Pakettitoimitus Saksassa - osa 2

Arvatkaas minne mun paketti oli toimitettu? Siis se toinen, kun ensimmäisen ne oli sössiny sellaseen paikkaan josta en sitä löytänyt. No kuulkaas ihan sille samalle Kitolle!!! Tosin nyt se nimi näytti Kitulta, tai ehkä se on Kita. Alan uskoa että se on joku suuri kita joka nielee kaikki alueelle toimitetut tavarat eikä niistä tavaroiden oikeat omistajat sitten sen koomin enää kuule. Mä en oikeasti voi uskoa tätä. Kuljetusfirmalle oli valitettu että ne on jättäny paketin naapurille jonka nimeä ei näy yhdessäkään ovikellossa, joten seuraavalla kerralla please laittakaa vaikka myös talon ja kerroksen numero niin on helpompi mennä etsimään. Eiku joo, ne toimittaa toistamiseen sen paketin samalle tuntemattomalle naapurille ilman mitään lisätietoja sijainnista.

Alkaa kyseisellä naapurilla varmaan tulla eteisessä ahdasta kun siellä on nyt jo kaksi mulle kuuluvaa XL-kokoista matkalaukkua paketissaan seisomassa. Ja selkeästi tulikin ahdasta, sillä seuraavana aamuna löysin kaksi isokokoista laatikkoa seisomasta pinossa taloni sisäänkäynnin luota rappukäytävästä. Ensimmäinen paketti on ollut sillä naapurilla kahdeksän (8) päivää. Miten sille ei tullut toi aiemmin mieleen? Kuitenkin mun koko nimi ja osoite oli niissä paketeissa. Jos itsellä ois ollu sama tilanne oisin varmaan jättäny naapurin postilaatikkoon lapun jossa kerron että hei muuten, mun luona on sinulle kuuluva lähetys, soitatko vaikka niin sovitaan sopiva noutoaika. 

Siinä ne kadonneet boksit nyt sitten on

Tosta rappuun jättämisestä vois päätellä että Kito asuu mun talossa, mutta jos se rappuun asti vaivautuu niin oishan se samalla voinu soittaa summeria. Mä olin kyllä aamulla kotona, tai illalla, jos se jo silloin ne sinne jätti.  Mutta hurraa, nyt mulla on sitten kaksi kivaa isoa matkalaukkua. Kummanhan ottais mukaan matkalle...?

Toi kuljetusfirma on kyllä ihan hanurista enkä suosittele kenellekään sen käyttämistä (eipä siihen kyllä yleensä itse voi vaikuttaa). Niiden pitäis nyt tulla noutamaan se ylimääräinen paketti pois. Ne ei vaan kykene sanomaan minä päivänä tai mihin kellonaikaan ne ois tulossa. Mä pystyn kyllä sotkemaan jopolla himaan milloin vaan mutta pitäähän mun tietää koska ne tulee. Edes joku muutaman tunnin aikaväli tietylle päivälle. Ei muuten käy. DPD ei kuulemma operoi aikavälien mukaan.

Siinä se nyt sitten on! Ja kyllä, se on matkalaukku. :)

Matkalaukkufirma ehdotti että jos toisin sen paketin duuniin. Millä ilveellä mä sen tänne raahaan kun pakettia ei voi avata eikä matkalaukun pyöriä voi käyttää hyväkseen ja jätänkö mä sen sit tonne aulaan vartijoiden huoleks? Jos meille sais duuniin tilata omia paketteja niin kai mä olisin jo pyytäny niitä alunperin toimittamaan sen tänne. Eikä pitäis kyllä muutenkaan olla mun homma raahailla väärään paikkaa toimitettua pakettia ympäri kaupunkia.

Vähän käy sääliks se mukava matkalaukkufirman nainen joka on tätä mun ongelmaa yrittänyt hoitaa. Se niiden kuljetusfirma on ihan syvältä ja aivan väärät ihmiset joutuu tässä kärsimään. Jos joku haluaa kans tollasen hienon pesukoneen näköisen matkalaukun, niin multa sais nyt halvalla. On varmaan helpompi myydä se kuin yrittää saada toimitettua takaisin Hollantiin.

