Zeppelinejä ja omenoita Friedrichshafenissa

Olen sitten viime kirjoittaman käynyt muutaman kerran Friedrichshafenissa. Se on kiva pikku kaupunki Etelä-Saksassa Bodenseen äärellä. Friedrichshafen on tunnettu pääosin kahdesta asiasta; Zeppelin ilmalaivoista (kyllä, niitä on vielä olemassa!) sekä omenoista. Sieltä löytyy myös Zeppelin-yliopisto. Bodensee on jättimäinen järvi, jonka toiselta puolelta alkaa Sveitsi, Itävalta ja vähän kauempaa myös Liechtenstein. Mun pitäis ehkä reissata vähän enemmän täällä "omassa" maassani, koska täältä löytyy tosi paljon kaikkea kivaa kun vaan viitsii mennä katsomaan.

Näkymää vaellusreitiltä. Musta köntti taivaalla on Zeppelin.

Friedrichshafenissa on melkein 60.000 asukasta, mutta se on ihan pikkukaupunki. Tulee ihana maaseutufiilis siellä ollessa. Ja omenoita kasvaa joka nurkassa. Siellä on hyvät vaellusreitit, järvi on kuuluisa surffipaikka ja sen lisäksi siellä voi tietysti uida ja harrastaa muutakin vesiurheilua. Se on kuulemma myös pyöräilijöiden paratiisi. Ulkoilmaliikkujoiden unelmapaikka siis.

Ilmalaivahallin seinältä löytynyt juliste :)

Friderichshafenissa operoi tällä hetkellä kaksi Zeppeliniä.

Matkustajat istuvat tuossa gondolissa. Koneen isompi osa on täynnä heliumia.

Yhdessä ilmalaivassa on vain 12 paikkaa. Nyt on rakenteilla uusi ja suurempi jossa on jopa 14 paikkaa! :)

Ilmalaivan ohjaamo

Mä kävin Friedrichshafenissa ollessani vaeltamassa metsässä ja kukkuloilla, uimassa Bondenseessä, juoksemassa omenapuiden keskellä ja katsomassa tuulisena päivänä hallissa olevia ilmalaivoja. Nehän ei lennä jos on heikot sääolosuhteet, joten jos varaat lennon, valmistaudu mahdolliseen viime hetken peruutukseen. Mun Zeppelin-vierailu oli suunnittelematon ja siksi ei mukana ollut kunnon kameraa.

16 km vaellusreitin maasto oli vaihtelevaa ja metsämaisemat kauniita.

Juoksulenkki suuntautui omenapeltojen läpi. Tai voiko niitä nyt pelloiksi kutsua. Vähänkö teki mieli poimia muutama herkullisen punainen hedelmä suoraan puusta mukaan. Tosin niitä saa ostaakin joka nurkalta suoraan tuottajilta ja ne on niin hyviä! Sattui vielä tosi kaunis aurinkoinen loppukesän päivä joten ei kerrassaaan mitään valittamista.

Fridrichshafenissa liikkuessa voi aika helposti kesäisin bongata taivaalla lipuvan ilmalaivan.

Ja näitähän siellä riittää

Omenanpoimijan menopeli

Seikkaululoma Balilla

No eihän se meidän Balin loma vielä tohon yhteen viikkoon loppunut. Kun urheilut oli urheiltu, oli aika muuttaa Sanuriin ja ottaa vielä muutama päivä "rennosti". Oltiin kyllä niin vauhti päällä että aika vähän sitä rentoilua tuli lopulta tehtyä. Balilaisen pyhäpäivän takia meidän edelliselle viikolle sovittu pyöräilyretki siirtyi tähän omaloma-osioon, lisäksi oltiin jo varattu koskenlaskuretki ja yhtenä päivänä käytiin pussailemassa delfiinejä. Kun oli neljäksi päiväksi noinkin väljä ohjelma, niin tilattiin yhtenä päivänä sen edellisen paikan personal trainer vielä kertaalleen meitä rääkkäämään.

Ja taas piti päästä urheilemaan.

