Ihana pikku Liechtenstein

Meillä, niin kuin teilläkin, oli maanantai vapaa ja sen kunniaksi päätettiin ystävän kanssa vuokrata auto ja ajaa hurauttaa jonnekin missä kumpikaan ei ole koskaan ennen ollut. Lähin sellainen maa on Liechtenstein, vajaa 500km Frankfurtista etelään. Mitä muuten tiedätte kyseisestä maasta? Muuta kuin että se on lilliputtivaltio jossain Alpeilla? En mäkään tiennyt juuri muuta mutta aloinpa tehdä hieman taustaselvitystä kun sinne kerta päätettiin mennä. Jostain luin että se olis tosi kallis maa kuten naapurimaa Sveitsi (Liechtensteinissa muuten käytetään Sveitsin frangia) ja se meinas hillitä intoa, mutta ei se nyt niin järjettömän kallis ollut. Väittäisin että Suomi on kalliimpi.

Vaduz, Liechtensteinin pääkaupunki

Liechtensteinin pääkaupunki on Vaduz ja siellä asuu hurjat 5000 ihmistä! Koko maassa on ihmisiä yhteensä 36.000. Niiden ainoa virallinen kieli on saksa ja mun mielestä niiden saksa oli tosi helposti ymmärrettävää. Niillä on kyllä joku oma murre mutta turisteille ne puhuu ihan normaalia saksaa. Naapurivaltiot on Itävalta ja Sveitsi, mikään noista kolmesta maasta ei yllä meren rannikolle. Täysin sisämaassa siis ollaan. Alpithan siellä pääosin hallitsee ja Liechtensteinissakin on ainakin yksi, ilmeisesti aika suosittu Malbunin hiihtokeskus. Sveitsin ja Liechtensteinin rajana on suurimmaksi osaksi joki ja meidän hotellilta joka oli Triesenbergin kylässä 930m korkeudessa oli suora näkymä jokilaaksoon ja siis pääosin Sveitsiin joen toiselle puolelle.

Ruhtinaan linna

Kovin paljon nähtävyyksiä siinä maassa ei ole; Ruhtinaan linna on toki hieno, mutta ei sinne pääse sisälle koska Ruhtinas perheineen asuu siellä. Samoin kuin "Punainen talo" jonka turistiarvoa en täysin tajunnut. Se on punainen talo, ihan hieno joo, ollut paikallaan jo 1800-luvun puolivälistä, mutta ei sinnekään pääse sisään koska se on yksityisasunto. Parasta nähtävää siinä maassa on luonto, vaellusreitit pitkin vuoria ja ihan vaan se itse maa. Siellä lepää silmä ja sielu luonnon jylhyyttä katsellessa. 

Punainen talo

Liechtenstein on myös rikas maa, sillä on maailman alhaisin ulkomaanvelka, työttömyysprosentti on vaan 1.5 ja siinä maassa on alhaisen verotuksen takia enemmän rekisteröityjä yrityksiä kuin asukkaita. Oikea pikku paratiisi siis. Paitsi kun on sumuinen ja sateinen ilma, silloin se on aika surkean näköinen paikka. Parasta siellä on vuoret ja jos niitä ei näe, ei siellä oikein ole mitään niin kuin alla olevista kuvista voitte nähdä.

Kolmas yö vietettiin Ranskan Colmarissa jonne ajettiin Sveitsin kautta. Itse asiassa kolmipäiväisen viikonlopun aikana oltiin yhteensä viidessä maassa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Liechtensetinissa ja Ranskassa. Neljän maan läpi ajettiin yhden illan aikana. On täällä Keski-Euroopassa vaan kaikki niin kivasti käden ulottuvilla. Paitsi kesä. Se on taas kadonnu jonneki päiväntasaajan tuolle puolen eikä näytä aikovan tulla takaisin anytime soon.

