Aiemmin Espanjassa asunut, nykyään Saksassa asuva ja melkein Pariisiin muuttanut suomalainen kertoo kokemuksia elämästä Euroopassa ja vertailee kulttuureja ja kieliä samalla kun suunnittelee mihin maahan sitä seuraavaksi lähtisi asumaan tai edes käymään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madrid. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madrid. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Lisää sähläilyä matkalla Madridiin

Tulipa mieleen yks toinenkin juttu toiselta tän kesän Madridin-reissulta. Olin lyhyellä varoitusajalla taas kattonu lennot Madridiin, kun en keksiny mitä muutakaan just sinä viikonloppuna tekis. Silloin Madridissa asuessa lensin tosi usein LAN Chilen koneilla kun niillä oli ihan sairaan halvat lennot. Koneet oli isoja ja hyvin varusteltuja, koska ne teki Madridissa vaan välilaskun ja jatko siitä Santiago de Chileen. En ollu pitkään aikana lentäny LANilla ja koska niiltä sai kaikista halvimman lipun, niin päätin mennä sillä. LAN on tässä välissä yhdistyny TAMin kanssa ja siitä on tullu LATAM. En aatellu että sillä ois mitään vaikutusta mun matkaan. Kuuluisat viimeiset sanat.

Saavuin Frankfurtin lentokentälle hyvissä ajoin. Siis mulle hyvissä ajoin, normaali ihminen ois ollu siellä jo tuntia aiemmin. Noissa Chile-koneissa on ainoastaan se huono puoli, että pitää mennä passintarkastuksen läpi, joten aikaa pitää varata hiukka enemmän. Menin kentälle suoraan duunista, joten saavuin junalla, joka menee ainoastaan 1-terminaaliin. Vanhasta muistista tiesin et LANin koneet lähtee aina kakkosesta, joten sinne piti siirtyä skytrainilla. Kun savuin lentokentän skytrain asemalle, näin että koko hevon juna on rempassa ja 2-terminaaliin pääsee ainoastaan bussilla, joka lähtee terminaalin edestä. No, laukkasin sitten sinne, ei tässä vielä kamala kiire ollut, melkein tunti vielä aikaa koneen lähtöön.

Löysin bussin hieman seikkailtuani ja se siitä melkein heti lähtikin ajamaan kohti 2-terminaalia. Perille päästyäni yritin katsoa ruuduilta että miltä portilta mun kone lähtee, mutta kun en sitä sieltä heti bongannut niin menin taas vanhasta muistista ei-Schengen alueen porteille. Näytin matkalippuni viivakoodia portille ja sieltä kuului piip, tuli punainen valo, eikä mikään auennut. Ihmettelin siinä, että mitäs nyt ja pari ystävällistä lentokenttävirkailijaa riensi hätiin katsomaan mitä mulla on siellä menossa. Näytin matkustuskorttia ja sanoin että tonne LANille pitäs päästä. Toinen niistä totesi siihen, että ei, toi on nyt LATAM ja se lähtee terminaalista 1. LANin koneet lähti kyllä aikoinaan täältä kakkosesta, mutta sitten se muuttui.

Eheheh. Mun pitäis siis taas ottaa alleni se hidas terminaalibussi ja palata sinne ykköseen josta juuri kauhealla vauhdilla tulin tänne kakkoseen. Aikaa koneen lähtöön oli ehkä 45 min. No mut eihän tässä tule vielä edes kiire!

Painelin taas pihalle ja terminaalibussi olikin siellä jo odottamassa, mutta ilman kuskia. Bussin etuosassa oli joku henkilökuntaan kuuluvan näköinen jolta kävin kysymässä et lähtiskö tää bussi pliis pian. Se sano että joo, ihan kohta, mutta kuski lähti just käymään vessassa. Nähtyään mun tyrmistyneen ilmeen se sanoi että noi kuskitkin on ihmisiä. Joo niin varmaan, mutta tartteeko olla ihminen just silloin kun mun kone on lähdössä!

No, tuli se kuski sit sieltä vessasta ja ajo mut takas lähtöpisteeseen. Onneksi matkustin bisnesluokassa eikä tarttenu turvatarkastuksessa jonottaa. Passintarkastuksessakaan ei ollu jonoa, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Ehdin koneeseen taas kerran ajallaan.

Huhhuh, ja vihdoin koneessa shamppanjan äärellä.


Vaikka LATAM ei ihan Lanin tasoon yllä niin oli sielläkin aika hulppea bisnesosasto.
Koneessa sai vaan kylmän salaattiaterian, mutta kyllä sekin hyvin maistui.