Sanurissa meillä oli taas hieno villa majapaikkana ja sielläkin oli kylpyhuone puoliksi ulkona. Tuntui olevan trendi Balilla, sen lisäksi että kylppäri oli aina melkein isompi kuin itse huone. Meidän kylppärissä kävi kaikkia kivoja vieraita, kuten sammakoita, gekkoja, kastemato ja jotain hyönteisiä. 

meidän viidakkokylppäri

suihkukaveri

ja näitähän riitti

Sanur on vähän pienempi ja rauhallisempi alue kuin Seminyak, mutta ei sekään mikään kadonnut paratiisi ole. Siellä on hotelleja rivissä pitkin rantaviivaa ja pääkadulla on vieri vieressä ravintoloita, baareja, kauneushoitoloita, krääsäkauppoja yms. Ruoka oli kyllä hyvää ja halpaa ja rannalta löytyi myös tosi kauniita ja rauhallisempia alueita.

Meidän koskenlaskureissu oli tosi kiva, mutta ei se ollut kyllä mitään verrattuna Costa Ricaan jossa laskin koskea muutama vuosi sitten. Joki oli Balilla tosi kapea ja matala sekä täynnä isoja kiviä joihin törmäiltiin non-stop. Ei siinä oikeastaan tarttenu meloa lainkaan kun törmäiltiin vaan menemään kiveltä toiselle. Parasta retkessä oli kuitenkin laskun loppupuolella ollut neljän metrin putous. Se oli tosi kiva. Ilman sitä olisi kaduttanut koko retki.

Noni, se ois menoa nyt!

Ja opas vaan seisoo ja nauraa kun me muut kiljutaan keuhkomme puhki. Se laskee ton kerran päivässä, kuusi kertaa viikossa.

Mun koivet on siinä oikealla.

Delfiiniretki oli myös kiva. Meidän delfiineille oli pygätty kelluva allas keskelle merta ja siellä oltiin pienissä ryhmissä aina yhden delfiinin kanssa kerrallaan. Kuubassa olen jo kertaalleen uinut delfiinien kanssa ja siellä me silloin oltiin kaikki siellä samassa altaassa useamman delfiinin kanssa ja ihan oikein uitiin niiden kanssa. Balilla me seistiin altaan sivustalla olevalla korokkeella ja Nemo-niminen nuori Delfiini kävi meitä sitten vuorotellen pussailemassa ja viihdyttämässä. 

Delfiiniystävämme Nemo

Minä ja Nemo vähän pussaillaan.

Nemo tykkäs kans pelata korista.

Pyöräretki oli sitten se kohokohta jota olin odottanut jo loman alusta asti. Se oli koko päivän kestävä retki Ubudin maaseudulla ja retken aikana käytiin tutustumassa kahviplantaaseihin, paikalliseen traditionaaliseen kotiin sekä riisipeltoihin. Varsinkin se paikallinen koti teki vaikutuksen. Se oli ihan kamala! Köyhä, likainen, ankea, mutta silti meille sanottiin että ihmiset niissä kylissä on tosi onnellisia. Kukaan ei ole kateellinen toisilleen ja jos jollain on joku ongelma, kaikki muut kyllä tietävät sen, mutta muut tulevat myös joukolla auttamaan ja selvittämään ongelman. 

Fillarit parkissa riisipellon laidalla.

Pyöräretki alkoi aamupalalla näissä maisemissa.

Kahviplantaasilla kalleimman kahvin pavut käy tämän sivettikissan ruuansulatuskanavan läpi. Yäk, ei kiinnosta kyllä sitä kahvia maistaa.

Saatiin myös tee- ja kahvimaistiaiset

Jokaisessa traditionaalisessa kodissa on selkeä järjestys siinä missä päin tiluksia kukakin asuu. Normaalisti perheen nuorin poika jää vaimonsa kanssa asumaan vanhempiensa luo. Naimattoman tyttären huone on lähinnä ulkoporttia, siitä kun on sitten lyhyt matka miehen matkaan kun kosija tulee. Yksi huone on pyhitetty vainajille ja siellä olevassa sängyssä nukkuvat vain kuolleet. Ja joka talolla on oma temppelialue jonne pystytetään muistomerkit kuolleille. Keittiö on yhteinen, mutta kun taloon tulee uusi miniä, avataan keittiön seinään uusi ovi, josta miniä voi sitten kulkea. Ja talolla tarkoitetaan tässä rykelmää erillisiä pieniä rakennuksia jotka ovat kaikki samassa pihapiirissä.

