Pariisi...ehkä sittenkin

Kävin taas Pariisissa. Mä en nyt pysty pysymään sieltä poissa ennen kuin saan kunnon fiiliksen kaupunkiin. Ja tällä kertaa mä todella tykkäsin ja tunsin jo olevani yksi kaupungin asukkaista. Olin ekaa kertaa yksin Pariisissa ihan vaan nähdäkseni miten mä siellä sitten pärjäisin jos muutto tulee ajankohtaiseksi. Nyt mä sit haluan muuttaa sinne. En ymmärrä mistä pariisilaiset on saanu tylyn ja koppavan maineen. Mä en ole ikinä koskaan milloinkaan saanu siellä mitään muuta kuin todellä hyvää ja ystävällistä palvelua. Ihan sama olenko yksin, miesseurassa vai naisseurassa liikkeellä. Ja ne kaikki puhuu siellä englantia

Parasta Pariisissa (ja koko Ranskassa) on shamppanja ja sitä sain tälläkin kertaa maistaa. Alemmassa kuvassa on traditionaaliseen tapaan taikinakuoren sisällä valmistettu burgundinpata.

Tällä kertaa mulla oli hotelli todella keskeisellä alueella ja pystyin kävelemään joka paikkaan. Se kaupunki on paljon mukavampi kun ei tartte istua ahtaissa metroissa ja kun heti ovelta pääsee keskelle kadun kuhinaa. En ole vielä uskaltanut katsoa paljonko vuokrat sillä alueella on, mutta matkustelu saattaa kyllä vähentyä jos Pariisiin muutan. Toisaalta, Pariisi tarjoaa itsessään paljon kaikkea mielenkiintoista että ei sieltä nyt joka viikonloppu tarttis pois edes lähteä.

Louvren aukio iltasella. Edelleen täynnä kuhinaa. Kuten näette ihmisten vaatetuksesta, Pariisissa oli aika lämmin. Ja aurinko jopa paistoi. Satoi siellä toki yhtenä aamuna mutta siinä vaiheessa kun lähdin liikkeelle oli sade jo lakannut. Perjantaina lounasaikaan oli kaikki ruohonkaistaleet ja suihkulähteiden reunat täynnä pikniklounasta nauttivia pariisilaisia.

Sen lisäksi että tapasin muutamia ystäviä vietin lauantaipäivän suurimmaksi osaksi hautausmaalla. Hautausmaat on Pariisissa tosi upeita ja sinne on haudattu paljon tärkeitä historian henkilöitä. Halusin käydä Père Lachaisen hautausmaalla kurkkaamassa Jim Morrisonin haudan (ei ehkä historiallisesti kaikkein tärkein hahmo) ja samalla haustausmaalla on mm. Edith Piaf, Chopin, Balzac, Oscar Wilde, Maria Callas ja Max Ernst sekä kasoittain superrikkaita peruspariisilaisia.

Pariisin rikkaat on pystyttäny toinen toistaan hienompia patsaita ja rakennuksia omaistensa muistoksi. Hietsun perusmustat hautakivet on aika vaisuja  noiden rinnalla.

Siellä se James Douglas Morrison makaa. Sillä oli yllättävän pieni hauta mutta täynnä tuoreita kukkia ja ympärillä kävi myös jatkuvasti kova kuhina.

Etsin Piafia mutta löysin Balzacin. Hautausmaa on jaoteltu numeroituihin alueisiin ja sen lisäksi julkkisten hautapaikat on numeroitu kartassa erikseen. Katsoin että Piaf ois nro 97, mutta se olikin hauta-alueen numero. Haudan 97 takaa löytyi Balzac.

Löytyihän se Madame Piafkin lopulta ihan toiselta puolen hautausmaata. Melko vaatimaton oli tuokin hauta. Ekaa kertaa näin että Piafin oikea sukunimi oli Lamboukas, kreikkalainen nimi. Syntyjäänhän Edith oli Gassion. Piti selvittää tuo Kreikka-linkki ja selvisi että Herra Lamboukas oli Edithin toinen aviomies, kreikkalainen kampaaja, joka sittemmin ryhtyi laualajaksi ja näyttelijäksi nimellä Théo Sarapo.

Oscar Wildella oli hieman komeampi hauta kooltaan mutta muuten aika aneemisen näköinen. Omaiset oli pystyttäny haudan ympärille pleksin suojaksi töhryiltä ja siinä luki että elkää hyvät ihmiset sotkeko kun puhdistus menee jälkeläisetn omasta pussista.

Siellä niitä rikkaiden viimeisiä majoja on vieri vieressä. Vähän kuin bajamajat rivissä. Ja vielä pari tippiä hautuumaavierailulle: hanki etukäteen hautausmaan kartta jostain turistitoimistosta missä näkyy myös numeroidut haudat ja keitä siellä on. Hautausmaalla karttoja on vain parissa kohtaa ja ilman omaa karttaa et varmaan löydä ketään (nimim. been there tried that). Ja laita jalkaan mukavat, tasapohjaiset kengät. Koko hautausmaa on yhtä mukulakiveä ja kokemuksella voin kertoa että korkokengät ei siellä toimi.