Jopo palasi taloon

Jopo on löytynyt! Ei se muru kauaa kestänyt olla musta erossa. Viime lauantaina eräs ystäväni löysi mun jopon kaupan edestä seisomasta ja lähetti mulle kuvan kysyen että kuuluukos tämä sulle. Mä olin ihan shokissa että hittolainen mun pyörä tolleen vaan parkkeerattuna, ettäs ne kehtaa. Menin sitten ”rikospaikalle” hakemaan pyörän pois. Siinä oli pyörän oma kiinteä lukko auki, mutta se oli lukittu tolpan ympärille mun omalla superlukolla. Avasin lukon omalla avaimella ja talutin kadonneen kaverini kotiin. En voinut uskoa tuuriani enkä oikein tajunnut että mitä siinä on nyt oikein tapahtunut. Soitin sitten poliisille ja kerroin että pyörä on löytynyt. Käskivät laittaa tiedon kirjallisena tulemaan niin he peruvat rikosilmoituksen. Näin tein. 

Tuolta se löytyi...

Parikymmentä vuotta sitten kun mä pääsin ylioppilaaksi, oli meidän auto varastettu juuri lakkiaisia edeltävänä yönä kotitalon pihasta. Huomasimme auton kadonneen aamulla kun piti lähteä koululle hakemaan ylioppilastodistusta. Meidän piti siitä kiirehtiä koululle, mutta yksi paikalle sattunut naapuri soitti poliisille meidän puolesta. Toim. huom. siihen aikaan ei kellään ollut kännykkää. Minä kerroin koululla suu vaahdossa kaikille että voitteko uskoa, meidän auto on varastettu ja juuri kun minä pääsen ylioppilaaksi.

Myöhemmin äitini sai puhelun ja hänelle ilmoitettiin että auto on löytynyt. Se oli parkissa läheisen ostoskeskuksen pihalla.  Äiti oli ajanut lakkiaisia edeltävänä iltana suoraan töistä ruokakauppaan ostamaan viime hetken tarjoilutarpeita ja sitten kaupassa käytyään unohtanut tuleensa autolla, koska normaalisti me mentiin kävellen sinne kauppaan. Se oli vain pari sataa metriä meiltä kotoa.  No mutta hupsista. Kyllä meitä kaikkia nauratti, kaikista eniten äitiä joka joutui sitten soittamaan poliisille ja kertomaan ettei halua nostaa syytettä ketään autovarasta vastaan.

 Miten toi tarina alkaa nyt kuulostaa niin tutulta? Mä muistan tuleeni kotiin viime viikon tiistaina n. klo 21:30 ja seuraavan aamuna oli pyörä kadonnut. Oliskohan kuitenkin niin että mä olisin sen jälkeen vielä sotkenu fillarilla lähikauppaan? Mulla ei ole mitään kuittia todisteena tapahtuneesta, eikä oikeestaan mitään käsitystä miksi mun olisi vielä illalla pitänyt päästä ruokaostoksille, mutta kukas muukaan se olis ollu jos en minä? Ainakin mun äiti muisti silloin aikoinaan ihan ite parkkeeranneensa sen auton ruokakaupan pihalle. Mä en muista.  Ja alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Että alkaa loma tulla tosiaan tarpeeseen. Tässä välissähän ehdin jo olla pyöräonnettomuudessa mun väliaikaisella pyörällä. Törmäsin sillä metrin korkuseen tolppaan ja siitä sitten mätkähdin kyljelleni keskelle autotietä. Onneksi vastaan tullut auto ehti jarruttaa ja selvisin mustelmilla ja pikkuruhjeilla. Lauantaina olin illallisen ja joponhakuretken ajaksi (yhteensä 3h) unohtanut silitysraudan päälle. Ei onneksi palanut talo sillä aikaa poroksi.

 No tänään se loma vihdoin onneksi alkaa.  Illalla lennän ensin yön yli Singaporeen ja huomenna jatkan sieltä suoraan Balille.  Ettei elämä kävis yksitoikkoiseksi on Denpasarin lentokenttä Balilla juuri nyt suljettu, koska sen yläpuolella leijuu tuhkapilvi läheiseltä tulivuorelta. Arvatkaas mille kentälle meidän pitäisi huomenna laskeutua?

Jopo lähti talosta

Niin siinä sitten lopulta kävi, että rakas joponi lähti pitkäkyntisten matkaan. Tämä oli se juttu jota en uskonut tapahtuvan. Olin jopa vähän käynyt ylpeäksi joponi kanssa. Eihän sitä nyt KUKAAN voi varastaa kun KAIKKI tietää että se on mun pyörä. Se on sen mallinen ja värinen ettei sillä uskalla kukaan muu ajaa Frankfurtissa, koska se huomattais heti. Lisäksi siinä oli lukko, jonka piti olla paras ja mahtavin ja murtovarma ja sitä kaikkea. Lisäksi siinä oli pyörän oma lukko. Mutta eipä vaan lopulta auttanut.

Eilen aamulla kun piti lähteä töihin, ei jopo ollutkaan kiinni pihan pyörätelineessä. Tunsin olevani jotenkin kuin unessa, enkä heti oikein tajunnut että miksi mä en näe sitä. Piti oikein palata sisälle ja tulla uudestaan ulos, jos näky olisi vaikka sillä aikaa muuttunut. No ei ollut. Kaikkien naapurien pyörät oli paikallaan, mutta jopo oli kadonnut. Siitä ei ollut jäänyt edes pölyä maahan. Superlukko oli jotenkin onnistettu katkomaan tai murtamaan eikä ne ollu ees sitä lukkoa jättäny jälkeensä. Piti oikein miettiä että kiinnitinhän mä sen tosiaan siihen pihan pyörätelineeseen mihin sen aina kiinnitän. Kyllä kiinnitin, mutta eipä nyt auta.

Mä oon aivan handicap ilman pyörää, joten sain heti eilen illalla kaverilta ilmaiseksi käyttöön ex-kollegalta jälkeen jääneen rupisen naistenpyörän. Sitä ei kyllä kukaan varasta, mutta kyllä sillä saa poljettua paikasta toiseen. Suurin haaste on jopon jälkeen se, että se on vaihdepyörä eikä siinä ole jalkajarruja. Ekalla ajolla meinasin pudota katukivetykselle kun en osannut tarpeeksi nopeasti löytää käsijarruja.