Kuolleiden osasto. Tuossa sängyssä ne nukkuu ennen hautaan menoa ja siihen ei ole muilla asiaa.

Keittiö

Temppeli. Sinne me ei saatu mennä koska emme ole kyseisen perheen jäseniä.

Vanhusten makuuhuone

Nuorimman tytön huone. Se oli ihan oikeassa länsimaisen tyylisessä talossa, ulkoportin vieressä tietenkin.

Kylpyhuone. Tai ehkä vaan vessa. Mä toivon että ne kylpee jossain muualla.

Takapihan jätekasa

Oli kyllä kaiken kaikkiaan tosi mielenkiintoinen fillariretki ja koko loma Balilla. Nähtiin ja koettiin paljon ja varmasti palaamme vielä. Sit kun ne about kymmenen muuta mun matkalistalla olevaa maata on käyty läpi.

No, pitihän sitä sit totakin kokeilla.

Fitnessloma Balilla

Mulla on kestänyt tän postauksen kanssa kun olen odottanut että saisin Balilta mun surffikuvat liitettäväksi tähän mukaan. No, en nyt jaksa enää odottaa. Bali kun ei toimi niinkuin muu maailma. Siellä asiat tapahtuu omaan tahtiin, sitten kun ne on valmiita tapahtumaan, eikä se ole välttämättä tällä viikolla tai edes tänä vuonna. Joten teidän täytyy nyt vaan uskoa että mä olen kokeillut surffausta ja pysynyt pystyssä sen laudan päällä.

Näiden viattoman näköisten olentojen matkaan saattaa lähteä niin kamerat kuin aurinkolasitkin joten pidähän omaisuudestasi huolta näiden läheisyydessä.

Me oltiin aika onnekkaita kaiken tuhkan keskellä. Balin lentokenttä oli kiinni ennen ja jälkeen meidän lentoa ja kaikki pitkän matkan lennot peruttiin, mutta koska me lennettiin Singaporen kautta ei meidän lento ollut edes viittä minuuttia myöhässä. Kolme meidän fitness ryhmästä joutui perumaan koko matkan peruttujen lentojen takia ja kolme tuli melkein kaksi päivää myöhässä. Olis kyllä ainakin itseä harmittanut jos olisi seitsemän päivän paketista menettänyt kaksi.

Balilainen uhrilahja jonka askartelin balilaisen parantajan opastuksella.

Meidän majoitus ja suurin osa ohjelmasta tapahtui aivan ihanassa villassa Seminyakissa piilossa pienen sivukujan varrella. En olisi ikinä itse osannut löytää sinne ja ekana iltana kun poistuttiin hotellista ei tosiaan löydetykään takas. Aika monta kierrosta ja kartanlukua siinä tarvittiin ennen kun oikea sivukuja löytyi.

Villan uima-allas yövalaistuksessa.

Meillä oli huoneessamme ulkoilmasuihku. Ton viidakon takana menee kyllä aita, mutta suihkuseinän takana on naapurihuoneen suihku. En käynyt kurkkaamassa, mutta aika erikoinen järjestely.

Iltaisin sängyillemme oli ilmestynyt pienet lahjat mietelauseiden kera.

Meidän viikkoon kuului monenlaista ohjelmaa. Meillä oli mahdollisuus valita surffi- jooga- tai fitesspaketti. Ystäväni, sekä kaikki muutkin meidän viikolla mukana olleet olivat valinneet surffipaketin. Minä olin ainoa fitness-ohjelmalainen. Ensimmäisenä päivänä kun kaikki tekniikkaohjeistus käytiin läpi, osallistuin minäkin surffitunnille. Ja, ohops, onnistuin ihan surffaamaan ja pysymään pystyssä sen laudan päällä. Aiemmin aina luulin että siinä menee monta päivää ennen kun edes pääsee laudan päälle keekoilemaan, mutta ei se niin vaikeaa ollutkaan. En toki edelleenkään saisi itse aallosta kiinni, mutta kun mut tyrkättiin lautoineen päivineen liikkeeseen aina aallon tullesa, niin kyllähän mä siitä sit osasin itse nousta ylös seisomaan.

