Miksi en enää voi tai halua palata Suomeen

Välillä on ikävä takaisin Suomeen, mutta kun lukee juttuja siitä mitä siellä tapahtuu niin muistan taas miksi alunperin lähdin pois. Ja sitten on tietenkin ne kestosyyt jotka on aina olleet samat. Listaanpa siis tähän alle asioita jotka mua Suomessa jurppii ja miksi silti kuitenkin aina epätoivon hetkellä en osta yhdensuuntaista paluulippua takas sinne. Olen linkittänyt monta aiheeseen liittyvä lehtijuttua tekstien taakse, eli klikkaamalla tekstin seasta löytyviä erivärisiä sanoja pääset lukemaan enemmän aiheista.

Ilmasto
Ihan ensimmäinen suuri syy jota inhosin jo lapsena - vilukissa kun olen - on ilmasto. Siellä on aivan liian kylmä, pimeä ja pitkä talvi mulle kestää. Ei vaan kykene, ei. Oon mä joskus ennen harrastanu laskettelua mutta ei mulla ole oikeasti mitään tarvetta nähdä lunta enää ikinä. Ihan mainiosti pärjään ilman ja toivon että Frankfurtissakin on yhtä vähäluminen talvi kuin viime vuonna kun lunta ei satanut yhtään. Hesari juuri uutisoi että tänä vuonna marraskuussa Helsingissä paistoi aurino yhteensä 13 tuntia. Ja sitten kun on palellut läpi kylmän ja kuukausia kestäneen talven tulee kesä, joka ei ehkä just tänä vuonna olekaan kesä vaan joku syksyn tapainen ja eiku uutta talvea odottamaan. Ei Frankfurtin ilmastossakaan ole kehumista, mutta kyllä se Suomen talvet päihittää mennen tullen. Eikä täällä yleensä juhannuksena tartte toppatakkia.

Hinnat

Suomi on kallis maa asua ja yrittää. Sehän me ollaan aina tiedetty mutta viime aikoina on jotenkin lähtenyt ihan lapasesta kun tuntuu että jo itsensä hengissä pitäminen on niin kallista ettei kaikilla ole siihen varaa. Saksassa on ruuan alv 7%, Suomessa se on tuplat, eli 14%. Joka kerta kun tulen Suomeen järkytyn siitä miten kallista siellä on kun olen jo tottunut Saksan paljon edullisempiin hintoihin. Yrittäjille ei asiaa ole myöskään tehty helpoksi, varsinkin jos olet käsillä töitä tekevä pienyrittäjä, kuten kampaaja (nimim. kokemusta on). Vai mitäs sanotte kampaajien lupamaksusta joka pitää nykyään maksaa jos haluaa tehdä töitä itsenäisyyspäivänä? Lupamaksun hinta nousi tänä vuonna 120 eurosta 200 euroon jotta lupamaksujärjestelmän kalliit kulut saataisiin katettua lupamaksulla. Päättäjät haloo!!

Typerät säännöt ja holhous; Evira, Tukes, Valvira ja mitä noita nyt on

Lörtsyä ei saa myydä lörtsynä, kalakukkoa ei saa myydä kalakukkona, pullaa ei saa myydä lainkaan, pesuainetta ei saa myydä irtomyynnissä, ylijäämäruokaa ei saa jakaa tarvitseville  ja jos valvontakamerallesi tallentuu kun poliisi tunkeutuu ilman lupaa tontillesi niin syytteenhän siitä saat kun olet luvatta käynyt kuvaamaan. Monet asiat on toiminu vuosikausia ihan hyvin ja viime aikoina on yhtäkkiä keksitty että Lörtsy nimenä ei riitä kuvaamaan tuotetta tai että jos ostaa pesuaineet irtona niin tyhmä kuluttaja saattaa vahingossa laittaa tiskiainetta pesukoneeseen. Pidetäänkö meitä siellä ihan idiootteina? 

Ja suomalaiset on niin kunnollisia että ne alkaa heti noudattaa joka hevon direktiiviä, oli siinä järkeä tai ei. Vai mitä mieltä olette ammattiajodirektiivistä jonka takia brankkarit ei saa enää jäädyttää luistelukenttiä? Myöskään pesuaineen irtomyyntikielto ei ole johtanut minkäänlaisiin muutoksiin Saksassa vaikka samat EU-direktiivit on täälläkin voimassa. Ote ylempänä linkitetystä artikkelista "Tukes on jo ollut yhteydessä komissioon selvittääkseen, miten muissa EU-maissa pesuaineasetusta tulkitaan. Jo tähän mennessä on käynyt ilmi, että täysin yhtenäistä käytäntöä ei eri maissa ole. Esimerkiksi Saksassa pesuaineiden irtomyynti on edelleen täysin sallittua." Kalakukkomuutoksesta on turha syyttää EU:ta kun ihan itse on suomalaiset sille hakeneet nimisuojan ja nyt ei enää mikään kelpaa kalakukoksi tarkkojen rajoitusten vuoksi. Karjalanpiirakalle yrittivät samaa mutta onneksi ei mennyt läpi.

Alkoholilaki-terassilaki-anniskelualueet, oikeastaan kaikki alkoholiin liittyvä

Pori Jazzien anniskelukielto oli taas viimeinen tippa lasissa. Vuosikausia se on toiminut mukavana koko perheen piknik-tapahtumana ja yhtäkkiä joku keksii että hei, siellähän on toimittu vasten lakia! Ja kuinkas kävikään? Järjestyshäiriöiden ja humalaisten ihmisten määrä moninkertaistui. Oho, miten tässä näin kävi?

