Paros ja pikku seikkailu

Vietin tällä kertaa suurimman osan lomastani, eli yhdeksän päivää Paroksella. Mun on joka vuosi pakko mennä vähintään yhdelle uudelle saarelle ja sen lisäksi on "lupa" käydä uudelleen jollain saarella jolla olen jo kertaalleen ollut. Paros oli nyt sitten tämä uusi saari. Se ei ole mikään iso saari (165km2) mutta ei siellä ihan kävelemällä kuitenkaan pääse paikasta toiseen. Rantoja löytyy saaren joka nurkasta ja osa rannoista on aika tuulisia, joten se on purjelautailijoiden suosikkikohde (piti oikein katsoa sanakirjasta mikä purjelauta on suomeksi hehe). Mutta koska rantoja on joka ilmansuuntaan, löytyy sieltä myös monia tuulettomia paikkoja jos ei lentävästä hiekasta niin perusta.

Chrisi akti, eli Golden beach on purjelautailijoiden suosiossa

Paroksella asuu vakituisesti n. 13.000 ihmistä, mutta kesäaikaan väkiluku monikertaistuu. Pari tärkeimpää "kaupunkia" ovat Naousa pohjoisessa sekä Parikia (pääkaupunki) lännessä. Parikiaan tulee kaikki laivat Ateenasta ja muilta saarilta ja Naousa on ihana sinivalkoinen ja idyllinen kaupunki joka on täynnä kapeita kujia ja kivoja kauppoja, baareja, ravintoloita ja kahviloita. Muistuttaa hieman Mykonos townia, josta juttua ja kuvia seuraavassa postauksessa. Naousa oli mun ehdoton suosikki mutta Parikia on myös kiva. Siellä on vähän enemmän tilaa ja vähän vähemmän ihmisiä. Paitsi silloin kun joku laiva saapuu, silloin siellä on hetken aikaa kaaos ja autolla ei sinne sekaan kannata mennä.

Antiparoksen satama

Paroksen vieressä on pienempi saari, Antiparos, jonne pääsee näppärästi alle kymmenessä minuutissa lautalla ja siellä on lisää rantoja sekä kauppoja ja mukavia illallispaikkoja. Loman parhaan illallisen mä söin Antiparoksella BouBou - nimisessä ravintolassa. Jos sinnepäin joskus eksytte niin kannattaa käydä. Niiden koktailit on kanssa mahtavia. Antiparoksen rannat on enemmän sellaisia luonnonrantoja. Siellä ei ole mitään palveluja (aurinkotuoleja tms) mutta enemmän omaa rauhaa ja kuulemma upeat näkymät. Itse en siellä rannoilla käynyt, mutta täytyy ehkä joskus sitäkin kokeilla. Paroksella ei muuten tullut vastaan yhtään suomalaista koko loman aikana. Sinne ei tehdä Suomesta pakettimatkoja eikä sinne pääse suoraan lentämällä mistään Kreikan ulkopuolelta. Itse lensin Mykonokselle ja otin sieltä sitten laivan joka taittoi matkan Parokselle 45 minuutissa. Ateenasta matka sinne kestää 3-6.5 tuntia, laivasta riippuen.

Oman hotellini uima-altaan reunalla vietin aina rauhalliset aamuhetket siihen asti kun ystäväni olivat valmiita lähtemään rannalle.

Koska olin saarella ystäväni kutsumana ja ilman omaa menopeliä, olin hiukan riippuvainen hänestä ja hänen perheensä aikatauluista. Menin siis aina kiltisti ja kiitollisena mukaan sille rannalle minne raati oli kunakin päivänä päättänyt mennä. Hotellini omistaja kertoi minulle usein aamuisin että millä rannalla tänään on kova tuuli ja minne olisi parempi mennä ja joskus seurasimme niitä ohjeita, emmekä pettyneet. Suurin osa ystäväni kreikkalaisista ystävistä oli aina samalla rannalla, koska yksi heistä tunsi sen kaverin jolta aurinkotuolit varattiin ja sillä rannalla oli aina taattu paikkavaraus. Ystäväni kiltisti kuljetti minua useille muille rannoille, jotta vain näkisin millaisia vaihtoehtoja on, mutta niillä ei ollut sitten yleensä mitään saumaa saada aurinkotuolia, päivänvarjosta puhumattakaan.