Tänään kävin sitten poliisiasemalla tekemässä rikosilmoituksen. Olipas sekin kokemus. Saavuttuani asemalle piti soittaa kelloa ja selittää asiansa ennen kuin ovet edes aukesivat. Kerrottuani haluavani tulla ilmoittamaan pyörävarkauden pääsin sisälle pieneen ja hikiseen käytävään. Täällä on nyt yli 30 astetta lämmintä ja siinä käytävässä ei ollut ilmastointia. Käytävällä oli jo muutama tyyppi odottamassa vuoroaan ja siitä ehti mennä ja tulla kaikenlaista sakkia sinä aikana, kun n. 25 minuuttia siellä seisoin ja odotin. Itseäni hieman ihmetytti että kaikkien piti sanoa asiansa siinä käytävällä kaikkien kuullen. Ei mua nyt haitannut sanoa muiden kuullen että pyörä on varastettu, mutta jos olis käyny jotain itselle niin ehkä olisin mieluummin käynyt keskustelut privaatisti.

Siellä oli pari tyyppiä jotka palautti kadulta löytynyttä omaisuutta. Toinen toi laukun (oli löytäny sen jo sunnuntaina ja hautonu sitä himassaan kolme päivää!!), toinen toi pankkikortin ja jonku toisen kortin jonka oli löytänyt kadulta. Ilmeisesti ne olivat tulleet varastetusta käsilaukusta koska siinä vieressä kadulla oli ollut myös jotain huulipunia yms. Yksi ulkomaalainen nainen tuli ilmoittamaan passinsa kadonneeksi. Yksi halusi jotain todistusta oleskelulupaansa tai kansalaisuusanomukseen liittyen. Yksi kävi etsimässä avaimiaan. Yksi palautti jotain papereita allekirjoitettuna. Toinenkin nainen tuli ilmoittamaan pyörävarkaudesta. Ainoastaan laupiaat samarialaiset jotka palautti jonkun toisen omaisuutta sai heti palvelua (siinä käytävällä meidän silmien ja korvien alla) ja me muut saatiin odottaa.

Lopulta tuli komea ja pitkä poliisi kutsumaan minua ja pääsin ihan hänen toimistoonsa istumaan ja selvittämään asiani. Puoli tuntia siinä kaiken kaikkiaan meni (siis 25 minuutin odotuksen lisäksi) ja mietin vaan että tähän aikaan vuodesta, kun on kesä ja kärpäset, lähtee varmaan aika monta pyörää päivässä kävelemään. Jos poliisi joutuu tuhraamaan puoli tuntia jokaisen ilmoituksen tekemiseen, niin aika paljon poliisin aikaa siihen menee. Multa kysyttiin kaikki mahdollinen pyörästä ja varkauden ajankohdasta. Mulla oli kuva ja takuutodistus mukana mutta silti sain vastata sen tuhanteen kysymykseen. Nyt sillä komealla poliisilla on mun puhelinnumero ja sähköpostiosoite, mutta tuskin soittelee perään :)

Kerron lisää jos on kerrottavaa, mutta ei se jopo taida enää Frankfurtissa olla. Näytti olleen ammattilaiset asialla.

Kukkaostoksilla Frankfurtissa

Saksalainen asiakaspalvelu on tunnetusti omaa luokkaansa. Sen sain taas huomata. Nää besserwisserit tuntuu oikein nauttivan asiakkaan kyykyttämisestä. Ei riitä, ettei palvelua heru, lisäksi pitää joka kerta muistaa kertoa että asiakas on aina väärässä.

Sunnuntaina oli kahden ystävättäreni yhteinen syntymäpäiväbrunssi jonne minut oli kutsuttu. Ajattelin viedä molemmille neidoille lahjaksi kimpun ruusuja. Mutta kylläpäs oli taas taistelun takana nekin ruusut. Lähellä kotiani on yhdellä kadulla toisiaan vastapäätä kaksi kukkakauppaa. Tähän asti olen aina käynyt siinä toisessa (ei moitteita) mutta tällä kertaa, kun oli sunnuntai ja olin jo siitä toisesta selvittänyt että ovat auki yhteen asti, niin päätin mennä sinne.

Valitsin kaksi nättiä ruusukimppua ja menin sisälle maksamaan. Pyysin että kukkatäti voisi kääriä ne minulle lahjaksi sopivaan pakettiin, vaikka sellofaaniin. Hän sanoi että ei hän sellaista tee, mutta voi sitoa ne kimpuksi lisäten jotain heinää, putsata varret ylimääräisistä lehdistä jne mutta se maksaa sitten viisi euroa. Sanoin etten halua mitään sidottua kimppua, ihan vaan nuo ruusut nipussa mutta nätissä paketissa mistä näkee mitä siellä on. Saksassa on kukat tosi halpoja ja ne ruusut maksoivat 4.90 euroa nippu. Mielestäni on hiukka liioiteltua maksaa vitonen pelkästä paketoinnista.

Vastentahtoisesti emäntä sitten kaivoi esille vihreää kukkapaperia josta hän taitteli käärön toisen ruusunipun varsien ympärille sitoen sen paperinarulla. Kun se oli tehty, sanoin että niin tuo toinen kanssa. Siitäpä vasta jupina alkoi. Rouva ilmoitti minulle että tämän palvelun saat vain tänään, ei ole normaali käytäntö, ymmärrätkö että tämä on nyt poikkeus. Älä tule tyttö ensi viikolla sitten vaatimaan samaa palvelua, koska sitä et tule saamaan. Tämä on Ausnahme, poikkeus! Ai jaa, sehän on toki todella epätavallista että ihmiset ostaisivat kukkia lahjaksi. Miten tulinkin vaatineeksi tuollaista suunnatonta palvelua! Ei pelkoa, mamma, tämä oli myös poikkeus että tulin sinun kukkakauppaasi (ei muuten ollut varmasti sen oma kauppa). Ensi kerralla menen taas kadun toiselle puolelle jossa palveluun kuuluu anelematta lahjapaketointi yhden euron lisähintaan. Ja niillä on siellä sellofaania. Narun värinkin saa valita itse.

Toinen hyvä muisto on ensimmäiseltä vuodelta täällä kun yritin varata aikaa silmälääkärille. Soitin työpaikkalääkäriltä saamaani numeroon varatakseni ajan Dr. Brüggemannille. Kysyin heti puhelun alkuun, että voinko puhua englantia, koska saksani ei ollut siihen aikaan vielä kovin hyvää. Vastaanottovirkailija sanoi, ettei puhu englantia, joten saksalla nyt vaan pitää mennä. Ok, halusin siis varata ajan Dr. Brüggemannille. Virkailija alkoi kysyä vaikeita kysymyksiä sairasvakuutuksesta ja mitä se kattaa ja sain ymmärtääkseni sanottua että sellainen kyllä löytyy ja se kattaa kaiken. Sitten hän mainitsi sanan Allgemeinmedizin - yleislääketiede ja vastasin vaan että joojoo, vakuutus kattaa kaiken kun tosiaan luulin että siinä vaiheessa oli vielä vakuutuksesta kyse.

