ja sen verukkeella saatiin ylimääräinen vapaapäivä.

Vähän sumuinen iltakuva, vasemmalla oleva korkea valotorni on London Eye

Eikä muuten oltu ainoat keskiviikkoiltana jotka oli päättäny poistua maasta. Meidän kone lähti  Frankfurtin ykkösterminaalin B-osiosta ja yleensä turvatakastusjono sinne on about 10-15 minuuttia, jos on ruuhkaa niin ehkä 30. Nyt siellä kiemurteli sellanen vähintään parin-kolmen tunnin jono käytävää pitkin A-osion porteille asti. Hups, ja meillä oli reilu tunti aikaa ehtiä koneeseen. Onneksi olen niin usein matkannu Frankfurtista että tunnen kentän jo kuin omat taskuni ja pienellä luovuudella päästiin kiemurtelemaan toista kautta porteille. Ekaa kertaa elämässä ihan oikeesti luulin myöhästyväni lennolta, mutta ehdittiin me kuitenkin. Siinä vaiheessa kun koneen piti lähteä puuttui sieltä kahdeksan matkustajaa ja me niitä sitten odoteltiin ylimääräiset kymmenen minuuttia. Ihmettelen vaan että miten vaan kahdeksan puuttui! Millä ilveellä se koko muu jengi oli ehtiny sisään siitä ruuhkasta? Samanlaiset jonot oli viimeks kun satoi lunta viikon ja kaikki lennot peruttiin.

My kinda place, halpaa intialaista safkaa ja oman pullon saa tuoda mukaan.

Pitkästä aikaa tuli katseltua Lontoota taas turistin silmin sillä mukanani kulki kaksi siellä ekaa kertaa visitillä olevaa kaveria. Hotelli meillä oli mun suosikkialueella Notting Hillissä. Kierrettiin taas Portobello Roadit, käytiin vetämässä kierros London Eyessa josta käveltiin jokea pitkin Tower Bridgelle yms. Lontoossa sää suosi, siellä oli tosi lämmin eikä satanutkaan kuin ihan vähän vaan.

Soho oli täynnä kuhinaa torstai-iltana. Lontoossa on ihan sama mikä viikonpäivä on menossa, aina löytyy tekemistä ja menoa. Teatteri- ja musikaaliesityksiä pyörii montakymmentä joka ilta täysille saleille. Frankfurt on niin boooring siihen verrattuna. Mutta, Frankfurtissa voi kävellä tai jopoilla töihin. Jos metroa käytän, pääsen kaikkialle minne haluan about 10-20 minuutissa. Toista se on Lontoossa. Sillipurkit taas täynnä ihmisiä, kova meteli, katto kaatuu päälle, matkat kestää 40 minuutista ylöspäin vaikka kulkisikin vain keskustan toisesta päästä toiseen, asemilla ei juurikaan harrasteta rullaportaita jne. Ja asuminen on todella kallista. Siis todella. Mutta kovin kaukana keskustasta en kuitenkaan haluais asua. Tällä hetkellä mulla ei ole mitään työhakua menossa Lontoossa mutta alko ehkä sit kuitenki haluttaa. Sillipurkkimetrosta huolimatta.

Kreikasta en pääse eroon edes Lontoossa. Kuva Sohosta.

Käytiin taas Inamossa josta kirjoitin oman jutun jo viime vuonna, ks Interaktiivinen ravintola

Heron Towerin 38. kerroksessa sijaitsevasta SushiSambasta on hienot näkymät kaupungin yli.

Mikään fillariparatiisi Lontoo ei ole. Edes puistoissa ei ole pyöräily sallittu kuin vain tietyillä alueille. Kyllä siellä oli tarjolla samanlaisia vuokrapyöriä kuin Pariisissa, mutta jengi polki siellä liikenteen seassa ja se näytti mun silmään aika uskaliaalta touhulta. Varsinkin kun liikenne ajaa ihan väärään suuntaan. Komeimmat fillarit oli sitte vaan koristeina, kuten alakuvassa.

Pariisi...ehkä sittenkin

Kävin taas Pariisissa. Mä en nyt pysty pysymään sieltä poissa ennen kuin saan kunnon fiiliksen kaupunkiin. Ja tällä kertaa mä todella tykkäsin ja tunsin jo olevani yksi kaupungin asukkaista. Olin ekaa kertaa yksin Pariisissa ihan vaan nähdäkseni miten mä siellä sitten pärjäisin jos muutto tulee ajankohtaiseksi. Nyt mä sit haluan muuttaa sinne. En ymmärrä mistä pariisilaiset on saanu tylyn ja koppavan maineen. Mä en ole ikinä koskaan milloinkaan saanu siellä mitään muuta kuin todellä hyvää ja ystävällistä palvelua. Ihan sama olenko yksin, miesseurassa vai naisseurassa liikkeellä. Ja ne kaikki puhuu siellä englantia

Parasta Pariisissa (ja koko Ranskassa) on shamppanja ja sitä sain tälläkin kertaa maistaa. Alemmassa kuvassa on traditionaaliseen tapaan taikinakuoren sisällä valmistettu burgundinpata.