Nyt lähtis "pesukone" halvalla sille jota kiinnostaa. 10 vuoden takuu.
Kuvassa pienempi, kaksipyöräinen malli. Mun laukussa on neljä pyörää.

Pakettitoimitus Saksassa - osa 1

Netissa shoppailu on tosi kivaa ja helppoa ja sieltä löytää kaikkea sellaista mitä Frankfurtin kaupoista ei löydä. Tilatut tavaratkin tulee sitten kivasti kotiin kuljetettuina eikä niitä tartte itse raahata kaupasta kotiin. Ainakin jos sattuu hyvä tuuri toimittajan suhteen. Täällä nimittäin vallitsee täysi viidakon laki noissa toimituksissa. Jos en satu olemaan kotona ja käy hyvä tuuri, esimerkiksi että toimittaja on DHL,  jolla on pakettipiste ihan naapurissa, niin saan toimitukseni jo heti samana iltana. Jos käy huono tuuri, niin en ehkä näe pakettiani koskaan. 

DHL, UPS, DPD ja-mitä-noita-nyt-on nimittäin jättää ne paketit ihan kenelle ja minne sattuu. Kaikki paketit tietenkin toimitetaan keskellä päivää, ilman ennakkovaroitusta, kun kaikki päivätyötä tekevät ihmiset eivät ole kotona. Ensin tietenkin paketti yritetään toimittaa minulle. Seuraavaksi pakettikuski soittaa kaikki muut saman talon ovikellot läpi ja kokeilee jospa vaikka joku naapuri haluaisi vastaanottaa pakettini puolestasi. Jos se ei tärppää ja niillä sattuu olemaan toimitus johonkin toiseen taloon suunnilleen samalla kadulla, voi olla että pakettini päätyy sinne. Ja sen jälkeen voin olla onnellinen jos minulle a) selviää missä paketti on tai b) joku on paikalla kun menen sitä hakemaan. Joskus naapuri vastaanottaa paketin ja sitten lähtee viikoksi lomalle.

Kerran olin tilannut Lontoosta aika hintavan taideteoksen ja ystävällinen naapurini oli ottanut sen vastaan. Se on melko iso teos ja naapuri ajatteli että on varmaan kaikille helpompaa jättää paketti mun oven taakse rappukäytävään. Onneksi meillä on suht pieni ja hiljainen talo eikä sitä ehtinyt kukaan varastaa, mutta galleristit olivat Lontoossa kauhistuneita kun kerroin että teos oli jätetty rappuun vaille valvontaa useiksi tunneiksi. Tämän osan olen tainnut mainitakin jo jossain vanhassa blogipostauksessa.

Kerran tilaamani paketti oli toimitettu naapuritalon kaasuasennusfirmaan. Heillä on kyllä ovi suoraan kadulle mutta ei mitään ikkunaa, ei ovikelloa eikä aukioloaikoja merkittynä. Ja ovi oli aina kiinni kun siellä yritin käydä. Puhelimeen ne ei vastannu. Parin päivän jälkeen menin kokeilemaan suljettua ovea ja eihän se sitten lukossa ollutkaan. Saavuin johonkin välitilaan joka näytti jonkinlaiselta  myymälältä tiskeineen ja takana olevat huoneet näytti kyllä enemmän jonkun kodilta. Sieltä sitten aikani huudeltuani saapui paikalle nainen jolta lopulta sain pakettini.

Tämänhetkinen, jo viime viikolla alkanut pakettifarssi liittyy matkalaukkuun jonka tilasin netin kautta seuraavaa, jo tänä sunnuntaina alkavaa Kreikan matkaani varten. Se oli toimitettu viime viikon tiistaina taas jollekin naapurille. Tällä kertaa toimittaja oli DPD, jolla ei ole mitään pakettishoppia mun läheisyydessä. Postilaatikosta löytyi lappu jossa luki että pakettisi on toimitettu henkilölle nimeltä Kito. Kuulostaa japanilaiselta. Meidän talossa ei asu ketään Kitoa. Mitään muuta lapussa ei lukenut. 

Jos paketti toimitetaan toiseen taloon, on yleensä tapana saapumisilmoitukseen merkitä talon numero. Mulla ei ole harmaintakaan hajua missä Kito asuu, jos missään. Onneksi matkalaukkufirma oli asiassa joustava ja koska muutaman päivän sisällä niiden ei onnistunu selvittää missä mun laukku majailee niin ne lähetti uuden. Se on toimitettu tänään - taas jollekin naapurille. Toivottavasti tämänpäiväinen naapuri asuu mun talossa ja sen nimi löytyy summerista.

