Niin siinä sitten lopulta kävi, että rakas joponi lähti pitkäkyntisten matkaan. Tämä oli se juttu jota en uskonut tapahtuvan. Olin jopa vähän käynyt ylpeäksi joponi kanssa. Eihän sitä nyt KUKAAN voi varastaa kun KAIKKI tietää että se on mun pyörä. Se on sen mallinen ja värinen ettei sillä uskalla kukaan muu ajaa Frankfurtissa, koska se huomattais heti. Lisäksi siinä oli lukko, jonka piti olla paras ja mahtavin ja murtovarma ja sitä kaikkea. Lisäksi siinä oli pyörän oma lukko. Mutta eipä vaan lopulta auttanut.
Eilen aamulla kun piti lähteä töihin, ei jopo ollutkaan kiinni pihan pyörätelineessä. Tunsin olevani jotenkin kuin unessa, enkä heti oikein tajunnut että miksi mä en näe sitä. Piti oikein palata sisälle ja tulla uudestaan ulos, jos näky olisi vaikka sillä aikaa muuttunut. No ei ollut. Kaikkien naapurien pyörät oli paikallaan, mutta jopo oli kadonnut. Siitä ei ollut jäänyt edes pölyä maahan. Superlukko oli jotenkin onnistettu katkomaan tai murtamaan eikä ne ollu ees sitä lukkoa jättäny jälkeensä. Piti oikein miettiä että kiinnitinhän mä sen tosiaan siihen pihan pyörätelineeseen mihin sen aina kiinnitän. Kyllä kiinnitin, mutta eipä nyt auta.
Mä oon aivan handicap ilman pyörää, joten sain heti eilen illalla kaverilta ilmaiseksi käyttöön ex-kollegalta jälkeen jääneen rupisen naistenpyörän. Sitä ei kyllä kukaan varasta, mutta kyllä sillä saa poljettua paikasta toiseen. Suurin haaste on jopon jälkeen se, että se on vaihdepyörä eikä siinä ole jalkajarruja. Ekalla ajolla meinasin pudota katukivetykselle kun en osannut tarpeeksi nopeasti löytää käsijarruja.
Tänään kävin sitten poliisiasemalla tekemässä rikosilmoituksen. Olipas sekin kokemus. Saavuttuani asemalle piti soittaa kelloa ja selittää asiansa ennen kuin ovet edes aukesivat. Kerrottuani haluavani tulla ilmoittamaan pyörävarkauden pääsin sisälle pieneen ja hikiseen käytävään. Täällä on nyt yli 30 astetta lämmintä ja siinä käytävässä ei ollut ilmastointia. Käytävällä oli jo muutama tyyppi odottamassa vuoroaan ja siitä ehti mennä ja tulla kaikenlaista sakkia sinä aikana, kun n. 25 minuuttia siellä seisoin ja odotin. Itseäni hieman ihmetytti että kaikkien piti sanoa asiansa siinä käytävällä kaikkien kuullen. Ei mua nyt haitannut sanoa muiden kuullen että pyörä on varastettu, mutta jos olis käyny jotain itselle niin ehkä olisin mieluummin käynyt keskustelut privaatisti.
Siellä oli pari tyyppiä jotka palautti kadulta löytynyttä omaisuutta. Toinen toi laukun (oli löytäny sen jo sunnuntaina ja hautonu sitä himassaan kolme päivää!!), toinen toi pankkikortin ja jonku toisen kortin jonka oli löytänyt kadulta. Ilmeisesti ne olivat tulleet varastetusta käsilaukusta koska siinä vieressä kadulla oli ollut myös jotain huulipunia yms. Yksi ulkomaalainen nainen tuli ilmoittamaan passinsa kadonneeksi. Yksi halusi jotain todistusta oleskelulupaansa tai kansalaisuusanomukseen liittyen. Yksi kävi etsimässä avaimiaan. Yksi palautti jotain papereita allekirjoitettuna. Toinenkin nainen tuli ilmoittamaan pyörävarkaudesta. Ainoastaan laupiaat samarialaiset jotka palautti jonkun toisen omaisuutta sai heti palvelua (siinä käytävällä meidän silmien ja korvien alla) ja me muut saatiin odottaa.
Lopulta tuli komea ja pitkä poliisi kutsumaan minua ja pääsin ihan hänen toimistoonsa istumaan ja selvittämään asiani. Puoli tuntia siinä kaiken kaikkiaan meni (siis 25 minuutin odotuksen lisäksi) ja mietin vaan että tähän aikaan vuodesta, kun on kesä ja kärpäset, lähtee varmaan aika monta pyörää päivässä kävelemään. Jos poliisi joutuu tuhraamaan puoli tuntia jokaisen ilmoituksen tekemiseen, niin aika paljon poliisin aikaa siihen menee. Multa kysyttiin kaikki mahdollinen pyörästä ja varkauden ajankohdasta. Mulla oli kuva ja takuutodistus mukana mutta silti sain vastata sen tuhanteen kysymykseen. Nyt sillä komealla poliisilla on mun puhelinnumero ja sähköpostiosoite, mutta tuskin soittelee perään :)
Kerron lisää jos on kerrottavaa, mutta ei se jopo taida enää Frankfurtissa olla. Näytti olleen ammattilaiset asialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti