Periferiamatkailua

Oon asunu yli kolme vuotta Frankfurtissa enkä ole juurikaan poistunu kaupungista muuta kuin lentokentälle. Siis Saksan, Hessenin yms lähialueiden tutkiminen on mulla jäänyt tosi vähälle. Nyt oli sitten viime viikonloppuna mahdollisuus tutustua kahteen uuteen kaupunkiin, Darmstadtiin ja Aschaffenburgiin. Huhhuh, olihan stadilaisella aikamoinen kokemus poistua susirajan taa kahdesti saman viikonlopun aikana. Perjantaina oli ensin vuorossa n. 150.000 asukkaan Darmstadt ja siellä ohjelmassa – mitäs muutakaan – kuin yhden italialaisen läksiäiset. Itse Darmstadt näytti ainakin noin yövalossa tosi kivalta kaupungilta mutta juhlapaikka ei ollut ihan sitä italialaista tasoa mihin mä oon tottunu. Me oltiin irkkupubissa jossa oli livemusaa. Nyt jengi tietty aattelee jotain Molly Malonesia vanhaan hyvää aikaan, mutta ei, tällä ei ollu sen kaa paljoa yhteistä. Siellä oli soittamassa 

Mallet niminen bändi Wiesbadenista. Kolme väsyneen näköistä vanhaa äijää jotka oli vielä mielessään 80-luvulla ja venaili et joku levy-yhtiö ne bongais. Kaverit soitti jotain CCR-covereita jotka ei kyllä mulle kolahda sitten lainkaan. Ei siitä selvinny ku viskin voimalla hengissä.

Kuva on hieman heikkotasoinen, mutta jos kykenette niin huomioikaa kuvassa oikeanpuoleisen pitkätukan ihqut nahkahousut joissa on kiva salamakoriste lahkeessa. Pitkätukka osas onneks oikeesti laulaa. Vasemmalla oleva seeprahattu sen sijaan ei osaa laulaa, mutta siitä huolimatta se johti kuoroa about joka kolmannessa biisissä. Sitten oli vielä rumpalinressukka joka näytti siltä että se on jo käyny pari kertaa pyörähtämässä kuivausrummussa mutta jotenkin ihmeen kummassa elää vielä. Sillä oli hauska viskinpolttama ääni. Loppua kohti biisivalikoimakin parani. Tai ehkä se oli se viski joka nous päähän. Sieltä sai Ardbegia joka on mun suosikki ja myös sattumalta nimetty yhdessä viskiraamatussa maailman parhaaksi viskiksi.

Darmstadtiin pääsee junalla 27 minuutissa mun lähiasemalta, mutta takas piti tulla yöbussilla joka kesti tunnin. Enpä ole sellaisessakaan ollut vuosiin. No onneks seki pysähty Sachsenhausenissa niin pääsin sentään yhdellä kyydillä suoraan kotia.

Sitten oli lauantai ja mä oli luvannu mennä Achaffenburgiin ostoksille yhden kollegan kanssa ja tapaamaan sen perhettä ja ihastelemaan niiden ihanaa isoa taloa. Achaffenburg ei itse asiassa sijaitse ollenkaan edes Hessenissä vaan jouduin vaihtamaan läänia Baijerin puolelle, se on ihan siinä rajalla. Junamatka sinne on tosin vaan jotain 40 minsaa, ettei siihen nyt ihan kuole ja juna lähtee taas kerran sieltä meiltä Sachsenhausenista. Kaupungissa on vajaa 70.000 asukasta ja se on oikein idyllinen paikka. Itse en kyllä niin kaukaa jaksaisi päivittäin raahautua töihin. Mulle toi 15 min. kävelymatka duuniin on just passeli. Mutta Aschaffenburgin tarjoamat shoppailumahdollisuudet on ihan mahtavat! Siellä on mm T.K. Maxx joka Frankfurtista puuttuu ja jos vaan hermot kestää selailla niitä sekaisia hyllyjä niin sieltä voi tehdä mahtavia läytöjä, pilkkahintaan, kuten esim. kirkkaan vihreät housut sekä sininen paljettimekko jotka lähti mun matkaan. En ole vielä katunut ostoksiani. Myös yks kenkä-outlet löytyy, parit kengät lähti taas mukaan. Ja sit tietty kaikki peruskaupat mitä täälläkin on, mutta ilman jonoja ja Zeilin lauantairyysistä. Sinne joutuu varmaan menemään uudestaan. Lopulta vietin ihan koko päivän siellä ja palasin kotiin vasta kymmenen pintaan illalla. Ja ihme tapahtui! En mennyt yksiinkään bileisiin vaan suoraan nukkumaan.

Interaktiivinen ravintola

Nyt aion omistaa tämän tekstin ihan pelkästään yhdelle lontoolaisravintolalle, sen verran hieno kokemus oli illallinen siinä ravintolassa. Mä en yleensä pidä itsepalvelupaikoista a la Vapiano, missä saa itse jonottaa joka hevon tiskille ja (ainakin Saksassa) vastassa on übertylyt myyjät eikä minkäänlaista palvelua todellakaan ole olemassa lainkaan. Ny kävin kuitenkin vikana iltana Lontoossa sellaisessa interaktiivisessa ravintolassa jossa joutuu kyllä itse tilaamaan ruuan, mutta se ei ole lainkaan epämiellyttävä kokemus, eikä omasta pöydästä tarvitse poistua mihinkään. Paikan nimi on inamo ja ravintolan pöydät on yksiä suuria tietokoneruutuja ja jokaisella ruokailijalla on oma hiiri käytössä omassa pöydänkulmassa. Sillä hiirellä voi sitten surffailla ja valita "pöytäliinan" eli pöytään heijastuvan taustakuvan, ruuat, pelata pelejä (jos seura on vaikka tylsää) yms. Kun ruokia selaa, kuva niistä heijastuu katosta olevasta projektorista suoraan omalle lautaselle joten voi nähdä valmiiksi miltä annos näyttäisi. Sit siinä oli vielä chef cam jolla voi seurata kokkien työskentelyä keittiössä.

Itse ruoka jota siellä tarjoillaan on aasialaista, mutta sekoitus useamman maan ruokalistoista. Löytyy sushia ja thailastyyppistä currya yms. Todella hyvää ja jos sinne menee, niin kannattaa tilata useampi pieni annos ja maistella vähän kaikkea. Pöydissä on myös "kutsu tarjoilija" -nappi ja sitä painamalla saa tarjoilijan paikalle parissa minuutissa. Paljon parempi kuin yrittää huitoa ja saada ohi ravaavien tarjoilijoiden huomiota. Tilaus tulee myös nopeasti. Juomat tulivat varmaan myös alta kahden minuutin kun oltiin painettu tilausnappia. Ruuassa tietty kesti hieman kauemmin. Laskun saa myös nappia painamalla ja laskusta näkee kokonaissumman lisäksi myös eriteltynä oman osuutensa. Jokainen samassa pöydässä istuva kun voi tilailla mitä haluaa, mutta jos lasku halutaan jakaa suoraan se mukaan mitä kukin on tasan tarkkaan tilannu, niin se on tosi helppoa. Tietokoneesta löytyy myös ehdotuksia jatkopaikoista, Lontoon kartta ja metrokartta yms muuta tarpeellista tietoa. Plus että se paikka oli tosi kivasti sisustettu ja taustalla soi hyvä musiikki. Ihan parhautta!