Eräänä päivänä päätettiin käydä kahdella eri rannalla. Ensin olimme jonkin aikaa täpötäydellä Farangasin rannalla (saaren eteläosassa). Muuten kiva paikka ja rantabaarissa soi tosi hyvä musiikki mutta aurinkotuolin tai päivänvarjon saamisesta ei ollut taas toivoakaan eikä baarissa palvelu pelannut sitten lainkaan. Iltapäivästä päätimme siirtyä saaren toiselle puolelle kokeilemaan Parasporosin rantaa (länsipuolella vähän Parikiasta etelään). Se ranta oli jostain syystä paljon rauhallisempi sinä päivänä ja siellä nautitun lounaan jälkeen en malttanut lähteä pois muiden mukana vaan jäin yhdelle rantatuolille loikoilemaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta. Rantabaarista luvattiin tilata taksi heti kun haluan lähteä pois.

Mikri Santa - meidän revohkan vakkariranta aina kun haluttiin varma aurinkotuolipaikka. Siellä vaan ei ollut DJ:tä ja musiikkia ja siksi se ei ollut mun lempipaikka.

Seitsemän aikaan päätin että nyt on varmaan ihan hyvä alkaa tilailla taksia niin että vaikka siinä hetki kestäisikin olisi mulla silti hyvin aikaa ottaa suihku ja pukeutua illalliselle jonne yleensä mut tultiin noutamaan yhdeksän ja kymmenen välillä. Menin rantabaariin sanomaan että tarttis taksin, ne kysyi minne olet menossa ja alleviivasin että en ole menossa Parikiaan, joka on lähin isompi paikka vaan saaren toiselle puolelle Asteriakseen. Se ei kartasta näy, mutta jos löydät koilissrannikolta Glyfades -nimisen rannan, niin siinä lähellä se mun hotelli oli. 

Tuulimylly Parikiassa. Kyseinen tuulimylly toimii kahvilana ja baarina. Sieltä on hyvät näkymät auringonlaskuun.

Taksi tuli viidessä minuutissa ja mä olin yllättynyt nopeasta palvelusta. Nuori taksikuski sanoi hello, welcome ja sitten alkoi puhua kreikkaa. No ei siinä mitään, kyllähän tuo mulle sopi. Vaikka en ystävien poliittisiin keskusteluihin kykenekään osallistumaan niin tollanen taksikuskikreikka mulla on jo ihan hyvin hallussa. Hän sanoi, että hänellä on ennakkotilaus Poundan* satamasta Parikiaan, mutta heti sen jälkeen hän voisi heittää mut mun määränpäähäni, jos mulle vaan sopii. No, onko vaihtoehtoja? Että anti mennä vaan, sillä molemmat paikat olivat ihan lähellä mun noutopaikkaa. Kuski sanoi myös että hänellä on seuraava ennnakkotilaus klo 19:50 Parikian satamassa, mutta siihenhän oli vielä rutkasti aikaa joten ei hätää.

Auringonlasku Poundan satamassa. Taustalla näkyy Antiparos.

Parikia

Ainoa vaan, että ne kaksi ranskalaismiestä jotka tulivat Poundasta kyytiin halusivatkin Alikiin eikä Parikiaan. Taksia tilatessa oli joku ymmärtänyt väärin. Aliki on ihan saaren eteläosassa sen aamuisen Farangas -rannan vieressä. Mitä siinä sitten saattoi tehdä kun kaverit istu jo kyydissä muuta kuin ajaa Alikiin? Paluumatkalla taksikuski sai soiton pomoltaan että olisi joku kuljetus taas Parikiaan, sinnehän suuntaan me oltiin joka tapauksessa menossa. Poikkesimme siis Parasporosin rannalle hakemaan yhden kreikkalaisen miehen ja hänen huonosti ja kovin hitaasti liikkuvan äitinsä. Siinä vaiheessa olin ollut taksin kyydissä 40 minuuttia ja palannut samaan paikkaan mistä taksi mut alunperin otti kyytiin. Tämähän näyttää menevän todella mallikkaasti. 

