Voice of

Mä olin Suomessa viime vuonna joskus keväällä ja jäin koukkuun Voice of Finland -ohjelmaan sen verran että tänne palattuani ostin vuoden jäsenyyden TV-kaistalle jotta pääsin jatkamaan ohjelman katselua. Sen jälkeen tuli Voice Kids ja nyt on jo toinen Voice of Finland kausi menossa. Samaan aikaan on meneillä Kreikassa ensimmäinen kausi Voice of Kreikkaa johon olen nyt myös jäänyt koukkuun (ne jaksot löytyy netistä). Meillä on nyt sitten viikottainen lauantaiohjelma kreikkalaisen ystäväni kanssa, ensin katsotaan Voice of Finlandin uusi jakso ja heti perään Voice of Greece. 

Toimii mulle erittäin hyvänä kielikylpynä. Kreikan ohjelmassa nimittäin puhutaan to-del-la paljon. Ja aika ajoin mä ymmärrän kaiken, aika ajoin en sanaakaan. Kielitaito on siis edelleen hieman epävakaista. Alkuun mua ärsytti kun ne grekut vaan jauho potaskaa sen sijaan että ois ottanu enemmän laulajia lavalle, mutta nyt mä oon alkanu arvostaa sitä koska sen kaiken jauhannan lomassa ne tuomarit antaa ihan hyvää palautetta niille laulajille. Nyt mua ärsyttää Suomen Voice kun siellä ne tuomarit ei sano mitään. Kaikki sanoo vaan että tosi kivasti vedit, mutta silti ei kukaan painanu nappia. Kyllä mun mielestä pitäs vähintään kertoa mikä sen kaiken hyvän ja ihanan keskellä jäi puuttumaan. Mun kreikkalainen kaveri onkin ton ohjelman perusteella oppinut yhden suomalaisen sanan; "ihana". Sitä ne tuomarit tuntuu jauhavan jatkuvasti. Mä sen sijaan oon oppinu monta uutta sanaa ja ennen kaikkea sen että jos oikeasti keskityn niin ymmärrän puhetta. Jos kieltä ei puhu hyvin on tosi helppo vaan sulkea korvansa ja antaa kaiken mennä ohi, mutta jos keskittyy niin sitä huomaakin tajuavansa jotain. En mä silti kaikkea tajua ja saan välillä potkia kaveria kertomaan et hei miks sä ja kaikki tuolla teeveessä nauroitte kun mua ei nyt just naurattanu yhtään.

Kreikan Voicessa yks jakso kestää 120 minuuttia kun Suomen ohjelmassa se on 90. Molemmissa käydään kymmenen laulajaa läpi yhdessä (ääni ratkaisee) jaksossa. Eli kreikkalaiset puhuu puoli tuntia enemmän joka viikko. Myös kun laulajat astelee punaista mattoa pitkin koelaulupaikkaan, tulee suomalaiset aina yksin, mutta kreikkalaisilla on mukana n. 4-7 seuralaista. On suomalaisillakin tukijoukkoja mukana, mutta mattoa pitkin niitä ei päästetä astelemaan. Suomessa kohdataan kaikki kovat paikat yksin, ollaan me sen verran itsenäistä sakkia.

Laitan tähän vielä youtube linkit mun kolmeen kreikkalaiseen suosikkilaulajaan ensimmäisten laulujen perusteella. Ne on kaikki miehiä ja ne laulaa kaikki englanniksi. Jotenki ne kreikaksi kiekuvat Laikalaulajat ei vaan uppoo muhun ja tällä kertaa myöskaan naisäänet ei ole ainakaan vielä kolahtanu yhtä paljoa.

Panagiotis (videon pituus 9:14, laulu loppuu reilun kahden minuutin kohdalla ja sit on sitä jauhantaa)
Stelios (voi vitsit ku joku mulleki laulelis tollasella äänellä)
Aleks  (sillä on vaan yks kaveri ku ne tuli Ameriikasta asti. Kaveriki osallistu kisaan mut ei laula yhtä hyvin, tsekkaa tästä jos haluat)

Mahtavia, eikös olekin?

Ja nyt loppu sammaloituminen

Siis kuinka voi pitää reissublogia jos ei yhtään edes reissaa?! Nyt tuli loppu tälle Frankfurtissa makaamiselle ja matkoja on varailtu nyt ihan toden teolla. Ensi viikolla on vuorossa vanha kotikaupunki Madrid. Siellä olen viimeksi käynyt vuosi sitten, kyllä se aika rientää! Muutenkin huomasin etten ole kovin montaa tekstiä Espanjasta kirjoittanut vaikka alussa niin lupailin, joten siihen tulee nyt muutos ja alan tarinoida teille vanhoja Espanja-juttuja. Tai uusia, katsotaan nyt mitä materiaalia sieltä tarttuu mukaan. Nyt voin jo kertoa ihan mahtavasta uudesta kahvilasta joka on avattu Madridissa ja jossa on pakko päästä käymään. Se on Gatoteca, kahvila joka on täynnä kissoja. Siellä voi istua nojatuolissa, lukea kirjaa ja rapsutella kissoja. Niitä voi sieltä sitte myös adoptoida mukaansa. Osa niistä asuu siellä vakituisesti ja niiden ammattinimi on co-terapeuta. Kissaterapiaa! Nyt just niillä on meneillään Festimiau, Espanjan ensimmäinen kissafestivaali.