Ja loppumatka menikin leffaa katsellessa.


maanantai 22. elokuuta 2016

Madridissa ilman passia

Tosta Berliinin jutusta tuli mieleen, että kävi mulle melkein hassusti myös Madridissa huhtikuussa. Mä olin päättäny mennä Madridiin viikonlopuksi ja menin lentokentälle perjantai-iltana suoraan töistä. Kun olin jo lentokentällä ja koneen lähtöön oli noin puoli tuntia, huomasin yhtäkkiä että eihän mulla ole mitään matkustusasiakirjaa mukana. Mulla ei ole henkilökorttia (se on niin hankala hankkia täältä käsin), mutta passi kulkee yleensä aina mukana. Olin vaan just vaihtanu käsilaukkua ja passi jäi sinne toiseen...

Noh, mulla ei ollut enää aikaa lähteä kotiin, joten ajattelin että hypätään koneeseen ja katsotaan miten käy. Frankfurtissa ei koskaan kysytä passia jos matkustaa Schengen-maihin, joten tiesin pääseväni ainakin Madridiin asti. Paluu vois olla epävarmaa, mutta murehditaan sitä sitten kun sen aika on.

Vietin iloisen viikonlopun Madridissa ja olin jo ihan unohtanu, ettei mulla ole sitä passia. En sanonu kellekään kaverille asiasta mitään, koska ajattelin jotenkin jinxaavani sen jutun jos avaan suuni. Ja sit ne olis kuitenki ite alkanu stressata mun puolesta, enkä mä ois jaksanu sellaista.

Sitten tuli paluun aika. Menin lentokentälle ja omalle lähtöportille. Matkustin silläkin kertaa bisnesluokassa, koska olin saanut upgreidattua lentoni. Kävin siinä portilla näyttäytymässä ja multa kysytiin että lennänkö bisneksessä ja käskettiin ystävällisesti mennä vielä hetkeksi istumaan. Niinkuin sanottu, bisnesluokassa saa aina paljon parempaa palvelua. Sitten alkoi koneeseen nousu ja liityin lyhyeen jonoon. Huomasin, että mun edessä kaikilta kysyttiin henkkarit. Eeeeh, mitähän mä nyt tekisin? Jatkoin jonotusta muina miehinä pelkkä matkustuskortti kourassa. Päässä soi mantra, "Älä tarjoa itseä vahingoittavaa tietoa vapaaehtoisesti ja play it cool". Huijarit jää aina kiinni, jos niistä näkyy että ne huijaa ja ne on hermostuneita. Mutta jos näyttää siltä, että kaikki on niinku pitää, niin ei kukaan osaa epäillä muuta.

Sitten tuli mun vuoro, näytin pelkkää matkustuskorttia ja multa kysyttiin että annatko vielä henkkarin, kiitos. Ehh, juu tottakai! Mulla oli lompakossa ajokortti muovitaskun sisällä ja ajattelin että jos sitä vilautan ohimennen, niin ne ei varmaan tajua ettei se ole virallinen henkkari. Eihän ne Espanjassa voi tietää miltä kaikkien maiden ajokortit näyttää, kun niissä on kuitenkin EU:n iloinen tähtilogo. Jos en ota sitä pois muovitaskusta, niin ne ei nää niitä autonkuvia kortin takapuolella. Ajokorttihan on käypä dokumentti henkilöllisyyden todistamiseen, mutta ei kansalaisuuden. Siksi se ei käy matkustusasiakirjasta. Ajokortin kun saa siitä maasta missä asuu, eikä se todista että olis sen maan kansalainen.

(Ihan pikkasen vaan) vapisevin käsin kaivoin laukusta lompakon, vilautin muovitaskusta näkyvää ajokorttia ja olin niinku tosi cool. Nainen lähtöportilla sanoi "maravilloso" eli niinku et ihan mahtavaa, kaikki hyvin ja täydellisesti, voitte siirtyä koneeseen. 

Pistetäänköhän mut nyt vankilaan jos joku tullivirkailija lukee tän jutun?


tiistai 16. elokuuta 2016

Madrid armaani

Mähän en ole oikeastaan kirjoittanut paljoa Madridista, koska aloitin bloginpidon vasta muutettuani sieltä pois. No mutta siis, Madrid on ihana paikka opiskella, vierailla, hengailla, kyläillä... mutta mä meinasin kuolla siellä asuessani. Kaikesta siitä huolimatta on alkanut kihertää ajatus, että jos sinne sittenkin joku päivä vielä muuttaisi, edes hetkeksi. Mun työsopimus Frankfurtissa vihdoin vakinaistetaan tän vuoden lopussa ja sen jälkeen on maailma avoin. Voin ottaa palkatonta vapaata menettämättä työpaikkaani yms. Jos löydän hyvän duunin (kuinka todennnäköistä hei Madridissa jossa 50% nuorestä työvoimasta on työttömänä...??) niin voisin mennä sinne vaikka pariksi vuodeksi katsomaan että oisko siellä sittenkin niin kivaa kuin luulen.