Tässä vielä muutamat kuvat iloksenne:

Näkymä hotellimme parvekkeelta. Joen toisella puolen Sveitsi.

Näkymä hotellin parvekkeelta pilvisenä päivänä

Rikkaan maan rikas katukello - Rolex tottakai!

Maisemia Ruhtinaanlinnaan johtavan vaellusreitin varrelta

Mökkejä matkalla Malbuniin

Malbunin hiihtokeskus - tällä hetkellä aavekaupunki kunnes kausi alkaa taas kesällä.

Christos anesti!

Hyvää pääsiäistä! Taas kerran. Viime viikonloppuna oli vuorossa ortodoksien pääsiäinen, kuukausi myöhässä meidän kalenterista. Mä pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan kreikkalaista pääsiäisjuhlaa kahdessa eri Frankfurtin kreikkalaisortodoksisessa kirkossa. Perjantaina oli ensin vuorossa "Epitafios" joka on pitkäperjantai-iltana järjestettävä Kristuksen kuoleman muistokulkue. Ensin mennään kirkkoon (joka on muuten tupaten täynnä, niin että istumapaikasta on turha haaveilla) laulamaan tunniksi monotonisella äänellä jotain veisua joka on niinkuin vuoropuhelua papin kanssa. Toimitus käytiin muinaiskreikaksi joten mulla on aika vähän sanottavaa niistä teksteistä. Pystyin mä sentään tekstiä seuraamaan ja laulamaan mukana ja sen mitä ymmärsin niin siellä vilahteli sellaisia perus kirkkosanoja ja kuolemasta puhuttiin jne. Sitten se meidän lappu loppui ja esilaulaja aloitti yksinlauluosuuden. Sitä kesti varmaan kanssa tunti. Mun kreikkalainen kaveri väitti että kyseinen esilaulaja on alan parhaimmistoa mutta oikeesti jos on vaan yksi sävel jota veisataan tunti varsinkin jos ei sanoista tajua mitään niin, noh, käy se pidemmän päälle voimille. Mulle toimii paremmin perus protestanttitoimitus selkeine osioineen jossa yleisö saa laulaa, rukoilla ja käydä ehtoollisella. Kuriositeettina oli kirkon etuosassa oleva Jeesuksen "hauta", sellainen ortodoksikirkon mallinen hökötys jossa oli ikoneita sisällä. Kirkon keskikäytävällä oli koko toimituksen ajan jono kun ihmiset halus päästä suutelemaan niitä ikoneja ja sit ne sai kukan terälehtiä joita ne saattoi myöhemmin heitellä sinne päälle.

Kun "jumalanpalvelus" tai miksi sitä nyt voi kutsua oli ohi lähdettiin me varsinaiselle epitafiolle eli muodostettiin se kulkue. Etunenässä meni Jeesuksen hauta, ristisaattue ja papit helistimiensä kanssa ja sitten me muut tuhat ihmistä kynttilät kourissa. Kyllä sakemannit oli ihmiessään kun yhtäkkiä kadulla kulki lauma hiljaisia ihmisiä kynttilöiden kanssa. Se oli aika kiva kokemus.

Lauantaina oli sitten vuorossa yökirkko. Sinne mentiin klo 23:00 taas kuuntelemaan sitä papin/esilaulajan laulantaa ja vähän ennen puoltayötä sammui kirkosta kaikki valot. Sitten alttarilta pappi lähetti eteenpäin kappaleen ikuista tulta suoraan Golgatalta (tai niin me ainakin uskotaan) ja sen jälkeen oli kiva katsoa miten se tuli levisi kynttilästä toiseen melkein valonnopeudella. Jos oltaisiin Kreikassa niin se kynttilä vietäis kotiin ja pyhää tulta sälöttäis jossain siihen tarkoitukseen varatussa rasiassa tai jossain öljylampussa josta se voi sitte tuoda valoa koko vuodeksi. Täällä piti tyytyä sammuttamaan tuohus kun ei sen kanssa ois kai taksiin päässy. Ja sitten puolen yön jälkeen mentiin taas pihalle niiden kynttilöiden kanssa ja kaikki kreikkalaiset tervehti toisiaan sanoen: Christos anesti (Kristus on ylösnousst) johon vastataan Alithos anesti (totisesti on). Sen jälkeen toimitus jatkuu vielä vaikka kuinka pitkään ja siellä kirkossa ois kai ollu jotain ruokatarjoiluakin puol kolmelta yöllä. Me poistuttiin ennen sitä.