Lisähaastetta pakettien naapureilta noutamiseen tuo muuten se, että Saksassa on osoitteena aina pelkkä talon numero. Postit toimitetaan talon edustalla oleviin postilaatikoihin enkä mä ainakaan tiedä missä kerroksessa kukin naapuri asuu. Summerit ei ole missään loogisessa järjestyksessä. Kerroksissa ovien ulkopuolella ei ole mitään nimiä. Eli jos haluan hakea joltain naapurilta jotain, pitää mun soittaa summeria ja kysyä että missäs kerroksessa mahdat olla. Kerran hain naapurilta yhden paketin ja ehdin kiivetä kolmanteen kerrokseen kun selvisi että paketti venaili kellarikerroksen päiväkodissa. Ne avas oven antamatta mulle mahdollisuutta puhua sisäpuhelimeen ja olin paahtanut siitä ohi tajuamatta nimen perusteella (paketin oli kirjannut päiväkodin siivooja omalla nimellään eikä päiväkodin nimellä!) että se löytyy kellarista.

Päivä Montenegrossa

Me oltiin kaiken kaikkiaan aika laiskoja Kroatiassa eikä ravattu katsomassa nähtävyyksiä ja uusia paikkoja joka päivä. Oltiin loman ja levon tarpeessa molemmat ja vaihtelu hotellin rannan ja uima-altaan välillä oli meille aika riittävää aktiviteettiä, sen lisäksi että yritettiin joka illaksi löytää uusi kiva illallisravintola. Yhdessä asiassa olin kuitenkin ehdoton; mä halusin käydä Montenegrossa. Jos kerran niin lähelle menee, on mun mielestä rikos olla menemättä rajan yli perille asti.

Tuolta mentiin Kroatian eteläkärjestä Herceg Novin ja Bijelan kautta Kotoriin ja sieltä Budvaan. Takas tultiin Tivatin kautta ja lautalla takas Bijelaan. (kuva: Lonely Planet)

Ensimmäinen pysähdys ja korealainen matkaopas lippunsa kanssa tunkemassa mun kuvaan.

Sen sijaan että ois vuokrattu oma auto ja lähdetty ummikkoina pyörimään me päätetiin ottaa valmis päivän kiertoajelu, joka oli kyllä tosi kannattava teko. Meidät haettiin hotellilta klo 8:40 ja paluu oli joskus kuuden pintaan illalla. Väliin mahtui pidemmät, parin tunnin pysähdykset Kotorissa ja Budvassa, sekä pari "kodak moment" -pysähdystä kivoilla näköalapaikoilla. Takas tullessa säästettiin monta ajokilometriä kun oikaistiin yhdessä kohtaa autolautalla. Kotorissa meillä oli paikallinen opas kertomassa vähän historiasta ja yleisesti Montenegrosta ja autossa mukana kulki kroatialainen opas.

Kotorin vanhan kaupungin muurit. Ne jatkuis tonne pitkälle vuorten huipulle asti, ei vaan ollut aika kiivetä tällä kertaa ylös asti.

Mä en oikeastaan osannut odottaa Montenegrolta mitään, halusin vaan mennä sinne kun se on siinä vieressä ja että sais leiman passiin (mitä ei ees saatu!). Toinen vaihtoehto olis ollut päivä Bosniassa mutta Montenegro kuulosti eksoottisemmalta ja molempia reissuja ei ehditty laiskottelultamme tehdä. Montenegro oli ihan mielettömän positiivinen yllätys meille molemmille. Se on kaunis, siellä on vanhat, muurien ympäröimät  kaupungit sekä Kotorissa että Budvassa. Siellä oli juuri päättymässä Exit-festivaalien jatkotapahtuma Sea Dance festarit, jossa mm Jamiroquai oli esiintynyt pari päivää aiemmin. Sieltä sai hyvää ruokaa, siellä oli hyvät shoppailumahdollisuudet ja sieltä löytyi vauhdikas Beach club jossa keskellä päivää DJ soitti hyvää bilemusaa ja meno oli sen mukainen. Ja siellä oli oikeita hiekkarantoja.