Osa Madridin laajasta keskusta-alueesta. Kuva: Lonely Planet

Viimeksi kun asuin Madridissa, voi mun siellä olon jakaa kolmeen osioon; opiskelija, työntekijä ja kotirouva/työtön työnhakija. Opiskeluaika oli tottakai tosi kivaa. Bailasin muiden erasmuslaisten kanssa aamunkoittoon ja raahauduin tunneille kolmeksi. Joo, mut oli siis laitettu iltaryhmään jolla on tunnit klo 15 ja 21 välillä. Sen jälkeen illalliselle ja siitä vähitellen baariin, tai minne nyt milloinkin ja aamulla ekalla metrolla takas kotiin nukkumaan. Ne oli hienoja aikoja, mutta ei niitä olis kauempaa kestänyt.


Plaza Mayor. Kuva: ihmadrid.com

Sen jälkeen loppu opinnot ja suurin osa kavereista poistui kukin omaan kaupunkiinsa, mutta mä jäin. Ensimmäisen (ja lopulta ainoan) duunin löytäminen ei ollut kovinkaan vaikeaa. Heti kun aloin hakea pääsin jo muutamaan haastatteluun ja ihan parin kuukauden päästä aloitin jo uudessa duunissa. Palkka oli tietty ihan surkea, työmatka pitkä ja työ aika aneemista, mutta mulla oli kuitenkin työ ja työyhteisö ja jotain sisältöä päiviini. Syksyn lähestyessä päätin kuitenkin palata Suomeen päättämään opintoni. Ajattelin, että jatkossa saan parempia duuneja jos on näyttää paperit siitä että olen valmistunut. Tein siis jäljellä olevan vuoden opinnot yhdessä lukukaudessa ja samanaikaisesti kirjoitin lopputyötä. Mä kun jotain päätän, niin senhän teen vaikka pitäs juosta läpi tiiliseinästä.

Plaza de Cibeles. Kuva: law.depaul.edu

Helmikuussa 2008 olin lopulta valmis palaamaan Madridiin ja sinne palasin. Jätin vakiduunin, perheen, kaverit ja harrastukset taakseni ja lähdin kohti uutta. Mulla oli ollut niin rankka ja työntäyteinen syksy ja talvi, etten ollut paljoa ehtinyt edes pysähtyä hengittämään. Sitten yhtäkkiä ei mitään. Ei mitään syytä herätä aamuisin, ei mitään paikkaa missä olisi pitänyt olla, ei ketään sukulaisia tai ystäviä lukuun ottamatta poikaystävää jonka takia sinne muutin. Ja sitten alkoi täyspäiväinen työnhaku (silittämisen ja ruuanlaiton ohessa). 15 kuukauden aikana kävin yhteensä 22 työhaastattelussa. Hain kymmeniä paikkoja, tein kymmeniä kieli- yms testejä. Kävin yhden työhöni liittyvän parin kuukauden etäkurssin todistaakseni että kyl mä haldaan nää hommat myös espanjaksi. Ja nada. Usein musta tykättiin, mutta koskaan mua ei valittu. Jos hain liian simppeliä duunia, mulle sanottiin että oon ylikoulutettu hommaan eikä ne uskalla palkata mua kun lähtisin kuitenki heti pois. Jos hain parempaa duunia en sitäkään saanut. Ehkä koska en ole espanjalainen. Tai ehkä koska ei vaan ollut tarkoitus. Ei mulle koskaan kerrottu syytä. Joskus niihin paikkoihin ei lopulta valittu ketään.

Madridin keskustaa toisesta päästä. Kuva: telegraph.co.uk

Lopulta 1.5 vuotta muuton jälkeen, elokuussa 2009 aloitin duunit Frankfurtissa. Piti tulla tänne vaan 10 kuukaudeksi keräämään kokemusta ja rahaa ja sitten palata Espanjaan. Seitsemän vuotta ja kymmenen työsopimusta myöhemmin... täällä ollaan edelleen. Kun mulle tarjottiin täältä ekan kerran jatkoa, oli helppo vastata myöntävästi. vaihtoehtona kun olisi ollut olla toisen luokan kansalaisena Madridissa. Täällä suomalaisuus oli plussaa, Madridissa mua katsottiin kieroon kun jotain vierasplaneettalaista.