Kun saavuin lääkäriasemalle, sain heti alkuun täytettäväkseni asiakaskortin ja hetken odotettuani minut istutettiin Dr. Brüggemannin eteen. Sympaattinen mieshenkilö kysyi että mikäs minua vaivaa. Sanoin, ettei nyt varsinaisesti mikään vaivaan mutta uusia silmälaseja olisin vailla. Jaa, no sitten sinun pitää mennä minun vaimoni vastaanotolle, Frau Dr. Brüggemannille, joka on silmälääkäri. Itse olen yleislääkäri. Vaimo löytyi viereisestä huoneesta ja hänellä ei ollut sillä hetkellä ketään potilasta joten pääsin suoraan sinne. Piti vaan ensin käydä vastaanoton kautta täyttämässä uusi potilaskortti, sillä näillä kahdella lääkärillä on eri potilaskunta. Ja mitä tähän sanoo vastaanottovirkailija? Alkaa haukkua mua siitä että tuhlaan hänen arvokasta aikaansa kun hän saa nyt uudestaan syöttää tietoni systeemeihinsä ja hänhän kysyi puhelimessa että haluanko yleislääkärin vastaanotolle ja minä vastasin kyllä. Niin, ja minähän sanoin puhelimessa etten puhu kovin hyvää saksaa että onkos tämä nyt kuitenkaan mun syy?

Kuinka usein teille on käynyt että kaksi samannimistä lääkäriä ottaa vastaan potilaita samalla lääkäriasemalla mutta ihan eri aiheesta? Eikös siinä ole jo valmiina kaaoksen ainekset ja varmasti en ole ainoa jolle on sattunut moka. Tai ehkä mä just olen ainoa ja nyt noiden saksalaisten mielestä ihan idiootti kun en sitäkään tiennyt. Lääkärit olivat molemmat todella mukavia mutta niiden pitäis kyllä hankkiutua siitä vastaanottovirkailijasta eroon mitä pikimmiten. Tai ehkä se on jo jääny eläkkeelle. Tästä on jo muutama vuosi aikaa. Sattumalta tämäkin räksyttäjä oli about 6-kymppinen nainen.

Kolmas tarina on itsepalveluravintola Vapianosta, jota inhoan. Sehän taitaa löytyä nykyään Suomestakin. Menin sinne kerran kaverin kanssa syömään ja tilasimme salaatit. Minä halusin Caesar-salaatin ja kaverini fetasalaatin. Sanoimme, että fetasalaatti otettaisiin ilman mitään valmista kastiketta, koska kaverini halusi lisätä siihen itse vain öljyä ja etikkaa. Saksassa salaatit aina ui jossain kastikkeessa ja se on aika ällöttävää. Sitten seisomme itsepalvelujonossa odottamassa että mamma (juu, tämäkin kuuskymppinen) sekoittaa meille salaatit. Hän oli ymmärtänyt väärin ja teki Caesar-salaatin ilman kastiketta ja sitten kysyi että mikäs kastike siihen fetasalaattiin laitetaan. Sanoimme, että ei, sen piti olla se fetasalaatti joka tulee ilman kastiketta ja Caesar-salaattiin tietty Caesar-kastike. Eihän sitä muuten voi Caesariksi kutsua. 

Nainen tuohtui ja alkoi väittää että me olimme tilanneet väärin. Sitten hän kysyi että pitääkö hänen nyt todella kaataa ne caesarinlehdykät takaisin kulhoon ja sekoittaa sinne kastike? No niin teidän ilmeisesti pitää tehdä kun sitä ei tullut heti tehtyä. Jupinan saattelemana hän korjasi virheensä mutta meille ei jäänyt epäselväksi että me olimme väärässä ja se oli meidän syy että rouva joutui tekemään ylimääräistä työtä meidän väärin tilattujen salaattiemme eteen.

Frankfurtista Vietnamin kautta Helsinkiin

Alla olevan tekstin kirjoitin jo toista kuukautta sitten, mutta se jäi vähän vaiheeseen. Nyt on Helsingin reissusta jo kuusi viikkoa. On kirjoittelut jääneet hiukka vähille viime aikoina, koska lähin kollegani on ollut sairaslomalla seitsemän viikkoa ja minä olen raatanut koko sen ajan kahden edestä. Tänä viikonloppuna yritän vihdoin taas aktivoitua ja kirjoittaa alla olevan Helsingin reissun lisäksi ainakin vapusta Madridista (jos enää muistan!) sekä "loma"viikosta Kreikassa. Jos tätä blogia nyt ylipäätään kukaan enää lukee :)

********************************************

Kyllä matkustaminen on kivaa ja avartavaa puuhaa. Vietin viime viikolla kiireisen viikonlopun Helsingissä juosten pää kolmantena jalkana paikasta toiseen yrittäen tavata mahdollisimman monta ystävää ja sukulaista. Anteeksi niille teille joille en edes ilmoittanut tulosta. Joka kerta ei vaan ehdi kaikkea.

Matka Frankfurtista Helsinkiin olikin sitten varsin hauska kokemus. Kiinnitin huomiota jo meitä koneeseen kuljettavassa bussissa ystävällisesti hymyilevän aasialaisen pariskuntaan. Itse koneessa sitten pariskunnan toinen puolisko tuli istumaan minun viereeni, mutta hänen vaimonsa oli saanut paikan jostain ihan muualta. Tällä herttaisella vietnamilaismiehellä oli kova hinku jutella, vaikka kielitaito, tai lähinnä sen puute, ei olisi sitä oikein sallinut. 

Ja taas jäi musiikit kuuntelematta kun "piti" seurustella vierustoverin kanssa. Ennen koneen liikkeellelähtöä vierustoveri poimi taskustaan matkalipun jota hän tuijotteli pitkän tovin, selkeästi etsien jotain tiettyä merkintää. Sitten hän lopulta osoitti lippua minulle ja kysyi että "Helsinki?". Juu, olet oikeassa koneessa, kyllä tämä menee Helsinkiin. Hän kertoi olevansa vietnamilainen ja olevansa menossa Mikkeliin opiskelemaan. Näytti vähän vanhalta opiskelijaksi mutta ei kai se ikää katso.

