Frankfurtista Vietnamin kautta Helsinkiin

Alla olevan tekstin kirjoitin jo toista kuukautta sitten, mutta se jäi vähän vaiheeseen. Nyt on Helsingin reissusta jo kuusi viikkoa. On kirjoittelut jääneet hiukka vähille viime aikoina, koska lähin kollegani on ollut sairaslomalla seitsemän viikkoa ja minä olen raatanut koko sen ajan kahden edestä. Tänä viikonloppuna yritän vihdoin taas aktivoitua ja kirjoittaa alla olevan Helsingin reissun lisäksi ainakin vapusta Madridista (jos enää muistan!) sekä "loma"viikosta Kreikassa. Jos tätä blogia nyt ylipäätään kukaan enää lukee :)

********************************************

Kyllä matkustaminen on kivaa ja avartavaa puuhaa. Vietin viime viikolla kiireisen viikonlopun Helsingissä juosten pää kolmantena jalkana paikasta toiseen yrittäen tavata mahdollisimman monta ystävää ja sukulaista. Anteeksi niille teille joille en edes ilmoittanut tulosta. Joka kerta ei vaan ehdi kaikkea.

Matka Frankfurtista Helsinkiin olikin sitten varsin hauska kokemus. Kiinnitin huomiota jo meitä koneeseen kuljettavassa bussissa ystävällisesti hymyilevän aasialaisen pariskuntaan. Itse koneessa sitten pariskunnan toinen puolisko tuli istumaan minun viereeni, mutta hänen vaimonsa oli saanut paikan jostain ihan muualta. Tällä herttaisella vietnamilaismiehellä oli kova hinku jutella, vaikka kielitaito, tai lähinnä sen puute, ei olisi sitä oikein sallinut. 

Ja taas jäi musiikit kuuntelematta kun "piti" seurustella vierustoverin kanssa. Ennen koneen liikkeellelähtöä vierustoveri poimi taskustaan matkalipun jota hän tuijotteli pitkän tovin, selkeästi etsien jotain tiettyä merkintää. Sitten hän lopulta osoitti lippua minulle ja kysyi että "Helsinki?". Juu, olet oikeassa koneessa, kyllä tämä menee Helsinkiin. Hän kertoi olevansa vietnamilainen ja olevansa menossa Mikkeliin opiskelemaan. Näytti vähän vanhalta opiskelijaksi mutta ei kai se ikää katso.

Keskustelun avaus pitkän hymyilysession jälkeen oli hänen kysymyksensä minulle "Japanese?". Anteeksi kuinka? Siis että olenko minä japanilainen? Juu en ole. Olen suomalainen. "Aah, Finland!" . Ja sitten alkoi taas kova taskujen kaivelu ja sieltä putkahti esiin paperi jossa oli tekstiä selvällä suomen kielellä. Se oli Suomen viranomaisilta hankittu vierailukutsu hänelle Suomeen ja paperista selvisi myös, että siellä Mikkelisä opiskelee hänen tyttärensä, jota hän nyt oli vaimonsa kanssa matkalla katsomaan. Hän esitteli minulle myös passinsa syntymäaikoineen, viisumeineen ja leimoineen (Frankfurtin leima on muuten tosi boooriiing kaikkiin värikkäisiin aasialaisiin verrattuna) sekä pienen osoitekirjan jossa hänellä oli kirjoitettuna myös suomalaisten ihmisten nimiä ja osoitteita Helsingissä. 

Hän ymmärtääkseni yritti kysellä minun perheestäni ja minä yritin vastata kertomalla hyvin yksinkertaisella englannilla että asun Saksassa ja perhe asuu Suomessa ja olen heitä menossa tapaamaan. Hetken tuumittuaan herran vastaus oli "Japanese tourist!". En nyt tajunnu että luuliko se edelleen että mä olen japanilainen turisti vai halusiko se tietää onko Suomessa japanilaisia turisteja vai halusiko se kenties tietää olenko ollut itse Japanissa turistina. Yksin Herra tietää, ja ehkä se vietnamilainen mies, jos vielä muistaa.

Sitten tuli tarjoilun aika. Syötäväksi saatiin oiken valita kolmioleivän ja jugurtin välillä. Itse valitsin jugurtin ja kun vietnamilaiselta kysyttiin mitä hän haluaa, hän osoitti sormellaan minun jugurttiani. Että tota samaa. Sitten tuli juomatarjoilu ja mä otin teetä maidolla. Vietnamilainen taas osoitti mun teetä ja sai samanlaisen, myöskin maidon kera. En tiedä olisko sokeria halunnut mutta kun mä en sitä ottanu niin ei sekään. Yritin sanoa että tuolta saa teen lisäksi vielä vaikka mehua tai vettä mutta ei se oikein tajunnu ja kun mä en ottanu muuta (oli omat vedet mukana) niin ei hänkään.

Tällaisen jugurttipurkin avaaminen voi olla vietnamilaiselle hankala kokemus.

Sitten se tuijotteli sitä jugurttipurkkiaan eikä oikein tienny että mitä sille ois pitäny tehdä. Siinä oli läpinäkyvän kannen sisällä nalkissa taitettu lusikka ja sen alla vielä normaali kansi. Avattuani omani herra tyrkkäsi jugurttipurkkinsa mulle ja mä avasin kannet ja taittelin sille lusikan suoraksi. Sitten mä lorautin maidot teehen ja taas se vierustoveri tujotteli omaa maitopurkkiaan ihmeissään. Avasin sille senkin ja kaadoin maidot hänen teehensä. Sitten se syrjäsilmällä katseli mitä mä tein eväilleni ja teki perässä samaa omilleen. Oli kaiken kaikkiaan aika hauska aamiaishetki.

Koneessa tarjoiltiin tätä Mövenpickin jugurttia. Oli muuten todella hyvää! Ainakin tuo mustikka-mustaherukka.

Loppumatka meni sitten puolin ja toisin hymyillessä ja aina välillä herra tokaisi että "very beautiful!" osoittaen minua. Ehkä ne japanilaiset on sen silmään tosi nättejä. Toivon, että joku oli heitä Helsinki-Vantaalla vastassa tai että sieltä oli suora jatkolento Mikkeliin, muuten huolestuttaa että mitenhän löysivät perille,  minne ikinä olivatkaan ensiksi menossa.