Alkojen rajatut aukioloajat, anniskelualueet ja terassikarsinat, glögin myyntikielto joulumarkkinoilla on kaikki asioita joita on saksalaiselle vaikea selittää. Täällä kun saa alkoholia juoda missä ja milloin haluaa. Silti en ole koskaan nähnyt täällä kadulla kontaavaa ihmistä ja muutenkaan samanlaista villin lännen meininkiä mitä Helsingin Rautatieaseman ympäristässä esim kohtaa aamuneljältä. Suomalaiset ja alkoholi ei vaan toimi yhtälönä. Alkoholi on kallista ja vaikeasti saatavaa. Ja mitä kalliimmaksi se muuttuu sitä isompia kuormia kärrätään Eestistä. Ja sittenhän sitä viinaa vasta juodaankin kun on kaapit täynnä Tallinnasta tuotuja Viru Valge mäyriksiä.

Kauppatorin lokit

On täällä Mainin varrellakin paljon erilaisia lintuja; löytyy joutsenta, hanhea, ankkaa sun muuta kuikkaa joista en edes tiedä mitä ne on. Mutta yksikään Frankfurtin linnuista ei ole pöllinyt multa kädestä ainoastaan kerran haukattua lohiruisleipää, enkä ole kuullut että kenenkään munkit tai lihapiirakatkaan ois lähteny niiden lintujen matkaan. Frankfurtin linnut on rauhanomaisia, Kauppatorin lokit on paholaisen kätyreitä.

Kaduille kuseksijat

Suomalaisten miesten virtsarakko taitaa olla pienempi kuin muunmaalaisten koska ne ei useinkaan kykene pidättelemään seuraavaan vessaan asti, joita muuten on nykyään aika hyvin tarjolla joka puolella. Kesäisin joka porttikongista valuu nestevanat kadulle päin ja haju on sen mukainen. Selitä siinä sitten turistille että ei meillä ole tavallista suurempia koiria, noi on ihmisten tekosia. En ole tavannut vastaavaa muualla maailmalla.

Siivoojat

Saksassa mulla käy siivooja kerran viikossa. Se on halpaa, kätevää ja täällä siivooja tulee oikeasti siivoamaan. Eli mun ei tartte siivota jotta siivoojalla on helpompi olla. Monet kaverit on Suomesta kertonu että jos tilaa jonku firman kautta siivoojan niin ne vaan pesee lattiat, pyyhkii pölyt yms mutta ei järjestele lainkaan. Eli jos eteisessä on kasa lasten kenkiä niin siivooja kiertää imurilla sen kenkäläjän sen sijaan että siirtäis kengät pois imurin tieltä ja sitten järjestelis ne nättiin riviin. Jos olohuoneen pöydälle on unohtunut kahvikuppi, pyyhitään pölyt vaan sen ympäriltä mutta kuppi jää paikalleen jne. Mun siivooja ainakin tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, vie roskat, rullaa laturit nätille rusetille, tiskaa padat ja kattilat jos sellaisia on likaisena, asettelee sohvatyynyt, viikkaa torkkupeiton ja ihan mitä nyt milloinkin sattuu olemaan. Pari kertaa vuodessa se myös pesee ikkunat/uunin/jääkaapin tai mitä nyt milloinkin haluan ja tuntihinta on aina sama. Suomessa jos haluaa oikean siivouksen, pitää maksaa "suursiivouksen" tuntihinta ja sehän on jo jotain aivan tähtitieteellistä.

Kirkosta eroaminen

Mä alan oikeesti olla hiukka huolissani suomalaisista. Mun lapsuudessa kirkon jäseniä oli yli 90% jengistä ja nykyään niitä on enää about 75%. Päivi Räsänen sanoo jotain tyhmää ja jengi eroaa kirkosta. Päivi Räsänen ei sano mitään ja jengi eroaa kirkosta. Eduskunnassa äänestetään homoliittojen puolesta ja jengi eroaa kirkosta. Ihan sama mitä tapahtuu niin jengi eroaa ihan vaan varmuuden vuoksi kostoksi kirkosta. Koska ne juntit tajuaa että Räsäsellä, eduskunnalla tai edes yksittäisen papin/piispan sanomisilla ei ole mitään tekemistä koko kirkon tai uskonnon kanssa?

Ja sitten se suvivirsikeskustelu ja yleinen uskonnon opetus koulussa. Menepä johonki muslimimaahan vaatimaan että koraanitunnit koulussa lopetetaan sen takia että mukana on muutama suomalainen maahanmuuttaja joita sellainen saattaa loukata kun me ei olla muslimeita. Ihan yhtä absurdilta kuulostaa mun mielestä suvivirren lopettaminen. 

Kuva: Helsingin Sanomat 3.12.2014

Jotta ette nyt vedä siellä ihan hernettä nenään niin seuraavassa postauksessa kerron mitä kaikkea kaipaan Suomesta. Suomalaiseen tapaan halusin kuitenkin ensin listata kaikki negatiiviset asiat :)

Mykonos

Nää kuvat on roikkunu täällä elokuusta asti, mutta en ole ehtiny kirjoittaa mitään tekstiä kun teen ympäripyöreitä päiviä duunissa. Saatte nyt sitten katsoa pelkkiä kuvia. Mykonos on todella kaunis paikka mutta se on varmaan Kreikan kallein saari, ihan samat hinnat kuin Helsingissä, hotellit on vielä kalliimpia. Rahalleen siellä saa sitten kyllä vastinetta. Kaikki on kallista mutta todella tyylikästä, kaunista, maukasta ja hotelleissa on kyllä viiden tähden palvelu. Sietää toki sillä hinnalla ollakin. Olin Mykonoksella mennessä kaksi yötä ja tullessa yhden. Siellä kun on kansainvälinen lentokenttä mikä Parokselta vielä toistaiseksi puuttuu.

Tässä siis tuulahdus kesästä lämmittämään kylmiä syysiltoja. Kun ehdin niin kerroin teille taas hieman pakettitoimituksesta Saksassa. Tarina ei todellakaan ole vielä päättynyt :)

Little Venice

Terassi Pikku Venetsiassa

Näkymä mun ensimmäisestä hotellista

Aungonlasku ekan hotelin terassilta nähtynä

Tämä ja kaikki loput kuvat on mun toisesta hotellista. Aika kaunista, eikös?