Tällä kertaa mulla oli hotelli todella keskeisellä alueella ja pystyin kävelemään joka paikkaan. Se kaupunki on paljon mukavampi kun ei tartte istua ahtaissa metroissa ja kun heti ovelta pääsee keskelle kadun kuhinaa. En ole vielä uskaltanut katsoa paljonko vuokrat sillä alueella on, mutta matkustelu saattaa kyllä vähentyä jos Pariisiin muutan. Toisaalta, Pariisi tarjoaa itsessään paljon kaikkea mielenkiintoista että ei sieltä nyt joka viikonloppu tarttis pois edes lähteä.

Louvren aukio iltasella. Edelleen täynnä kuhinaa. Kuten näette ihmisten vaatetuksesta, Pariisissa oli aika lämmin. Ja aurinko jopa paistoi. Satoi siellä toki yhtenä aamuna mutta siinä vaiheessa kun lähdin liikkeelle oli sade jo lakannut. Perjantaina lounasaikaan oli kaikki ruohonkaistaleet ja suihkulähteiden reunat täynnä pikniklounasta nauttivia pariisilaisia.

Sen lisäksi että tapasin muutamia ystäviä vietin lauantaipäivän suurimmaksi osaksi hautausmaalla. Hautausmaat on Pariisissa tosi upeita ja sinne on haudattu paljon tärkeitä historian henkilöitä. Halusin käydä Père Lachaisen hautausmaalla kurkkaamassa Jim Morrisonin haudan (ei ehkä historiallisesti kaikkein tärkein hahmo) ja samalla haustausmaalla on mm. Edith Piaf, Chopin, Balzac, Oscar Wilde, Maria Callas ja Max Ernst sekä kasoittain superrikkaita peruspariisilaisia.

Pariisin rikkaat on pystyttäny toinen toistaan hienompia patsaita ja rakennuksia omaistensa muistoksi. Hietsun perusmustat hautakivet on aika vaisuja  noiden rinnalla.

Siellä se James Douglas Morrison makaa. Sillä oli yllättävän pieni hauta mutta täynnä tuoreita kukkia ja ympärillä kävi myös jatkuvasti kova kuhina.

Etsin Piafia mutta löysin Balzacin. Hautausmaa on jaoteltu numeroituihin alueisiin ja sen lisäksi julkkisten hautapaikat on numeroitu kartassa erikseen. Katsoin että Piaf ois nro 97, mutta se olikin hauta-alueen numero. Haudan 97 takaa löytyi Balzac.

Löytyihän se Madame Piafkin lopulta ihan toiselta puolen hautausmaata. Melko vaatimaton oli tuokin hauta. Ekaa kertaa näin että Piafin oikea sukunimi oli Lamboukas, kreikkalainen nimi. Syntyjäänhän Edith oli Gassion. Piti selvittää tuo Kreikka-linkki ja selvisi että Herra Lamboukas oli Edithin toinen aviomies, kreikkalainen kampaaja, joka sittemmin ryhtyi laualajaksi ja näyttelijäksi nimellä Théo Sarapo.

Oscar Wildella oli hieman komeampi hauta kooltaan mutta muuten aika aneemisen näköinen. Omaiset oli pystyttäny haudan ympärille pleksin suojaksi töhryiltä ja siinä luki että elkää hyvät ihmiset sotkeko kun puhdistus menee jälkeläisetn omasta pussista.

Siellä niitä rikkaiden viimeisiä majoja on vieri vieressä. Vähän kuin bajamajat rivissä. Ja vielä pari tippiä hautuumaavierailulle: hanki etukäteen hautausmaan kartta jostain turistitoimistosta missä näkyy myös numeroidut haudat ja keitä siellä on. Hautausmaalla karttoja on vain parissa kohtaa ja ilman omaa karttaa et varmaan löydä ketään (nimim. been there tried that). Ja laita jalkaan mukavat, tasapohjaiset kengät. Koko hautausmaa on yhtä mukulakiveä ja kokemuksella voin kertoa että korkokengät ei siellä toimi.

Elefanttikaupunki Luxemburg

Mä taidan sittenkin olla pikkukaupunki-ihminen, vaikka luulin olevani joku isojen metropolien kasvatti. Luxemburg on kiva paikka ja mä voisin helposti kuvitella asuvani siellä. Kansainvälinen se toki on ja se ehkä tekee paikasta mielenkiintoisemman kuin muut saman kokoluokan kaupungit. Luxemburgin (maan) puolesta miljoonasta asukkaasta alle 50% on luxemburgilaisia, loput tulee yli sadasta eri maasta. 87% ulkomaalaisista on kuitenkin muista EU-maista. Luxemburgin kaupungissa on vaan 90.000 asukasta mutta väestö on aika nuorta (ulkkisten keski-ikä 35v) ja siellä on mm. aika vilkas yöelämä ja ILMAINEN yöbussi baarialueelle ja takas. Huono puoli on että kaikissa baareissa ja yökerhoissa saa vielä polttaa. Se toivottavasti muuttuu pian.

Tällä reissulla Luxemburgin oli vallannu elefantit. Kadunkulmat ja aukiot oli täynnä värikkäitä elefantteja jotka on osa "Elephant parade" liikettä joka jeesaa Aasian elefantteja. Niitä värikkäitä patsaita voi siis ostaa ja rahat menee sitten oikeiden elefanttien paremman elämän hyväksi. Oli aika hauskan näköistä ja mä ainakin innostuin niitä kuvailemaan.