Madrid

Ens kuussa on sitten vuorossa taas vaihteeksi Köpis musagurun kanssa ja tällä kertaa konsertin sijaan on ohjelmassa Breakdance kisat. Siitä tulee varmasti raporttia. Sen jälkeen on vuorossa Suomi ja kummipojan konfirmaatio huhtikuussa ja pääsiäiseksi en ole vielä keksinyt minne mennä. Vahvimpana ehdokkaana on tällä hetkellä Beirut (!). Joo, ihan oikeesti. 

Kööpenhamina

Beirut

Toukokuussa on tulossa matka Torontoon ja New Yorkiin ja sitten uudestaan Suomeen kun siellä ois yhdet tärkeät synttärijuhlat. Kesälomat suunnitellaan sitten tuonnempana. Kreikassa pitää varmasti ainakin vähän piipahtaa ja muusta en sitten vielä tiedä.

New York

Toronto

Mä kamppailen nyt Nykin hotellivarausten kanssa. Siellä näyttää olevan kaikissa vähänkään kohtuullisissa ja suht keskeisllä alueella sijaitsevissa hotelleissa hinta per yö jotain 300 euroa ja siitä ylöspäin. On menty siihen pisteeseen et jos joku on "vaan" 250 euroa niin se näyttää mun silmissä jo halvalta. Hyviä vinkkejä vastaanotetaan!

Suomi valloittaa Saksan

Täällä Saksassa on sellainen ilmiö kuin Sunrise Avenue, tai oikeastaan Samu, Sunrisen laulaja. Koko maa on ihan hulluna siihen. Samu on tuomarina Voice of Germanyssä ja se puhuu saksaa ja se on niin über ihqu. Sunrise Avenue oli täällä Frankfurtissa eilen keikalla ja mä sain ilmaisen lipun mun musaguru siskon suhteilla ja pääsin todistamaan sitä Samu-hysteriaa ihan livenä. Ne pojat oli myyny messuhallin (kapasiteetti jotain 13.500) täyteen. En ollu aiemmin kauheesti tutustunu bändin tuotantoon ja koetin sit netin kautta kuunnella jotain biisejä ennen keikkaa. Saksan Googlesssa jos kirjoittaa hakusanan Samu Haber niin ensimmäinen ehdotus on "Samu Haber Freundin" eli mimmit haluu tietää onko sillä tyttöystävää ja jos niin kuka se on. Se bändi on aika kovaa kamaa myös Kreikassa, ks. video. Mun yks kreikkalainen kaveri oli tosi pettyny kun en maininnu sille ennen keikkaa että pojat on tulossa tänne. Hän on kuulemma tosi fani.

Siellä ne ihmiset jonottaa messuhalliin pääsyä

Ja siellä sitä väkeä sitten on...

...silmänkantamattomiin

Lämppärinä niillä oli My first Band, myöskin Suomesta. Mä taisin niiden musasta tykätä jopa enemmän. Niillä on jotenki tosi hauska meininki joka kyllä paremmin pääsis esille jossain Tavastian kokoisessa paikassa. Täytyy sanoa että mä olin aika ylpeä Suomi-pojista sinne halliin jonottaessa. Ja molemmat bändit muisti jatkuvasti mainostaa olevansa Suomesta. Kaukana on ne ajat kun vaan Ruotsilla oli kansainvälisesti menestyviä artisteja ja Suomella ei ollu mitään tarjottavaa mailmalle. Lisää tätä!

Saksalainen täsmällisyys tuli tässä kanssa taas koettua. Ohjelmassa luki että lämppäri soittaa klo 20:00 - 20:45 ja että koko keikka päättyy klo 22:45. Ja just tasan tarkkaan niin se meni. Ainoo vaan et siellä oli vielä lämppärin lämppäri joka aloitti jo joskus seiskan jälkeen. Sitä en nähny kokonaan mutta se oli yks yksinäinen englantilaiskaveri nimeltä Ryan Keen joka kyllä myös veti hienon esityksen. Se näytti siltä et sen edellinen konserttipaikka oli jossain Piccadilly Circuksen metron uloskäynnin luona ja se jaksokin ihastella miten siistii on soittaa näin täydelle areenalle.

Reissupostauksia on kanssa tulossa pian. Mä oon ollu nyt ihan matkustamatta jo monta kuukautta (Pariisin marras-joulukuun matkoja ei lasketa kun ne oli vaan bisnestä) mutta kohta alan taas reissata ja siitä sitten myöhemmin lisää kuvien kera.