Paros ja pikku seikkailu

Vietin tällä kertaa suurimman osan lomastani, eli yhdeksän päivää Paroksella. Mun on joka vuosi pakko mennä vähintään yhdelle uudelle saarelle ja sen lisäksi on "lupa" käydä uudelleen jollain saarella jolla olen jo kertaalleen ollut. Paros oli nyt sitten tämä uusi saari. Se ei ole mikään iso saari (165km2) mutta ei siellä ihan kävelemällä kuitenkaan pääse paikasta toiseen. Rantoja löytyy saaren joka nurkasta ja osa rannoista on aika tuulisia, joten se on purjelautailijoiden suosikkikohde (piti oikein katsoa sanakirjasta mikä purjelauta on suomeksi hehe). Mutta koska rantoja on joka ilmansuuntaan, löytyy sieltä myös monia tuulettomia paikkoja jos ei lentävästä hiekasta niin perusta.

Chrisi akti, eli Golden beach on purjelautailijoiden suosiossa

Paroksella asuu vakituisesti n. 13.000 ihmistä, mutta kesäaikaan väkiluku monikertaistuu. Pari tärkeimpää "kaupunkia" ovat Naousa pohjoisessa sekä Parikia (pääkaupunki) lännessä. Parikiaan tulee kaikki laivat Ateenasta ja muilta saarilta ja Naousa on ihana sinivalkoinen ja idyllinen kaupunki joka on täynnä kapeita kujia ja kivoja kauppoja, baareja, ravintoloita ja kahviloita. Muistuttaa hieman Mykonos townia, josta juttua ja kuvia seuraavassa postauksessa. Naousa oli mun ehdoton suosikki mutta Parikia on myös kiva. Siellä on vähän enemmän tilaa ja vähän vähemmän ihmisiä. Paitsi silloin kun joku laiva saapuu, silloin siellä on hetken aikaa kaaos ja autolla ei sinne sekaan kannata mennä.

Antiparoksen satama

Paroksen vieressä on pienempi saari, Antiparos, jonne pääsee näppärästi alle kymmenessä minuutissa lautalla ja siellä on lisää rantoja sekä kauppoja ja mukavia illallispaikkoja. Loman parhaan illallisen mä söin Antiparoksella BouBou - nimisessä ravintolassa. Jos sinnepäin joskus eksytte niin kannattaa käydä. Niiden koktailit on kanssa mahtavia. Antiparoksen rannat on enemmän sellaisia luonnonrantoja. Siellä ei ole mitään palveluja (aurinkotuoleja tms) mutta enemmän omaa rauhaa ja kuulemma upeat näkymät. Itse en siellä rannoilla käynyt, mutta täytyy ehkä joskus sitäkin kokeilla. Paroksella ei muuten tullut vastaan yhtään suomalaista koko loman aikana. Sinne ei tehdä Suomesta pakettimatkoja eikä sinne pääse suoraan lentämällä mistään Kreikan ulkopuolelta. Itse lensin Mykonokselle ja otin sieltä sitten laivan joka taittoi matkan Parokselle 45 minuutissa. Ateenasta matka sinne kestää 3-6.5 tuntia, laivasta riippuen.

Oman hotellini uima-altaan reunalla vietin aina rauhalliset aamuhetket siihen asti kun ystäväni olivat valmiita lähtemään rannalle.

Koska olin saarella ystäväni kutsumana ja ilman omaa menopeliä, olin hiukan riippuvainen hänestä ja hänen perheensä aikatauluista. Menin siis aina kiltisti ja kiitollisena mukaan sille rannalle minne raati oli kunakin päivänä päättänyt mennä. Hotellini omistaja kertoi minulle usein aamuisin että millä rannalla tänään on kova tuuli ja minne olisi parempi mennä ja joskus seurasimme niitä ohjeita, emmekä pettyneet. Suurin osa ystäväni kreikkalaisista ystävistä oli aina samalla rannalla, koska yksi heistä tunsi sen kaverin jolta aurinkotuolit varattiin ja sillä rannalla oli aina taattu paikkavaraus. Ystäväni kiltisti kuljetti minua useille muille rannoille, jotta vain näkisin millaisia vaihtoehtoja on, mutta niillä ei ollut sitten yleensä mitään saumaa saada aurinkotuolia, päivänvarjosta puhumattakaan.

Eräänä päivänä päätettiin käydä kahdella eri rannalla. Ensin olimme jonkin aikaa täpötäydellä Farangasin rannalla (saaren eteläosassa). Muuten kiva paikka ja rantabaarissa soi tosi hyvä musiikki mutta aurinkotuolin tai päivänvarjon saamisesta ei ollut taas toivoakaan eikä baarissa palvelu pelannut sitten lainkaan. Iltapäivästä päätimme siirtyä saaren toiselle puolelle kokeilemaan Parasporosin rantaa (länsipuolella vähän Parikiasta etelään). Se ranta oli jostain syystä paljon rauhallisempi sinä päivänä ja siellä nautitun lounaan jälkeen en malttanut lähteä pois muiden mukana vaan jäin yhdelle rantatuolille loikoilemaan ja kuuntelemaan laineiden liplatusta. Rantabaarista luvattiin tilata taksi heti kun haluan lähteä pois.

Mikri Santa - meidän revohkan vakkariranta aina kun haluttiin varma aurinkotuolipaikka. Siellä vaan ei ollut DJ:tä ja musiikkia ja siksi se ei ollut mun lempipaikka.

Seitsemän aikaan päätin että nyt on varmaan ihan hyvä alkaa tilailla taksia niin että vaikka siinä hetki kestäisikin olisi mulla silti hyvin aikaa ottaa suihku ja pukeutua illalliselle jonne yleensä mut tultiin noutamaan yhdeksän ja kymmenen välillä. Menin rantabaariin sanomaan että tarttis taksin, ne kysyi minne olet menossa ja alleviivasin että en ole menossa Parikiaan, joka on lähin isompi paikka vaan saaren toiselle puolelle Asteriakseen. Se ei kartasta näy, mutta jos löydät koilissrannikolta Glyfades -nimisen rannan, niin siinä lähellä se mun hotelli oli. 