Cuatro Torres Pohjois-Madridissa. Kuva: wikipedia

Ja nyt kun vihdoin kaiken uurastamisen ja taistelemisen jälkeen mut vakinaistetaan, olen alkanut miettiä että tässäkö tämä nyt sitten on. Frankfurtissako mä oikeesti vietän koko loppuikäni? Ekan vuoden täällä ollessani asuin vielä puoliksi Madridissa. Kävin kotona melkein joka viikonloppu. Sen jälkeen kun päätettiin lopullisesti muuttaa eri osoitteisiin exän kanssa, olen silti käynyt Madridissa noin pari kertaa vuodessa. Tänä vuonna vihdoin keksin, että siellähän voi kyllä käydä useamminkin! Lennot sinne on Frankfurista yleensä tosi edullisia, vaikka ostaisi viime hetkellä, ja meno siellä on tosi mukavaa. Siis noin niinkuin vierailijan näkökulmasta.

Retiron puisto. Kuva: lovelockstore.com

Pystyisnköhän mä vielä muuttamaan Madridiin...? Tiedän ainakin yhden ihmisen joka ilahtuisi kovasti jos sinne muuttaisin. Ainoa Madridissa asuva suomalainen ystäväni Tia.Täytyy nyt odotella ensin vuoden loppuun sitä vakisopparia ja sitten ehkä alkaa varovasti katsella työpaikkoja. Ei kai tässä mikään kiire enää ole, valmiissa maailmassa.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Halvan halpa Madrid

Vietin pääsiäisen Madridissa ja olis uutta materiaalia kasassa enkä ehtiny vielä edes edellisestä reissusta juuri kertoa. Mitäs siitä, sateista oli, kuten kuvasta näkyy. Siis edellisellä reissulla. Nyt pääsiäisenä paistaa helotti aurinko, kunnes viimeisenä päivänä taas Madridille tyypilliseen tapaan satoi. Kuka väittää että Espanja on yhtä aurinko ja rantalomaa. Madridissa ei ole edes rantaa!


Madridissa on aina ollut syöminen ja juominen suht halpaa, mutta nyt se on menny ihan överiks. Cañan, eli pikkuoluen saa nykyään jopa alle eurolla. Viisi pikkupulloa olutta saa kolmella eurolla (pikkupullo Espanjassa on tosiaan pikkupullo, 2.5 desiä). Alla olevista kuvista näkee että drinksut irtoo parhaimmillaan myös kolmella eurolla. Siis tohon kolmen euron hintaan kuuluu myös pikkupullo blandista.

Siellä niitä olis ja halvalla lähtis

Jättimäinen GT 5 euroa (Bombay Sapphiresta & Nørdic tonicista)

Viisi pikkupulloa kolmella eurolla
Nyt pääsiäisenä kävin pitkästä aikaa vanhassa kunnon El Tigressä, keskustassa sijaitsevassa tapaspaikassa jossa juoman hinnalla saa syötyä vatsansa täyteen tapaksia. Se oli sitten viime näkemän vaihtanut paikkaa kadun toiselle puolelle hieman isompaan lokaaliin, mutta ruokaa sai entistäkin enemmän. Silloin Erasmusaikaan muistan ottaneeni siellä useamman kierroksen mutta nyt riitti yksi juoma. Sen kylkiäisenä tuli niin paljon mättöä että napa rutisi.

Tämä kaikki irtosi vitosella El Tigressä
Muutenkin keskityttiin aika paljon ruokailuun tällä reissulla. Parhaita paloja olivat mm vanha tuttu galicialainen ravintola Maceiras. Aivan mahtavaa ruokaa, viinit juodaan soppakulhosta, edullisia merenherkkuja, mutta aika tyly palvelu. Vettä pyydettiin kolmesti ennen kun saatiin, yksi ruokalaji jäi kanssa tulematta ja sitä saatiin pyytää pariin otteeseen. Emännät juoksee ees sun taas (pelkkiä pelottavan näköisiä feministinaisia tarjoilemassa) eikä vilkaisekaan että sais katsekontaktia. Paikka on aina täynnä ja pöytää saa jonottaa (turha yrittää varata, ei onnistu), mutta ruoka on hyvää ja tunnelma aito joten tulen siellä varmasti jatkossakin käymään.

Uusi kokemus oli afrikkalainen ravintola El Mandela (yksi harvoista rafloista joilla on ihan oma nettisivu, ei kovin tavallista Madridissa). Että oli hyvää ja - yllätys, yllätys - halpaa! Siellä pelaa myös palvelu. Toki paikka oli puolityhjä kun me siellä käytiin joten omistajalla oli aikaa kertoilla ruuista ja kysellä miltä maistuu, mutta paikallisten kaverien mukaan siellä on aina hyvä palvelu. Pääruuat maksaa jotain kympin. Olin niin tohkeissani ruuasta etten edes älynny ottaa kuvia. Siellä on ruokaa eri Afrikan maista ja ruokalistassa on aina maan lippu ruokalajin kohdalla kertomassa mistä se tulee. Annokset ei ole mitään ylihienon näköisiä mutta hyvältä maistuu. Me syötiin kana-banaanipataa sekä paistettua kalaa riisin kera. Jos tykkää tulisesta niin chilisoossi tarjotaan erikseen ja sitä saa lisäillä oman maun mukaan.