Pääsiäissunnuntaihin kuuluu sitten vielä ylösnousemusateria jossa syödään kokonainen vuohi, tai ainakin osia siitä. Mä luulin että ne söis ennemmin lammasta mutta kaikilla joiden kanssa juttelin oli ollut vuohta pöydässä. Mulle iski eilen niin paha lampaanhimo että painelin lounaalle turkkilaiseen ravintolaan kun ei kutsua kreikkalaiselle lounaalle tullut. Illalla mulle toi myös yksi ihana kreikkalainen ystävä ylijäämiä heidän pääsiäispöydästään joten tänään mua odottaa vuohi-illallinen tzatzikin ja muiden lisukkeiden kera. Nam!

Tuolla kirkossa vietimme ylösnousemusjuhlaa ja yön pimeydessä puiston keskellä vellonut kynttilämeri oli hienoa katseltavaa

Ihan metsässä

Hei taas pitkästä aikaa! Oon pitänyt vähän luovaa taukoa kirjoittamisesta kun alkoi jutut loppua. Vappuna Suomessa käydessä kuitenkin usempi lukija kyseli tekstien perään (joku siis käy täällä, jee!) ja päätin sitten tuottaa tekstinä sen kaiken mikä mun pään sisällä on muhinu viimeisen reilun kuukauden. Nyt saattaa siis tulla monta tekstiä lyhellä aikavälillä joten käykäähän tsekkailemassa! Reissannut en ole muuta kuin yhden viikonlopun Lontoossa ja Suomessa ehdin käydä sekä pääsiäisenä että vappuna.

Eilen lähdin töiden jälkeen metsään. Suomalaiselle se nyt ei varmaan ole kovinkaan outoa ja ihmeellistä mutta täälläkin on metsää. Kerran yksiin juhliin mennessä en huomannut hypätä pois ratikasta oikealla pysäkillä ja seuraava pysäkki olikin keskellä metsää. Se oli mulle metsässä kasvaneelle niin outo näky että siitä asti on tehnyt mieli mennä käymään siellä metsässä. Tällä kertaa otin kuvia kanssa (tosin huonolaatuisia kännykällä). Täällä melkein mun takapihalla Etelä-Sachsenhausenissa on siis iso metsä ja sinne pääsee sporalla. Siellä metsässä on pari pikku järveä ja se on muutenkin ihan kuin Suomessa olis. Huvittavaa on sen sporapysäkin lisäks se, että niillä metsäpoluilla on nimet. Siellä on siis katukyltit puihin pultattuna joissa lukee niitten polkujen nimet. Saksalaista järjestelmällisyyttä taas kerran. Enpä ole ennen moista nähnyt. Taakse jääneitä on ne ajat kun voi vaan mennä metsään ja eksyä. Nyt on katukyltit ja kännykän navigaattorikin toimii metsässä tosi tiukan paikan tullen. Mutta oli siellä silti kiva samoilla ja tulen varmasti jatkossa viettämään enemmänkin aikaa mun lähimetsikössä. Katsokaa muuten myös kuvista miten pitkällä kevät täällä jo on. Suomessakin oli vappuna ihana ilma mutta eihän siellä puissa ole vielä lehden lehteä.

Raitiovaunu saapuu metsään.

Järvi metsän keskellä - eikös näytä ihan Suomelta?