Tuulimylly Parikiassa. Kyseinen tuulimylly toimii kahvilana ja baarina. Sieltä on hyvät näkymät auringonlaskuun.

Taksi tuli viidessä minuutissa ja mä olin yllättynyt nopeasta palvelusta. Nuori taksikuski sanoi hello, welcome ja sitten alkoi puhua kreikkaa. No ei siinä mitään, kyllähän tuo mulle sopi. Vaikka en ystävien poliittisiin keskusteluihin kykenekään osallistumaan niin tollanen taksikuskikreikka mulla on jo ihan hyvin hallussa. Hän sanoi, että hänellä on ennakkotilaus Poundan* satamasta Parikiaan, mutta heti sen jälkeen hän voisi heittää mut mun määränpäähäni, jos mulle vaan sopii. No, onko vaihtoehtoja? Että anti mennä vaan, sillä molemmat paikat olivat ihan lähellä mun noutopaikkaa. Kuski sanoi myös että hänellä on seuraava ennnakkotilaus klo 19:50 Parikian satamassa, mutta siihenhän oli vielä rutkasti aikaa joten ei hätää.

Auringonlasku Poundan satamassa. Taustalla näkyy Antiparos.

Parikia

Ainoa vaan, että ne kaksi ranskalaismiestä jotka tulivat Poundasta kyytiin halusivatkin Alikiin eikä Parikiaan. Taksia tilatessa oli joku ymmärtänyt väärin. Aliki on ihan saaren eteläosassa sen aamuisen Farangas -rannan vieressä. Mitä siinä sitten saattoi tehdä kun kaverit istu jo kyydissä muuta kuin ajaa Alikiin? Paluumatkalla taksikuski sai soiton pomoltaan että olisi joku kuljetus taas Parikiaan, sinnehän suuntaan me oltiin joka tapauksessa menossa. Poikkesimme siis Parasporosin rannalle hakemaan yhden kreikkalaisen miehen ja hänen huonosti ja kovin hitaasti liikkuvan äitinsä. Siinä vaiheessa olin ollut taksin kyydissä 40 minuuttia ja palannut samaan paikkaan mistä taksi mut alunperin otti kyytiin. Tämähän näyttää menevän todella mallikkaasti. 

Naousa

Parikiaan päästyämme kysyin että joskos nyt vihdoin lähdettäs sinne Asteriakseen päin kun - niin mukavaa kuin tämä sightseeing onkin - mulla ei ihan oikeasti olisi koko iltaa aikaa istua kyydissä viihdyttämässä sitä taksikuskia. Mun aikaa oli tuhraantunu jo tunnin verran matkaan jonka pitäs hoitua vartissa. Kaveri sanoi että sorry mut nyt mulla on se ennakkotilaus ja mun pitää löytää ne laivalta tulevat turistit jotka oli jo tehny taksivarauksen. Ja sit se häipy jonneki ja jätti mut yksin taksiin istumaan. Siinä vaiheessa laitoin viestiä kreikkalaiselle ystävättärelleni sanoen että mä en ehkä ole ajoissa valmis illalliselle kun tää taksikyyti näyttää nyt hieman kestävän. Ystäväni ei ottanut asiaa ihan yhtä leppoisasti kuin minä. Hän soitti heti takaisin ja vaati saada puhua taksikuskille. Sitten siinä käytiin kahden puhelun verran kiivasta sanasotaa kunnes Manolo vihdoin antoi periksi ja sanoi toimittavansa minut välittömästi hotellille. Ennakkotilauksesta viis. Ei niitä tyyppejä muutenkaan näkyny missään.

Joskus reilusti kahdeksan jälkeen alkoi vihdoin sellainen ralli mutkaista vuoristotietä pitkin mun hotellille päin että oksat pois. Täytyy kyllä tunnustaa että kaverin kyydissä ei pelottanut yhtään. Se tunsi ne mutkat kuin omat taskunsa ja ajoi todella varmasti. Olihan se paljasjalkainen saarelaisheppu. Matkalla hotellille tuli soitto että ne ennakkovaraajat olis nyt tullu ulos laivasta, mutta ne sai nyt odottaa vuorostaan. Lopulta 1.5 tuntia taksiin astumisen jälkeen olin turvallisesti hotellilla enkä edes maksanut paljoa vaan ihan kohtuullisen  "kreikkalaishinnan". Turisteilta yleensä laskutetaan enemmän. En tiennyt auttoiko mun kreikantaito (tuskin) vai mun ystävän tiukka läksytys (mitä luultavimmin), mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Illallisella mun taksimatka oli illan pääpuheenaihe ja siinä riitti ihmeteltävää ja kommentoitavaa koko kreikkalaisrevohkalle. Yhdessä tuumin ne kuitenkin päätti ettei mua ainakaan laskutettu liikaa. Eli ihan hyvä että tuli tehtyä toi taksimatka. Aina kun mulle sattuu jotain kommelluksia niin aattelen vaan että jee, hyvää blogimatskua! Ja sit ei enää harmita yhtään niin paljoa.

Niin ja muuten syy siihen että miksi on taas pääosin niin huonolaatuisia kuvia tarjolla on se, että kun syssa ei ollut mukana hyvin varustellun matkalaukkunsa kanssa niin mulla loppui hienosta kamerasta akku. Laturi unohtu Frankfurtiin. Mykonokselta sain vielä kasan hienoja kuvia mutta Paroksella se hiipui muutaman kuvan jälkeen. Muutenkin noiden kreikkalaisten kanssa kulkiessa en oikein kyenny ottamaan kuvia. Oltiin aina joko autossa ja maisemat vaan vilahteli kovaa vauhtia ohi tai sitten jossain rannalla jossa on aika vähän lopulta kuvattavaa. Illallisen jälkeen oli jo niin pimeää että ei siellä enää mitään tehny kameralla. Ja jos jäin ottamaan jostain kuvaa, piti aina juosta se muu revohka kiinni kun niistä ei ketään selkeesti kiinnostanu ottaa kuvan kuvaa. No, en mäkään juokse Helsingissä kamera kaulassa.