Yksi uusi ravintolatulokas on New York -henkinen East 47. Siellä on Andy Warhol taidetta seinillä ja muutenkin sellainen pop art henkinen tunnelma. Ruoka ja palvelu oli todella hyvää, mutta hinnat ei kuitenkaan kirpase kukkaroa niin paljon kuin voisi kuvitella. Pullo cavaa irtoaa 15 eurolla (ruuista viis:).Siellä saa myös monista annoksista puoliannoksen halvemmalla. Itse tykkään ainaa maistella monia eri juttuja mutta jos tilaan yhden täyskokoisen pääruuan niin maha täyttyy jo sillä. Tuolla voi siis ottaa useamman puolikkaan annoksen ja maistella useampia makuja kerralla.

Lubina al horno con espinacas, camarón pipa  y crujiente de tinta
 (1/2 annos) ja taas sain mereneläviä; pikkiriikkisiä katkarapusia, kalaa ja mustekalan musteesta tehtyjä rapeita tikkuja
Tryffelipasta - Spaghettini con huevo poché, beurre
blanc y trufa negra (1/2 annos)
Ja on Madridissa toki kalliitakin hienostoravintoloita. Esim toinen galicialainen seafood ravintola joka ei sit olekaan mikään taverna. Mutta edelleenkin todella suositeltava. Sen nimi on O'Pazo. Siellä saa ihan sairaan hyvää ruokaa, palvelu on todella hyvää (sietää sillä hinnalla ollakin) ja muutenkin mukava paikka. Oon ollu siellä kaksi kertaa, tai ehkä kolme. Tigressä ja Mandelassa voi käydä päivittäin mutta O'Pazo kannattaa jättää erikoistilanteisiin.

O'Pazosta saa maailman parhaat cigalat.

Tervehdys keittiöstä, pienet kotilot alkupalaksi. Mitä lie ovat nimeltään. Ja tietty shamppanjaa! Tai no, cavaa.
Sitten olis vielä tarjolla herkkusuille yhdistetty kulttuuri- ja mättämisohjelma. Hotelli Westin Palacen oopperabrunssi joka sunnuntai. Siinä sitä on kulttuuria kerrakseen. Brunssi nautitaan hotellin upean kupolin alla ja samalla kun kaksin käsin syödään upeita herkkuja (seafood jälleen hyvin edustettuna, toki muillekin mauille löytyy tarjontaa) niin vieressä kaksi laulajaa lurittelee valittuja oopperakappaleita livenä. Syödä (ja juoda) saa niin paljon kuin haluaa. Meillä brunssi kesti 2.5 tuntia. Ja sit lähettiin outletiin shoppailemaan!

Mun jälkkärivalikoima
Osa alkuruuista
Seafood osasto (mä en vaan noista saa tarpeekseni, olenhan itsekin horoskoopiltani rapu)
Argentiinalaisesta oopperasta tullut laulaja siellä viihdyttää meitä. On kuulemma yksi maailman viidestä parhaasta oopperasta Milanon, Pariisin ja mitäniitänytoli kanssa.
Että nyt vaan kaikki  Madridiin herkuttelemaan. Tarjontaa löytyy joka makuun ja joka kukkarolle.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Halvatun potkupallo

Mitä tekemistä on Frankfurt Eintrachtin Eurooppa Cupin matsilla ja mun lennolla Madridiin? Ihan heti ei arvais että mitään, mutta niinpä vaan oli. Meidän Eintracht oli viime torstaina saanu vieraakseen FC Porton ja peli pelattiin Frankfurtin Stadionilla klo 19:00. Stadion on siinä yks pysäkki ennen lentokenttää keskustasta junalla tullessa. Mun lento Madridiin lähti klo 19:50. Joko alkaa yhteys löytyä?

Mä olin tällä kertaa varannu lennot LAN Chileltä kun ne oli niin halvat ja koska niillä on isot ja ihanat koneet joissa on jokaisella oma viihdekeskus josta voi läpi matkan katsella leffoja ynnä muuta. Ärsyttävä puoli siinä on se, että joutuu menemään passintarkastuksen läpi koska Madridissa on vaan välilasku koneella joka siitä sitten jatkaa Chileen. Jostain syystä kun tsekkasin itseni jo hyvissä ajoin tiistai-iltana lennolle ei mulle annettu lainkaan istumapaikkaa. Mä yleensä haluan käytäväpaikan ja mahdollisimman edestä konetta, mutta tällä kertaa sain vaan xxx:n ja lupauksen että mulle on kyllä paikka koneessa. Päätin siis kerrankin lähteä ajoissa kentälle, heti duunista päästyä klo 17:30, jotta ehdin selvittää siellä portilla että missä mun paikka on. Aattelin et jos ne on ylibuukannu koneen tai jotain niin en halua riskeerata että jään kyydistä.