Luxemburgissa on periaatteessa kolme virallista kieltä; saksa, ranska ja luxemburgi. Käytännössä ainoastaan ranskalla pärjää kaikkialla. Ja voi vitsit että se ranskalainen väestö on muuten tylyä! Kaupoissa ja ravintoloissa on henkilökunta pääosin ranskalaista ja mua ei ole kohdeltu niin huonosti edes Saksassa. Esimerkki vaatekaupasta: mentiin sisään tyhjään kauppaan, myyjää ei näy missään, ei tule tervehdystä, ei tule kukaan kysymään voinko auttaa. No, se on ihan normaalia joten me hiplailtiin vaatteita itseksemme ja valittiin jotain sovitettavaa. Mutta auta armias, sillä siunaaman minuutilla kun päätettiin siskon kanssa mennä kokeilemaan vaatteita ja oltiin jo suljettujen verhojen takana pukukopissa niin eikös paikalle pelmähdä hapan ranskalainen tantta joka kiskoo verhot auki (kiitti, me ollaan täällä jo riisumassa) ja alkaa huutaa ranskaksi että aina pitää näyttää myyjälle mitä aikoo sovittaa ja onhan törkeää tuollainen oma-aloitteisuus ja tämä peli ei täällä vetele. Sanoin sille että olis halvatun paljon helpompi näyttää jotain myyjälle jos se olisi jossan näköetäisyydellä tavattavissa, lehmä! Ei ostettu sieltä mitään.

Sitten mentiin kahville, paikkaan jonka nimi on CAFE Francaise. Yritettiin saada tarjoilijan huomiota ja kysyä että voidaanko saada jostain pöytä, haluttais vaan kahvia mutta ei ruokaa. Vauhdissa annettu vastaus oli "tämä on ravintola eikä mikään kahvila" ja sit se katos näkyvistä. Juu, no ei sit väkisin. Mentiin naapuripaikkaan joka oli myös nimeltään cafe jotain ja siellä onnistu saada myös pelkkää kahvia (vaikka lopulta päädyttiin tilaamaan myös syötävää, Francaise menetti hyvät asiakkaat). Siellä puolestaan yksi tarjoilija alkoi huuutaa kun meidän tuolien selkämykset oli ihan kiinni naapuripöydän tuolien selkämyksissä eikä siitä mahtunu välistä kulkemaan. Öhm, tuota, me vaan istutaan tässä, itse te ootte nää tuolit ja pöydät asettanu tälleen, lehmät! Siinä ravintolassa oli onneksi myös ystävällinen nuori tarjoilijapoika joka puhui kaikkia tarvittavia kieliä ja pelasti meidän päivän. Jos mä muutan Luxemburgiin, mun pitää ekaks oppia suoltamaan loukkauksia ranskaks. Se on ainoo tapa millä niiden halvatun patonkien kanssa pärjää.

Paikkoja joissa a) puhutaan englantia/saksaa b) saa hyvää palvelua c) ne on cooleja ja niissä soi hyvää musaa on mm. Cafe Konrad, kahvila jossa voi vaan hengailla, Urban bar, baari jossa kaikki on kohallaan, Ikki, lounge tyyppinen yökerho jossa saa hyviä cocktaileja sekä Magnum, yökerho jonne voi mennä sitten kahden jälkeen yöllä jos on vielä siinä vaiheessa hereillä. On auki kuuteen. Että siinä sulle illan ohjelma Luxissa. Kiitos serkulle vieraanvaraisuudesta ja siitä että näytit meille taas uusia kivoja paikkoja!

Pariisissa sataa aina

Nyt se on sitten takana, viikonloppu Pariisissa. Mä en edelleenkään ole varma olisko musta ihanaa muuttaa sinne ihan asumaan, mutta kyllä se turistikohteena toimii. Musta tuntuu että pariisilaisten pääasiallinen tehtävä on käydä picnicillä. Seinen varsi on ihan joka ilta täynnä jengiä patonkien ja viinipullojen kanssa. Myös kaikki puistot on kansoitettu picnic korein varustetuin seuruein. Picnicillä käynti tuntuu olevan kaiken ikäisten juttu. Siellä on lapsiperheitä, kaveriporukoita, nuoria pareja, vanhoja pareja, herroja hienon shamppanjan kanssa, opiskelijoita halvan viinin kanssa jne. Itsekin kokeiltiin picniciä Seinellä, vastapäätä Notre Damea ja hyvää oli. Kuten muutenkin kaikki mitä siellä suuhuni pistin. Mutta voitteko kuvitella että kolme päivää ravittuani itseäni pääosin patongeilla, croisanteilla, pain au chocolatilla ja rasvaisilla juustoilla, mä painoin palattuani kilon vähemmän kuin sinne mennessäni. Terveellinen ruoka on ihan huijausta!

Picnic Seinen varrella on paras tapa viettää iltaa Pariisissa

Vapaudenpatsas ja Eiffel sulassa sovussa.

Sacre Coeur iltavalaistuksessa

Rakkauden silta. Kuinkahan moni noista lukon kiinnittäneistä ja ikuista rakkautta vannoneista pariskunnista on vielä yhdessä...?

