Samarián rotko

Ennen Karpathosta vietettiin viikko Kreetalla. Siella olen ollut jo kerran aiemmin vuonna, ööö...1989 (!) pienessä Agios Nikolaoksen kylässä, joten oli jo aika palata uudestaan tutustumaan Kreikan suurimpaan saareen hieman paremmin. Majapaikka meillä oli Hanian lähellä kävelymatkan päässä useammastakin rannasta ja oman kadun varrella oli muutama taverna joista yksi oli aivan super. Auto meillä oli vuokrattuna taas koko ajan joten päästiin vaivattomasti liikkumaan ympäri saarta.

Parista Kreetan kohteesta haluan kertoa tarkemmin. Ensimmäinen on tietenkin Samarián rotko, vaellusreitti jonka varmaan suurin osa Kreetalla käyneistä turisteista on tahkonnut läpi. Se on Euroopan pisin rotko, 16 km, ja maasto on aika haastava. Alkuun pitää laskeutua monta kilsaa vuorta pitkin alas. Polku kiemurtelee ja on täynnä isoja kiviä joille astuessaan voi muljauttaa nilkkansa jos ei pidä varaansa. Tosin kaikki pikkulapset näytti ilosesti juoksentelevan siellä vailla huolen häivää. Itsekn luulin olevani yksi nopeimmista ja henkselit paukkuen lähdin matkaan, vaan toisinpa kävi. 

Siellä se nyt ois - Samarián rotko. Edessä 16km vaellus. Kylläpäs näyttää houkuttelevalta!

Ylhäälla vuorella oli aika haastava ilma; sadetta, sumua ja kylmää. Me oltiin tietty shortseissa kun oli varoitettu että alhaalla rotkossa voi tulla tosi kuuma ja myös siksi vaellus aloitettiin tosi aikaisin aamulla. Hellehatulle ja aurinkolaseille ei ollut tossa kohtaa paljon käyttöä.

Kyseinen vaellusreitti on erittäin haastava polville. Mä en tiennyt olevani polvivammainen, ennen kuin huomasin pari kilsaa lasketeltuani että nyt sattuu. Rotkoon kun lähtee, niin sieltä ei pois pääse vaan reitti pitää suorittaa loppuun asti. Tietenkin jos heti alkuun tulee katumapäälle voi nousta takaisin polkua pitkin ylös vuorelle mutta esim. viiden kilsan jälkeen pitää joko nousta viis kilsaa takas ylös tai jatkaa loppuun asti. Mitään teitä ei rotkoon mene vaellusreitin varrella. Joten hammasta purren jatkettiin vaan matkaa. Joskus pidempiä matkoja juostessa mulla on polvet kipeytyny hieman mutta olen aina siinä vaiheessa lopettanu juoksun kun on alkanut sattua. Ekaa kertaa elämässä piti vaeltaa vielä 10km sen jälkeen kun kipu alkoi jo olla sietämätön.

Itse rotkon pohjalle saapuminen kesti monta tuntia. Mä kun luulin että koko vaellus suoritetaan tasaisella maalla mutta ensin piti laskeutua alas vuorelta ja siinä ne polvet hajos. Ensi kerralla hankin kunnon vaelluskengät, vaelluskepit ja polvituet. Siis hetkinen, en kai mä ole jo suunnittelemassa uutta vaellusreissua...?!

 

Samarián kri-krit (eli kreetalaiset villivuohet) ei pelänny ihmisiä ja tuli hakemaan ruokaa suoraan kädestä.

Samarián kallioiden värinen kissa oli myös kovin hellyydenkipeä.

Vielä ois pari kilsaa, mutta voitto häämöttää jo. Oppaan sitoma polviside helpotti loppumatkan taivaltamista kovasti. Kaiken kaikkiaan vaellusreitin läpi tahkoamiseen kului seitsemän tuntia.

Karpathos

Tänä kesänä olin taas pari viikkoa lomalla Kreikassa. Mä en ikinä kyllästy siihen maahan koska joka vuosi voi käydä taas uudella saarella, jossa en ole ennen käynyt. Tällä kertaa oli vuorossa Karpathos. Se kuuluu Dodekanesian saariryhmään ja sijaitsee Kreetan ja Rodoksen välissä. Mä löysin sen saaren ihan sattumalta kun oltiin alunperin menossa Kreetalle ja syssa oli menossa Rodokselle ja sit katoin kartasta et mitähän siitä välistä löytyy jos vaikka treffattais. Syssaa menin lopulta ihan Rodokselle asti tapaamaan, mutta Karpathos jäi meidän matkaohjelmaan.