Keskustelun avaus pitkän hymyilysession jälkeen oli hänen kysymyksensä minulle "Japanese?". Anteeksi kuinka? Siis että olenko minä japanilainen? Juu en ole. Olen suomalainen. "Aah, Finland!" . Ja sitten alkoi taas kova taskujen kaivelu ja sieltä putkahti esiin paperi jossa oli tekstiä selvällä suomen kielellä. Se oli Suomen viranomaisilta hankittu vierailukutsu hänelle Suomeen ja paperista selvisi myös, että siellä Mikkelisä opiskelee hänen tyttärensä, jota hän nyt oli vaimonsa kanssa matkalla katsomaan. Hän esitteli minulle myös passinsa syntymäaikoineen, viisumeineen ja leimoineen (Frankfurtin leima on muuten tosi boooriiing kaikkiin värikkäisiin aasialaisiin verrattuna) sekä pienen osoitekirjan jossa hänellä oli kirjoitettuna myös suomalaisten ihmisten nimiä ja osoitteita Helsingissä. 

Hän ymmärtääkseni yritti kysellä minun perheestäni ja minä yritin vastata kertomalla hyvin yksinkertaisella englannilla että asun Saksassa ja perhe asuu Suomessa ja olen heitä menossa tapaamaan. Hetken tuumittuaan herran vastaus oli "Japanese tourist!". En nyt tajunnu että luuliko se edelleen että mä olen japanilainen turisti vai halusiko se tietää onko Suomessa japanilaisia turisteja vai halusiko se kenties tietää olenko ollut itse Japanissa turistina. Yksin Herra tietää, ja ehkä se vietnamilainen mies, jos vielä muistaa.

Sitten tuli tarjoilun aika. Syötäväksi saatiin oiken valita kolmioleivän ja jugurtin välillä. Itse valitsin jugurtin ja kun vietnamilaiselta kysyttiin mitä hän haluaa, hän osoitti sormellaan minun jugurttiani. Että tota samaa. Sitten tuli juomatarjoilu ja mä otin teetä maidolla. Vietnamilainen taas osoitti mun teetä ja sai samanlaisen, myöskin maidon kera. En tiedä olisko sokeria halunnut mutta kun mä en sitä ottanu niin ei sekään. Yritin sanoa että tuolta saa teen lisäksi vielä vaikka mehua tai vettä mutta ei se oikein tajunnu ja kun mä en ottanu muuta (oli omat vedet mukana) niin ei hänkään.

Tällaisen jugurttipurkin avaaminen voi olla vietnamilaiselle hankala kokemus.

Sitten se tuijotteli sitä jugurttipurkkiaan eikä oikein tienny että mitä sille ois pitäny tehdä. Siinä oli läpinäkyvän kannen sisällä nalkissa taitettu lusikka ja sen alla vielä normaali kansi. Avattuani omani herra tyrkkäsi jugurttipurkkinsa mulle ja mä avasin kannet ja taittelin sille lusikan suoraksi. Sitten mä lorautin maidot teehen ja taas se vierustoveri tujotteli omaa maitopurkkiaan ihmeissään. Avasin sille senkin ja kaadoin maidot hänen teehensä. Sitten se syrjäsilmällä katseli mitä mä tein eväilleni ja teki perässä samaa omilleen. Oli kaiken kaikkiaan aika hauska aamiaishetki.

Koneessa tarjoiltiin tätä Mövenpickin jugurttia. Oli muuten todella hyvää! Ainakin tuo mustikka-mustaherukka.

Loppumatka meni sitten puolin ja toisin hymyillessä ja aina välillä herra tokaisi että "very beautiful!" osoittaen minua. Ehkä ne japanilaiset on sen silmään tosi nättejä. Toivon, että joku oli heitä Helsinki-Vantaalla vastassa tai että sieltä oli suora jatkolento Mikkeliin, muuten huolestuttaa että mitenhän löysivät perille,  minne ikinä olivatkaan ensiksi menossa.

Hiihtoloma Norjassa

Mä tossa alkukeväästä mietin että missähän sitä viettäisi pääsiäisloman kun töistä oli vapaata koko viikko. Mietin jo urheilulomaa Zanzibarilla tai kirsikankukkia Washingtonissa kunnes ohimennen mainitsin loma"ongelmista" Suomessa asuvalle ystävälleni joka heti ilmoitti että heillä olis kyllä just iso mökki vuokrattuna Norjasta ja mukaan mahtuu kyllä. Tiedossa olisi viikoksi laskettelua. Mä en laskettele. Enkä harrasta mitään muutakaan talveen liittyvää.

Mähän olin kyllä varmaan eka meidän luokalla joka aloitti laskettelun, about vuonna 1981. Viimeisen kerran oon käyny rinteessä joskus 90-luvun puolella. Ei mulla ollut enää edes mitään rinteeseen sopivia vaatteita, mistään muista varusteista nyt puhumattakaan. Ajatus jäi kuitenkin kaihertamaan ja päätin lähteä alennusmyynteihin kattelemaan josko jotain hiihtoretkuja sais vielä ostettua. Tuskastumisen, ahdistumisen ja melkein luovuttamisen jälkeen löytyi snoukkaosastolta just passeli vaatepari jonka lopulta päätin ostaa. Laskettelijoille suunnitellut vaatteet oli ihan karseita. Ainakin ne mitä oli vielä alessa jäljellä.

Uusissa releissä on ripaus kasarivärejä
vanhojen aikojen kunniaksi

Noni, nyt kun mulla oli toppahousut ja todella tekninen takki niin enhän mä voinu enää perua Norjaan lähtöä. Vaatteistahan se kaikki lähtee. Tekstiiliurheilu on avainsana kaikessa. Sitten mä -ohops- ostin lennot ja ilmoitin kaverille että joo kyllä mä tuun. Katellaan sitten rinteessä että osaanko vielä lasketella. Hienon fleecellä vuoratun piponkin olin ostanut, mutta mitä vielä! Ei nykyään kukaan mitään pipoa käytä, siellä kuuluu olla kypärä! Ei 80-90 -luvulla kellään mitään kypärää ollut. Ei edes kersoilla. Mä olin ite kersa silloin ja ihan hyvin laskin Aavasaksanvaaraa pelkkä pipo päässä. Konsultoituani viittä-kuutta aktiivisesti laskettelua harrastavaa ystävääni ja saatuani kaikilta saman tuomion oli lopulta pakko uskoa että kypärä se olla pitää. Mä voin olla hyvä laskija (mistä ei todellakaan ollut tässä kohtaa varmuutta) mutta siellä on paljon niitä jotka saattaa tulla vauhdilla takaapäin ja teilata mut mennessään, joten parempi vaan laittaa se hevon kotelo päähän.