Pariisi ei ole sitten mikään halpa paikka. Mutta sehän me jo tiedettiin. Mietin vaan miten paljon se jengi siellä tienaa kun esimerkiksi St. Germainin alueen kuuluisat kahvilat - ne samat joissa Hemingway, Sartre, de Bouvoir yms kuuluisat kirjailijat jo aikoinaan kaffitteli, tai ehkä haki muunlaista inspiraatiota kirjoitteluunsa - on ihan tupaten täynnä koko ajan. Keskimäärin kuppi kaffetta maksaa seitsemän euroa ja tortun saa siihen kaveriksi ehkä kympillä. On Pariisissa toki halvempiakin alueita, mutta esim. Montmartrella paikalliset valitti kun niiltä laskutettiin kahdeksan euroa olutlasista vaikka se enimmillään yleensä on neljä euroa (mua kiinnostais tietää missä ne normaalisti käy, mä haluun kans sinne). Turistien takia hinnat on sielläkin pilvissä. Mutta ei turistitkaan ole aina mitään miljonäärejä. Edes amerikkalaiset. Mihin noi hinnat oikein perustuu? No siihen kai että me juntit mennään ja maksetaan ne kovat hinnat kun mekin halutaan hengata niillä siisteillä alueilla.

Cappuccino 7.5 euroa, suklaatorttu 9 euroa. Kyllä on hinnat kohillaan St. Germainin alueella

Burgundinpata syödään suoraan kattilasta

Ja tilaus kirjoitetaan pöytäliinaan

Mitä säähän tulee, mun käsitys on että Pariisissa sataa aina. Ja silti jengi käy päivittäin picnicilla! Ei siellä koko päivää sada, ehkä hetki vaan ja sit paistaa aurinko ja sit menee pilveen ja sit ehkä taas sataa ja sit tuleekin kuuma kun aurinko taas porottaa. Pariisissa on tosi vaikea pukeutua niin että sama vaatetus kestäisi koko päivän kun sää koko ajan muuttuu. 

Asumista Pariisissa jos nyt ajattelee niin kämppä pitäs kyllä saada suht keskustasta ja helpon matkan päästä duunista (siitä kuvitteellisesta duunista jota mulla ei vielä ole). Huono puoli on tietty se, että asunnot just niiltä mun havittelemilta alueilta on tosi kalliita. Ja matka lentokentälle on joka tapauksessa pitkä. Ja se metrossa istuminen on tosi rasittavaa. Jos nyt istumaan pääsee. Ja metro on meluisa ja sottainen ja ahdas. Ihan toista kuin Helsingin laveat oranssit matkustajalaivat joihin mahtuu melkein ajamaan autolla sisään. Niin siis haluanko mä nyt sinne Pariisiin asumaan vai en? En mä tiedä. Ei missään ole helppoa, mutta Pariisissa ois ainakin paljon mahdollisuuksia ja tarjontaa jos vaan osaa etsiä.

Kyllä Pariisin varpuset aina Kauppatorin lokit voittaa

Halpalentoyhtiö nimeltä ryanair

Jostain käsittämättömästä syystä aina kesän tullen lentolippujen hinnat Kreikkaan nousee pilviin kun matkustaa Frankfurtista. Suomesta saa koko kahden viikon pakettimatkan samalla hintaa kun täältä pelkät lennot. Ihan perus Ateenan lennot on ollu koko kesän jotain 700€ luokkaa ja jos suoraan saarille haluaa niin voi olla että jopa kalliimpaa. Parhaimmillaan olen lentäny Ateenaan 99€ lennoilla kesä-elokuun ulkopuolisena aikana. Joten ei ole ihme että tällä kertaa jouduin valitsemaan Lufthansan tai Aegean Airin sijaan Ryanairin. 

Ja siitähän riittää kerrottavaa. Ensinnäkin, se ei operoi Frankfurtin kentällä, vaan lennot lähtee "Frankfurt-Hahnilta" jolla ei ole tietenkään mitään tekemistä Frankfurtin kanssa. Sinne on n. 125km matkaa ja bussimatka kestää 1h 45 minsaa. Lennot lähtee Hahnilta yleensä joskus kuuden pintaan aamulla ja siihen ehtiäkseen pitää olla bussipysäkillä valmiina jo aamuyön pikkutunneilla. Meidän bussi lähti klo 03:00 ja oli perillä Hahnissa 04:45. Bussit kulkee ainoastaan 1.5 tunnin välein ja takastullessa sain venata sitä pitkälti toista tuntia. Mulla oli suora paluulento Rodokselta mutta kun siihen lisää odotuksen ja bussimatkan niin siinä ajassa ois jo ehtiny kiertää vaikka Ateenan tai jopa Helsingin kautta. Silti säästin about 500€, joten kyllä kannatti. Ensimmäinen päivä Kreetalla meni tosin ihan harakoille. Ei siinä kyenny muuta kuin nukkumaan.

Jos ei laukku mahdu tuohon rakoon niin se menee sitten ruumaan.

Ryanair sopii parhaiten sellaiselle joka matkustaa ilman matkalaukkua, käsimatkatavaraa kun saa viedä ilmaiseksi 10kg edestä. Tosin laukun pitää olla mittojen mukainen, vähänkin isompi menee ruumaan ja maksaa sitten erikseen. Ilman matkalaukkua välttää sen karjamarkkinamenon mikä siellä lähtöselvityksessä on. Kymmenen euron lisämaksusta saa oikeuden priority jonoon,  mutta niitä priority jonoja ei ole erikseen olemassa. Älä siis tuhlaa rahojasi siihen. Viidentoista euron lisämaksulla saa varata paikan koneesta, ensimmäiset rivit ja varauloskäyntipaikat on niitä varten jotka haluaa maksaa. Jalkatilaa on enemmän ja koneeseen sisään sekä sieltä ulos pääsee ensimmäisten joukossa. Mitään bisnesluokkaa siellä ei tietenkään ole. Jos maksaa sen 15 euron paikkamaksun siihen sisältyy myös priority-jono. Laukkua antaessa se ei jeesaa, mutta koneeseen sisään otetaan oikeasti ekaksi ne joiden lippu siihen oikeuttaa. Ja sinne koneeseenhan kävellään kenttärakennuksesta jalkaisin.