*mikä järki muuten on siinä että saarella on kaksi eri Pounda - nimistä paikkaa? Länsirannalla on se Pounda josta pääsee lautalla Antiparokselle. Itäpuolella on Poundan ranta jossa on beach bar ja kova meno. Jos pysähdyt kysymään ajo-ohjeita Poundaan niin paikallinen kysyy ensiksi että tarkoitatko Pounda beachia vai Poundan satamaa. Ne ei todellakaan sijaitse toistensa vieressä.

Kreikkalainen vieraanvaraisuus

Mulla on kestänyt hetki aloittaa nää blogikirjoitukset viimeisestä Kreikan matkasta koska mä oon ollut niin masentunut siitä että loma on loppu ja oon taas täällä kurjassa Frankfurtissa. Kreikassa oli +35 ja Frankfurtissa odotti +15, rankkasade, pilvinen taivas, tuuli, ankeus ja lisäksi suurin osa kavereista on vielä lomalla ja reissussa jossain ihanissa rantakohteissa. Mulla oli aina teininä ihan hirveä suomiangsti ja Kreikan matkojen välillä laskin aina päiviä seuraavaan matkaan (enää 128 päivää jne...) ja aina lomalta palattuani olin ihan depiksessä jonku kuukauden. Nyt on pitkästä aikaa samanlainen olo. Ei niin, että mä jonneki Parokselle haluaisin muuttaa, pitkäkshän siellä aika pidemmän päälle kävis, mutta oisin mä tällä kertaa voinu olla pari lisäviikkoa. Ainakin.

Viimeinen kuva Kreikasta...

...ja tämä näky odotti mua Frankfurtissa.

Ja tässä yksi syy miksi olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa; kreikkalaiset ihmiset ja niiden loppumaton vieraanvaraisuus. Vai mitäs sanotte seuraavasta? Olin ottanut lennot saarille Thessalonikin kautta ja mulla oli mennessä Thessalonikissa n. kahdeksan tunnin vaihto. Olin ajatellut mennä kaupungille pyörimään ja tapaamaan paikallisia kavereita. Kävi kuitenkin niin että kaikki mun omat kaverit sattu just silloin olemaan saarilla lomilla. Elokuu, Thessaloniki, mitä mä oikein odotin? No, mä oon siellä niin monta kertaa käyny että kyllä nyt yks päivä ois menny ihan itekseenikin. Vaan toisin kävi. 

Lähtöä edeltävänä iltana olin yhden kreikkalaisen ystävättäreni synttäreillä täällä Frankfurtissa ja kerroin hänelle matkasuunnitelmastani. Hän siihen totesi että hei, mun poikaystävä on just Thessalonikissa, se pitää sulle seuraa huomenna. Eeh, ok, en ole koskaan tavannutkaan koko heppua, onkohan tuo nyt tarpeellista? Joo, joo, mä annan sun numeron mun poikaystävälle, se soittaa sit sulle. Ja todellakin soitti. Hän sanoi olevansa Halkidikillä rannalla aika lähellä lentokenttää ja voivansa tulla hakemaan mut kentältä ja sit voidaan viettää yhdessä päivä rannalla. Mulla sattui siellä sitten lopulta olemaan toinenkin ystävä Frankfurtista juuri silloin joka haki mut kentältä ja toimitti sinne rannalle. En mä nyt kehdannu tuntematonta laittaa mua noutamaan. Ei näköjään olisi kuitenkaan ollut minkäänlainen ongelma.

Tuolla rannalla vierähti sunnuntaipäivä rattoisasti (kuvat: Haralampos S.)

Päivä oli oikein rattoisa. Mun kaverin poikaystävällä oli siellä rannalla joku kymmenen muutakin kaveria jotka ei ollu moksiskaan siitä et joku turisti liittyi seuraan. Ne kaikki lähti jossain vaiheessa pois ja  loppupäivän mä sit hengailin kahdestaan mun uuden ystäväni kanssa. Välipala tarjoiltiin hänen isänsä lähistöllä sijaitsevan kesäasunnon terassilla; kreikkalaista salaattia isän itse kasvattamista tomaateista ja kurkuista. Mä yritin jonneki ravintolaan mutta kun heppu kuuli että mä haluun vaan salaattia niin se oli että ei, ei, ei tässä mitään tavernoja tarvita, minun isäni tekee sen sulle. Isä oli asunut aikoinaan kymmenen vuotta Ruotsissa ja sen mielestä oli hauskaa verestää vanhoja ruotsintaitoja suomalaisen vieraan kanssa. Kaikkeen sitä joutuu. Viime aikoina olen muuten joutunut puhumaan ruotsia enemmänkin, sillä myös Kroatiassa tutustuin vanhempaan kreikkalaiseen herraan joka oli ollut aikoinaan naimisssa ruotsalaisen naisen kanssa. Ja taas piti käydä keskustelut på svenska.

Mun todellinen luomusalaatti

Illalla uusi ystäväni vei mut lentokentälle ja sen pituinen se. Hänen tyttöystävänsä, siis mun ystäväni, oli onnellinen saatuaan meiltä molemmilta positiivisen raportin päivästä.