Sitten alkoi loman odotus. Mua niin jännitti, kuumotti ja innosti. Kerroin kaikille, joita yhtään kiinnosti kuulla, että olen menossa Norjaan laskettelemaan, että en ole lasketellut 20 vuoteen ja iih kun on jännää ja voitteko kuvitella että ihan kypäräkin piti ostaa kun siitä lajista on tullut niin vaarallinen. Ei vaan silloin meidän aikoina. Jopa meidän työpaikan kanttiinin filippiiniläinen kokki toivotti mulle ennen pääsiäistä hyvää matkaa ja käski tuoda lunta tuliaisiksi ja mä olin ihan että häh, oonko mä tollekin jo kertonu?!

Sitten se päivä vihdoin koitti. Lento Osloon oli ihan piis-of-keik, alle kaksi tuntia. Mutta sen jälkeen piti mennä kolmen tunnin matka bussilla lentokentältä itse kohteeseen, Hemsedaliin. Bussi kulkee vain kaksi kertaa päivässä ja jouduin odottelemaan kentällä kolme tuntia seuraavaa. Kävin siinä odotellessa tutustumassa Norjan koviin hintoihin syömällä elämäni kalleimman hampurilaisen, 21 euroa. Niin, mut siihen kuului vesi hintaan, et ei siinä sit mitään. Lopulta menin varttia ennen bussin lähtöä tiskille kysymään että mistähän se bussi oikein lähtee. Käskivät mennä laiturille 43. No sinne menin, eikä siellä ollut ketään. Ei yhtään ihmistä eikä yhtään bussia. 

Elämäni kallein hamppari.

Mutta on siellä Norjassa vaan kaikki niin hianoa. Tämä on lentokentän vessa.

Juuri meinasin kääntyä kannoillani ja mennä takaisin kysymään että onko se nyt varmasti oikea laituri kun eteen pysäköi taksi jossa oli Hemsedalin kyltti katolla. Taksikuski hyppäsi ulos ja kysyi että oletkos sinä se Hemsedaliin menijä. Ööö, joo, mutta odottelen tässä bussia. Siihen kuski iloisesti että ei kun sä oot nyt ainoa joka oli varannu paikan joten mennään tällä pikkuautolla. Istuin sitten kolme tuntia taksin kyydissä matkalla hiihtokeskukseen. Eihän siinä kehannu laittaa ees lappuja korville ja kuunnella musaa kun jotenki koki velvollisuudekseen "hengata" sen kuskin kanssa. Joka ei kyllä alun small talkin jälkeen ollut mikään kovin puhelias kaveri. Nuuska huulessa paahtoi vaan menemään. Mutta se oli niin kiltti että heitti mut mökille asti kun muuten kaverien ois pitäny hakea sieltä bussipysäkiltä.

Yksi tuollainen mökki oli meilläkin vuokrattuna

Ja sitten itse lomaan. Meillä oli siis 12 hengen mökki puolessa välissä rinnettä Hemsedalissa Norjassa. Mökiltä pystyi suoraan lykkimään lähimpään rinteeseen. Hemsedalia kutsutaan Skandinavian Alpeiksi, siellä on kolmelle huipulle ripoteltuna yhteensä 49 rinnettä. Huiput on nimeltään Totten, Tinden ja Røgjin, kavereiden kesken Toppen, Tinder ja Röökivuori. Ihmiset vähän ihmetteli että miksi mä Norjaan lähden kun Alpit on tossa vieressä. No, Alpeilla oisin ollut yksin, Norjassa oli yhdeksän hengen huippujengi seurana. Täytyy tunnustaa etten ole koskaan käynyt Alpeilla laskettelemassa vaikka olen Saksassa jo kohta kuusi vuotta asunut. Kattokaas kun mä en harrastanu sitä laskettelua. Ennenku nyt.

Enkka oli kaikki kolme huippua ylhäältä alas 40 minuutissa. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä.

Ja kyllähän siellä Skandinavian Alpeilla aika kova meno oli. Mulle ainakin meni täydestä kuin väärä raha. Ruuan ja juoman "salakuljetustekniikalla" tuli myös halvaksi. Kaikki siis toivat tullessaan auton takakontit täynnä elintarvikkeita ja laivalta olutta ja viiniä. Itsekin toin matkalaukussa juustoa ja makkaraa Saksasta. Se kun on täällä niin kovin paljon halvempaa. Sitten haisikin koko hiihtokerrasto Appenzelleriltä. 

Ja arvatkaas kuulkaa mitä? Laskettelu on näemmä kuin pyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut niin sen muistaa aina. Alkuun kaikki rinteet näytti ihan superjyrkiltä ja pelottavilta ja päätin laskea vain vihreitä (kaikista iisimipiä) mäkiä. Toka lasku olikin sitten jo punaisella merkitystä mäestä, huomasin vasta jälkeenpäin. Eipä tuntunu juuri missään. Toisena laskupäivänä hyppelin jo lasten kanssa pikku hyppyreistä. Ja musta tuli heti niiden suosikkitäti.

Sää oli lähellä täydellistä. Melkein joka päivä paistoi ainakin osan aikaa aurinko ja naama on sen näköinen. Ihan pandaa musta ei tullut koska en suostunut hankkimaan puoli naamaa peittäviä hiihtolaseja ja otin tavis aurinkolasitkin aina hississä ja tauoilla pois niin sain taattua melkein rajattoman rusketuksen. Laskettelu on itse asiassa aika siistiä hommaa. Tuolla Norjassa oli Suomen keskuksiin verrattuna myös paljon enemmän valinnanvaraa rinteissä. Pääosin siellä oli norjalaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia. Yllättävän paljon myös brittejä. Mä en tienny että ne osaa ees lasketella!

Kerran sain pakotettua kaverit terassiskumpalle.

Oli kyllä nyt sen verran mukava loma että taidan ottaa laskettelun takaisin ohjelmistoon ihan pysyvästi. Tossahan noi Alpit tosiaan on ihan vieressä. Ehkä sinne pääsis vihdoin ens talvena käymään. Ja nythän mulla noi vaatteetkin jo on, ja kypärä. Norjassa oli tosi lämmintä, vikana päivänä jo +10 astetta että lumet suli ihan silmissä pois. Mäet oli koko ajan hyvässä kunnossa mutta muualta alkoi hyvin näkyä kevään merkit. Käsittääkseni tämän viikon jälkeen koko keskus suljetaan ens syksyyn asti. Eli kesällä keskityn surffailemiseen ja muuhun urheiluun Balilla ja laskettelurinteet kuulee musta taas sitten ens talvena. Voisin hyvin mennä toiste myös Hemsedaliin.

