Rapatessa roiskuu ja reissaavalle sattuu

Kävinpä tuossa viettämässä ylipitkän viikonlopun Suomessa. Oikein kivaa oli tavata kaikkia ihania sukulaisia ja ystäviä. Ja rapujuhlilla ei ole sitten osuutta seuraaviin tapahtumiin. Nimittäin, ensiksi pudotin puhelimeni vessanpönttöön jo heti torstaina. En tietenkään tahallani, mutta se ei mun puhelinta kiinnostanut vaan se kuoli siihen paikkaan. Mulla on ollut sellainen puhelin johon saa kaksi sim-korttia, suomalaisen ja saksalaisen ja nyt selvisi sekin että niitä ei Suomessa myydä. Ainakaan sitä merkkiä mitä mä haluaisin. Selvisi myös että vesi on älypuhelimen pahin vihollinen. Mitään ei ole tehtävissä.

Hei hei känny (kuva: www.wirefresh.com)

Kännykkään tottunut nykyihminen on kuulkaas aikalailla hukassa ilman luuriaan. Siinä meni kaikkien yhteystiedot, eli vaikka sain siskolta lainaan jonkun vanhan luurin niin ei se paljoa jeesannut kun en mä nykyään enää osaa kenenkään numeroita ulkoa. Mun elämäni tärkein pilari eli Whatsapp oli myös pois käytöstä. Nyt onnistuu vaan normaalien tekstiviestien hidas takominen eikä mitään hymiöitä tai kuvia saa liitteeksi. Etäsuhteet on vaikeita ilman Whatsappia. Ja nyt pitää vaihdella sitä sim-korttia sen mukaan missä maassa olen ja kelle haluan soittaa (saksalaisella kortilla Suomeen soittaminen on tuhottoman kallista).

kuva: www.mobiledevicemanager.com

No mutta ei siinä vielä kaikki. Puhelinhan on pikkujuttu. Tänä aamuna kun otin alleni Finnairin klo 05:50 bussin niin silmät ristissä aloin kaivaa puhelinta laukusta jotta oisin saanut jo valmiiksi vaihdettua varapuhelimeen saksalaisen sim-kortin. Se pöntössä uinut puhelin oli jossain monen tavaran alla ja nostelin laukusta viereiselle penkille kaikki muut tavarat etsintää helpottamaan. Muiden joukossa pienen matkakukkaroni, jossa oli luottokortti, pankkikortti, ajokortti, vähän rahaa ja nettipankkitunnukset. Siinä silmät ristissä en huomannut että kukkaro ei päätynytkään takas laukkuun vaan jäi ilmisesti penkille laukun alle. Bussista poistuessa oli katse jo lentokenttärakennuksessa enkä sitä silloinkaan huomannut. Huomasin asian vasta kun olin jo tax free myymälässä ostamassa tuliaissuklaata eikä maksuvälinettä ollutkaan.

Voin kertoa että se tunne just siinä kohtaa ei ollut kyllä sellainen mitä haluaisin välttämättä enää toiste kokea. Puntaroin vaihtoehtoja ja koska koneen lähtöön oli vielä tunti, päätin juosta takas toiselle puolelle ja infotiskille kysymään jos bussiyhtiöstä saisi jonkun kiinni. Ei saanut. Löytötävarapisteeseenkään ei sitä ollut kukaan tuonut. Seuraavaa bussia en ehtinyt jäädä odottamaan kun sitten oisin myöhästynyt lennolta. Onneksi pääsin tokalla kertaa turvatarkastuksessa jonon ohi kun siinä vaiheessa mun koneen lähtöön oli enää reilu puoli tuntia. Ei auttanut kuin soittaa siskolle ja pyytää häntä jatkamaan asian hoitoa. Sisko juoksi asemalle ja sai kiinni sen saman bussin jolla mä olin menny kentälle. Kuskin kanssa ne etti penkin ympäristöä mutta ei lompakkoa löytyny ja puhelimitse kukaan ei osannu auttaa mitään. Löytötavaratoimistosta voi vielä yrittää, mutta eikö rehellinen löytäjä olisi sen palauttanu kuskille?

kuva: www.videocreditscore.com

Sitten mä olin jo lentokoneessa kun kuulin ettei lompakkoa löytyny. Enää en ehtiny alkaa ettiä pankin numeroa ja kuolettamaan kortteja (kaikki yhteystiedothan meni jo silloin sen puhelimen mukana). Arvatkaa oliko kiva lentomatka kun mä mietin että mitähän se löytäjä niillä mun korteilla just tekee. En vieläkään tiedä ehtikö joku käyttää niitä mutta nyt on kortit ja verkkopankkitunnukset kuoletettu ja uudet tilattu. Enää ei ole väliä vaikka ne löytyis kun en mäkään voi niitä enää käyttää. Ainoo on se ajokortti, sen tilaaminen on monimutkaisempaa. Mut en mä jopolla mitään ajokorttia tartte että kai se voi hetken odottaa. Nyt mulla ei ole muutamaan päivään rahaa, ei kortteja joilla sais rahaa, ei verkkopankkitunnuksia joilla sais siirrettyä rahaa jonku toisen tilille eikä puhelinta. Kaiken kaikkiaan ihan OK maanantai.

Kyllä matkailu avartaa!