Metsäpolut on nimetty ettei samoilijat vain pääse eksymään.

Nyt olen löytänyt täältä suomalaisen metsän ja sen lisäksi löysin myös muutama viikko sitten suomalaisen kaupan. Marimekon Frankfurtin liikkessähän olen asioinut jo iät ja ajat sekä ostanut Kaufhofilta Iittalan lasia mutta nyt menin ensimmäistä kertaa käymään Suomi-sopissa josta saa suomalaisia elintarvikkeita, juomia, makeisia ja jopa porontaljoja. Nyt on ihan turha raahata enää Salmaria suomesta kun sitä saa tuolta sopista halvemmalla kuin Alkosta koska täällä ei ole niin kovaa alkoholiveroa. Suklaita, sinappia, karjalanpiirakoita, Oltermannia, Reissumiesta ja hapankorppuja on myös turha kantaa laukussa koska ne kaikki löytyy mun läheisestä Suomi-sopista. Eihän mun kohta tartte enää ollenkaan käydä Suomessa kun Suomi on niin mukavasti läsnä täällä! 

Rikas rannikko

Costaricalaiset on aina myöhässä joka paikasta, niin myös silloin kun aikojen alussa Jumala jakoi tontteja eri maille. Kaikki maat oli jo jaettu kun costaricalaiset vihdoin saapui paikalle ja jäljellä oli enää maailman kaunein alue jonka Jumala oli varannut itselleen. Ei siinä auttanu muuta kuin antaa tuo pieni maapläntti ticoille asuinmaaksi ja siitä asti sitä maata on kutsuttu Costa Ricaksi. Tarinan kertoi mulle yksi paikallinen taksikuski, eikä totuus ole kovin kaukaa haettu. Ticot on tosi ylpeitä kauniista luonnostaan ja ne tekee kaikkensa suojellakseen sitä. Ekoturismi on siellä muotia, eikä luontoon Intian tavoin heitellä mitään roskia. Täytyy sanoa että se maa on ihan järjettömän kaunis eikä mun pokkarikuvat tee lainkaan oikeutta sen kauneudelle. Siellä on kaikkea; meri, vuoret, vihreyttä, tulivuoria, vesiputouksia, hiekkarantoja ja ihan vaikka mitä. Ja elukoita löytyy kanssa joka lähtöön. Ehdottomasti kannattaa jokaisen joskus käydä siellä jos vaan mitenkään on mahdollista. Ja sitten jos ei jaksa vaan katsella puita ja apinoita niin siellä voi tehdä jos jonkinlaista aktiviteettia; koskenlaskua, köysiratoja, kiipeilyä, kajakointia, tarzanflengailua viidakossa, mönkijäsafaria tai sitten vaan pötkötellä rannalla . Siellä on turismi (ja kaikki muukin) paljon kehittyneempää kuin Nicaraguassa ja siellä pärjää kyllä englannilla. Nicaraguassa olisi parempi osata espanjaa, mutta kyllä sielläkin pärjää jos vaan haluaa.

Tässä tulee nyt pienellä viiveellä näitä Costa Rican kuvia kanssa.

Koskea kävin laskemassa Pacuare joella. Ihan mielettömät näkymät sielläkin. Välillä meinasi pudota veneestä kun unohtui katselemaan upeita maisemia.

Baldin kuumat lähteet Arenal-tulivuoren läheisyydessä. Veden lämpötila oli altaasta riippuen n. 38-44 astetta ja se oli siis tulivuoren lämmittämää vettä.

  

Näkymää Arenal-järveltä matkalla Monteverdelle

Monteverden pilvimetsässä päästiin roikkumaan henkseleistä tollaisessa ziplinessa. Pisin rata oli 1000 metriä.

Yksi Monteverden apinoista

Monteverdessä on myös kattava riipusiltaverkosto.