Oikealla on Priority ja vasemmalla Muut -  ja kaikki samassa kasassa.

Halvimmaksi tulee jos ei varaa paikkaa, ei ota priority boardingia, ei kanna matkalaukkuja eikä osta mitään muutakaan lisähörstettä mitä ne sivuillaan tarjoaa. Oikeasti, netissä tehtävässä check-inissä menee joku vartti kun siellä kysytään niin monta lisäkysymystä. Vuokraatko auton, haluatko ryantalk - puheaikaa, varaatko paikan, otatko lisälaukkuja, ostatko matkalaukkuja ja vitsi ties mitä. Ja check-in pitää tehdä netissä. En tiedä onko se edes mahdollista kentällä mutta jos on, niin tietenkin erillistä maksua vastaan. 15kg matkalaukun laittaminen ruumaan maksaa muistaakseni 35€ ja 20kg matkalaukku 45€. Ja siellä ei sitten jousteta. Jos 15kg laukussa on kamaa 15.4 kg:n edestä niin joko maksat 20kg hinnan tai siirrät ne ylimääräiset 400g käsimatkatavaroihin. Siellä sitä jengiä sitten kyykkii laukut levällään baggage-dropin edessä ja yrittää tasata kilojaan.

Ehkä ensi vuonna voin varata kesälomalennot sen verran ajoissa ettei tartte turvautua Ryanairiin. Mulla ei ole yhtään turnauskestävyyttä tohon karjamarkkinatouhuun. Me oltiin varattu ekalta riviltä paikat menolennolla kun haluttiin mahdollisimman tilava mesta et voidaan nukkua jalat suorana ja Hahnin kentällä meidät "priority" tyypit eristettiin rahvaasta sellaseen aidattuun karsinaan odottamaan koneeseen pääsyä. Vähän niinku suomalainen anniskelualue, paitsi et ilman anniskelua. Kyllä oli priority-fiilis siellä nököttäessä.

Huomenna lennän Pariisiin (ihan kunnollisella lentoyhtiöllä) ja ens viikon alussa tulee sitten blogiin Pariisin kuulumisia. Coupe de Champagne täältä tullaan!

Huolimattomuus on kallista

Mun elämä alkaa pikkuhiljaa taas palata raiteilleen. Lompakko on löytynyt! Sen on joku sitten kuitenkin poiminut sielä bussista ja vienyt Pohjolan Liikenteen käyttämään löytötavarapisteeseen Kampissa. Rahathan sieltä oli tietty viety, enkä mä niillä korteillakaan enää mitään tee. Olin ehtiny jo kuolettaa kortit ja tilata uudet nettipankkitunnukset,  ennenku sain selville että lompakko onkin vielä olemassa. Kerran kuoletettuja kortteja ei saa enää palautettua henkiin vaikka ne jostain löytyiskin. Ajokorttia en vielä tilannu kun se on niin vaikeeta ja sen mä nyt saan sitten takaisin. Ja muutaman kuitin. Mietin vaan että kukahan tossa ketjussa on vetänyt välistä. Lompakon löytäjä, bussiyhtiön työntekijä vai löytötavaratoimiston virkailija? Toivottavasti rahat meni jollekin sellaiselle joka niitä todella tarvitsee enemmän kuin minä. 

Uuden puhelimen sain vihdoin kanssa tilattua. Mä olin kyllä kaukaa viisas ja tein tilauksen netin kautta jo Suomessa ollessa. Luottokorttimaksu ei vaan ehtinyt mennä viikonlopun aikana läpi ja tilaus jäi seisomaan kun maanantaina kuoletin kortin. Sain onneksi vaihdettua maksutavan ja suoraveloitus tililtä onnistui. Nyt puhelin on jo matkalla mun luo. Pari päivää tässä saattaa vielä mennä.

Halvaksihan tämä hölmöily ei missään nimessä tullut. Lompakossa oli n. 60 euroa rahaa joka on nyt menetetty. Löytötavaran noutaminen maksoi 20 euroa (!). Löytötavaratoimistoon soittaminen maksaa 1.97€/min. ja nettikyselylomakkeen lähettäminen maksaa 5€. Hyvä bisnes! Tosin Kampista ne vastas sähköpostitiedusteluun enkä joutunu noita palvelumaksuja maksamaan. Uusi puhelin ei tietty myöskään ollut ilmainen. En ole vielä varma joudunko uudesta luottokortistakin maksamaan. Luultavasti. Ei kai täällä mitään ilmaiseksi anneta. Tänään en kuitenkaan jaksa surra sillä eräs minulle tärkeä ihminen tulee Frankfurtiin ja nyt on juhlan aika!

Sit vielä ennen Suomeen lähtöä tapahtui kolmas kommellus, oiskohan kiintiö tälle kuulle nyt jo täynna...? Mä leveilin tossa jopo tuli taloon -tekstissä sillä et ostan maailman parhaan Kryptonite lukon ja ties mitä turvakeinoja pysäyttämään vorot. Nyt homma tuli akuutiksi, koska mun oma vanha lukko tosta vaan hajosi. Yks aamu töihin lähtiessä avain katkesi lukkoon ja se oli sitten siinä. Eli nyt mun jopossa on ainoastaa pyörän oma lukko jolla sitä ei saa kiinnitettyä mihinkään kiinteään tolppaan. Kannan jopon siis sisälle himaan yöksi. En jaksa tota ehkä kauheen kauaa harrastaa hissittömässä talossa.