Terkut vaan onnelliselta vuorten valloittajalta!

Ihana ja rasittava Lontoo

Lontoo taitaa kyllä olla mun suosikkikaupunki. Se on vaan niin ihana, sieltä saa kaikkea, siellä voi tehdä kaikkea ja brittiläinen kohteliaisuus sekä brittihuumori vaan toimii mulle. Käytin ekaa kertaa maahan saapuessa elektronista passin lukulaitetta ja se oli ihan pliisu kokemus kun kukaan ei sanonu tervetuloa Lontooseen, love. Ens kerralla taas jonotan.

kuva: telfordhomes.plc.uk

Olin viime viikolla pidennetyn viikonlopun Lontoossa. Tai no, yhden yön ja yhden päivän ja sitten se varsinainen viikonloppu meni Essexissä. Torstai-yöksi olin varannut hotellin keskustasta jotta oli sitten lyhyt matka illalliselle sekä ennen kaikkea seuraavan päivän shoppailukohteisiin. Ja tällä kertaa hotelli oli kyllä nappivalinta. Parasta hotellissa oli ehdottomasti kuntosali. Enkä mä ees ehtiny treenata siellä!

kuva: morganshotelgroup.com

Sen hotellin naapurissa on Gymbox - niminen jättmäinen kuntosali jota hotellin asukkaat saa käyttää ilmaiseksi. Siellä on 120 ohjattua tuntia viikossa (!!!), olympiakokoinen nyrkkeilykehä, varmaan 20 juoksumattoa rivissä, illalla DJ sekä jotain show-tanssijoita joita voi treenin lomassa pällistellä. Ohjattuihin tunteihin sisältyi paljon thainyrkkeilyä yms kamppailulajeja. Mulle siis täydellinen märkien unien kohde. Mä kävin siellä vaan ohjatulla kierroksella katsomassa mitä se pitää sisällään mutta ens kerralla otan huoneen suoraan siltä salilta. Sen salin takia voisin oikeastaan jo harkita Lontooseen muuttoa. Ja mun täytyy ehdottomasti lakata käymästä duunin kuntosalilla. Ton jälkeen se on niin masentava paikka!

hotellihuoneen valaistusvaihtoehtoja

Itse hotellikin oli kyllä vallan mainio (St Martins Lane, jos ketään kiinnostaa). Kuulemma Black Eyed Peas oli yötä samaan aikaan siinä samassa hotellissa. En nähny niitä. Huoneet oli juuri remontoitu ja varsinkin valaistukseen oli kiinnitetty paljon huomiota. Sitä sai säätää eri tunnelmiin sopiviksi ja sängyn ympärille sai loihdittua erivärisiä tunnelmavalaistuksia. Harmi että olin yksin siellä, meni tunnelmat ihan hukkaan. Palvelu hotellissa oli myös mahtavaa. Olin tilannut aamulla aamiaisen huoneeseen ja se tuli 20-25 minuuttia myöhässä. Olin juuri soittamassa perään kun mulle soitettiin että sorry maam, matkalla on, olemme pahoillamme, tämä korvataan kyllä hinnassa. Sitten heebo tuli tarjottimen kanssa jälleen pahoitellen ja sanoi että se me tarjoamme nyt tämän kun on niin kovasti myöhässä. Mä vielä siinäkin vaiheessa luulin että saan vaan palvelu- ja kuljetusmaksut anteeksi mutta lähtiessä mulle selvis että sain sitten ihan koko aamiaisen ilmaseksi. Ois toki ketuttanu jos ois ollu kiire johki kokoukseen, mutta kun mun piti vaan ehtiä Ted Bakerille niin hieman myöhästynyt mutta ilmainen ateria toimi oikein hyvin. Perjantaina oli vielä ihana auringonpaiste ja mulla oli täydellinen sää pyöriä kaupungilla.

Ilmainen hotelliaamiaiseni

Pieni kauppakin löytyi sieltä hotellihuoneesta (shampoota yms oli toki tarjolla pienemmissä pulloissa myös ilmaiseksi).

Osa vasta remontoitua kylppäriä

Sitten niihin ongelmiin... Lontoo on ihan halvatun iso ja täynnä jengiä. Sehän me jo tiedettiin. Paikasta toiseen kulkeminen julkisilla (tai ihan millä vaan menopelillä) on todella aikaavievää ja rasittavaa. Siis silloin kun kaikki toimii. Kun tulee ongelmia, se on sietämätöntä. Mä sain tällä kertaa osakseni hieman sitä sietämättömyyttä ja sen jälkeen aloin taas miettiä että ehkä Frankfurt on kuitenki ihan kiva. Täällä voi metron hajotessa vaikka juosta loppumatkan kun kaikki on niin lähellä.

Sekaan vaan taistelemaan. (kuva: standard.co.uk)

Ongelmat alkoi jo heti perjantaina kun myöhästyin tapaamisesta ystäväni kanssa koska asema jolla mun piti vaihtaa metroa olikin osittain poissa käytöstä ja se toinen metro ei pysähtyny lainkaan siellä. Sitten kiertoreitti toisen aseman kautta ja neljä metroa myöhemmin ehdittiin just Essexin junaan, mutta tiukoille veti. Kaverilla kun on lapsi joka pitää hakea tarhasta tiettyyn aikaan mennessä ja siinä ei selittelyt auta. Yritäpä muuten juosta lontoolaisella metroasemalla ruuhka-aikaan. Siellä tuli jopa kuulutuksia että isommat porukat ei saa pysähtyä juttelemaan ja tukkimaan väylia, keep the crowd moving. Ja kaikki tämä samalla kun raahasin matkalaukkua mukana. Liukuportaitahan siellä ei harrasteta.

Lauantaina ollessani turvallisesti Essexissä tuli kännykkään yhtäkkiä viesti Lufthansalta; pahoittelemme mutta huominen lentosi Frankfurtiin klo 19:30 on peruttu. WTF?! Ai niinku tolleen vaan? Tekstiviestin mukana tulleesta linkistä näin että mut oli suoraan siirretty klo 15:20 lennolle. Eihän tuo nyt käy päinsä kun klo 15:30 oli afternoon tea buukattuna. Eiku Lufthansalle soittamaan. Mulla kävi kyllä tuuri, sillä sain neuvoteltua itseni 18:30 koneeseen, eli ainoastaan tuntia ennen alkuperäistä lentoa. Tai niinhän mä luulin...