Rautatieasemalta lentokentälle kestää junalla yleensä 12 minuuttia, mä just missasin edellisen junan, mutta seuraava oli tulossa 10 minsan päästä, joten ei hätää. Ihmettelin vaan miten siellä laiturilla oli niin paljon jengiä ja ne kaikki näytti odottavan sitä mun junaa kunnes hokasin että ne on kaikki miehiä ja niillä on kaikilla jotain Eintracht krääsää päällään ja suurimmalla osalla myös olutpullo kourassa. Jaahas, matsi tulossa, no ei kai siinä mitään. Kun juna lopulta tuli, oli meitä niin paljon ettei me kaikki mahduttu siihen junaan. Siellä ois tarttenu työntäjiä vähän niinku Tokion metrossa. Kukaan ei tietenkään antanu periksi ja jääny venaamaan seuraavaa junaa vaan se meidän juna seisoi siinä ikuisuuden venaten että kaikki raajat on poissa ovien välistä ja ovet pystytään sulkemaan. Mä en ylettäny pitämään mistään kaiteesta kiinni, mutta ei ollu tarvetta siinä tungoksessa enkä mä tiedä kenen varpaiden päällä mun matkalaukku seisoi kun en ylettäny kattomaan.

Siinä sitten köröteltiin menemään kuin sillit suolassa yks pysäkin väli aina Niederradiin asti. Niederradissa meni kaikki hyvin siihen asti kunnes ovet oli taas suljettu mutta sit me ei liikuttu mihinkään. Meni viis minsaa, kymmenen, kukaan ei sano mitään kun niillä faneilla oli niin hauskaa keskenään haastellessa. Mulla alko jo tuskan hiki valua koska siinä vaiheessa viiden minuutin matkaan oli jo menny pitkälle yli 20 minsaa. Ja sitten tuli kuulutus; kaikki ulos junasta, juna meni just rikki. Eheheh. Niederradissa, siis kaikista mahdollisista paikoista sen junan piti hajota Niederradissa jossa ei ole mitään, siis ei mitään! Seuraavaa junaa oli turha jäädä venaamaan sillä vaikka se ois tullukin ja se hajonnu juna ois saatu sitä ennen alta pois niin se uus juna ois ollu jo valmiiks ylitäynnä ja mua ei ois kinnostanu alkaa tapella paikasta junassa niiden futishullujen kanssa. Eiku sitten taksia etsimään. Paikassa missä ei ole takseja. 

Juoksentelin hetken aikaa katuja ylös alas kun alkoi paniikki iskeä. Vitsi jos mä en ehdi täältä lentokentälle ajoissa. Oisin tilannu taksin mut en ees tienny millä halvatun kadulla mä oon. Näin pidemmällä yhden pizzerian ja päätin mennä sinne kysymään jos ne vois soittaa taksin. Pizzerian edessä oli kolme liikemiestä matkalaukkujen kanssa ja menin niiltä kysymään et hei onks teil hajuu miten täältä pääsis lentokentälle. Ne osoittautu mukaviksi itävaltalaisherroiksi joista yksi oli jo käyny Pizzeriasta tilaamassa taksin ja ne sano että mä voin tulla niiden kyytiin. Taksissa istuessa kuski ystävällisesti kertoi meille näkevänsä laitteestaan että lentokentälle vievä valtatie on sit ihan tukossa. No kiitos vaan tuosta tiedosta, sehän rauhoittaa mut täysin.

Päästiin me lopulta kentälle kun mun koneen lähtöön oli 60 minuuttia. Mulla oli sit turvatarkastuksen lisäksi vielä se passintarkastus edessä. Eihän tässä tullut edes kiire. Paitsi että turvatarkastuksessa oli about puolen tunnin jono. Mä en kestä! Miksi nyt pitää kaiken mennä vaikeimman kautta? Business jonossa ei näyttyny olevan kuin viisi tyyppiä, eikä kukaan vahtimassa. Hmm, uskaltaisinkohan mä...? No ei tässä muu auta, eiku jonoon vaan ja tosi liikemiesmäinen ilme päälle. Jostain kumman syystä kukaan ei tarkastanu tällä kertaa business jonon matkalippuja ja mä pääsin siitä läpi jonottamatta puolta tuntia rahvaan seurassa. Sit oli enää passintarkastus jossa ei onneks ollu pitkät jonot ja pääsin lähtöportille lopulta kymmenen minsaa ennen kuin boardaus alkoi. Niillä oli siellä mua jo oottamassa tulostettu paikkalippu, keskipaikka koneen perällä. Ihan sama, siinä tärinän tilassa olin vaan onnellinen että ehdin kyytiin.