Naousa

Parikiaan päästyämme kysyin että joskos nyt vihdoin lähdettäs sinne Asteriakseen päin kun - niin mukavaa kuin tämä sightseeing onkin - mulla ei ihan oikeasti olisi koko iltaa aikaa istua kyydissä viihdyttämässä sitä taksikuskia. Mun aikaa oli tuhraantunu jo tunnin verran matkaan jonka pitäs hoitua vartissa. Kaveri sanoi että sorry mut nyt mulla on se ennakkotilaus ja mun pitää löytää ne laivalta tulevat turistit jotka oli jo tehny taksivarauksen. Ja sit se häipy jonneki ja jätti mut yksin taksiin istumaan. Siinä vaiheessa laitoin viestiä kreikkalaiselle ystävättärelleni sanoen että mä en ehkä ole ajoissa valmis illalliselle kun tää taksikyyti näyttää nyt hieman kestävän. Ystäväni ei ottanut asiaa ihan yhtä leppoisasti kuin minä. Hän soitti heti takaisin ja vaati saada puhua taksikuskille. Sitten siinä käytiin kahden puhelun verran kiivasta sanasotaa kunnes Manolo vihdoin antoi periksi ja sanoi toimittavansa minut välittömästi hotellille. Ennakkotilauksesta viis. Ei niitä tyyppejä muutenkaan näkyny missään.

Joskus reilusti kahdeksan jälkeen alkoi vihdoin sellainen ralli mutkaista vuoristotietä pitkin mun hotellille päin että oksat pois. Täytyy kyllä tunnustaa että kaverin kyydissä ei pelottanut yhtään. Se tunsi ne mutkat kuin omat taskunsa ja ajoi todella varmasti. Olihan se paljasjalkainen saarelaisheppu. Matkalla hotellille tuli soitto että ne ennakkovaraajat olis nyt tullu ulos laivasta, mutta ne sai nyt odottaa vuorostaan. Lopulta 1.5 tuntia taksiin astumisen jälkeen olin turvallisesti hotellilla enkä edes maksanut paljoa vaan ihan kohtuullisen  "kreikkalaishinnan". Turisteilta yleensä laskutetaan enemmän. En tiennyt auttoiko mun kreikantaito (tuskin) vai mun ystävän tiukka läksytys (mitä luultavimmin), mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Illallisella mun taksimatka oli illan pääpuheenaihe ja siinä riitti ihmeteltävää ja kommentoitavaa koko kreikkalaisrevohkalle. Yhdessä tuumin ne kuitenkin päätti ettei mua ainakaan laskutettu liikaa. Eli ihan hyvä että tuli tehtyä toi taksimatka. Aina kun mulle sattuu jotain kommelluksia niin aattelen vaan että jee, hyvää blogimatskua! Ja sit ei enää harmita yhtään niin paljoa.

Niin ja muuten syy siihen että miksi on taas pääosin niin huonolaatuisia kuvia tarjolla on se, että kun syssa ei ollut mukana hyvin varustellun matkalaukkunsa kanssa niin mulla loppui hienosta kamerasta akku. Laturi unohtu Frankfurtiin. Mykonokselta sain vielä kasan hienoja kuvia mutta Paroksella se hiipui muutaman kuvan jälkeen. Muutenkin noiden kreikkalaisten kanssa kulkiessa en oikein kyenny ottamaan kuvia. Oltiin aina joko autossa ja maisemat vaan vilahteli kovaa vauhtia ohi tai sitten jossain rannalla jossa on aika vähän lopulta kuvattavaa. Illallisen jälkeen oli jo niin pimeää että ei siellä enää mitään tehny kameralla. Ja jos jäin ottamaan jostain kuvaa, piti aina juosta se muu revohka kiinni kun niistä ei ketään selkeesti kiinnostanu ottaa kuvan kuvaa. No, en mäkään juokse Helsingissä kamera kaulassa.

*mikä järki muuten on siinä että saarella on kaksi eri Pounda - nimistä paikkaa? Länsirannalla on se Pounda josta pääsee lautalla Antiparokselle. Itäpuolella on Poundan ranta jossa on beach bar ja kova meno. Jos pysähdyt kysymään ajo-ohjeita Poundaan niin paikallinen kysyy ensiksi että tarkoitatko Pounda beachia vai Poundan satamaa. Ne ei todellakaan sijaitse toistensa vieressä.