Sunnuntain koittaessa lähdettiin Essexistä junalla hyvissä ajoin kohti Lontoota. Oltiin saatu afternoon tea varaus vaihdettua tuntia aiemmaks joten mitään hätää ei pitänyt olla. Essexin ratojakin korjattiin joten junamatka kesti 1h20 normaalin 45 minsan sijaan. Mutta se oli jo tiedossa ja laskettu matka-aikaan. Lontoossa sitten metroon ja kohti aluetta jossa teet ja shamppanja odottivat. Ja sitten jäätiin jumiin. Metro kosahti kesken matkan ja me vietettiin iloiset 25 minuuttia kahden aseman välillä tunnelissa. Mun vieressä istuva nainen päätti käyttää ajan kikhernelounaansa syömiseen. Kun vihdoin liikuttiin ja päästiin seuraavalle asemalle, ei ollut mitään takeita että se metro siitä ihan lähiaikoina liikkuisi mihinkään joten päätettiin ulostautua ja etsiä taksi tai bussi. Ainoo vaan että takseja tai busseja ei ollut. Pitkän tuulessa ees taas juoksemisen ja taksien huitomisen jälkeen vihdoin onnisti ja myöhästyttiin "vaan" 40 minuuttia meidän teehetkestä, mutta onneksi vapaita pöytiä oli vielä tarjolla ja päästiin asiaan.

Sunnuntaina sää oli muuten ihan karsea. Tuuli joku tuhat metriä sekunnissa ja satoi vaakasuuntaan. Ai niin, mä olin lähdössä lentämään. Teehetken jälkeen aloin tehdä hyvissä ajoin lähtöä kentälle. Ajattelin kokeilla metroa Paddingtoniin ja siitähän menee sit yhdessä hujauksessa express juna terminaaliin. Joo niin mutta se metron sisäänkäynti oli suljettu. En mä keksinyt mistä sinne ois päässy, taas joku remppa menossa. Eikä ollu takeita että se metron signaaliongelma ois ees korjaantunu joten päätin panostaa taksiin. Voi halvattu että Lontoossa on hankala saada muuten taksia! Niitä on tuhansia mutta kaikki täynnä jengiä. Eikä melkein kellään ole korttimaksulaitetta autossaan. Lopulta, kun alkoi jo paniikki iskea, sain sen halvatun taksin, kun olin eka käyny automaatilla hakemassa cashia. Sillä aikaa oli tullut viesti että mun uusi kone on 30 minuuttia myöhässä ja se oli tervetullut uutinen kun muuten ois menny aika tiukoille. 

Mun kone lähti lopulta tunnin myöhässä, eli samaan aikaan kuin se alkuperäinen kone johon olin varannut paikan. Frankfurtin päässä törmäsin yhteen kaveriin joka ei ollut saanut paikkaa mun koneesta vaan oli joutunut 17:30 koneeseen. Me laskeuduttiin samaan aikaan. Se oli ollu kentällä jo pari tuntia ennen mua. Eli mullahan kävi tässä hyvin. Ehdin kentällä ylimääräisen ajan turvin vielä poiketa uudestaan Ted Bakerilla ja mukaan lähti pari tax free aleriepua joita olen tällä viikolla sitten esitellyt duunissa.

Niin, ja siihen itse lentoon. Mä en jostain syystä kyennyt tsekkaamaan lennolle etukäteen (ehkä olin saanut koneesta viimeisen vapaan paikan tai jotain) ja kentällä tulostaessani lippua näin että mulle on avokätisesti annettu keskipaikka koneen viimeiseltä riviltä. Mä oon vähän ahtaanpaikankammoinen ja istun aina käytäväpaikalla. Mulla tulee ahdistus, etten pääse pakoon sieltä jos joku tukkii alueen mun ja käytävän väliltä. Tällä kertaa se joku oli Saksan suurin mies. Joku kolme metriä pitkä ja ehkä 150 kiloa painava. Ei mikään läski, mutta ihan helevetin suuri. Sen polvet porautu läpi siitä edellisestä penkistä. Vertailun vuoksi mun polvien ja edellisen penkin välissä oli about 20 cm tyhjää. Ja sitten se kone keikkui puolelta toiselle siellä tuulessa. Otin lasin punaviiniä ahdistukseen mutta en kyenny juomaan sitä koska heilutti niin paljon että meinasin saada nesteet rinnuksille joka kerta kun lähestyin suun kanssa kuppia. Muutama rivi jäi jopa ilman juomia kun ei kaikille ehditty tarjoilla. Mä olin vaaranvyöhykkeellä, mutta viime hetkellä yksi fiksu stuertti älys alkaa jakaa juomia myös takariviltä alkaen ja mä sain sen viinin jota en voinu juoda. Ja sitten kun lisää tähän viimeviikoisen uutisen Germanwingsin lennosta niin ei se meidän lento mikään piknikki ollut. Laskeutuessa luulin etta tullaan siipi edellä metikköön, sen verran pomppivaa ja keikkuvaa se meno oli.

Me lennettin kyllä tosi nopsaa, alle tunnissa. Tais olla myötätuuli. Kiitos Luojalle siitä!

Taivaallinen loma Thaimaassa

En olekaan vähään aikaan reissannut kun säästelin patruunoita ihan kunnon lomaan vaihteeksi Euroopan ulkopuolella. Halusin jo viime kesänä mennä jonnekin sellaiselle fitness-lomalle jossa musta ruoskitaan taas ulos se fitness-prinsessa mikä pohjimmiltani olen. Viime vuosi on mennyt liiaksi toimistossa istuessa, urheilut on jääneet vähemmälle ja se tietenkin vaikuttaa myös mielialaan. Kesällä en päässyt urheilulomalle Espanjaan mutta talvella se vihdoin onnistui. Ja talvellahan mä en minnekään Espanjaan mene palelelmaan joten valitsin Thaimaan. Ja onneksi valitsin.