Kryptoniten lukoille on annettu kymmenen eri turvaluokitusta, kymppi on paras. Kympit löytyy New York -sarjasta. Joko niitä kovia U-lukkoja tai paksuja kankaalla verhottuja metalliketjuja. Mutta herranenaika minkä hintasia noi lukot on! About 120 euroa sais pulittaa parhaan luokituksen saaneesta lukosta. Johan mä sillä hinnalla ostan uuden fillarin. Nyt mä pelkään varkaita niin paljon etten uskalla ostaa mitään kutosluokituksen lukkoa joka irtois 50 eurolla (ja sekin on musta kova hinta). Ja sit ne lukot painaa ku synti ja mihin mä ne tungen ajon ajaks? 

Kaikista pahinta kuitenkin on, että jos mä päätän investoida (pakkohan mun on joku lukko ostaa heti kun mulla on taas joku maksuväline käytössä) niin jengi on jo keksiny miten tyhjällä kuulakärkikynällä saa tollasen superlukon auki. Katso vaikka ite tästä. Ei ole helppoa joponomistajan elämä. Mietin vaan että mites ne tyypit jotka on maksanu tonneja pyöristään kykenee koskaan jättämään menopelinsä minnekään julkiselle paikalle.

Maailma ois niin paljon parempi paikka jos kukaan ei koskaan varastaisi keneltäkään mitään.

Lopuksi vielä suurkiitos syssalle joka on juossut ympäri Stadia metsästämässä mun kukkaroa ja lopulta kävi sen löytötavaratoimistosta lunastamassa. Champagne on me in Luxembourg!

*****
Päivitys 30.8. puhelin saapui mutta sen mukana tuli ainoastaan puolankieliset käyttöohjeet ja puhelimen käyttöjärjestelmä oli asennettu puolaksi. Ostin sen kuitenkin Saksasta. Kuka mua oikein vihaa? Postissa tuli myös kaksi erilaista luottokorttia (tilasin yhden, ne sössi pankissa) sekä pankkikortin tunnusluku, mutta ei pankkikorttia tai luottokortin tunnuslukua. Uudesta luottokortista sain pulittaa 79 euroa. Loppukuu menee kaurapuuroa syödessä.

Rapatessa roiskuu ja reissaavalle sattuu

Kävinpä tuossa viettämässä ylipitkän viikonlopun Suomessa. Oikein kivaa oli tavata kaikkia ihania sukulaisia ja ystäviä. Ja rapujuhlilla ei ole sitten osuutta seuraaviin tapahtumiin. Nimittäin, ensiksi pudotin puhelimeni vessanpönttöön jo heti torstaina. En tietenkään tahallani, mutta se ei mun puhelinta kiinnostanut vaan se kuoli siihen paikkaan. Mulla on ollut sellainen puhelin johon saa kaksi sim-korttia, suomalaisen ja saksalaisen ja nyt selvisi sekin että niitä ei Suomessa myydä. Ainakaan sitä merkkiä mitä mä haluaisin. Selvisi myös että vesi on älypuhelimen pahin vihollinen. Mitään ei ole tehtävissä.

Hei hei känny (kuva: www.wirefresh.com)

Kännykkään tottunut nykyihminen on kuulkaas aikalailla hukassa ilman luuriaan. Siinä meni kaikkien yhteystiedot, eli vaikka sain siskolta lainaan jonkun vanhan luurin niin ei se paljoa jeesannut kun en mä nykyään enää osaa kenenkään numeroita ulkoa. Mun elämäni tärkein pilari eli Whatsapp oli myös pois käytöstä. Nyt onnistuu vaan normaalien tekstiviestien hidas takominen eikä mitään hymiöitä tai kuvia saa liitteeksi. Etäsuhteet on vaikeita ilman Whatsappia. Ja nyt pitää vaihdella sitä sim-korttia sen mukaan missä maassa olen ja kelle haluan soittaa (saksalaisella kortilla Suomeen soittaminen on tuhottoman kallista).

kuva: www.mobiledevicemanager.com

No mutta ei siinä vielä kaikki. Puhelinhan on pikkujuttu. Tänä aamuna kun otin alleni Finnairin klo 05:50 bussin niin silmät ristissä aloin kaivaa puhelinta laukusta jotta oisin saanut jo valmiiksi vaihdettua varapuhelimeen saksalaisen sim-kortin. Se pöntössä uinut puhelin oli jossain monen tavaran alla ja nostelin laukusta viereiselle penkille kaikki muut tavarat etsintää helpottamaan. Muiden joukossa pienen matkakukkaroni, jossa oli luottokortti, pankkikortti, ajokortti, vähän rahaa ja nettipankkitunnukset. Siinä silmät ristissä en huomannut että kukkaro ei päätynytkään takas laukkuun vaan jäi ilmisesti penkille laukun alle. Bussista poistuessa oli katse jo lentokenttärakennuksessa enkä sitä silloinkaan huomannut. Huomasin asian vasta kun olin jo tax free myymälässä ostamassa tuliaissuklaata eikä maksuvälinettä ollutkaan.