Karpathos on kapea ja pitkulainen saari jonka eteläosassa on pääkaupunki Pigadia (tunnetaan myös nimellä Karpathos), sekä kaikki muutkin merkittävämmät paikat. Pohjoisempana on vain traditionaalinen Olympoksen kylä ja sen jälkeen tiet aika pitkälti loppuvat ja ihan pohjoiskärkeen ei edes pääse. Meillä oli auto vuokrattuna koko ajan ja päästiin kivasti näkemään koko saari. Saarella on kolme bensa-asemaa mutta kahtena vikana matkapäivänä niistä oli kaikista bensa loppu. Laivaa odotellessa...

Karpathokselle pääsee laivalla tai lentäen Kreetalta ja Rodokselta. Mitään pakettimatkoja sinne ei ainakaan Suomesta järjestetä. Rodokselle lennettiin taas sillä kivalla propellikoneella jolla viime vuonnakin pääsin lentämään pitkin ja poikin Dodekanesiaa (ks. teksti Syros-Patmos-Leros-Rodos) ja Kreetalta matkattiin Karpathokselle laivalla. Ainoa ero viime vuoteen oli että tällä kertaa me otettiin hytti, laivamatka kun kesti n. seitsemän tuntia. Ja kyllä muuten kannatti. En tiedä miksei viime vuonna tullut mieleen. Nyt ei tarttenu kuunnella kovaäänistä tv:n älämölöä tai palella pauhaavan ilmastoinnin alla. Kävi siellä hytissäkin kova puhallus mutta siellä saattoi sentään kietoutua peiton alle lämmittelemään.

Finikin pieni kalastajakylä sijaitsee saaren lounaisosassa ja sieltä saa taatusti tuoretta kalaa. Ainoa vaan että kannattaa olla kreikkalainen jos haluaa ihan sitä viimeksi merestä nostettua fisua. Katseltiin yhtä kalavitriiniä ja valkattiin kaloja ja mun huomion kiinnitti yksi muhkean näköinen vonkale. Tarjoilija sanoi kreikkalaiselle matkaseuralaiselleni ettei kannata ottaa sitä, se ei ole hyvä. Kun istuttin jo pöydässä ja venailtiin meidän kalojen valmistumista, tuli vitriinin luo joku ulkomalaainen pariskunta, ehkä saksalaisia. Ne ihastu kanssa siihen kalaan jonka mä oisin halunnu, sama tarjoilija poimi sen sieltä vitriinistä vailla kommentteja ja vei sen keittiöön grillattavaksi.

Finiki oli niin ihana että päätyi koko blogin tunnuskuvaksi

Olympoksen kylä

Olympoksen kylä sijaitsee pohjoisessa vuorilla ja siellä on alle 800 asukasta. Suurin osa asukkaista on vanhenevaa väestöä ja kylän naisilla on tapana pukeutua traditionaalisiin pukuihin. Yleensä ne rouvat istuu jossain portailla myymälöidensä edustalla ja tekee käsitöitä. Kaunis kylä, mutta aika rankka paikka asua. Siellä ei ole lääkäriä, eikä paljon muitakaan palveluja. Autolla pitää mennä joka paikkaan pitkin mutkittelevaa vuoristotietä. Kaikki kolme bensa-asemaa sijaitsee saaren eteläosassa. Ja jos sinne asti ajaa ja bensa onkin loppu, niin mitäs sitte?

  

Jopo tuli taloon

Ennen kun kerron teille kesälomareissusta Kreikassa mun täytyy esitellä mun uusi jopo. Olen jo vuosikausia haaveillut sellaisesta, mutta jostain syystä en ole koskaan ryhtynyt tuumasta toimeen. Maanantaina vihdoin etsin jos jopoja saisi myös Saksasta. Löysin netistä kaupan ja tein tilauksen tiistai-aamuna. Keskiviikko-aamuna oli jopo jo yritetty toimittaa mulle kotiin. Mutta kun en ollut kotona niin se vietiin läheiseen DHL:n noutopisteeseen. Voin kertoa että jopo ei tule missään pienessä paketissa ja siinä pitää itse kasata muutama osa joten yksin sen kotiin raahaaminen ei ole mahdollista. Onneksi mulla oli yksi avulias ystävä joka jeesasi kantamisessa.