Kreikkalainen vieraanvaraisuus

Mulla on kestänyt hetki aloittaa nää blogikirjoitukset viimeisestä Kreikan matkasta koska mä oon ollut niin masentunut siitä että loma on loppu ja oon taas täällä kurjassa Frankfurtissa. Kreikassa oli +35 ja Frankfurtissa odotti +15, rankkasade, pilvinen taivas, tuuli, ankeus ja lisäksi suurin osa kavereista on vielä lomalla ja reissussa jossain ihanissa rantakohteissa. Mulla oli aina teininä ihan hirveä suomiangsti ja Kreikan matkojen välillä laskin aina päiviä seuraavaan matkaan (enää 128 päivää jne...) ja aina lomalta palattuani olin ihan depiksessä jonku kuukauden. Nyt on pitkästä aikaa samanlainen olo. Ei niin, että mä jonneki Parokselle haluaisin muuttaa, pitkäkshän siellä aika pidemmän päälle kävis, mutta oisin mä tällä kertaa voinu olla pari lisäviikkoa. Ainakin.

Viimeinen kuva Kreikasta...

...ja tämä näky odotti mua Frankfurtissa.

Ja tässä yksi syy miksi olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa; kreikkalaiset ihmiset ja niiden loppumaton vieraanvaraisuus. Vai mitäs sanotte seuraavasta? Olin ottanut lennot saarille Thessalonikin kautta ja mulla oli mennessä Thessalonikissa n. kahdeksan tunnin vaihto. Olin ajatellut mennä kaupungille pyörimään ja tapaamaan paikallisia kavereita. Kävi kuitenkin niin että kaikki mun omat kaverit sattu just silloin olemaan saarilla lomilla. Elokuu, Thessaloniki, mitä mä oikein odotin? No, mä oon siellä niin monta kertaa käyny että kyllä nyt yks päivä ois menny ihan itekseenikin. Vaan toisin kävi. 

Lähtöä edeltävänä iltana olin yhden kreikkalaisen ystävättäreni synttäreillä täällä Frankfurtissa ja kerroin hänelle matkasuunnitelmastani. Hän siihen totesi että hei, mun poikaystävä on just Thessalonikissa, se pitää sulle seuraa huomenna. Eeh, ok, en ole koskaan tavannutkaan koko heppua, onkohan tuo nyt tarpeellista? Joo, joo, mä annan sun numeron mun poikaystävälle, se soittaa sit sulle. Ja todellakin soitti. Hän sanoi olevansa Halkidikillä rannalla aika lähellä lentokenttää ja voivansa tulla hakemaan mut kentältä ja sit voidaan viettää yhdessä päivä rannalla. Mulla sattui siellä sitten lopulta olemaan toinenkin ystävä Frankfurtista juuri silloin joka haki mut kentältä ja toimitti sinne rannalle. En mä nyt kehdannu tuntematonta laittaa mua noutamaan. Ei näköjään olisi kuitenkaan ollut minkäänlainen ongelma.

Tuolla rannalla vierähti sunnuntaipäivä rattoisasti (kuvat: Haralampos S.)

Päivä oli oikein rattoisa. Mun kaverin poikaystävällä oli siellä rannalla joku kymmenen muutakin kaveria jotka ei ollu moksiskaan siitä et joku turisti liittyi seuraan. Ne kaikki lähti jossain vaiheessa pois ja  loppupäivän mä sit hengailin kahdestaan mun uuden ystäväni kanssa. Välipala tarjoiltiin hänen isänsä lähistöllä sijaitsevan kesäasunnon terassilla; kreikkalaista salaattia isän itse kasvattamista tomaateista ja kurkuista. Mä yritin jonneki ravintolaan mutta kun heppu kuuli että mä haluun vaan salaattia niin se oli että ei, ei, ei tässä mitään tavernoja tarvita, minun isäni tekee sen sulle. Isä oli asunut aikoinaan kymmenen vuotta Ruotsissa ja sen mielestä oli hauskaa verestää vanhoja ruotsintaitoja suomalaisen vieraan kanssa. Kaikkeen sitä joutuu. Viime aikoina olen muuten joutunut puhumaan ruotsia enemmänkin, sillä myös Kroatiassa tutustuin vanhempaan kreikkalaiseen herraan joka oli ollut aikoinaan naimisssa ruotsalaisen naisen kanssa. Ja taas piti käydä keskustelut på svenska.