No entäs siellä saarilla sitten? Saarista, eli Mykonoksesta ja Paroksesta kerron erillisissä postauksissa, nyt vaan vähän tuosta vieraanvaraisuudesta. Alunperin päätin mennä Parokselle lomalle koska yksi kreikkalainen ex-kollegani sitä sattui minulle ehdottamaan. Hän oli menossa sinne miehensä ja lastensa kanssa ja kutsui minut avosylin viettämään lomaa heidän kanssaan. Parempien suunnitelmien puuttuessa päätin hyväksyä tarjouksen. En tunne kyseistä henkilöä kovin hyvin (tai en tuntenut ennen matkaa) mutta ollaan me muutamia kertoja viime vuoden aikana tavattu Pariisissa, Lontoossa ja Frankfurtissa. Hän on nykyään Lontoossa töissä. Hän oli kovasti pahoillaan ettei heidän vuokraamassaan asunnossa ollut ylimääräistä makuuhuonetta minulle tarjolla, mutta itse olin ihan iloinen ettei tarttenut sentään 24/7 toisten nurkissa pyöriä ja varasin lähistöltä itselleni hotellihuoneen.

Paros on ihana saari, mutta siellä tarttee ehdottomasti auton jos haluaa poistua hotellistaan yhtään mihinkään. Paros on ihan reunojaan myöten täynnä elokuussa eikä mun onnistunut saada autoa (ne oli kaikki siis vuokrattu jo, voitteko kuvitella?!), mutta ystäväni sanoi ettei se ole mikään ongelma koska hän voi aina viedä ja hakea minut kaksi kertaa päivässä, ensin rannalle ja sitten toistamiseen illalliselle yms iltamenoihin joten mitäs mä edes omalla autolla tekisin! Hänellä ja hänen miehellään oli saari täynnä ystäviä ja illallista syötiin yleensä n. 10-15 hengen kokoonpanolla. Kaikki muut kreikkalaisia paitsi minä. Tosi hyvä kielikylpy oli kyllä joo. Ja koko jengi adoptoi mut joukkoonsa välittömästi. Jos joku kerta halusin jäädä rannalle tai illalla kaupunkiin pidemmäksi aikaa oli aina joku muu valmis kyyditsemään mut takaisin hotellille. Kun ystäväni ystävät järjestivät illanistujaisia omilla terasseillaan olin minä aina automaattisesti tervetullut mukaan. Ja niin edelleen. Välillä mä hengasin niiden ystäväni ystävien kanssa ilman että edes oma ystävä oli paikalla.

Ja näitähän riitti matkan aikana.

Ja maksaahan mun ei annettu koskaan mitään. Toi on kyllä asia joka mua oikeesti nolottaa, mutta kreikkalaisilla on tapana että vieraat ei maksa mitään. Muutenkin ne aina tappelee kuka saa maksaa ja mä todella yritin tunkea niitä seteleitäni eri suuntiin ja aina ne palautu takas mulle tai jos annoin 20€ niin sain kympin takas, jos annoin 50€ sain 20€ takas. Jos nyt ylipäätään mun rahaa edes ottivat. Mulle aina sanottiin että maksa sitten vaikka drinkit seuraavassa paikassa ja sitten joku muu taas maksoi. Halvaksihan tuo tulee mutta todellakin seuraavan kerran kun joku niistä tulee tänne Frankfurtiin niin ne ei kyllä maksa penan hyrrää yhtään mistään.

Pakettitoimitus Saksassa - osa 2

Arvatkaas minne mun paketti oli toimitettu? Siis se toinen, kun ensimmäisen ne oli sössiny sellaseen paikkaan josta en sitä löytänyt. No kuulkaas ihan sille samalle Kitolle!!! Tosin nyt se nimi näytti Kitulta, tai ehkä se on Kita. Alan uskoa että se on joku suuri kita joka nielee kaikki alueelle toimitetut tavarat eikä niistä tavaroiden oikeat omistajat sitten sen koomin enää kuule. Mä en oikeasti voi uskoa tätä. Kuljetusfirmalle oli valitettu että ne on jättäny paketin naapurille jonka nimeä ei näy yhdessäkään ovikellossa, joten seuraavalla kerralla please laittakaa vaikka myös talon ja kerroksen numero niin on helpompi mennä etsimään. Eiku joo, ne toimittaa toistamiseen sen paketin samalle tuntemattomalle naapurille ilman mitään lisätietoja sijainnista.

Alkaa kyseisellä naapurilla varmaan tulla eteisessä ahdasta kun siellä on nyt jo kaksi mulle kuuluvaa XL-kokoista matkalaukkua paketissaan seisomassa. Ja selkeästi tulikin ahdasta, sillä seuraavana aamuna löysin kaksi isokokoista laatikkoa seisomasta pinossa taloni sisäänkäynnin luota rappukäytävästä. Ensimmäinen paketti on ollut sillä naapurilla kahdeksän (8) päivää. Miten sille ei tullut toi aiemmin mieleen? Kuitenkin mun koko nimi ja osoite oli niissä paketeissa. Jos itsellä ois ollu sama tilanne oisin varmaan jättäny naapurin postilaatikkoon lapun jossa kerron että hei muuten, mun luona on sinulle kuuluva lähetys, soitatko vaikka niin sovitaan sopiva noutoaika. 

Siinä ne kadonneet boksit nyt sitten on

Tosta rappuun jättämisestä vois päätellä että Kito asuu mun talossa, mutta jos se rappuun asti vaivautuu niin oishan se samalla voinu soittaa summeria. Mä olin kyllä aamulla kotona, tai illalla, jos se jo silloin ne sinne jätti.  Mutta hurraa, nyt mulla on sitten kaksi kivaa isoa matkalaukkua. Kummanhan ottais mukaan matkalle...?

Toi kuljetusfirma on kyllä ihan hanurista enkä suosittele kenellekään sen käyttämistä (eipä siihen kyllä yleensä itse voi vaikuttaa). Niiden pitäis nyt tulla noutamaan se ylimääräinen paketti pois. Ne ei vaan kykene sanomaan minä päivänä tai mihin kellonaikaan ne ois tulossa. Mä pystyn kyllä sotkemaan jopolla himaan milloin vaan mutta pitäähän mun tietää koska ne tulee. Edes joku muutaman tunnin aikaväli tietylle päivälle. Ei muuten käy. DPD ei kuulemma operoi aikavälien mukaan.