Siinä se boksi nyt sitten olis ja malttamattomana sitä piti heti päästä purkamaan ja kokoamaan. Aikamoista äherrystä ja puherrusta se oli että sain yksin kiskottua jopon ulos paketista ja kuorittua pahveista mutta onnistuhan se lopulta.

Ja, tadaa, siinä sen mun TURKOOSI jopo nyt on. En tiennytkään että nykyään saa niin monen erivärisiä jopoja. Piti oikein yön yli nukkua kun puntaroin värivaihtoehtojen välillä. Turkoosi voitti, ehkä siksi että olin juuri edellisellä viikolla ostanut turkoosin nahkatakin joka mätsää jopon kanssa niin että!

Sit piti vielä saada noi muutamat irto-osat ruuvattua kiinni jopoon...

Ja siinä se on! Oikein sertifikaatilla varustettu ihka uusi jopo. Kyllä mä nyt olen niin onnellinen ja liikkuminen on niin helppoa ja nopeeta. Ja ehkä mä vihdoin opin tosiaan liikkumaan täällä Frankfurtissa kun metrolla kulkiessa ei aina tajua että missä mennään ja kun mun luontainen suuntavaisto nyt vähän on mitä on. Ja saan vielä kiinteät reidetkin kaupan päälle. Kyllä kannatti! Ainoa huoli on että joku nyysii sen mukaansa multa kysymättä. Mulla on jo kaksi lukkoa ja aion ostaa vielä kolmannen Kryptonite testivoittaja-mitävielä-turvalukon, ettei varkaat jaksa edes kattoa mun turkoosia unelmaa kun se ois niin vaikea saada mukaansa. Duunissa meillä on onneksi pyöräkellari. Ja sit pitää ostaa lisävarusteita; valot, kori, hyvä pumppu, joku kuminauha jolla saa kiinnitettyä tavaraa pakkariin...

OV leffat

Päätettiin eilen kaverin kanssa mennä leffaan. Mä etin kaikki alkuperäiskielellä esitettävät tekeleet ja valittiin niistä sitten paras. Suurin osa OV leffoista alkaa tosi aikasin eikä niihin yleensä ehdi jos käy töissä mutta nyt löyty klo 20:40 alkava ja sen piti olla maanantaisin englanniksi. Arvatkaa vaan oliko? No ei. Mähän jo kerran kerroin kuinka me vasta leffassa sisällä istuessa huomattiin että leffa onki dubattu saksaksi. Noh, tällä kertaa päätin varmistaa jo kassalla ja siellä sanottiin että ei, tänään on saksaks, ens viikolla on sit enkuks. Muttaku siellä netissä luki et tänään... Juu ihan sama, ei nyt ole. Hitto noihin sakemanneihin voi ikinä luottaa!

Mutta kun leffaan haluttiin, niin sitten oli ainoa vaihtoehto mennä toisessa leffateatterissa maanantaisin järjestettävään "Sneak preview" - näytökseen. Siellä näytetään siis joka maanantai klo 21 joku uusi leffa joka on vasta tulossa ensi-iltaan, aina alkuperäiskielellä. Kuulostaa hyvältä, eikös? Ainoo vaan että etukäteen ei kerrota mikä se leffa tulee olemaan. Liput maksaa vaan 5.50 euroa ja se on sitten ihan täysi yllätys mikä leffa siellä kankaalla alkaa pyörä. Voi käydä hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti. Arvatkaa miten meillä kävi? Ihan kertakaikkisen huonosti. 

Leffa oli Despicable me 2. En ole nähny ykköstä, mutta ei ollu tarpeen. Se on siis animaatioelokuva. Siinä kohtaa loppuu jo mun mielenkiinto. Ja siinä on paljon sellasia keltasia örkkejä jotka puhuu sianksaksaa, vähän niinku Kenny South Parkissa. Ja sit siinä on sellanen actionleffa juoni. Hyvikset (jotka oli ennen pahiksii) taistelee vastaan pahiksii (jotka oli ennen hyviksii) ja blablaa. Ja sit niihin keltiksiin ruiskutetaan jotain kauheeta eliksiirii ja niistä tulee violetteja paholaisia, vähän niinku vanha kunnon Gremlins -leffa 80-luvulla. Sit niiden avulla yritetään tuhota maailma kunnes löytyy vastaeliksiiri jota ruiskutetaan hilloon ja sitä ammutaan niitten suuhun. Ja niistä tulee taas vanhoja kunnon keltiksii. Sorry jos pilasin nyt yllätyksen niille jotka meinaa ihan omasta halusta mennä kattomaan sen.