Tuon rannan tuntumassa ne festivaalit ois ollu.

Muutamia mielenkiintoisia faktoja Montenegrosta: virallinen valuutta siellä on euro (!). Vaikka ne ei edes kuulu EU:hun. Ne on vuonna 1996 saanu Saksalta luvan ottaa valuutakseen Saksan markan ja sitten euron myötä kun Saksa siirtyi euroon niin nuokin ryökäleet siirtyi. En tiedä kuinka on mahdollista. Myös Kosovossa virallinen valuutta on euro. Nyt kuulemani mukaan Montenegron EU-neuvotteluja hidastaa se, että niiden pitäs ensin luopua eurosta jotta ne sit vois liittyä ensin EU:hun ja jossain vaiheessa sitten anoa pääsyä mukaan rahaliittoon. Virallisesti. Montenegro itsenäistyi vasta vuonna 2006. Niiden kieltä, Montenegroa (joka on about sama kuin Serbokroatia ja kaikki muut Balkanin kielet - jokainen maa vaan nimesi Jugoslavian hajoamisen jälkeen kielensä/murteensa uusiksi) kirjoitetaan kaksilla eri aakkosilla. Ortodoksit käyttää venäjän kaltaisia kyrillisä aakkosia ja muut "normaaleja" latinalaisia aakkosia. Vaikka ortodokseja on yli 70% väestöstä, musta näytti kuitenkin että yleisempää on noi latinalaiset aakkoset. Montenegrossa on asukkaita Frankfurtin verran, reilu 600.000.

Budvan vanhan kaupungin muurit

Budvan uutta kaupunkia

Kaiken kaikkiaan tosta reissusta leimahti vaan kipinä käydä uudestaan sekä Kroatiassa että Montenegrossa (siellä meillä oli ihan liian vähän aikaa) ja sen lisäksi käydä kaikissa muissakin ympäröivissä valtioissa. No, ei ehkä Albaniaan ole niin kova hinku mutta ne entiset Jugoslavian valtiot. Ainakin Bosnia, jos ei muuta, koska siellä on kuulemma hyvät shoppailumahdollisuudet ja aina ale.

Cavtat - Adrianmeren helmi

Kun oltiin päästy Angelasta eroon ja matka pääsi taas jatkumaan niin lopulta saavuimme Cavtatiin, reilun 2000 asukkaan kaupunkiin n. 15km Dubrovnikista etelään. Cavtat on I-HA-NA. Se vei meiltä heti sydämen mennessään. Ja onkos ihme; historian nopea tutkiminen paljastaa että kaupunki on kreikkalaisten perustama jo n. vuonna 500 ekr. ja sen alkuperäinen nimi oli Epidaurus. En tiedä mikä tossa Kreikassa on mutta aina se pyörii mun ympärillä. Sitten Cavtat oli Rooman vallan alla ja nimeksi tuli Epidaurum. Nykyinen kroatialainen nimi Cavtat tulee yleisen käsityksen mukaan latinan sanoista Civitas Vetus joka tarkoittaa vanhaa kaupunkia. 

Cavtatissa on edelleen se vanha kaupunki kellotapuleineen, eikä se jostain syystä ole kovin paljoa siitä levinnyt. On toki ympärille tullut enemmän asuintaloja ja hotelleja mutta se ei ole mitenkään ylikansoitettu turistirysä. Turisteja on sopivasti jotta palvelu pelaa, mutta ei liikaa jotta olo kävisi tukalaksi. Mitään varsinaisia hiekkarantoja siellä, kuten koko Kroatiassa ei juurikaan ole ja auringonottopaikkoja on pygäilty luovasti vähän sinne sun tänne kallioille ja niemennokkiin, mihin vaan muutaman rantatuolin saa pystyssä pysymään. Cavtatin luonto on todella kaunis ja koko Kroatia, ainakin siltä osin kuin me sitä nähtiin näytti olevan todella vihreä.

Ranta kroatialaisittain

No tällä rannalla onkin jo vähän jotain hiekan tapaista.

Tuolla metsän keskellä tarttuu varmaan aurinko oikein hyvin. Noistakin tuoleista saisi pulittaa 25 kunaa/päivä.