Takastullessa onnistui varata paikka jo lennolle tsekatessa mutta koneessa oli joku vika ja viime minuutilla meille annettiin jonku toisen yhtiön kone. Mikä tarkoitti sitä että heihei viihdekeskus ja heihei paikkaliput. Uuden koneen numerointi ei vastannu sitä mitä meidän matkalipuissa luki joten se oli aika Ryan Air meininki ja kaikki sai ottaa sen paikan minkä onnistui. Lisäksi Madridissa oli ollu jotku Saksan vaeltajaliiton kokoontumisajot ja kone oli täynnä jengiä jotka kaikki näytti tuntevan toisensa ja ne huuteli toisilleen mun pään yli. Kaikilla niillä oli vaelluskengät jalassa ja reput selässä ja ne oli aika sellasia just metsästä tulleen näkösiä. Sen lisäks meidän lähtöportti vaihtu kolme kertaa ja mä ravasin kenttää ees sun taas kunnes lopulta se vaihtukin siihen alkuperäseen joka on taas ihan toisella puolella kenttää ja jossa mä olin jo kerran ollu.

Niin ja sit mä olin jättäny aikaa kentällä shoppailuun kun siellä on kivoja kauppoja. No koko hevon terminaali oli rempassa eikä yksikään vaatekauppa ollu auki. Tosi kivoja sellasia oli kyllä tulossa. Ehkä sit ens kerralla...

Lisäks Madridissa oli ihan schseisse ilma, satoi ja tuuli ja oli kylmempää kuin Frankfurtissa. Joten ei nyt menny ihan putkeen tuokaan reissu. Mutta oli ihana nähdä kavereita ja itse reissun sisällöstä kirjoitan erikseen.

torstai 20. helmikuuta 2014

Ja nyt loppu sammaloituminen

Siis kuinka voi pitää reissublogia jos ei yhtään edes reissaa?! Nyt tuli loppu tälle Frankfurtissa makaamiselle ja matkoja on varailtu nyt ihan toden teolla. Ensi viikolla on vuorossa vanha kotikaupunki Madrid. Siellä olen viimeksi käynyt vuosi sitten, kyllä se aika rientää! Muutenkin huomasin etten ole kovin montaa tekstiä Espanjasta kirjoittanut vaikka alussa niin lupailin, joten siihen tulee nyt muutos ja alan tarinoida teille vanhoja Espanja-juttuja. Tai uusia, katsotaan nyt mitä materiaalia sieltä tarttuu mukaan. Nyt voin jo kertoa ihan mahtavasta uudesta kahvilasta joka on avattu Madridissa ja jossa on pakko päästä käymään. Se on Gatoteca, kahvila joka on täynnä kissoja. Siellä voi istua nojatuolissa, lukea kirjaa ja rapsutella kissoja. Niitä voi sieltä sitte myös adoptoida mukaansa. Osa niistä asuu siellä vakituisesti ja niiden ammattinimi on co-terapeuta. Kissaterapiaa! Nyt just niillä on meneillään Festimiau, Espanjan ensimmäinen kissafestivaali.

Madrid

Ens kuussa on sitten vuorossa taas vaihteeksi Köpis musagurun kanssa ja tällä kertaa konsertin sijaan on ohjelmassa Breakdance kisat. Siitä tulee varmasti raporttia. Sen jälkeen on vuorossa Suomi ja kummipojan konfirmaatio huhtikuussa ja pääsiäiseksi en ole vielä keksinyt minne mennä. Vahvimpana ehdokkaana on tällä hetkellä Beirut (!). Joo, ihan oikeesti. 

Kööpenhamina


Beirut


Toukokuussa on tulossa matka Torontoon ja New Yorkiin ja sitten uudestaan Suomeen kun siellä ois yhdet tärkeät synttärijuhlat. Kesälomat suunnitellaan sitten tuonnempana. Kreikassa pitää varmasti ainakin vähän piipahtaa ja muusta en sitten vielä tiedä.


New York


Toronto

Mä kamppailen nyt Nykin hotellivarausten kanssa. Siellä näyttää olevan kaikissa vähänkään kohtuullisissa ja suht keskeisllä alueella sijaitsevissa hotelleissa hinta per yö jotain 300 euroa ja siitä ylöspäin. On menty siihen pisteeseen et jos joku on "vaan" 250 euroa niin se näyttää mun silmissä jo halvalta. Hyviä vinkkejä vastaanotetaan!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Oikeus ja kohtuus

Terveiset Madridista! Miten olikaan että siellä on ollut pari viikkoa jo yli 30 asteen helle, mutta kun mä menin, niin lämpötila laski 22 asteeseen ja oli pilvistä koko viikonlopun. Alan kohta uskoa että mulla on joku ilmaa huonontava vaikutus. No mutta asiaan.

