Madrid armaani

Mähän en ole oikeastaan kirjoittanut paljoa Madridista, koska aloitin bloginpidon vasta muutettuani sieltä pois. No mutta siis, Madrid on ihana paikka opiskella, vierailla, hengailla, kyläillä... mutta mä meinasin kuolla siellä asuessani. Kaikesta siitä huolimatta on alkanut kihertää ajatus, että jos sinne sittenkin joku päivä vielä muuttaisi, edes hetkeksi. Mun työsopimus Frankfurtissa vihdoin vakinaistetaan tän vuoden lopussa ja sen jälkeen on maailma avoin. Voin ottaa palkatonta vapaata menettämättä työpaikkaani yms. Jos löydän hyvän duunin (kuinka todennnäköistä hei Madridissa jossa 50% nuorestä työvoimasta on työttömänä...??) niin voisin mennä sinne vaikka pariksi vuodeksi katsomaan että oisko siellä sittenkin niin kivaa kuin luulen.

Osa Madridin laajasta keskusta-alueesta. Kuva: Lonely Planet

Viimeksi kun asuin Madridissa, voi mun siellä olon jakaa kolmeen osioon; opiskelija, työntekijä ja kotirouva/työtön työnhakija. Opiskeluaika oli tottakai tosi kivaa. Bailasin muiden erasmuslaisten kanssa aamunkoittoon ja raahauduin tunneille kolmeksi. Joo, mut oli siis laitettu iltaryhmään jolla on tunnit klo 15 ja 21 välillä. Sen jälkeen illalliselle ja siitä vähitellen baariin, tai minne nyt milloinkin ja aamulla ekalla metrolla takas kotiin nukkumaan. Ne oli hienoja aikoja, mutta ei niitä olis kauempaa kestänyt.

Plaza Mayor. Kuva: ihmadrid.com

Sen jälkeen loppu opinnot ja suurin osa kavereista poistui kukin omaan kaupunkiinsa, mutta mä jäin. Ensimmäisen (ja lopulta ainoan) duunin löytäminen ei ollut kovinkaan vaikeaa. Heti kun aloin hakea pääsin jo muutamaan haastatteluun ja ihan parin kuukauden päästä aloitin jo uudessa duunissa. Palkka oli tietty ihan surkea, työmatka pitkä ja työ aika aneemista, mutta mulla oli kuitenkin työ ja työyhteisö ja jotain sisältöä päiviini. Syksyn lähestyessä päätin kuitenkin palata Suomeen päättämään opintoni. Ajattelin, että jatkossa saan parempia duuneja jos on näyttää paperit siitä että olen valmistunut. Tein siis jäljellä olevan vuoden opinnot yhdessä lukukaudessa ja samanaikaisesti kirjoitin lopputyötä. Mä kun jotain päätän, niin senhän teen vaikka pitäs juosta läpi tiiliseinästä.

Plaza de Cibeles. Kuva: law.depaul.edu

Helmikuussa 2008 olin lopulta valmis palaamaan Madridiin ja sinne palasin. Jätin vakiduunin, perheen, kaverit ja harrastukset taakseni ja lähdin kohti uutta. Mulla oli ollut niin rankka ja työntäyteinen syksy ja talvi, etten ollut paljoa ehtinyt edes pysähtyä hengittämään. Sitten yhtäkkiä ei mitään. Ei mitään syytä herätä aamuisin, ei mitään paikkaa missä olisi pitänyt olla, ei ketään sukulaisia tai ystäviä lukuun ottamatta poikaystävää jonka takia sinne muutin. Ja sitten alkoi täyspäiväinen työnhaku (silittämisen ja ruuanlaiton ohessa). 15 kuukauden aikana kävin yhteensä 22 työhaastattelussa. Hain kymmeniä paikkoja, tein kymmeniä kieli- yms testejä. Kävin yhden työhöni liittyvän parin kuukauden etäkurssin todistaakseni että kyl mä haldaan nää hommat myös espanjaksi. Ja nada. Usein musta tykättiin, mutta koskaan mua ei valittu. Jos hain liian simppeliä duunia, mulle sanottiin että oon ylikoulutettu hommaan eikä ne uskalla palkata mua kun lähtisin kuitenki heti pois. Jos hain parempaa duunia en sitäkään saanut. Ehkä koska en ole espanjalainen. Tai ehkä koska ei vaan ollut tarkoitus. Ei mulle koskaan kerrottu syytä. Joskus niihin paikkoihin ei lopulta valittu ketään.

Madridin keskustaa toisesta päästä. Kuva: telegraph.co.uk

Lopulta 1.5 vuotta muuton jälkeen, elokuussa 2009 aloitin duunit Frankfurtissa. Piti tulla tänne vaan 10 kuukaudeksi keräämään kokemusta ja rahaa ja sitten palata Espanjaan. Seitsemän vuotta ja kymmenen työsopimusta myöhemmin... täällä ollaan edelleen. Kun mulle tarjottiin täältä ekan kerran jatkoa, oli helppo vastata myöntävästi. vaihtoehtona kun olisi ollut olla toisen luokan kansalaisena Madridissa. Täällä suomalaisuus oli plussaa, Madridissa mua katsottiin kieroon kun jotain vierasplaneettalaista.

Cuatro Torres Pohjois-Madridissa. Kuva: wikipedia

Ja nyt kun vihdoin kaiken uurastamisen ja taistelemisen jälkeen mut vakinaistetaan, olen alkanut miettiä että tässäkö tämä nyt sitten on. Frankfurtissako mä oikeesti vietän koko loppuikäni? Ekan vuoden täällä ollessani asuin vielä puoliksi Madridissa. Kävin kotona melkein joka viikonloppu. Sen jälkeen kun päätettiin lopullisesti muuttaa eri osoitteisiin exän kanssa, olen silti käynyt Madridissa noin pari kertaa vuodessa. Tänä vuonna vihdoin keksin, että siellähän voi kyllä käydä useamminkin! Lennot sinne on Frankfurista yleensä tosi edullisia, vaikka ostaisi viime hetkellä, ja meno siellä on tosi mukavaa. Siis noin niinkuin vierailijan näkökulmasta.

Retiron puisto. Kuva: lovelockstore.com

Pystyisnköhän mä vielä muuttamaan Madridiin...? Tiedän ainakin yhden ihmisen joka ilahtuisi kovasti jos sinne muuttaisin. Ainoa Madridissa asuva suomalainen ystäväni Tia.Täytyy nyt odotella ensin vuoden loppuun sitä vakisopparia ja sitten ehkä alkaa varovasti katsella työpaikkoja. Ei kai tässä mikään kiire enää ole, valmiissa maailmassa.