Meidän hotelli mainosti että niillä on oma ranta. Jep, jep voihan tota toki rannaksi kutsua. No, ainakin omalla "rannalla" oli aurinkotuolit ilmaisia.

Hotellimme kattoterassilla ollut uima-allas korvasi kyllä rannan ankeuden.

Ja ruoka siellä on taivaallista. Syötiin äriäisiä ja tuoretta kalaa ihan joka päivä. Siellä on myös muutamaa kalliimpaa ravintolaa lukuunottamatta tosi halpaa. Vai mitä sanotte jos allaolevan kuvan kattilallinen mereneläviä maksaa 90 kunaa eli n. 12 euroa? Vedettiin toi kattila kolmeen otteeseen kun se nyt vaan oli niin hyvää ja sitä tarjoiltiin meidän hotellin vieressä olevassa, meidän lempparipaikaksi muodostuneessa ravintolassa.

Cavtatissa, kuten muuallakin Kroatiassa on suosittua liikkua omalla purjeveneellä tai jollakin porukalla kimpassa vuokratulla huvijahdilla. Cavtatin kaikki baarit ja suurin osa ravintoloista on rivissä rantabulevardilla ja siinä edustalla on sitten parkissa kaikki upean paatit, joista suurin osa näytti seilaavan Iso Britannian lipun alla. Auringonlaskut siellä oli kanssa upeita ja useista ravintoloista oli terassilta mahtavat näkymät merelle ja auringonlaskuun.

Tuo mereen rajattu alue oli vesipooloallas. Sinne kerääntyi iltasella auringonlaskun jälkeen komeita urheilijanuorukaisia pelaamaan ja harjoittelemaan. Kroatialaiset ilmeisesti rakastaa vesipooloa ja niiden miesten maajoukkue voitti jopa kultaa Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 (Serbia otti pronssia ja Montenegro jäi neljänneksi että on ne naapurimaatkin kunnostautunu alalla). Ei ihme, että me kuolattiin niiden pelaajien perään (harmi vaan että ne on suurimman osan aikaa veden alla ja kroppa jää piiloon ja vaan pää näkyy), katsokaas tästä linkistä tarkemmin kroatialaismaajoukkuetta. :)

Ja loppuun vielä muutama taidepläjäyskuva jotka otin uudella synttärilahjaksi saadulla kamerallani. En vielä osaa sen asetuksia hyödyntää niin paljon kuin olisi tarpeen mutta on nää kuvat paljon parempia kuin tänne aiemmin postaamani kännykkä- yms turhilla pokkarikameroilla otetut kuvat. Ainakin puolet ylläolevista kuvista on syssan ottamia joten kreditit hänelle siitä.

Dubrovnik ja Angie

Maailma on täynnä niin ihania paikkoja ja taas on löytynyt uusi alue jossa käyminen vaan sytytti tulen mennä sinne uudestaan ja monta kertaa ja kaikkiin naapurimaihin kans. Oltiin nimittäin syssan kanssa juuri viikko Kroatiassa. Vihdoin! Tästä on puhuttu monta vuotta mutta aina on tullut väliin joku muu reissu tai rahapula tai jotain. No nyt se on nähty. Tai siis pieni kaistale sitä pitkää, kapeaa maata Balkanilla Välimeren rannikolla.

Loma alkoi räjähtävästi mun 40-vuotissynttäreillä Frankfurtissa ja sitä seuraavana päivänä (ammattimaisesti vasta iltalennolla) lähdettiin Dubrovnikiin. Juhlat oli mahtavat, harmi vaan ettei Suomesta päässyt kukaan muu tulemaan kuin syssa. Alla tyylinäytettä siitä miten juhlakalulla tanssikoipi toimii vielä tässäkin iässä.

Ei ole mun koti vaikka baarista kirjahylly löytyykin

Loman alkuun olin varanut Dubrovnikista, Lapadin niemennokasta upean viiden tähden Dubrovnik Palace hotellin jotta saatiin ensin kunnolla levätä pari päivää ja tottua maisemiin. Se oli ihana paikka ja sieltä oli aivan mahtavat näköalat merelle ja taustalla siintäville vuorille. Itse Dubrovnikin vanha kaupunki on muurien ympäröima suht pieni paikka ja valitettavasti ihan liian täynnä turisteja. No, ollaanhan mekin samalla asialla mutta vähempikin väenpaljous riittäisi. Varsinkin kun sinne tulee päivittäin isoilta risteilyaluksilta tuhansia ihmisiä ihan vaan päiväksi pällistelemään nähtävyyksiä. Ja miksi ihmeessä turistin pitää aina näyttää turistilta vaellussandaaleineen, reisitaskushortseineen ja I love Ibiza -lippiksineen? 

Syssa oli tilannut yllätykseksi hotellihuoneeseen mulle synttäriskumpat

Näkymä meidän parvekkeelta

Hotellimme uima-allas

Dubrovnik oli se paikka jonka halusin nähdä mutta ei me nyt siitä saatu ihan niin hyvin kiinni kun ois voinut.  Kaunistahan siellä on joka paikassa, todella vihreää ja mua jaksaa aina viehättää vuoret ja meri -yhdistelmä kun olen yleensä tottunut näkemään niitä vain joko tai muodossa. Onneksi kroatialainen kollega oli suositellut mulle Cavtatia jonne mentiin sitten loppuviikoksi, mutta siitä lisää seuraavassa blogipostauksessa. 

Ruoka oli Kroatiassa todella hyvää ja vielä ainakin suurimmassa osaa ravintoloita suht edullista. Varsinkin merenherkuista pitävälle se on paratiisi. Tosin nyt oli joka ravintolassa tarjolla myös kasvisruokaa, jota ei kuulemma vielä kymmen vuotta sitten löytänyt noista maista etsimälläkään. Toki sieltä lihaakin sai mutta me keskityttiin pääosin kalaan ja äyriäisiin.

Kasvisruokaa on nykyään tarjolla ja varsin herkullista vielä

Reissun kommellus tapahtui sitten kun oltiin matkalla Dubrovnikista Cavtatiin. Päätettiin ottaa kovasta hinnasta huolimatta taksi, kun bussilla se olisi ollut liian hankalaa. Taksit oli muuten siellä Suomen hinnoissa. Todella kallista ja selkeästi mitoitettu turistien kukkaroille. Ehkä paikallisille raksuttaa eri mittari. Noh, oltiin matkattu kohti Cavtatia kymmenisen minuuttia kun matkanteko yhtäkkiä lakkasi edessä olevan tiesulun takia. Meidän auto oli ehkä kolmantena jonossa ja näimme hyvin että siellä oli läjä poliiseja estämässä autojen kulkua. Ajateltiin että se on vaan muutaman minuutin tietöistä tai vastaavasta johtuva tilapäinen pysähdys (Dubrovnikista Cavtatiin menee vaan yksi tie jossa on vaan yksi kaista molempiin suuntiin) mutta ei se niin ollutkaan. 

vasemmalla meidän taksi, edessä seisoskelemassa meidän kuski

Meidän taakse muodostunut jono jo muutaman minuutin odotuksen jälkeen

Jossain vaiheessa mittarin vielä raksuttaessa meidän taksikuski meni kysymään poliiseilta että mikä mättää. No, arvaatteko? Cavtat on pieni kylä ihan lähellä Dubrovnikin lentokenttää, kaupungin ja kentän välissä siis. Ja sieltähän oli tulossa itse rouva Saksan liittokansleri Merkel lentokentältä Dubrovnikiin Balkanin maiden johtajien suurkokoukseen. Ihan tasan just silloin kun me istuttiin kalliissa taksissa.

No, ihan hyvät näkymät meillä oli siellä tien vieressä seisoessa

Meille sanottiin että siinä menee vähintään 20 minuuttia, luultavasti enemmän. No, ei siinä auttanu kuin hypätä ulos ja mennä tien viereen nojailemaan ja odottelemaan. Taksikuskille sanoin ettei kyllä meillä ole varaa antaa mittarin raksuttaa koko aikaa ja hän ystävällisesti sammutti sen. Kaiken kaikkiaan odotus oli nimittäin melkein 40 minuuttia. Onneksi ei oltu siinä kohtaa viime tingassa matkalla lentokentälle.

Siellä sitä Merkelin saattuetta tulee. Oli varmaan 20 mustaa autoa ja muutamat poliisiautot päälle

Meneeköhän itse Angie tuossa autossa?