Oli siinä ihan hauskojakin kohtauksia pari mutta mä olin vaan varautunu johonki ihan toisenlaiseen kokemukseen. En tiedä kumpi ärsytti enemmän, se leffa vai mun vieressä istuneet kaks saksalaista naista jotka hekotti ihan lakkaamatta, niitä nauratti ihan kaikki, siis ihan kaikki. Siis oikeesti ihan kaikki. 

Nyt mulla on vähän huono omatunto et mä haukuin noita keltasii minioneita, onhan ne aika söpöjä kutenki. Ja kyllä jopa mua nauratti muutamassa kohtaa niiden toilailut. :)

Olympos-vuoren syleilyssä

Uusi viikko, uusi maa. Taas on ihan super hyper ihana pitkä viikonloppu takana ja paluu arkeen ja maanantai-aamuun oli jopa tavallistakin vaikeampaa. Onneksi Frankfurtissa on ainakin hetkellisesti kesä joten ei sentään tartte lisäksi vielä palella. Nyt vietin viimeiset neljä päivää Kreikassa, Thessalonikissa ja läheisellä Olympos-vuorella sekä tietenkin yksi rantapäivä Olympoksen adustalla olevalla rannalla.

No, tässä ei olla vielä Kreikassa vaan ylitetään vasta Alppeja. Vuoristoteemassa kun ollaan.

Nyt löytyi taas ihan erilainen paikka Kreikasta jonkalaisessa en ole ennen ollut. Nyt teillekin, jotka ette helteestä ja rannoista tykkää on sopiva kohde Kreikassa. Menkää Olympokselle vaeltamaan. Rannalla oli yli +30 astetta, mutta ylhäällä vuorella (1km korkeudessa) oli vaan +19. Autolla pääsee sinne n. kilsan korkeuteen. Sitten voi halutessaan jättää auton parkkiin ja lähteä patikoimaan. Kahden kilsan korkeudessa, jonne patikointi kestää kolme tuntia, on maja, jossa voi syödä ja tarvittaessa yöpyä. Siitä toiset kolme tuntia  käppäilyä ja kolmen kilsan korkeudessa on toinen maja. Kävelleen pääsee n. 150 metrin päähän korkeimmasta huipusta. Kiivetä ei tartte vaan siellä menee ihan polku jota pitkin voi kävellä. Seuraavalla kerralla aion kokeilla tuota vaellusreittiä, nyt kävin vaan turistina katsomassa maisemia ja kastamassa jalkojani super-hyper kylmään lampeen jonka vesi tulee vuoren huipulla olevasta lumesta. Ainakin kilsan korkeudessa oli maisemat niin mahtavat että voin vaan kuvitella mitä ne on siellä ylempänä.

Litochoron kylä Olympokselta nähtynä. Ja taustalla Välimeri.

Ja jotta paremmin tietäisitte mistä puhun, tulee tähän loppuun taas liuta kuvia. Uskoisiko että ollaan Kreikassa?

Jääkylmä lampi. On vähän kuin avannossa kävis jos tonne uskaltautuu uimaan.

La primera comunión de Napoli

Nyt on sitten Napolikin nähty. Etukäteen ajattelin joutuvani suureen ja sotkuiseen kaupunkiin jossa kaikki on vanhaa ja rempallaan, liikenne kaoottista, parvekkeet täynnä kuivuvia pyykkejä, kadut täynnä ihmisvilinää ja joka ruoka täynnä mozzarellaa. Nyt siellä käyneenä voin todetta että se on suuri ja sotkuinen kaupunki jossa kaikki on vanhaa ja rempallaan, liikenne on kaoottista, parvekkeet on täynnä kuivuvia pyykkejä, kadut täynnä ihmisvilinää ja joka ruoka on täynnä mozzarellaa. Juuri niin kuin sitä on mainostettukin. Napoli on ainutlaatuinen kaupunki Vesuviuksen juurella. Siellä on meri ja vuoret ja miljoonakaupunki siinä välissä. Mitään liikennesääntöjä siellä ei noudateta, se menee joka kehtaa, mutta jotenki mua ei yhtään huolettanu istua siellä auton kyydissä. Jostain syystä se meno oli kuitenkin sujuvaa, autot antaa tietä kun vaan röyhkeästi ajaa niiden eteen. Itse en onneksi joutunut ratin taakse vaan meillä oli paikallinen kuski mukana koko ajan.

Ai kypärä? Mikä se on?