Ruoka-aikaan meille oli aina tehty kaunis kattaus pääsaliin.

Ja ruoka oli aina terveellistä sekä maukasta.

Bliss ballsit veivät kielen mennessään. Niitä ja kotitekoisia myslipatukoita sai halutessaaan välipalaksi.

Omaan ohjelmaani kuului joka päivä tunnin rääkki personal trainerin kanssa. Vedettiin potkunyrkkeilyä, TRX:ää ja bootcampia rannalla. Oli tehokasta ja tosi kivaa. Lisäksi meidän kaikkien ohjelmaan kuului muutama tunti joogaa. Ja tietty muutama hieronta ja herkullista ja terveellistä ruokaa. Meidän virallinen ohjelma oli aika väljä ja siinä oli hyvin aikaa myös viettää uima-altaalla ja käydä ostoksilla tai syömässä muissa ravintoloissa. Yksi päivä vietettiin reissaten ympäri saarta. Käytiin kahdella eri rannalla ja yhdessä temppelissä.

Potkunyrkkeilyä ja TRX-harjoittelua personal trainerin kanssa

Finns beach clubille pääsi tuollaisella kivalla hissillä. meri oli siellä upean turkoosi ja hiekka valkoinen.

Upeat näkymät Uluwatun temppelistä. Itse temppelissä ei ollut mitään nähtävää.

Sinä päivänä kun kävimme Uluwatun temppelissä sattui olemaan Galungan, paikallinen juhlapyhä. Melkein kaikki paikalliset pukeutuivat ylläolevan näköisiin värikkäisiin asuihin ja menivät temppeliin antamaan uhrilahjoja.

Traditionaalisiin asuihin pukeutuneita paikallisia tyttöjä Uluwatun temppelissä.

Mä oon nyt ihan koukussa noihin fitness-lomiin. Mä vaan saan niin paljon enemmän irti lomasta kun on ohjattua toimintaa ja kaupan päälle lähti pari ylimääräistä kiloakin loman aikana pois. Kuitenkaan en ollut millään dieetillä; söin terveellisesti ja säännöllisesti, urheilin ja nautin elämästä. Aika kalliitahan noi kyllä on ja tämä kyseinen Bali-loma oli mielestämme ylihintainen siihen nähden mitä se lopulta sisälsi. Thaimaassa tammikuussa mun pakettiin kuului paljon enemmän ohjelmaa ja ruokailuja mutta silti maksoin vähemmän, vaikka siellä mun piti maksaa vielä lisämaksu yhden hengen huoneesta. Balilla oli pienempi ryhmä ja hienommat puitteet, mutta organisointi oli välillä vähän niin ja näin. Aikataulua muutettiin, mutta meiltä ei kysytty mitään, eikä meille edes ilmoitettu asiasta. Yhtäkkiä tuli joku sanomaan että hei, auto lähtee ja sit oli joku 45 sekuntia aikaa laittautua valmiiksi.

Kuitenkin nautimme ja suunnittelemme jo seuraavaa fitness-lomaa jossain päin maailmaa.

Auringonlasku kuuluisalla Potato Head beach clubilla

Jopo palasi taloon

Jopo on löytynyt! Ei se muru kauaa kestänyt olla musta erossa. Viime lauantaina eräs ystäväni löysi mun jopon kaupan edestä seisomasta ja lähetti mulle kuvan kysyen että kuuluukos tämä sulle. Mä olin ihan shokissa että hittolainen mun pyörä tolleen vaan parkkeerattuna, ettäs ne kehtaa. Menin sitten ”rikospaikalle” hakemaan pyörän pois. Siinä oli pyörän oma kiinteä lukko auki, mutta se oli lukittu tolpan ympärille mun omalla superlukolla. Avasin lukon omalla avaimella ja talutin kadonneen kaverini kotiin. En voinut uskoa tuuriani enkä oikein tajunnut että mitä siinä on nyt oikein tapahtunut. Soitin sitten poliisille ja kerroin että pyörä on löytynyt. Käskivät laittaa tiedon kirjallisena tulemaan niin he peruvat rikosilmoituksen. Näin tein. 

Tuolta se löytyi...