Siinä se nyt sitten on! Ja kyllä, se on matkalaukku. :)

Matkalaukkufirma ehdotti että jos toisin sen paketin duuniin. Millä ilveellä mä sen tänne raahaan kun pakettia ei voi avata eikä matkalaukun pyöriä voi käyttää hyväkseen ja jätänkö mä sen sit tonne aulaan vartijoiden huoleks? Jos meille sais duuniin tilata omia paketteja niin kai mä olisin jo pyytäny niitä alunperin toimittamaan sen tänne. Eikä pitäis kyllä muutenkaan olla mun homma raahailla väärään paikkaa toimitettua pakettia ympäri kaupunkia.

Vähän käy sääliks se mukava matkalaukkufirman nainen joka on tätä mun ongelmaa yrittänyt hoitaa. Se niiden kuljetusfirma on ihan syvältä ja aivan väärät ihmiset joutuu tässä kärsimään. Jos joku haluaa kans tollasen hienon pesukoneen näköisen matkalaukun, niin multa sais nyt halvalla. On varmaan helpompi myydä se kuin yrittää saada toimitettua takaisin Hollantiin.

Nyt lähtis "pesukone" halvalla sille jota kiinnostaa. 10 vuoden takuu.
Kuvassa pienempi, kaksipyöräinen malli. Mun laukussa on neljä pyörää.

Pakettitoimitus Saksassa - osa 1

Netissa shoppailu on tosi kivaa ja helppoa ja sieltä löytää kaikkea sellaista mitä Frankfurtin kaupoista ei löydä. Tilatut tavaratkin tulee sitten kivasti kotiin kuljetettuina eikä niitä tartte itse raahata kaupasta kotiin. Ainakin jos sattuu hyvä tuuri toimittajan suhteen. Täällä nimittäin vallitsee täysi viidakon laki noissa toimituksissa. Jos en satu olemaan kotona ja käy hyvä tuuri, esimerkiksi että toimittaja on DHL,  jolla on pakettipiste ihan naapurissa, niin saan toimitukseni jo heti samana iltana. Jos käy huono tuuri, niin en ehkä näe pakettiani koskaan. 

DHL, UPS, DPD ja-mitä-noita-nyt-on nimittäin jättää ne paketit ihan kenelle ja minne sattuu. Kaikki paketit tietenkin toimitetaan keskellä päivää, ilman ennakkovaroitusta, kun kaikki päivätyötä tekevät ihmiset eivät ole kotona. Ensin tietenkin paketti yritetään toimittaa minulle. Seuraavaksi pakettikuski soittaa kaikki muut saman talon ovikellot läpi ja kokeilee jospa vaikka joku naapuri haluaisi vastaanottaa pakettini puolestasi. Jos se ei tärppää ja niillä sattuu olemaan toimitus johonkin toiseen taloon suunnilleen samalla kadulla, voi olla että pakettini päätyy sinne. Ja sen jälkeen voin olla onnellinen jos minulle a) selviää missä paketti on tai b) joku on paikalla kun menen sitä hakemaan. Joskus naapuri vastaanottaa paketin ja sitten lähtee viikoksi lomalle.

Kerran olin tilannut Lontoosta aika hintavan taideteoksen ja ystävällinen naapurini oli ottanut sen vastaan. Se on melko iso teos ja naapuri ajatteli että on varmaan kaikille helpompaa jättää paketti mun oven taakse rappukäytävään. Onneksi meillä on suht pieni ja hiljainen talo eikä sitä ehtinyt kukaan varastaa, mutta galleristit olivat Lontoossa kauhistuneita kun kerroin että teos oli jätetty rappuun vaille valvontaa useiksi tunneiksi. Tämän osan olen tainnut mainitakin jo jossain vanhassa blogipostauksessa.

Kerran tilaamani paketti oli toimitettu naapuritalon kaasuasennusfirmaan. Heillä on kyllä ovi suoraan kadulle mutta ei mitään ikkunaa, ei ovikelloa eikä aukioloaikoja merkittynä. Ja ovi oli aina kiinni kun siellä yritin käydä. Puhelimeen ne ei vastannu. Parin päivän jälkeen menin kokeilemaan suljettua ovea ja eihän se sitten lukossa ollutkaan. Saavuin johonkin välitilaan joka näytti jonkinlaiselta  myymälältä tiskeineen ja takana olevat huoneet näytti kyllä enemmän jonkun kodilta. Sieltä sitten aikani huudeltuani saapui paikalle nainen jolta lopulta sain pakettini.

Tämänhetkinen, jo viime viikolla alkanut pakettifarssi liittyy matkalaukkuun jonka tilasin netin kautta seuraavaa, jo tänä sunnuntaina alkavaa Kreikan matkaani varten. Se oli toimitettu viime viikon tiistaina taas jollekin naapurille. Tällä kertaa toimittaja oli DPD, jolla ei ole mitään pakettishoppia mun läheisyydessä. Postilaatikosta löytyi lappu jossa luki että pakettisi on toimitettu henkilölle nimeltä Kito. Kuulostaa japanilaiselta. Meidän talossa ei asu ketään Kitoa. Mitään muuta lapussa ei lukenut. 

Jos paketti toimitetaan toiseen taloon, on yleensä tapana saapumisilmoitukseen merkitä talon numero. Mulla ei ole harmaintakaan hajua missä Kito asuu, jos missään. Onneksi matkalaukkufirma oli asiassa joustava ja koska muutaman päivän sisällä niiden ei onnistunu selvittää missä mun laukku majailee niin ne lähetti uuden. Se on toimitettu tänään - taas jollekin naapurille. Toivottavasti tämänpäiväinen naapuri asuu mun talossa ja sen nimi löytyy summerista.