Vesiputous jossain Manuel Antonion läheisyydessä. Sinne ajoin mönkijällä. Olen todella ylpeä kaaharintaidoistani :)

Manuel Antonion rantaviivaa

Tuolla mangrovemetsässä menin kajakilla. Olin ainoa joukosta joka oli varannu kajakkikierroksen, muut turistit meni mukavasti katetussa veneessä istuen. Mutkin yritettiin usuttaa sinne veneeseen, mutta pidin kiinni kajakistani ja kyllä kannatti!

Mangrovemetsässä viihtyvä apina.

Mangrovepuussa tirsoja vetelevä käärme. Ei kuulemma ollu vaarallinen.

Matkan varrelta bongattu iguana.

Auringonlasku Manuel Antonion rannalla.

Nälässä Hongkongissa

Kun mä reissaan niin parasta matkoissa on aina kunkin maan ruoka. Oikein odotan pääsyä uuteen maahan maistelemaan paikallisia herkkuja. Hongkongiin en ollu koskaan kovin aktiivisesti ajatellu mennä, mutta kun se mahdollisuus nyt tarjoutui (kaveri sai kaks lentoa yhden hinnalla ja "pakotti" mut mukaan) niin jo innolla ajattelin mitä kaikkea kivaa siellä voi syödä. Oli yllätys että kaikilla ei ole sama ajatus. Meillä oli reissussa mukana pari turkkilaista kaverin kaveria ja näillä sälleillä oli matkalaukku täynnä omia oliiveja, juustoa, tomaatteja, jotain hevon chilipaprikatahnaa yms. Kananmunatkin (ne seisovat sellaiset) ne ois ottanu mukaan jos ei ois ollu pelkoa hajoamisesta. Turkkilaiseen aamupalaan kun kuuluu kanamuna, tuorejuusto ja oliivit ja siitä ei tingitä vaikka oltais Kiinassa. Nää kaverit sano että Kreikka on ainoa maa jonne niitten ei tartte ottaa mukaan omia eväitä kun sieltä saa samaa kamaa kuin Turkista. Jopa Italiaan pitää ottaa omat oliivit kun italialaiset oliivit on erilaisia. Anna mun kaikki kestää! Toinen niistä ei edes tykänny kiinalaisesta ruuasta. Me muut vedettiin ihania paikallisia annoksia ja sillä aikaa tää sälli kipas johki leipomoon syömään juustosämpylän. No kukin tyylillään.

Osa pilvenpiirtäjärivistöstä yöaikaan

Toinen ongelma tuli mun ystävän kanssa. Mä kun tartten yleensä ruokaa ihan päivittäin ja mielellään useamman kerran päivässä. Mulla verensokeri laskee tosi alas jos tulee liian pitkä tauko ruokailujen välillä ja jos ruokaa ei ole hetikohta saatavilla niin musta tulee aika sietämätön ämmä. Mä en sille voi mitään, päässä vaan sumenee ja jos pitää kauan vääntää ennenku saan eteeni ruokaa niin enhän mä mikaan kiva seuralainen siinä vaiheessa ole. Kaikki mut tuntevat tietää sen. Mun ystäväni sen sijaan on ihan onnellinen jos saa ruokaa kerran päivässä ja eka ateria voi olla vaikka iltakuudelta. Sellasen kanssa on aika hankala tasapainotella. Sen mielestä mä vaadin ruokaa koko ajan ja mun mielestä me syötiin ihan liian harvoin, yleensä 1-2 kertaa päivässä. Lopulta aloin kantaa laukussa seven elevenin komioleipiä niin sain edes jotain ensiapua nälän yllättäessä eikä tarttenu joka kerta tapella et onks meil nyt aikaa pysähtyä syömään.