Mun visiitin pääasiallinen syy oli siis käydä todistamassa oikeudessa. Tää ei ollut vielä varsinainen oikeudenkäynti (siltä toivottavasti vältytään) vaan esitutkinta. Meitä oli neljä puolustuksen kutsumaa todistajaa joiden piti saapua perjantaiaamuna oikeustalolle. Tuomari ei vaivautunu ollenkaan paikalle (miten tyypillistä!) vaan yksi paikallisista valtion virkamiehistä hoiti kysymisen ja samalla kirjoitti koneelle kaiken mitä me sanottiin. Kuulustelu tapahtui huoneessa, jossa kymmenellä virkamiehellä oli työpiste ja jengiä ravas sisään ja ulos kuin rautatieasemalla. Tosi luottamuksellista tosiaan. Mut kutsuttiin ekana todistamaan ja mua pidettiin siellä 45 minuuttia. Virkamiehen kysymysten jälkeen sekä puolustuksen asianajaja että syyttäjä sai molemmat esittää jatkokysymyksiä.

Kuinka ollakaan, sinä päivänä oli myös ohjelmassa oikeustalon virkamiesten ulosmarssi ja mielenosoitus Espanjan juuri julkaisemia säästösuunnitelmia vastaa. Meidän siellä ollessa talo tyhjeni yhtäkkiä ja jengi siirtyi talon edustalle toimistotarvikkeiden kanssa metelöimään. Mun jälkeen oli kolme muuta todistajaa ja kaiken kaikkiaan meillä meni melkein viisi tuntia siellä oikeustalolla. Ei vähiten siksi, että kun kaikki todistuslausunnot oli otettu niin se sihteeri, jonka hallussa oli jotain papereita jotka syytetyn piti allekirjoittaa, oli kadonnu taivaan tuuliin siinä vaiheessa kun sen ois pitäny olla meidän seurassa. Se oli vissiin siellä pihalla kans hakkaamassa kirjeveitsellä paperikoria. Sitä me venattiin sit lopuksi vielä joku 45 minsaa kunnes se taas materialisoitui takas työhuoneeseensa. Ah, Espanja! Onneks se meidän kuulustelija ei sentään lähteny meneen kesken kuulustelun.

Yksi kuriositeetti siellä oikeustalolla oli se, että porraskuiluun oli asennettu verkkoja. Siis siellä oikeustalossa portaat kiersi rakennuksen reunoja ja keskelle jäi leveä aukko joka ulottui ylimmästä kerroksesta alas asti. Siihen oli asennettu pariin kohtaan verkot. Ilmeiseti siellä on joskus joku yrittänyt tappaa joko itsensä tai vastapuolen edustajan (ehkä onnistunutkin?) mutta nyt moiset yritykset päätyy verkkoon, eikä ainakaan siinä talossa kukaan voi loikata kuolemaan. Aika karmaiseva ajatus. Toinen hassumpi yksityiskohta oli se, että multa takavarikoitiin laukussa ollut kamera sisään mennessä. Kuitenkin meillä kaikilla oli mukana kännykät joissa on myös kamerat ja oisin sillä voinu kuvata vaikka sitä porraskuilua niin halutessani (en sit viittiny kuitenkaan). Tää on just taas todistus siitä että joskus on ollu sääntö että ei saa tuoda kameroita oikeustalolle, mutta kukaan ei ole sitä muokannut koskemaan nykyaikaa ja kameroilla varustettuja kännyköitä. Nyt ne vois joko poistaa koko säännön tai sitte alkaa takavarikoida myös puhelimia. Eihän siinä muuten ole mitään järkeä.

Muutoin oli oikein kiva käydä Madridissa. En mä siellä asuessa ollut mitenkään erityisen onnellinen, mutta onhan se lomakohteena tosi kiva paikka. Ja oho, ostin neljät kengät! Mun ihan oikeesti tartti löytää kengät heinäkuussa Suomessa oleviin häihin, mutta sit siinä sen monipuolisen ja värikkään valikoiman ja ennen kaikkea sen ihanan alhaisen hintatason edessä lähti jotenki mopo ihan käsistä. Nyt on sit kenkiä koko kesäksi. Espanja on hyvä kengäntuottajamaa joka tukee kivasti tälläisen kenkien ystävän tarpeita. Jeps vaan. Seuraava matka onkin sitten taas Kreikkaan. Ihan jo parin päivän päästä. Kerron sitten vaalikuulumisia taas sieltä viimeistään ens viikolla.