Lisähaastetta pakettien naapureilta noutamiseen tuo muuten se, että Saksassa on osoitteena aina pelkkä talon numero. Postit toimitetaan talon edustalla oleviin postilaatikoihin enkä mä ainakaan tiedä missä kerroksessa kukin naapuri asuu. Summerit ei ole missään loogisessa järjestyksessä. Kerroksissa ovien ulkopuolella ei ole mitään nimiä. Eli jos haluan hakea joltain naapurilta jotain, pitää mun soittaa summeria ja kysyä että missäs kerroksessa mahdat olla. Kerran hain naapurilta yhden paketin ja ehdin kiivetä kolmanteen kerrokseen kun selvisi että paketti venaili kellarikerroksen päiväkodissa. Ne avas oven antamatta mulle mahdollisuutta puhua sisäpuhelimeen ja olin paahtanut siitä ohi tajuamatta nimen perusteella (paketin oli kirjannut päiväkodin siivooja omalla nimellään eikä päiväkodin nimellä!) että se löytyy kellarista.

Päivä Montenegrossa

Me oltiin kaiken kaikkiaan aika laiskoja Kroatiassa eikä ravattu katsomassa nähtävyyksiä ja uusia paikkoja joka päivä. Oltiin loman ja levon tarpeessa molemmat ja vaihtelu hotellin rannan ja uima-altaan välillä oli meille aika riittävää aktiviteettiä, sen lisäksi että yritettiin joka illaksi löytää uusi kiva illallisravintola. Yhdessä asiassa olin kuitenkin ehdoton; mä halusin käydä Montenegrossa. Jos kerran niin lähelle menee, on mun mielestä rikos olla menemättä rajan yli perille asti.

Tuolta mentiin Kroatian eteläkärjestä Herceg Novin ja Bijelan kautta Kotoriin ja sieltä Budvaan. Takas tultiin Tivatin kautta ja lautalla takas Bijelaan. (kuva: Lonely Planet)

Ensimmäinen pysähdys ja korealainen matkaopas lippunsa kanssa tunkemassa mun kuvaan.

Sen sijaan että ois vuokrattu oma auto ja lähdetty ummikkoina pyörimään me päätetiin ottaa valmis päivän kiertoajelu, joka oli kyllä tosi kannattava teko. Meidät haettiin hotellilta klo 8:40 ja paluu oli joskus kuuden pintaan illalla. Väliin mahtui pidemmät, parin tunnin pysähdykset Kotorissa ja Budvassa, sekä pari "kodak moment" -pysähdystä kivoilla näköalapaikoilla. Takas tullessa säästettiin monta ajokilometriä kun oikaistiin yhdessä kohtaa autolautalla. Kotorissa meillä oli paikallinen opas kertomassa vähän historiasta ja yleisesti Montenegrosta ja autossa mukana kulki kroatialainen opas.

Kotorin vanhan kaupungin muurit. Ne jatkuis tonne pitkälle vuorten huipulle asti, ei vaan ollut aika kiivetä tällä kertaa ylös asti.

Mä en oikeastaan osannut odottaa Montenegrolta mitään, halusin vaan mennä sinne kun se on siinä vieressä ja että sais leiman passiin (mitä ei ees saatu!). Toinen vaihtoehto olis ollut päivä Bosniassa mutta Montenegro kuulosti eksoottisemmalta ja molempia reissuja ei ehditty laiskottelultamme tehdä. Montenegro oli ihan mielettömän positiivinen yllätys meille molemmille. Se on kaunis, siellä on vanhat, muurien ympäröimät  kaupungit sekä Kotorissa että Budvassa. Siellä oli juuri päättymässä Exit-festivaalien jatkotapahtuma Sea Dance festarit, jossa mm Jamiroquai oli esiintynyt pari päivää aiemmin. Sieltä sai hyvää ruokaa, siellä oli hyvät shoppailumahdollisuudet ja sieltä löytyi vauhdikas Beach club jossa keskellä päivää DJ soitti hyvää bilemusaa ja meno oli sen mukainen. Ja siellä oli oikeita hiekkarantoja.

Tuon rannan tuntumassa ne festivaalit ois ollu.

Muutamia mielenkiintoisia faktoja Montenegrosta: virallinen valuutta siellä on euro (!). Vaikka ne ei edes kuulu EU:hun. Ne on vuonna 1996 saanu Saksalta luvan ottaa valuutakseen Saksan markan ja sitten euron myötä kun Saksa siirtyi euroon niin nuokin ryökäleet siirtyi. En tiedä kuinka on mahdollista. Myös Kosovossa virallinen valuutta on euro. Nyt kuulemani mukaan Montenegron EU-neuvotteluja hidastaa se, että niiden pitäs ensin luopua eurosta jotta ne sit vois liittyä ensin EU:hun ja jossain vaiheessa sitten anoa pääsyä mukaan rahaliittoon. Virallisesti. Montenegro itsenäistyi vasta vuonna 2006. Niiden kieltä, Montenegroa (joka on about sama kuin Serbokroatia ja kaikki muut Balkanin kielet - jokainen maa vaan nimesi Jugoslavian hajoamisen jälkeen kielensä/murteensa uusiksi) kirjoitetaan kaksilla eri aakkosilla. Ortodoksit käyttää venäjän kaltaisia kyrillisä aakkosia ja muut "normaaleja" latinalaisia aakkosia. Vaikka ortodokseja on yli 70% väestöstä, musta näytti kuitenkin että yleisempää on noi latinalaiset aakkoset. Montenegrossa on asukkaita Frankfurtin verran, reilu 600.000.

Budvan vanhan kaupungin muurit

Budvan uutta kaupunkia

Kaiken kaikkiaan tosta reissusta leimahti vaan kipinä käydä uudestaan sekä Kroatiassa että Montenegrossa (siellä meillä oli ihan liian vähän aikaa) ja sen lisäksi käydä kaikissa muissakin ympäröivissä valtioissa. No, ei ehkä Albaniaan ole niin kova hinku mutta ne entiset Jugoslavian valtiot. Ainakin Bosnia, jos ei muuta, koska siellä on kuulemma hyvät shoppailumahdollisuudet ja aina ale.