Yhden viikonlopun aikana ehdittiin viettää rantapäivä kaupungin ulkopuolella, syödä yhdellä illallisella niin paljon tuoreita meren eläviä että napa rutisi; ostereita, simpukoita, erilaisia grillattuja kaloja, grillattuja jättirapuja, mustekalaa yms (ja hinta vaivaiset 30€/hlö sisältäen viinit). Ehdittiin myös syödä pizzaa useampaankin otteeseen ja mozzarellaa aamupalaksi, lounaaksi ja illalliseksi. Yksi päivä vietettiin kaupunkiin tutustuen ja maisemia katsellen ja vielä baarissakin ehdittiin käydä. Ja sitten viikonlopun päätema oli ensimmäinen ehtoollinen. Ei meillä vaan niillä katolilaisilla pikku lapsilla. Niitä valkoisiin pukeutuneita Jeesuksen morsiamia siellä pyöri pitkin kaupunkia ja ois luullut että niillä 10-kesäisillä neidoilla ois ollut häät menossa, sen verran prameaa meno oli. Äyriäisillalliselle satuttiin samaan ravintolaan kuin (suuri ja meluisa) perhe, joka oli viettämässä yhden pojan ensimmäistä ehtoollisjuhlaa. 

Kyllä ne nuorena menee siellä naimisiin! Ei vaan tässä on niitä ensimmäistä ehtoollistaan juhlivia mukuloita

Pari Jeesuksen morsianta hevoasjelulla. Minkähänlaiset niiden häistä sitten aikanaan tulee kun nyt jo mennään niin vimpan päälle..?

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten nyt saatte sitten monta tuhatta sanaa kerralla kun katsotte nuo kuvat läpi. Seuraava reissu alkaa jo huomenna ja suuntautuu pitkästä aikaa Kreikkaan. Sitä odotan innolla!

Napolin vanhoja rakennuksia

Ja kapeita kujia

Vene ja Vesuvius

Napolin yleiskuvaa

Ja Vesuvius

Meri ja vuoret, mitäs sitä muuta tarvitsee?

Parvekkeilla kuivuvia pyykkejä

Parkkihallin varustelua

Italialaista teknologiaa. Ravintolan viinikartta löytyi iPadilta josta saattoi valita viinejä alueittain

Perus katukuvaa ja ihmisvilinää

Ja sit pari annosta meidän lauantain illalliselta.

Pilvenpiirtäjäfestivaali

Frankfurtissa oli viikko sitten Wolkenkratzerfestival, eli pilvenpiirtäjäfestivaali. Musaguru syssa sattui juuri silloin olemaan vierailulla ja olin jo ajatellut täyttää viikonlopun kaikenlaisella ilmaisohjelmalla. Mm. 80-luvun suuri saksalaistähti Nena veti ilmaiskonsertin ulkolavalla ja koko keskusta oli täynnä erilaista akrobatiashowta sun muuta ohjelmaa. Lauantai-ilta huipentui aivan julmetun hienoihin ilotulituksiiin joita ammuttiin taivaalle synkronoidusti kahden eri pilvenpiirtäjän katoilta. Ne me nähtiin ja osa Nenan konserttia. Muuten jäi väliin ihan kaikki. Koska täällä satoi ja oli kylmä ja satoi ja, muistinko sanoa että v!"#¤% satoi? Sunnuntaina satoi jo siinä vaiheessa kun ensimmäisen kerran avasin silmäni eikä se sade loppunut koko päivänä edes minuutiksi. Ei poistuttu kotoa vaan katsottiin pari leffaa ja pideltiin sadetta.

Nena on edelleen timmissä kunnossa.

On kuulkaa kiva lukea facebookista kun jengi siellä Suomessa vaan hikoilee. Tänään lähdin töihin villatakkiin, nahkatakkiin ja kaulaliinaan kietoutuneena. Sateenvarjoa ei sentään tänään tarvinnut. No mut, laitan tähän vielä muutaman kuvan siitä mitä olisi voinut olla siellä pilvenrapsuttajafestarilla jos ei olisi ollut niin skeida ilma. Täällä muuten (yllättäen) joki tulvii. Tonne jokivarteen ei pääse just nyt ollenkaan heilumaan koska koko alue on veden vallassa. Eli vaikka sää sallisi lenkkeilyn, ei siitä nyt valitettavasti ainakaan tuolla joella tule mitään.

Hiekasta tehty Frankfurt skyline 

Ja siellä se jengi vetää sateessa