Parikymmentä vuotta sitten kun mä pääsin ylioppilaaksi, oli meidän auto varastettu juuri lakkiaisia edeltävänä yönä kotitalon pihasta. Huomasimme auton kadonneen aamulla kun piti lähteä koululle hakemaan ylioppilastodistusta. Meidän piti siitä kiirehtiä koululle, mutta yksi paikalle sattunut naapuri soitti poliisille meidän puolesta. Toim. huom. siihen aikaan ei kellään ollut kännykkää. Minä kerroin koululla suu vaahdossa kaikille että voitteko uskoa, meidän auto on varastettu ja juuri kun minä pääsen ylioppilaaksi.

Myöhemmin äitini sai puhelun ja hänelle ilmoitettiin että auto on löytynyt. Se oli parkissa läheisen ostoskeskuksen pihalla.  Äiti oli ajanut lakkiaisia edeltävänä iltana suoraan töistä ruokakauppaan ostamaan viime hetken tarjoilutarpeita ja sitten kaupassa käytyään unohtanut tuleensa autolla, koska normaalisti me mentiin kävellen sinne kauppaan. Se oli vain pari sataa metriä meiltä kotoa.  No mutta hupsista. Kyllä meitä kaikkia nauratti, kaikista eniten äitiä joka joutui sitten soittamaan poliisille ja kertomaan ettei halua nostaa syytettä ketään autovarasta vastaan.

 Miten toi tarina alkaa nyt kuulostaa niin tutulta? Mä muistan tuleeni kotiin viime viikon tiistaina n. klo 21:30 ja seuraavan aamuna oli pyörä kadonnut. Oliskohan kuitenkin niin että mä olisin sen jälkeen vielä sotkenu fillarilla lähikauppaan? Mulla ei ole mitään kuittia todisteena tapahtuneesta, eikä oikeestaan mitään käsitystä miksi mun olisi vielä illalla pitänyt päästä ruokaostoksille, mutta kukas muukaan se olis ollu jos en minä? Ainakin mun äiti muisti silloin aikoinaan ihan ite parkkeeranneensa sen auton ruokakaupan pihalle. Mä en muista.  Ja alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Että alkaa loma tulla tosiaan tarpeeseen. Tässä välissähän ehdin jo olla pyöräonnettomuudessa mun väliaikaisella pyörällä. Törmäsin sillä metrin korkuseen tolppaan ja siitä sitten mätkähdin kyljelleni keskelle autotietä. Onneksi vastaan tullut auto ehti jarruttaa ja selvisin mustelmilla ja pikkuruhjeilla. Lauantaina olin illallisen ja joponhakuretken ajaksi (yhteensä 3h) unohtanut silitysraudan päälle. Ei onneksi palanut talo sillä aikaa poroksi.

 No tänään se loma vihdoin onneksi alkaa.  Illalla lennän ensin yön yli Singaporeen ja huomenna jatkan sieltä suoraan Balille.  Ettei elämä kävis yksitoikkoiseksi on Denpasarin lentokenttä Balilla juuri nyt suljettu, koska sen yläpuolella leijuu tuhkapilvi läheiseltä tulivuorelta. Arvatkaas mille kentälle meidän pitäisi huomenna laskeutua?

Jopo lähti talosta

Niin siinä sitten lopulta kävi, että rakas joponi lähti pitkäkyntisten matkaan. Tämä oli se juttu jota en uskonut tapahtuvan. Olin jopa vähän käynyt ylpeäksi joponi kanssa. Eihän sitä nyt KUKAAN voi varastaa kun KAIKKI tietää että se on mun pyörä. Se on sen mallinen ja värinen ettei sillä uskalla kukaan muu ajaa Frankfurtissa, koska se huomattais heti. Lisäksi siinä oli lukko, jonka piti olla paras ja mahtavin ja murtovarma ja sitä kaikkea. Lisäksi siinä oli pyörän oma lukko. Mutta eipä vaan lopulta auttanut.