Mun todellinen luomusalaatti

Illalla uusi ystäväni vei mut lentokentälle ja sen pituinen se. Hänen tyttöystävänsä, siis mun ystäväni, oli onnellinen saatuaan meiltä molemmilta positiivisen raportin päivästä.

No entäs siellä saarilla sitten? Saarista, eli Mykonoksesta ja Paroksesta kerron erillisissä postauksissa, nyt vaan vähän tuosta vieraanvaraisuudesta. Alunperin päätin mennä Parokselle lomalle koska yksi kreikkalainen ex-kollegani sitä sattui minulle ehdottamaan. Hän oli menossa sinne miehensä ja lastensa kanssa ja kutsui minut avosylin viettämään lomaa heidän kanssaan. Parempien suunnitelmien puuttuessa päätin hyväksyä tarjouksen. En tunne kyseistä henkilöä kovin hyvin (tai en tuntenut ennen matkaa) mutta ollaan me muutamia kertoja viime vuoden aikana tavattu Pariisissa, Lontoossa ja Frankfurtissa. Hän on nykyään Lontoossa töissä. Hän oli kovasti pahoillaan ettei heidän vuokraamassaan asunnossa ollut ylimääräistä makuuhuonetta minulle tarjolla, mutta itse olin ihan iloinen ettei tarttenut sentään 24/7 toisten nurkissa pyöriä ja varasin lähistöltä itselleni hotellihuoneen.

Paros on ihana saari, mutta siellä tarttee ehdottomasti auton jos haluaa poistua hotellistaan yhtään mihinkään. Paros on ihan reunojaan myöten täynnä elokuussa eikä mun onnistunut saada autoa (ne oli kaikki siis vuokrattu jo, voitteko kuvitella?!), mutta ystäväni sanoi ettei se ole mikään ongelma koska hän voi aina viedä ja hakea minut kaksi kertaa päivässä, ensin rannalle ja sitten toistamiseen illalliselle yms iltamenoihin joten mitäs mä edes omalla autolla tekisin! Hänellä ja hänen miehellään oli saari täynnä ystäviä ja illallista syötiin yleensä n. 10-15 hengen kokoonpanolla. Kaikki muut kreikkalaisia paitsi minä. Tosi hyvä kielikylpy oli kyllä joo. Ja koko jengi adoptoi mut joukkoonsa välittömästi. Jos joku kerta halusin jäädä rannalle tai illalla kaupunkiin pidemmäksi aikaa oli aina joku muu valmis kyyditsemään mut takaisin hotellille. Kun ystäväni ystävät järjestivät illanistujaisia omilla terasseillaan olin minä aina automaattisesti tervetullut mukaan. Ja niin edelleen. Välillä mä hengasin niiden ystäväni ystävien kanssa ilman että edes oma ystävä oli paikalla.

Ja näitähän riitti matkan aikana.

Ja maksaahan mun ei annettu koskaan mitään. Toi on kyllä asia joka mua oikeesti nolottaa, mutta kreikkalaisilla on tapana että vieraat ei maksa mitään. Muutenkin ne aina tappelee kuka saa maksaa ja mä todella yritin tunkea niitä seteleitäni eri suuntiin ja aina ne palautu takas mulle tai jos annoin 20€ niin sain kympin takas, jos annoin 50€ sain 20€ takas. Jos nyt ylipäätään mun rahaa edes ottivat. Mulle aina sanottiin että maksa sitten vaikka drinkit seuraavassa paikassa ja sitten joku muu taas maksoi. Halvaksihan tuo tulee mutta todellakin seuraavan kerran kun joku niistä tulee tänne Frankfurtiin niin ne ei kyllä maksa penan hyrrää yhtään mistään.