Voin kertoa että se tunne just siinä kohtaa ei ollut kyllä sellainen mitä haluaisin välttämättä enää toiste kokea. Puntaroin vaihtoehtoja ja koska koneen lähtöön oli vielä tunti, päätin juosta takas toiselle puolelle ja infotiskille kysymään jos bussiyhtiöstä saisi jonkun kiinni. Ei saanut. Löytötävarapisteeseenkään ei sitä ollut kukaan tuonut. Seuraavaa bussia en ehtinyt jäädä odottamaan kun sitten oisin myöhästynyt lennolta. Onneksi pääsin tokalla kertaa turvatarkastuksessa jonon ohi kun siinä vaiheessa mun koneen lähtöön oli enää reilu puoli tuntia. Ei auttanut kuin soittaa siskolle ja pyytää häntä jatkamaan asian hoitoa. Sisko juoksi asemalle ja sai kiinni sen saman bussin jolla mä olin menny kentälle. Kuskin kanssa ne etti penkin ympäristöä mutta ei lompakkoa löytyny ja puhelimitse kukaan ei osannu auttaa mitään. Löytötavaratoimistosta voi vielä yrittää, mutta eikö rehellinen löytäjä olisi sen palauttanu kuskille?

kuva: www.videocreditscore.com

Sitten mä olin jo lentokoneessa kun kuulin ettei lompakkoa löytyny. Enää en ehtiny alkaa ettiä pankin numeroa ja kuolettamaan kortteja (kaikki yhteystiedothan meni jo silloin sen puhelimen mukana). Arvatkaa oliko kiva lentomatka kun mä mietin että mitähän se löytäjä niillä mun korteilla just tekee. En vieläkään tiedä ehtikö joku käyttää niitä mutta nyt on kortit ja verkkopankkitunnukset kuoletettu ja uudet tilattu. Enää ei ole väliä vaikka ne löytyis kun en mäkään voi niitä enää käyttää. Ainoo on se ajokortti, sen tilaaminen on monimutkaisempaa. Mut en mä jopolla mitään ajokorttia tartte että kai se voi hetken odottaa. Nyt mulla ei ole muutamaan päivään rahaa, ei kortteja joilla sais rahaa, ei verkkopankkitunnuksia joilla sais siirrettyä rahaa jonku toisen tilille eikä puhelinta. Kaiken kaikkiaan ihan OK maanantai.

Kyllä matkailu avartaa!

Seuraava kotikaupunki...?

Mulla on nyt sellainen tilanne että mun työsopimus täällä Frankfurtissa loppuu vuoden lopussa. Tällä kertaa se loppuu ihan oikeesti, eikä silleen leikisti niinku ekan 10 kuukautta kestäneen sopimuksen jälkeen kun sitä on jatkettu pätkissä kaikkiaan 4.5 vuotta. Pari kertaa oon jo välissä luullu ettei sitä jatketakaan. Kerran hain käskystä toista duunia jonka lopulta sainkin, mutta sitten mut päätettiinkin pitää täällä (toisessa duunissa ois ollu huonompi palkka joten oli helppo sanoa niille ei). Nyt se loppuu ja mä myös itse haluan sen loppuvan. Jään toki mieluusti vielä samaan firmaan jos onnistun saamaan jonku toisen duunin talon sisältä, mutta tää mun nykyinen homma on jo aika pitkälti nähty. Ja kun pomo jää eläkkeelle, ei muakaan enää kiinnosta jäädä tälle osastolle pyörimään.

Nyt olis sitten vaihtoehtoja joiden välillä puntaroin. Oon hakenu töitä Pariisista, Luxemburgista, Lontoosta ja vihdoin myös yhtä paikkaa täältä Frankfurtista (niitä on ollut vähemmän tarjolla). Kaikilla kaupungeilla on omat hyvät ja huonot puolensa, enkä nyt oikein tiedä mikä olis paras. Tietenkin tulevaisuuden sanelee aika pitkälle se, mistä mä lopulta uuden duunin saan. Mähän voin haluta vaikka Pariisiin niin paljon kun huvittaa mutta jos sieltä ei mulle duunia anneta niin saatan joutua johki muualle. Mulla on nyt syys-lokakuussa tulossa  viikonloppumatkat kaikkiin noihin kolmeen paikkaan; Pariisiin, Lontooseen ja Luxemburgiin ja sit pitäs kattoa mikä vaihtoehto näyttäis parhaalta. Siis Frankfurt mukaanlukien.

Listaan tähän nyt muutamia plussia ja miinuksia noista kaupungeista, listaa saa jatkaa jos teillä on pontevaa sanottavaa suuntaan tai toiseen.