Näkymä Peakilta eli Hongkongin näköalakukkulalta

Huvittavinta tässä kaikessa on se, että Hongkongissa on ihan sairaan hyvää ruokaa tarjolla. Siellä on kahden euron katupuljuista tarjontaa 28. kerroksen luxus panoramaravintolaan. Mä söin molemmissa ja kaikkea siltä väliltä. Ja oikeasti parhaat kaksi illallista oli ne 2.5 euron katupuljun nuudelisoppa sekä se 150 euron superhyperluxus illallinen annoksiin sopivine viineineen. Oikeesti jos joskus meette Hongkongiin niin menkää Hutong ravintolaan. Se on 28. kerroksessa Kowloonin puolella ja sieltä on mahtavat näköalat Hong Kong saaren pilvenpiirtäjärivistöön. Ruoka on ihan mieletöntä (otin tasting menun) ja koko paikka on vaan niin tyylikäs vessoja myöten. Ravintolan yläpuolella 29. kerroksessa on Aqua baari jossa voi illallisen jälkeen vetästä herkullisen koktailin ja jatkaa maisemien ihailua.

Katupuljun herkullinen nuudelisoppa styroksikupista tarjoiltuna.

Hutongin tasting-menun alkupalat; kampasimpukoita, lammasta ja mikähän toi kolmas oli.

Chilimarinoituja jättiravun pyrstöjä ja valkoista kalaa. Taustalla kampasimpukat.

Muutenkin Hongkong on täydellinen paikka. En ymmärrä miten mun ei ole ennen tullut mentyä sinne. Sielllä on Kiina mantereen puolella ja keskustan saarella on länsimäinen iso pankkicity. Vähän niinku joku sata Frankfurtia. Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Hyvää ruokaa, paljon erilaisia baareja ja yökerhoja. Bileet joka ilta. Eikä siellä tartte maksaa veroja. Ja jos ottaa bussin ja matkustaa n. 40 minuutin matkan Stanleyhin niin pääsee rannalle ja ihan erilaisiin tunnelmiin. Tai sit voi mennä Tai O´n kalastajakylään josta saa mm tosi halpoja helmiä kaiken sen kalahörsteen lisäks. Tai voi matkustaa Lantaun saarella maailman toiseks pisimmässä köysihississä katsomaan vuoteen 2007 asti maailman suurinta pronssibuddhaa. Sen jälkeen joku meni ja rakensi taas yhden isomman. Tän Lantaun Buddhan näkee kuulemma Macausta asti kirkkaana päivänä.

Hongkong on kyllä kiva. Menen varmasti uudestaan. Pitää vaan eka käydä about tusinan verran muita maita joissa en ole vielä ollut.

Maailman toisiks pisin rata. Pisin on Kiinassa. Ei korkeanpaikankammoisille.

Maailman toisiks suurin pronssinen Buddha. Suurin on Malesiassa.

Tai O kalastajakylä

Tai O´n kuivattuja herkkuja

Kuivattua kalaa. Oli muuten herkulliset tuoksut. 

Stanley beach

Istanbulin kommellukset

Mä yritin kaks vuotta sitten mennä käymään Istanbulissa. Lennot oli ostettu ja hotelli varattu. Lähtöpäivänä meitä pidettiin panttivankeina lentokoneessa neljä tuntia jonka jälkeen viimeinenkin kiitorata Frankfurtin lentokentällä suljettiin ja kapteeni potki meidät ulos koneesta takaisin lentokentälle. Oli joulukuu 2010 ja Frankfurtissa satoi lunta. Sitä lumentuloa kesti yli viikon ja moni expatti jäi Frankfurtiin loukkuun eikä päässy kotiin jouluksi. Siinä vaiheessa kun me päästiin takas lentokentälle oli kello jo reilusti yli puolenyön. Lufthansan lipputuski oli kiinni ja meidän käskettiin palata aamukuudelta kyselemään jos onnistuis lentää seuraavana päiväna. Hotellit oli jo täynnä joten nukkumaan pääsis lentokentän omaan nukkumishalliin. Me onneks asuttiin Frankfurtissa ja voitiin mennä kotiin. Taksiseteli saatiin sentään kiristettyä. Ei ne lennot lähteny seuraavana päivänäkään ja multa jäi Istanbul sillä kertaa näkemättä.