Koh Samuin lentokenttäbussi

Mulla ei ole varmaan koskaan ole ollut niin hyvin organisoitua lomaa. Ja kerrankin mä en ollut se jonka piti organisoida kaikki. Sain kaiken valmiina. Olin Koh Samuin saarella sellaisessa hotellissa joka on erikoistunut detox ja aktiivilomiin. Siellä oli tarjolla joogapakettia, pilates bootcampia, nestepaastoa (ei mua varten koska lomalla - ja oikeastaan aina kaikissa muissakin tilanteissa - mä haluan syödä kiinteää ruokaa), anti-stress spa paketteja ja sitten tuo minun varaamani Be Fit- ohjelma. Kolme terveellistä ja herkullista ateriaa päivässä kuului hintaan sekä ohjelmasta riippuen eri määrä energiapirtelöitä, teetä, mehuja tai smoothieita. Lisäksi mun pakettiin kuului yksi hieronta joka päivä sekä neljä puolen tunnin infrapunasaunasessiota. Yhdeksästä päivästä kuutena satoi mutta se ei edes haitannut kun oli muuten niin mukavaa ja kaikkea tekemistä joka ei ollut auringista kiinni eikä liittynyt rannalla makaamiseen.

sataa, sataa ropisee...

Hotellin vartijoiden ihana kissa. Teki mieli salakuljettaa se mukana Saksaan.

Hotelli yövalaistuksessa. Hyppäsin ekana iltana suoraan tuonne pimeään altaaseen.

Mä en ole koskaan ollut mikään aamuvirkku, mutta tuolla lomalla musta tuli sellainen - ihan vahingosa. Ja sama energia on säilynyt sieltä palattua. Siellä oli niin kova fyysinen rääkki pitkin päivää, että sammuin sänkyyni jo about iltakymmeneltä joka ilta. Normaalisti mua ei saa ennen puoltayötä nukkumaan. Ja sitten ihan vapaaehtoisesti heräsin osallistuakseni klo 7 alkavaan "sunrise walkiin" tai beach bootcampiin.

Rannalla nautittu alkoholiton koktaili

Yksi rantapäivä oli, mutta se loppui kun alkoi sataa

Mulla oli joka päivä tunnin personal tariner - sessio, päivästä riippuen yksi tai kaksi joogasessiota ja lisäksi, silloin kun niitä oli tarjolla, joku muu ryhmäliikuntatunti. Esim normaali potkunyrkkeily tai "aqua power" joka on potkunyrkkeilyä uima-altaassa. Mä en normaalisti ole mikään joogafani, koska pidän enemmän nopeatempoisesta urheilusta ja kamppailulajeista. Niiden ohella tuollainen rauhallisempi venyttelymeininki toimii, mutta olisin kyllä pitkästynyt kuoliaaksi jos olisin ollut pelkällä joogalomalla. Ensimmäistä kertaa elämässä kokeilin niin montaa eri joogalajia. Kokonaisen viikon kestäneen joogakokemukseni pohjalta voin sanoa että hot flow on mun suosikki.

Ihmeellistä kyllä, mun lihakset ei ollu melkein lainkaan kipeät ekan parin päivän jälkeen, vaikka urheilua tuli harrastettua monta tuntia joka päivä. Hieronnat varmaan auttoivat ja kenties joogakin.

Hotellimme uima-allas arungonnnousun aikaan

Ruoka oli siellä myös todella hyvää. Terveellistä, mutta silti maukasta. Ja sitä oli paljon. Vähän säällitti kaikki detoxlaiset jotka sai vaan pirtelöitä ja pari kertaa päivässä jotain raastettua porkkanaa. Itse kun sain mussutella kevätkääryleitä, Thai-curryja, paistettua kalaa ja ties mitä. Alkoholi ja tupakka oli kokonaan kielletty hotellin alueella. Myöskään lapsia sinne ei päästetty (samanlainen terveysriski kuin viina ja rööki :)). Oli siis todella tervehenkinen loma ja siellä oli myös paljon aikaa ja mahdollisuuksia vaan olla rauhassa, kukaan ei kiljunu eikä metelöiny. Hotelli sijaitsi viidakon vieressä ylhäällä mäen päällä eristyksissä muusta kylästä. Kuitenkin kävelymatkan päässä kaikesta tarpeellisesta.

Muutamia hotellin ruokia. Aurinkoisena päivänä ruuat sai tilattua suoraan uima-altaalle.

Koko loman ajan haaveilin myös kunnon thainyrkkeilytreeneistä, Thaimaassa kun oltiin. Hotellin lähellä oli paikallinen Muay Thai koulu ja aina ohi kulkiessa himotti mennä sisään. Oma ohjelma oli kuitenkin niin tiukka, että ei siihen olisi voinut enää lisätä kahden tunnin thainyrkkeilysessiota, joten menin koululle vasta vikana päivänä kun oma fitness-paketti oli jo ohi. Menin aamutreeneihin klo 8:00 - 10:00 ja tykkäsin niin paljon että menin sinne takaisin vielä iltapäivätreeneihin myöskin kahdeksi tunniksi. Sain sitten viimeisenäkin päivänä sen neljä tuntia kuntoilua. Ja ne treenit oli niin rankat että oli ihan hyvä etten mennyt aiemmin. Nyt mulla oli kunto rauhassa kohonnut viikon aikana ja sitten vikana päivänä huippukunnossa ollessani kykenin pärjäämään niissäklin treeneissä.

Perjantai-iltaisin oli hotellilta ilmainen kuljetus Fishermans Villagen Night Marketiin

Ei ole katukeittiön Pad Thain voittanutta. Hinta about 1.20€

Olen Thaimaassa käynyt jo pari kertaa aiemmin ja kierrellyt tärkeimmät nähtävyydet, joten tällä kertaa ei haitannut pysyä yhdellä saarella ja oikeastaan pääosin yhden hotellin alueella. Pari kertaa kävin yömarkkinoilla ja kerran menin oiken Chawengiiin isommalle rannalle ja vähän kylille pyörimään. Viimeisenä iltana repäistiin ja mentiin yhdessä muiden aktiivilomalaisten kanssa ravintolailallliselle ja yökerhoon. Siihen astihan meillä oli kuulunut ruuat paketin hintaan joten ei ollut paljoa tarvetta syödä hotellin ulkopuolella. Detox-kuurilla ollut brittityttö oli varsin onneissaan kun sai pitkästä aikaa oikeaa ruokaa :)

Chawengin kaupunki

Tsekatkaa tuota sähköjohtojen määrää!

Nälkä kasvaa syödessä ja tämän loman jälkeen haluan aina mennä aktiivilomalle. Mulla olisi pääsiäisenä taas reilu viikko lomaa ja mietin että minnehän sitä lähtis, Zanzibar on yksi ehdokas. Heinäkuulle varattiin jo kaverin kanssa fitness-loma Balille.

potkunyrkkeilyä vai balettia...? :)