LUXEMBURG (kuva: short-term-renting.com)

Luxemburg:

+ serkku asuu siellä

+ duuni jota sieltä hain olisi ehdottomasti kaikista mielenkiintoisin (mikä ei tarkoita että sen saan)

+ ei liian iso kaupunki ja siellä voi liikkua jopolla

+ siellä pärjää saksalla ja englannilla (tosin ranskaa olisi ajoittain hyvä osata)

- vähän ehkä liiankin pieni paikka

- lentokenttä ei tue mun reissailua koska sieltä ei ole suoria lentoja joka puolelle ja Luxairin suorat näyttää olevan tosi kalliita

PARIISI (kuva: channelvoyager.com)

Pariisi:

+ no, se on Pariisi, champagnea, kulttuuria, ruokaa, kaikkea upeaa, tyylikästä ja ihanaa

+ lentokentältä pääsee lentämään ihan minne vaan

- täynnä raskalaisia

- pitäs osata ranskaa, mitä en vielä tarpeeksi hyvin osaa (toki opittavissa mutta vie aikaa)

- ei mikään jopokohde

LONTOO (kuva: www.telegraph.co.uk)

Lontoo:

+ paras ystävä ja kummityttö asuvat Lontoon lähellä (Lontoossa myös muita ystäviä)

+ kulttuuri- yms tarjonta ylitsevuotavainen

+ monta lentokenttää joilta pääsee ihan minne vaan

+ ne puhuu siellä englantia

- ehdottomasti liian iso ja ruuhkainen

- ei mitään saumaa jopolle

- vasemmanpuoleinen liikenne yms englantilaiset kummallisuudet

FRANKFURT (kuva: wikipedia)

Frankfurt:

+ täällä asuu monta hyvää ystävää

+ lentokenttä!! ja keskeinen sijainti Euroopassa 

+ saksalla pärjään jo

+ jopoystävällinen kaupunki

- vähän pieni ja ankee pankkicity

- duunimahdollisuudet ei niin mielenkiintoiset

Kaikkien ylläolevien paikkojen sää on surkea, joten se ei nyt tässä vaikuta valintakriteereihin. Ja kaikissa lafkoissa joista olen hakenut työtä on työkieli englanti joten mahdollista paikallista kieliaitoa tarvitaan ainoastaan työn ulkopuolella. Joten mitäs sanotte?

Samarián rotko

Ennen Karpathosta vietettiin viikko Kreetalla. Siella olen ollut jo kerran aiemmin vuonna, ööö...1989 (!) pienessä Agios Nikolaoksen kylässä, joten oli jo aika palata uudestaan tutustumaan Kreikan suurimpaan saareen hieman paremmin. Majapaikka meillä oli Hanian lähellä kävelymatkan päässä useammastakin rannasta ja oman kadun varrella oli muutama taverna joista yksi oli aivan super. Auto meillä oli vuokrattuna taas koko ajan joten päästiin vaivattomasti liikkumaan ympäri saarta.

Parista Kreetan kohteesta haluan kertoa tarkemmin. Ensimmäinen on tietenkin Samarián rotko, vaellusreitti jonka varmaan suurin osa Kreetalla käyneistä turisteista on tahkonnut läpi. Se on Euroopan pisin rotko, 16 km, ja maasto on aika haastava. Alkuun pitää laskeutua monta kilsaa vuorta pitkin alas. Polku kiemurtelee ja on täynnä isoja kiviä joille astuessaan voi muljauttaa nilkkansa jos ei pidä varaansa. Tosin kaikki pikkulapset näytti ilosesti juoksentelevan siellä vailla huolen häivää. Itsekn luulin olevani yksi nopeimmista ja henkselit paukkuen lähdin matkaan, vaan toisinpa kävi. 

Siellä se nyt ois - Samarián rotko. Edessä 16km vaellus. Kylläpäs näyttää houkuttelevalta!

Ylhäälla vuorella oli aika haastava ilma; sadetta, sumua ja kylmää. Me oltiin tietty shortseissa kun oli varoitettu että alhaalla rotkossa voi tulla tosi kuuma ja myös siksi vaellus aloitettiin tosi aikaisin aamulla. Hellehatulle ja aurinkolaseille ei ollut tossa kohtaa paljon käyttöä.

Kyseinen vaellusreitti on erittäin haastava polville. Mä en tiennyt olevani polvivammainen, ennen kuin huomasin pari kilsaa lasketeltuani että nyt sattuu. Rotkoon kun lähtee, niin sieltä ei pois pääse vaan reitti pitää suorittaa loppuun asti. Tietenkin jos heti alkuun tulee katumapäälle voi nousta takaisin polkua pitkin ylös vuorelle mutta esim. viiden kilsan jälkeen pitää joko nousta viis kilsaa takas ylös tai jatkaa loppuun asti. Mitään teitä ei rotkoon mene vaellusreitin varrella. Joten hammasta purren jatkettiin vaan matkaa. Joskus pidempiä matkoja juostessa mulla on polvet kipeytyny hieman mutta olen aina siinä vaiheessa lopettanu juoksun kun on alkanut sattua. Ekaa kertaa elämässä piti vaeltaa vielä 10km sen jälkeen kun kipu alkoi jo olla sietämätön.

Itse rotkon pohjalle saapuminen kesti monta tuntia. Mä kun luulin että koko vaellus suoritetaan tasaisella maalla mutta ensin piti laskeutua alas vuorelta ja siinä ne polvet hajos. Ensi kerralla hankin kunnon vaelluskengät, vaelluskepit ja polvituet. Siis hetkinen, en kai mä ole jo suunnittelemassa uutta vaellusreissua...?!

 

Samarián kri-krit (eli kreetalaiset villivuohet) ei pelänny ihmisiä ja tuli hakemaan ruokaa suoraan kädestä.

Samarián kallioiden värinen kissa oli myös kovin hellyydenkipeä.

Vielä ois pari kilsaa, mutta voitto häämöttää jo. Oppaan sitoma polviside helpotti loppumatkan taivaltamista kovasti. Kaiken kaikkiaan vaellusreitin läpi tahkoamiseen kului seitsemän tuntia.