Nyt mä olen Istanbulissa mutta ei se tälläkään kertaa ilman kommelluksia sujunut. Mä reissaan niin paljon et oon vähän Hulda Huoleton noiden lentojen kanssa. Inhoan lentokenttiä enkä halua tuhlata niillä yhtään ylimääräistä aikaa. Yleensä matkustan pelkällä käsimatkatavaralla. Tällä kertaa mulla oli kuitenkin matkalaukku ja saavuin tuntia ennen koneen lähtöä luovuttamaan laukkuni. Olin jo tsekannu itteni lennolle netin kautta. Mulle sanottiin ettei onnistu laukun tsekkaaminen koska ne pistää luukut kiinni tuntia ennen lentoa. Koneen lähtöön oli 59 minuuttia. Just. Mun käskettiin hilata se laukku suoraan portille. Turvatarkastuksen luona tuli mieleen et en mä varmaan pääse sen ruumalaukkuni kanssa ollenkaan läpi. Mullahan oli siellä nesteitä sun muuta matkustamokelvotonta kamaa. Reippaana tyttönä sit selitin tilanteeni turvatarkastajalle ja hän lupasi selvittää asian. Nesteet ei koitunu ongelmaksi koska onneks mun matkapakkaukset oli pieniä ja sen ne näki ruudulta eikä mun tarttenu niitä ees ottaa ulos laukusta. Ongelmaksi muodostui mun uudet Madridista ostetut kengät. Niissä oli joku tukirauta joka näytti epäilyttävältä. Ne läpivalaistiin kahteen kertaan ja sitten lähetettiin lisätutkimuksiin yhteen sivuhuoneeseen. Siinä vaiheessa lennon lähtöön oli 30 minuuttia ja mulla oli vielä passintarkastus edessä. Eihä siinä vielä tullut edes kiire. Noh kengät todettiin lopulta vaarattomiksi ja mut päästettiin menemään. Passintarkastuksessa ei ollut jonoa ja ehdin portille just kun ihmiset jonotti pääsyä koneeseen. Mä pääsin vielä jonon ohi kun menin selvittämän sitä laukkuasiaani tuskille. Mulle tulostettiin laukkukuitti ja sanottiin et laukku päätyy ruumaan. Eipäs päätynyt. Se jäi sinne portille seisomaan. Tämä tietty selvis mulle vasta Istanbulissa. Tällä kertaa mä pääsin perille mutta laukku tulee perässä ehkä joskus tänään. Nyt mä lähden shoppaileen lentoyhtiön piikkiin.

Loppukevennyksenä kuva seisovasta kananmunasta. Olen kuullut jo vuosia sitten et tiettyyn aikaan vuodesta kanamnunan voi saada seisomaan pystyasennossa. Liittyy johonki kuun vetovoimaan tai mitä lie. Nyt on se aika vuodesta ja mä olen itse onnistunut asettamaan tuon allaolevan kananmunan tuohon asentoon. Liimaa tms ei ole käytetty apuna. 

Turvaton Frankfurt

Mä näin ihan kamalaa painajaista Madridissa ollessa. Mun kotiin Frankfurtissa oli murtauduttu sillä aikaa kun olin poissa ja multa oli viety korujen ja reissuilta ylijääneiden valuuttojen lisäksi kaikki mun KENGÄT! Mulla on makuuhuoneessa melkein yhden seinän kokoinen upotettu hylly, joka oli asunnossa jo valmiina mun sinne muuttaessa. Normaali ihminen säilyttäisi siinä kirjoja. Mä säilytän siinä kenkiä. Olen ostanut viereen pienemmän lisähyllykön jossa säilytän niitä kenkiä jotka ei mahdu isoon hyllyyn. Ja joku pölli ne kaikki! En tiennytkään olevani niin kiintyny kenkiini että ihan uniin asti tulevat. :) Se oli kamala tunne. Onneks ehdin ostaa Madridista kahdet uudet kengät josta olisin voinut sitten aloittaa uuden kokoelman. Mun kohdalla toi oli onneksi unta, kengät löyty palattuani hyllystä omalta paikaltaan, mutta kaikille ei ole täällä käynyt yhtä hyvin. 