Eilen aamulla kun piti lähteä töihin, ei jopo ollutkaan kiinni pihan pyörätelineessä. Tunsin olevani jotenkin kuin unessa, enkä heti oikein tajunnut että miksi mä en näe sitä. Piti oikein palata sisälle ja tulla uudestaan ulos, jos näky olisi vaikka sillä aikaa muuttunut. No ei ollut. Kaikkien naapurien pyörät oli paikallaan, mutta jopo oli kadonnut. Siitä ei ollut jäänyt edes pölyä maahan. Superlukko oli jotenkin onnistettu katkomaan tai murtamaan eikä ne ollu ees sitä lukkoa jättäny jälkeensä. Piti oikein miettiä että kiinnitinhän mä sen tosiaan siihen pihan pyörätelineeseen mihin sen aina kiinnitän. Kyllä kiinnitin, mutta eipä nyt auta.

Mä oon aivan handicap ilman pyörää, joten sain heti eilen illalla kaverilta ilmaiseksi käyttöön ex-kollegalta jälkeen jääneen rupisen naistenpyörän. Sitä ei kyllä kukaan varasta, mutta kyllä sillä saa poljettua paikasta toiseen. Suurin haaste on jopon jälkeen se, että se on vaihdepyörä eikä siinä ole jalkajarruja. Ekalla ajolla meinasin pudota katukivetykselle kun en osannut tarpeeksi nopeasti löytää käsijarruja.

Tänään kävin sitten poliisiasemalla tekemässä rikosilmoituksen. Olipas sekin kokemus. Saavuttuani asemalle piti soittaa kelloa ja selittää asiansa ennen kuin ovet edes aukesivat. Kerrottuani haluavani tulla ilmoittamaan pyörävarkauden pääsin sisälle pieneen ja hikiseen käytävään. Täällä on nyt yli 30 astetta lämmintä ja siinä käytävässä ei ollut ilmastointia. Käytävällä oli jo muutama tyyppi odottamassa vuoroaan ja siitä ehti mennä ja tulla kaikenlaista sakkia sinä aikana, kun n. 25 minuuttia siellä seisoin ja odotin. Itseäni hieman ihmetytti että kaikkien piti sanoa asiansa siinä käytävällä kaikkien kuullen. Ei mua nyt haitannut sanoa muiden kuullen että pyörä on varastettu, mutta jos olis käyny jotain itselle niin ehkä olisin mieluummin käynyt keskustelut privaatisti.

Siellä oli pari tyyppiä jotka palautti kadulta löytynyttä omaisuutta. Toinen toi laukun (oli löytäny sen jo sunnuntaina ja hautonu sitä himassaan kolme päivää!!), toinen toi pankkikortin ja jonku toisen kortin jonka oli löytänyt kadulta. Ilmeisesti ne olivat tulleet varastetusta käsilaukusta koska siinä vieressä kadulla oli ollut myös jotain huulipunia yms. Yksi ulkomaalainen nainen tuli ilmoittamaan passinsa kadonneeksi. Yksi halusi jotain todistusta oleskelulupaansa tai kansalaisuusanomukseen liittyen. Yksi kävi etsimässä avaimiaan. Yksi palautti jotain papereita allekirjoitettuna. Toinenkin nainen tuli ilmoittamaan pyörävarkaudesta. Ainoastaan laupiaat samarialaiset jotka palautti jonkun toisen omaisuutta sai heti palvelua (siinä käytävällä meidän silmien ja korvien alla) ja me muut saatiin odottaa.

Lopulta tuli komea ja pitkä poliisi kutsumaan minua ja pääsin ihan hänen toimistoonsa istumaan ja selvittämään asiani. Puoli tuntia siinä kaiken kaikkiaan meni (siis 25 minuutin odotuksen lisäksi) ja mietin vaan että tähän aikaan vuodesta, kun on kesä ja kärpäset, lähtee varmaan aika monta pyörää päivässä kävelemään. Jos poliisi joutuu tuhraamaan puoli tuntia jokaisen ilmoituksen tekemiseen, niin aika paljon poliisin aikaa siihen menee. Multa kysyttiin kaikki mahdollinen pyörästä ja varkauden ajankohdasta. Mulla oli kuva ja takuutodistus mukana mutta silti sain vastata sen tuhanteen kysymykseen. Nyt sillä komealla poliisilla on mun puhelinnumero ja sähköpostiosoite, mutta tuskin soittelee perään :)

Kerron lisää jos on kerrottavaa, mutta ei se jopo taida enää Frankfurtissa olla. Näytti olleen ammattilaiset asialla.