Viime aikoina olen kuullut todella monta tapausta että kotiin on ihan oikeasti murtauduttu. Vaikka mitään ei vietäisikään niin se tunne että joku vieras on kulkenut asunnossa ja penkonut henkilökohtaisia tavaroita on ihan kamala. Joulukuussa hyvän ystäväni kotiin murtauduttiin. Hän asuu vanhan talon  ylimmässä kerroksessa. Näissä vanhoissa taloissa - mukaanlukien omani - on ovet ja lukot ihan naurettavia, olis kyllä markkinarakoa Abloylle. Siellä oli käyty keskellä päivää kaikissa ylimmän kerroksen asunnoissa. Ystävältäni lähti kolme käsilaukkua; Gucci, Burberry ja joku kolmas hienolta näyttävä mutta merkitön, ei mitään muuta. Pöydällä levännyt läppäri ei kelvannut eikä sen vieressä olleet hienot aurinkolasit. Naapurilta ei viety mitään vaikka pöydällä olisi ollut tarjolla Minin avaimet ja vieressä pinossa auton paperit joita asukas oli juuri järjestellyt laittaessaan vuoden lopussa papereitaan kuntoon. En tiedä mitä muilta naapureilta vietiin. Tammikuussa yhden vanhan talon pohjakerroksessa asuvan ystäväni sekä hänen naapurinsa koteihin murtauduttiin. Ystävältäni lähti jotain halpoja koruja, hän ei onneksi asu pysyvästi täällä joten mitään kovin arvokasta ei nurkissa pyörinyt. Naapurilta oli viety rahaa. Hänellä oli ollut mun unen tapaan työmatkoilta ylijääneitä muiden maiden seteleitä usean sadan euron edestä. Kolmas tapaus on eräs mies jonka kotiin murtauduttiin myös ja sillä kertaa mukaan kelpasivat kaikki merkkipuvut. Tavispuvut jätettiin henkariin, niille ei ollut varkaalla käyttöä. Myös erään tapaamani suomalaisen luona oli käynyt varkaita, silläkään kertaa ei mukaan lähtenyt mitään kovin isoa, mutta sotkun jättivät jälkeensä. Varkailla näyttää olevan nopean rahan puute tai sitten niillä on tilaus jostakin tietystä asiasta, kuten merkkilaukuista tai -puvuista. Telkkarit ja isommat jutut ei kelpaa. Mun kengät ei ole mitään Manoloja joten tuskin ne oikeesti kellekään kelpais, mutta on silti käynyt mielessä päivittää vakuutus hieman parempaan. Alkaa ihan oikeasti pelottaa että joku kutsumaton vieras käy kohta täälläkin.

Nyt mua on neuvottu mm. leikkaamaan merkkivaatteista etiketit pois. Sitten niitä ei voi kaupata jos niistä ei kukaan varmuudella tiedä minkä merkkisiä ne on. Tai sitten arvokorut yms pitäs piilottaa keittiöön. Keittiöstä ei kukaan koskaan älyä etsiä mitään. Eihän mun oikeesti tartte mennä noin pitkälle? Onhan se ihan sattumaa että nyt on ollut näin monta murtojuttua? Onhan? Siskolla oli hyvä idea hommata sellanen varashälytin että jos joku kopeloi ovea ilman avainta niin oven sisäpuolelta alkaa kuulua koiran haukuntaa. Onko sellasia olemassa? Mä voisin ostaa kun ei mulla oikeelle koiralle oikeen ois aikaa.